Henkivartijan seurassa

Olen juuri istunut paikalleni Tampere-Helsinki-junassa, kun viereeni rojahtaa hyväkuntoisen näköinen yli nelikymppinen mies, joka heittää alkurepliikeiksi: ”Anteeksi, että haisen vähän hielle. Tulin juuri maasta X”. X on yksi maailman kriisipesäkkeistä. En mainitse maan nimeä, koska myöhemmin kävi ilmi, että hän ei kaipaa julkisuutta ja pelkää suomalaista mediaa, ”joka kirjoittaa mitä sattuu”.

Hän torkahtaa hetkeksi ja kun herää, hän kysyy, juonko olutta. Ajattelen, että hän rupeaa kaivamaan laukustaan olutta, ja siksi vastaan, että kohta tulee myyjä jolta voi ostaa olutta. ”Kyllä minä tiedän”, hän toteaa. Myöhemmin matkan aikana hän käy ostamassa meille oluet. Minulle oikeastaan kahdet.

Kysyn häneltä, mitä hän teki maassa X. Hän vastaa, että hän oli kahdeksan kuukautta henkivartijana. Palaa kohta takaisin. Oikeastaan ei ole suuri yllätys, mitä hän kertoo. Hänen olemuksensa perusteella ottaisin hänet mielihyvin henkivartijakseni, jos sellaista tarvitsisin.

Hän kertoo myös, että on ollut yli 30 Afrikan ja Aasian maassa erilaisissa tehtävissä. Myös tappanut ihmisiä. Ymmärrän ilmauksen niin, että hän on ollut palkkasotilaana. Kysyn, kuka on hänen nykyinen työnantajansa. Kun hän kiemurtelee vastauksensa kanssa, kysyn ”Etkö voi kertoa sitä”. Hän vastaa nopeasti, että voi toki, mutta ei kuitenkaan kerro.

Kysyn, onko hänen työnsä vaarallista. Hän vastaa, että pitää olla valppaana. Sitten hän sanoo, että työ on shznt. Hän selventää, että shznt (sana josta en saanut selvää) tarkoittaa heidän kesken tietyn vaarallisuusasteen tehtävää.

Hän huomaa edessäni paksun nipun papereita ja kysyy ”Mitä sä teet?” Vastaan, että yhtä kirjaa. ”Mistä se kertoo”, hän kysyy. ”Maailman suurimmasta ongelmasta, siitä että ihmiset eivät ymmärrä toisiaan”. Hän toteaa, että se on tosiaan iso ongelma. ”Oletko tehnyt aikaisemminkin kirjoja?”. ”Olen, kaikenlaisia”. Sitten seuraa looginen johtopäätelmä: ”Olet siis jonkinlainen kirjailija.” Joudun tunnustamaan, että en ole, vaan olen ollut töissä yliopistossa.

Keskustelemme maailman menosta, muun muassa demokratiasta. Kerron käsityksenäni, että demokratia on kriisissä. Jopa kaikkien demokraattisimmissa maissa, kuten Ruotsissa, jotkut katsovat oikeudekseen polttaa autoja, kun eivät saa ääntään muuten kuuluviin. Arabikevät oli osoitus naiivista uskosta siihen, että demokratia voidaan polkaista käyntiin tuosta vaan. Katudemokratian takana oli kuitenkin vain pieni osa väestöä. Hän nyökyttelee. Käy ilmi, että hän on ollut paikan päällä sielläkin. Tunnen olevani diletantti tässä asiassa.

Hän kysyy, mikä minun suuntaukseni on. En heti ymmärrä, mitä hän ajaa takaa. Hän jatkaa kysyen, olenko mukana politiikassa. Sanon, että en, ja että olen äänestänyt monia eri puolueita. Sanon olevani patriootti siinä mielessä, pyrin ostamaan kotimaisia tuotteita. ”Lidlissä en ole käynyt koskaan”, jatkan. Hän hymähtää hyväksyvästi. Sanon vielä, että jos haluaa jotenkin kiteyttää omaa paatostani tai missiotani, niin se voisi olla yritys avartaa ihmisten maailmankuvaa. Maailma tarvitsee dialogia ja ymmärrystä.

Kerron, kuinka presidentti Niinistö puhui pressitilaisuudessa Washingtonissa dialogin merkityksestä. Hän sanoi, että NATOn ja Venäjän pitää käydä dialogia. Kun häneltä kysyttiin, pitääkö Talibaninkin kanssa neuvotella, Niinistö sanoi, että pitää. ”Pitää käydä aitoa dialogia, jossa kuunnellaan ja arvostetaan vastapuolta”. Totean, että se oli rohkeasti sanottu Yhdysvaltojen presidentin läsnä ollessa. Vierustoverini nyökyttelee sen merkiksi, että on samaa mieltä.

Kun pohdiskelemme syvällisiä asioita, hän sanoo tuon tuostakin ”Kyllä minä ymmärrän, en ole mikään tyhmä”. En ollut sitä hetkeäkään epäillyt. Sitten hän kysyy, mitä ajattelen hänen ammatistaan. Vastaan rehellisesti, että arvostan henkivartijan työtä.

Hän sanoo, että olisi kiva joskus tavata. Vastaan, että niin olisi. Hän on jo kirjoittamassa yhteystietojaan paperin reunaan, kun hän etunimen kirjoitettuaan toteaa, että ei se ole hyvä idea. ”Sinun on kuitenkin vaikea ymmärtää meikäläistä, kun et ole tappanut ketään”. Siinä hän on tietysti oikeassa.

Olisin mielelläni tavannut hänet ja lisännyt kirjaani luvun Väärinymmärrykset henkivartijan työssä. Tavallisten ihmisten elämässä väärinymmärryksistä seuraa, että tuo kaupasta vääränlaista leipää tai menee sovittuun tapaamiseen väärään aikaan. Henkivartijan työssä väärinymmärryksestä voi seurata, että joku kuolee.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *