Kriisiviestinnästä puhutaan useimmiten organisaatioiden näkökulmasta. Yritysten maine voi saada pahan kolauksen jonkin skandaalin tai onnettomuuden vuoksi. Siksi konsultit kurssittavat niiden johtoa varautumaan etukäteen tilanteisiin, joissa tarvitaan nopeaa ja tehokasta viestintää. Koronaikana olemme saaneet seurata kansakunnan ylimmän johdon kriisiviestintää. Se on ollut – ainakin monen silmissä – pääosin upeaa katseltavaa. Uskottavuutta ja päättäväisyyttä huokuvat ministerit ovat marssineet kerta toisensa jälkeen median eteen kertomaan, mikä on Suomen seuraava askel taistelussa koronavirusta vastaan. Koronapandemia on kuitenkin vasta pieni harjoittelukriisi, paljon pahempaa voi olla tulossa. Siksi tarvitaan huomattavasti järeämpiä keinoja, jotta kansalaisten tiedonsaanti olisi turvattu.
Aihearkisto: Yliopisto ja tiedepolitiikka
Mitä yhteistä on Messillä ja korona-asiantuntijalla: molemmat voivat erehtyä
Tutkijat ovat aina valitelleet sitä, että poliitikot eivät ota huomioon tutkimustuloksia tehdessään päätöksiä. Koronakriisi paljastaa kouriintuntuvasti, mistä tässä asiassa on oikeastaan kysymys. Päätöksiä pitää tehdä, vaikka tutkimukseen perustuvaa tietoa ei ole käytössä. Sen vuoksi perinteinen vaatimus tutkimukseen perustuvasta päätöksenteosta ei toimi. Sen sijaan itse tutkijat on nostettu asiantuntijoina korkeammalle jalustelle kuin koskaan. Hekin voivat kuitenkin erehtyä.
Mitä kaikkea voidaan tutkia!
Keskusteluntutkimuksen päivät ovat riemastuttava tapahtuma. Tälläkin kertaa kahteen päivään oli pakattu läkähdyttävä määrä jännittävää uutta tietoa ihmisten välisestä vuorovaikutuksesta. Mitä enemmän olen asiaan perehtynyt, sitä selvemmäksi on tullut se, kuinka vähän vielä tiedämme tästä kaiken inhimillisen toiminnan perustana olevasta ilmiöstä. Mutta ei hätää: tiedämme kaiken aikaa lisää, koska tutkimus etenee laajalla rintamalla. Tässä joitakin haarukkapaloja. Monista teemoista voi lukea lisää keskustelunanalyysi-blogeista.
Tieteen väärinkäyttöä: kiroilu ei ole helvetin hyvä tapa
Kaksitoistavuotias Jani oli saanut kaveriltaan whatsapp-viestin, jossa kerrotaan, että kiroileminen on hyvä tapa. Hän pistää viestin eteenpäin kaikille kavereilleen ja rientää sitten vaarinsa luo ja sanoo: ”Hei, sä oot vitun vanhanaikainen, kun et anna mun kiroilla”. Vaari on äimänä ja kysyy, miten niin. Kaverit kertoi, että kannattaa kirota, Jani vastaa. Ei sun pidä uskoa kaikkea, mitä kaverit kertoo, vaari opastaa. Sitten Jani täräyttää: ne sanoi, että se on tieteellisesti todistettu. Vaari huomaa Janin puheesta, että tämä käyttää ensimmäistä kertaa tätä ilmaisua ja häntä rupeaa naurattamaan. Vai ihan tieteellisesti todistettu, hän naljailee.
Interaktiivista intensiiviopetusta
Olen pitänyt kahtena toukokuuna intensiivikurssin yliopistolla. Kerron, millaista kursseilla oli, jotta kukaan ei enää kuvittelisi, että opetus on yliopistolla vain opettajan yksinpuhelua. Kaikkea muuta.
Kivisen Venäjä-tutkimuksen teesit
Aleksanteri-instituutin pitkäaikainen johtaja professori Markku Kivinen piti torstaina jäähyväisluentonsa, jossa hän naulasi tutkimukselliset teesinsä tulevien tutkijasukupolvien käytettäviksi. Tällaista sisältöä saattoi odottaa jo luennon otsikon perusteella: ”Legacies and choices: Is there a road to freedom?”. Tunteikkaassa puheessaan Kivinen kritisoi sekä mediaa että länsimaisia tutkijoita siitä, että Venäjä kuvataan säännöllisesti mustavalkoisin värein – usein pelkällä mustalla. Kiviselle Venäjä näyttäytyy paljon moni-ilmeisempänä ja ristiriitaisempana maana, valtiona, kulttuurina ja ilmiönä.
Arviointia venäläisittäin
Olen osallistunut yliopistojen arviointeihin eri rooleissa Suomessa ja ulkomailla monet kerrat, mutta en koskaan ennen Venäjällä. Moskovan Puškin-instituutin koulutusohjelmien arviointi antoi mahdollisuuden kurkistaa taas kerran venäläisten toimintaan, mikä siinä on samanlaista ja mikä erilaista kuin Suomessa.
Honkelan rauhankone lähti käyntiin
Kun haastattelimme Timo Honkelaa yhtenä digitaalisten aineistojen tutkimuksen professuurin hakijoista vuоnna 2013, hän mainitsi, että tämä on hänelle loistotehtävä, jollaisesta hän on aina haaveillut. Hän tarkoitti erityisesti sitä, että pääsee toden teolla hyödyntämään teknologista osaamistaan humanististen kysymysten ratkaisemisessa. Oltuaan tässä tehtävässä vain alle vuoden Timon elämässä tapahtui dramaattinen käänne, kun hänellä todettiin aivokasvain. Leikkaus onnistui ja Timo sai lisäaikaa elämäänsä. Viime syksynä ilmestyi hänen kirjansa Rauhankone: tekoälytutkijan testamentti. Kirja on monessa mielessä ainutlaatuinen.
Kognitiivisten taitojen testi yliopistolle!
Erilaiset pippalot ovat hyvä ympäristö yllättäville ajatuksille, kun ollaan seisaaltaan ja kohdataan ihmisiä, joita ei päivittäin tavata. Näin ajatukset lähtevät lentoon ohi ja yli arjen normaalien kuvioiden. Pari päivää sitten jaettiin yliopiston yritysyhteistyöpalkinto. Asia oli juhlimisen arvoinen. Se kirvoitti myös innovatiiviseen ajatteluun, joka seurauksena ryhdyimme Patrik Scheinin kanssa ideoimaan kognitiivisten taitojen testiä yliopistoon. Näin se meni.
Tieteestä yleistajuisesti: tarinoita, rautalankaa ja letkeytystä?
Yleistajuistaminen on tutkijayhteisön kansalaisvelvollisuus. Ei niin, että jokaisen tutkijan tulisi sitä tehdä, mutta tavalla tai toisella tutkimustieto tulisi saattaa sitä tarvitsevien käyttöön. Tähän perinteiseen tutkijoiden tehtävään kohdistuu tällä hetkellä suuria paineita, kun humpuukitietoa ja valeuutisia heitetään eteemme kaikkia kanavia käyttäen. Lisäksi tieteestä kirjoittavat entistä enemmän verbaalisesti taitavat toimittajat. Jälkimmäinen ilmiö näkyy muun muassa Tiede-lehden kirjoittajakunnassa ja Tieto-Finlandia-palkinnon ehdokaslistassa. Pitäisikö tutkijoiden virittää juttunsa uudella tavalla keventämällä tekstejä ja lisäämällä niihin tarinoita ja rautalankaa?