Kun haastattelimme Timo Honkelaa yhtenä digitaalisten aineistojen tutkimuksen professuurin hakijoista vuоnna 2013, hän mainitsi, että tämä on hänelle loistotehtävä, jollaisesta hän on aina haaveillut. Hän tarkoitti erityisesti sitä, että pääsee toden teolla hyödyntämään teknologista osaamistaan humanististen kysymysten ratkaisemisessa. Oltuaan tässä tehtävässä vain alle vuoden Timon elämässä tapahtui dramaattinen käänne, kun hänellä todettiin aivokasvain. Leikkaus onnistui ja Timo sai lisäaikaa elämäänsä. Viime syksynä ilmestyi hänen kirjansa Rauhankone: tekoälytutkijan testamentti. Kirja on monessa mielessä ainutlaatuinen.

Erikoinen on myös kirjan syntyhistoria. Timo sai idean kirjaansa tammikuussa 2017. Hän kertoi suunnitelmistaan parille akateemiselle vastaantulijalle, jotka eivät tyrmänneet rauhankoneen ideaa, vaan suorastaan innostuivat siitä. Niin Timo ryhtyi töihin. Hän järjesti keväällä kolmelle eri tutkijajoukolle työpajan, joissa pohdittiin rauhankoneen tematiikan eri puolia. Itse osallistuin yhteen niistä, jossa käsiteltiin kieltä.

Timo on parhaimmillaan tutkijoiden verkottamisessa. Hänen omalle tutkijaminälleen kulkeminen tieteen rajapinnoilla on aina ollut itsestäänselvyys, mutta hän on ottanut myös tehtäväkseen tutustuttaa eri alojen tutkijoita toisiinsa. Leikkausta edeltävänä päivänä hän kokosi tuntemiaan kollegoja eri aloilta sairaalaan varmistaakseen, että he näin tutustuvat toisiinsa.

Kirjan perusteksti on syntynyt sanelemalla. Hyvin puhe siirtyi tekstiksi. Yksi toistuva hieman huvittavakin kompa käsikirjoituksen ensimmäisessä versiossa kuitenkin oli. Lukiessani sitä ihmettelin aluksi, miksi tekstissä vilisee paljon numeroita 1 ja 2, kunnes tajusin puheen automaattisen tunnistusalgoritmin logiikan. Se tulkitsi sanojen yksi, kaksi ja toinen kaikki muodot numeroiksi, esimerkiksi: ”Tarkoituksena on tuoda 1 ihmisiä”. ”— ratkaisut [—] poukkoilevat asiasta 2.”

Kirja valmistui ällistyttävällä aikataululla. Jani Kaaro oli mukana sen viimeistelyssä. Kun kirja ilmestyi sopivasti ennen syksyn kirjamessuja, menekki oli heti valtava. Kirjamessuilla se oli Gaudeamuksen kaikkien aikojen myydyin teos.

Honkelan ajattelun keskeinen peruskivi on sumea joukko-oppi. Sen avulla päästään eroon jäykistä luokituksista, jotka eivät useinkaan vastaa asioiden todellista tilaa. Paradoksaalisesti juuri tietokone mahdollistaa liukuvat luokitukset, vaikka tietokone usein ymmärretään 0 tai 1 -mekanismin vangiksi. Jokin olio tai ilmiö voidaan määritellä kuuluvan joskus luokkaan y ja joskus taas luokkiin x ja z.

Kielitieteellisessä semantiikassa ilmiötä on pohdittu prototyyppi-teorian piirissä. Kotka on ”enemmän lintu” kuin pingviini. Kun tutkitaan puhetta, sama ilmiö saa paljon laajemmat ulottuvuudet, koska sanojen merkitykset ovat vahvasti konteksti- ja puhujasidonnaisia. Eri ihmisille tasa-arvo tarkoittaa eri asioita, ja samallekin ihmisellä se saa erilaisia tulkintoja sen mukaan, puhutaanko sukupuolten, yhteiskuntaluokkien, ihmisrotujen vai eläinlajien tasa-arvosta.

Ehdottomuuden välttäminen näkyy myös Honkelan yhteiskunnallisissa ja poliittisissa näkemyksissä. Hän on keskitien kulkija, joka kritisoi niin kapitalistista markkinataloutta kuin kommunistista yhteisötalouttakin. Ihmisten yritteliäisyydelle ja luovuudelle täytyy jättää tilaa, mutta samalla tavoitteena tulee olla ainakin jonkinasteinen tasa-arvo.

Rauhankoneen idean pääkäsite on merkitysneuvottelu. Kyseinen käsite ei ole suomen kielessä (vielä) kovin tavallinen, mutta sen taustalla on englannin verbin negotiate käyttö tämäntapaisessa merkityksessä. Koneeseen luotavan algoritmin avulla keskustelijat johdatetaan ymmärtämään toisen osapuolen näkökantaa ”neuvottelemalla” sanojen sisällöistä.

Rauhankoneen perusarkkitehtuurissa on kolme pilaria: yhteisöjen toiminta, tunteet sekä kieli ja vuorovaikutus. Kussakin pilarissa on kolme rakennuspalikkaa, jotka edustavat prosessin vaiheita, esimerkiksi Kieli ja vuorovaikutus rakentuu osioista ”Sisältöanalysaattori”, ”Konekääntäjät” ja ”Merkitysneuvotteluja käyvät koneet”. Nämä eivät ole varsinaisesti lähtökohtia, vaan tavoitteita, joita kohti pitäisi kulkea. Monessa asiassa tarvitaan tietopohjan rakentamista. Me emme esimerkiksi vielä tiedä tarpeeksi siitä, miten ihmisten välisen kommunikaation ymmärtämisprosessi rakentuu.

Honkela kuvaa kirjassaan omiin kokemuksiinsa nojaten tekoälyn ja konekääntämisen historiaa. Monet kymmeniä miljoonia maksaneet hankkeet menivät aikoinaan pieleen ja päätyivät umpikujaan. Samalla kuitenkin luotiin osaamista, mitä voitiin sitten käyttää muunlaiseen tekoälyn kehittämiseen. Näin kävi myös konekääntämisessä, missä aluksi lyötiin voimalla päätä seinään. Tätä tietotaitoa hyödynnettiin muiden tietokonesovellusten tekemisessä. Konekääntäminen sai sitten uutta vauhtia parinkymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen, kun tietokoneitten kapasiteetit kasvoivat ja sovellusten kehittäjät alkoivat ymmärtää kielen monimuotoisuutta.

Idea rauhankoneesta on samanlainen unelma, jota kohti kannattaa pyrkiä, vaikka mitään varmuutta sen saavuttamisesta ei olekaan. Kyse ei ole yhdestä jättihankkeesta, vaan kymmenistä ja sadoista ”osakoneista”, jotka ratkaisevat joitakin ongelmia.

Yhdessä asiassa itselläni on eri näkemys kuin Honkelalla. Hän on vakuuttunut siitä, että jos promille sotateollisuuteen suunnatusta varoista kohdistettaisiin syöpätutkimukseen, syövästäkin päästäisiin kohtalaisen lyhyessä ajassa eroon. Tähän en usko. Ensinnäkin syövän tutkimukseen käytetään jo nyt satoja miljoonia euroja ja dollareita vuosittain. Vaikka summa kymmenkertaistettaisiin, emme varmaankaan voisi voittaa syöpää kokonaan. Se on hyvin erilainen vitsaus kuin esimerkiksi isorokko, koska syövän syyt ja syntymekanismit ovat äärimmäisen monimutkaisia ja osin yksilöllisiä, oikeastaan on kyse kymmenistä erilaisista syövistä. Tuntuu mahdottomalta ajatella, että pystyisimme selvittämään jokaisen tapauksen syntymekanismin ja estämään tämän tiedon avulla syövän syntymisen. Toki intensiivisen tutkimuksen avulla pala palalta saamme tärkeää tietoa asiasta, mikä auttaa syövän ehkäisyssä ja hoidossa.

Sama pätee konflikteihin ja väärinymmärtämiseen. En usko, että voimme poistaa ne maapallolta kokonaan, mutta jos kymmenkertaistamme alan tutkimuksen ja kehitämme erilaisia ymmärryskoneita, voimme vähentää näitä kommunikaation ”syöpiä” ehkä parikymmentä prosenttia. Jo tämä tekisi maailmasta paljon paremman paikan asua.