Olen osallistunut yliopistojen arviointeihin eri rooleissa Suomessa ja ulkomailla monet kerrat, mutta en koskaan ennen Venäjällä. Moskovan Puškin-instituutin koulutusohjelmien arviointi antoi mahdollisuuden kurkistaa taas kerran venäläisten toimintaan, mikä siinä on samanlaista ja mikä erilaista kuin Suomessa.
Venäjän rakkaimmalle runoilijalle omistettu instituutti oli tilannut opetusohjelmiensa arvioinnin ulkopuoliselta yritykseltä, joka sijaitsee Joškar-Olassa, Marin tasavallan pääkaupungissa. Natsakkredtsentr (NCPA) on yksi kolmesta tällaisia arviointeja Venäjällä järjestävästä keskuksesta. Sillä on hyvä kotisivu myös englanniksi. Vaikka tehtäväksiannossamme puhuttiin akkreditoinnista, toimiluvan säilyttämisestä ei ollut kyse. Tätä varten Venäjällä on valtiollinen akkreditointi, jonka tuloksena päätetään, saako oppilaitos jatkaa toimintaansa.
Meidän neljän hengen asiantuntijaryhmän koostumus oli mielenkiintoinen. Puheenjohtaja on aina ulkomaalainen, joten se tehtävä lankesi minulle. Varapuheenjohtajana oli moskovalaisen yliopiston professori. Kahtena muuna jäsenenä olivat venäjän ulkoministeriön korkea virkamies, joka edusti työnantajia, sekä valtakunnallisen opiskelijajärjestön edustajana Moskovan valtionyliopiston tohtoriopiskelija. Kokonaisuudessaan todella mahtava tiimi, kaikki hyvin sitoutuneita arviointiin. Tohtoriopiskelija, ryhmän ainoa nainen, oli terävä ja analyyttinen kuin mikä.
Saimme hyvissä ajoin etukäteen kaiken materiaalin. Ohjeista kävivät ilmi prosessin vaiheet ja meidän tehtävät. Mukana oli myös eettinen ohjeistus. Seikkaperäinen instituutin itsearviointi noudatti tarkkaa jäsennystä, jonka määrittivät kymmenen standardia. Niiden pohjana on vastaava eurooppalainen ohjeistus. Erilaisia standardien alakohtia oli viitisenkymmentä, tässä pari esimerkkiä ”Objektiivisten tietojen julkaiseminen valmistuneiden työnsaannista ja menestymisestä”, ”Opettajien taloudellinen ja muu motivointi”. Vähän vastaavaan toiminnan pilkkomiseen yksittäisiin osatekijöihin olen törmännyt Suomessa yliopistojen laatujärjestelmämatriiseja lukiessani. Muistelen, että koko laatujärjestelmä herätti pelkoa ja paniikkia opettajissa.
Meitä pyydettiin lähettämään etukäteen kysymyksiä, joita aioimme esittää eri ryhmille. Kaikkiaan tapasimme instituutin johdon, dekaanit, laitosjohtajat, opettajat, opiskelijoiden, valmistuneiden ja työnantajien edustajat. Tällaisen kysymyslistan laatiminen tuntui aluksi turhalta, mutta sitä laatiessani tajusin, että tämä oli erinomainen keino saada arvioitsijat tutustumaan aineistoon etukäteen.
Onneksi kirjallisen arvion laadinta kuuluu varapuheenjohtajan tehtäviin. En olisi millään selvinnyt kapulakielisestä 50-sivuisesta loppuraportistamme. Sitä lukiessani tuli mieleen laitoksellamme tehty gradu, jossa vertailtiin Suomen ja Venäjän pörssilainsäädäntöä. Venäjällä laki määrittelee pikkutarkasti, mitä kaikkea pitää kertoa yrityksen toiminnasta. Sen seurauksena pörssitiedotteet ovat pitkiä ja hyvin vaikeaselkoisia niin että osakkeenomistajien on vaikea ymmärtää, miten firmalla menee. Suomessa lainsäädäntö on melko ylimalkainen ja pörssitiedotteet lyhyitä, mutta informatiivisia.
Kaikki käytännön järjestelyt hoiti NCPA:n edustaja todella taitavasti. Tämä Elena, koulutukseltaan pedagogiikan tohtori, piti meille ensin kalvojen avulla puolen tunnin opastuksen ja taustoitti näin tehtäväämme. Ihailin Elenan toimintaa myös itse prosessin aikana. Hän antoi meille työrauhan, mutta opasti auliisti teknisissä asioissa. Hänen toimintaansa seuratessani tuli mieleen, että sekä venäläinen että suomalainen yhteiskunta toimii paljolti akateemisesti koulutettujen uutterien naisten varassa. Erona tosin on se, että venäläisillä naisilla on pidemmät silmäripset ja kengissä korkeammat korot.
Itsearvioinnit antavat usein oppilaitoksen toiminnasta liioitellun positiivisen kuvan. Tällä kertaa kävi parissa asiassa päinvastoin. Itsearvioinnin perusteella sai melko skeptisen kuvan opiskelijapalautteen toimeenpanosta ja interaktiivisten opetusmetodien käytöstä instituutissa. Opettajien ja opiskelijoiden haastattelut kuitenkin paljastivat, että kummassakin asiassa tilanne oli varsin hyvä. Palautejärjestelmä on oikeastaan liiankin monipolvinen (kuten muuten Suomessakin) ja interaktiivisia, aktivoivia opetusmetodeja käytetään laajasti.
Halusimme todellakin olla Puškin-instituutille avuksi toiminnan kehittämisessä, sitä vartenhan tällainen arviointi oli tilattu. Monessa kohdassa kävi kuitenkin ilmi, että toiminnan raamit on määritelty tarkkaan laissa tai ministeriön ohjeissa, mistä johtuen oppilaitoksen omalle päätöksenteolle jää vähän tilaa. Säädökset sanelevat muun muassa sen, millaista informaatiota pitää antaa oppilaitoksen kotisivulla.
Tällaiseen säätelyyn on varmasti monia syitä. Ensinnäkin taustalla on venäläisen yhteiskunnan läpikäyvä epäluottamuksen ilmapiiri, jonka seurauksena kaikki pitää määritellä ylhäältä käsin. Tässä on riskinä se, että samalla rajoitetaan oma-aloitteisuutta ja ajattelun autonomiaa. Toinen syy on puhtaasti praktinen. Venäjälle on viimeisten 25 vuoden aikana perustettu hyvin kevein eväin oppilaitoksia, joiden toimintaa on ihan oikeasti syytä valvoa.
Kolmas seikka, joka näkyy Suomessakin, liittyy johtajien laiskuuteen tarttua epäkohtiin. Meillä kunnanjohtajat ja muut päättäjät vetoavat helposti EU-määräyksiin, kun varsinaisena syynä on kyvyttömyys tai haluttomuus toiminnan kehittämiseen. Tämä voi olla myös vallankäytön muoto, kun johto tuntee parhaiten ylhäältä päin tulevat määräykset ja osaa vedota niihin.
Puškin-instituutti on poikkeuksellinen oppilaitos. Sen toiminnan punaisena lankana on kirjainlyhenne RKI (russki kak inostranyi, venäjä vieraana kielenä). Puolet opiskelijoista on ulkomaalaisia ja suuri osa venäläisistä tähtää venäjän kielen opettajaksi. Instituutti on tunnettu myös valmistavasta tiedekunnastaan, jossa kieltä taitamattomat saavuttavat vuoden intensiivisen opiskelun aikana yliopinto-opinnot mahdollistavan kielitaidon. Lisäksi instituutin tehtäviin kuuluu täydennyskoulutus (venäläisittäin DPO), josta suurin osa toteutetaan etäopetuksena netin kautta. Instituutti tarjoaa myös laajan venäjän opiskeluun tarkoitetun opetusmateriaalin, josta osa on ilmaista, osa maksullista.
Tärkein arviointiryhmämme kommentti liittyikin instituutin profiiliin. Haluaako se jatkaa nykyisenlaisena uniikkina oppilaitoksena, jolla on eritystehtävä venäjän kielen opetuksen kehittäjänä, vai onko sen tavoitteena olla muihin vastaaviin oppilaitoksiin rinnastettava tutkimusyliopisto. Jos jälkimmäinen tavoite otetaan todesta, maisteri- ja tohtorikoulutuksen asemaa tulisi selkeästi nostaa ja instituutin tulisi kyetä houkuttelemaan nuoria tutkijoita, jotka tavoittelevat johtavaa asemaa alallaan maailmassa tai ainakin Venäjällä.