Tieteen väärinkäyttöä: kiroilu ei ole helvetin hyvä tapa

Kaksitoistavuotias Jani oli saanut kaveriltaan whatsapp-viestin, jossa kerrotaan, että kiroileminen on hyvä tapa. Hän pistää viestin eteenpäin kaikille kavereilleen ja rientää sitten vaarinsa luo ja sanoo: ”Hei, sä oot vitun vanhanaikainen, kun et anna mun kiroilla”. Vaari on äimänä ja kysyy, miten niin. Kaverit kertoi, että kannattaa kirota, Jani vastaa. Ei sun pidä uskoa kaikkea, mitä kaverit kertoo, vaari opastaa. Sitten Jani täräyttää: ne sanoi, että se on tieteellisesti todistettu. Vaari huomaa Janin puheesta, että tämä käyttää ensimmäistä kertaa tätä ilmaisua ja häntä rupeaa naurattamaan. Vai ihan tieteellisesti todistettu, hän naljailee.

Jani ei tähän tyydy, vaan löytää googlettamalla helposti Ylen tiedesivun jutun, joka on otsikoitu Kuusi syytä, miksi kiroilu on §@#&*:n hyvä tapa. Jani lukee tekstin poikkeuksellisella hartaudella. Sitten menee uudestaan vaarin luo ja kertoo iloisena löydöstään. Jani lisää aikuismaisesti, että kiroilu on kaiken lisäksi älykkyyden merkki. Vaari ei ole uskoa korviaan ja ryntää lukemaan kyseistä artikkelia.

Vaari kiinnittää ensin huomiota otsikon tyylilajiin, joka muistuttaa iltapäivälehtien tapaa houkutella lukijoita, mutta sitten hän hämmästyy: toden totta, artikkeli perustuu tieteellisiin tutkimuksiin, jopa niin, että lähdeviitteetkin on annettu. Mitä ihmettä! Onko todella näin. Vaari rupeaa käymää läpi jutussa mainittuja kuutta ”syytä sille, miksi kiroilu on hyvä tapa”.

Parin syyn kohdalla vaari nyökyttelee mielessään hyväksyvästi. Artikkelissa viitataan tutkimuksiin, joiden perusteella ihminen kestää paremmin kipua ja nostaa enemmän painoja penkiltä, jos kiroilee. Vaari muistelee, että niin hänkin tekee. Kun hän joskus lyö vahingossa vasaralla sormeensa, hän saattaa huudahtaa itsekseen perkele! jos muita ei ole paikalla. Tämähän on se kiroilun alkuperäinen tehtävä, päästää ärräpäitä, jotta olo vähän helpottuisi. Se on kuitenkin ihan eri asia kuin käyttää kirosanoja keskustelussa muiden kanssa.

Mutta artikkeli väittää, että kiroilu luo työpaikoilla solidaarisuutta ja yhteenkuuluvuutta, tietynlaista kaverihenkeä, Nyt vaari alkaa epäillä tutkimuksen luotettavuutta. Hän muistelee omia työaikojaan ja miettii, mitä tuli sanottua, kun yrityksen johto esitteli vuosisuunnitelmaansa, josta hän ei yhtään pitänyt. Olisiko hänen pitänyt sanoa, että suunnitelma on saatanan huono, sen sijasta, että hän sanoi, että se ei vastaa yrityksen strategiaa ja voi johtaa ongelmiin markkinoinnissa. Kiroilu ei varmaankaan olisi edesauttanut asian esille tuomista.

Vaarin mielikuvan mukaan kukaan ei kiroillut myöskään työpaikan taukotilassa. Sen sijaan joskus saunailloissa miesten kesken joku intoutui kiroilemaan. Hän ei kokenut sitä mitenkään solidaarisuutta lisääväksi, joillakin oli vain sellainen tapa, joillakin taas ei. Hän rupesi epäilemään, että tutkimustulokset pitävät paikkansa vain tietyissä hyvin rajatuissa olosuhteissa. Lisäksi hän rupesi pohtimaan kielen ja kulttuurin vaikutusta. Se mikä pätee Yhdysvalloissa, ei välttämättä ole totta Saksassa tai Suomessa.

Artikkelissa todetaan, että kiroilu yhdistetään rehellisyyteen, sillä niin tehdessään kirjoittaja ei suodata sanomaansa. Taustalla on Facebook-kirjoittelun pohjalta tehty tutkimus. Vaarin mieleen tulee Trumpin käyttäytyminen, josta on sanottu, että hänen rehevä joskus kiroilevakin kielenkäyttö luo uskottavuutta. Niinpä niin. Uskottavuutta yksien silmissä ja naurettavuutta toisten.

Eniten vaarin hiuskarvoja nostattaa artikkelin väliotsikko Kiroilu on älykkyyden merkki. Tässäkin on viite tutkimukseen, joka ”todistaa” väitteen. Eräässä tutkimuksessa on osoitettu, että älykkäät ihmiset tuntevat enemmän kirosanoja kuin vähemmän älykkäät. Vaari puhisee mielessään: Eihän tällä ole mitään tekemistä sen kanssa, kuinka usein ihminen kiroilee. Älykkäillä ihmisillä on muutenkin laajempi sanavarasto, jota on kasvattanut muun muassa kauno- ja tietokirjallisuuden lukeminen.

Artikkeli saa vaarin mietteliääksi. Miten hän juttelisi siitä Janin kanssa. Jos hän jättää asian sikseen, Janille voi ihan oikeasti jäädä sellainen mielikuva, että kiroilu on aina hyvästä. Hän saattaisi kiroilla kavereittensa vanhemmille päin naamaa. Vaarin mieleen piirtyy myös kauhukuva siitä, kun Jani hakee ensimmäistä työpaikkaansa. Luodakseen solidaarisuuden ilmapiiriä, hän kiroilisi oikein olen takaa.

Mutta toisaalta vaari ei myöskään halua sanoa Janille, että tieteellisiin tutkimustuloksiin ei kannata luottaa. Asian painavuutta lisää se, että kyseessä on ensimmäinen Janin lukema tiedeuutinen. Niinpä vaari yrittää taustoittaa artikkelin luonnetta sanomalla, että medialla on taipumusta poimia yksittäisiä tutkimustuloksia, jotta niistä saisi vetäviä otsikoita. Siksi tällaisiin juttuihin pitää suhtautua kriittisesti. Vaari toki tietää, että ohje ei mene perille, koska ihmisellä on suuri tarve löytää vahvistusta omille käsityksilleen. Näinhän tapahtuu politiikassakin: tutkimustuloksista poimitaan vain ne, jotka sopivat oman puoleen tavoitteisiin.

Onneksi tarinasta on totta vain toinen puoli. Kukaan Janin kavereista ei ollut tietystikään eksynyt Ylen tiedesivulle. Totta sen sijaan on, että kyseinen juttu julkaistiin siellä viime viikolla. Herää kysymys: onko tämä se tapa, jolla median tulee tarjota tieteen aikaansaannoksia suurelle yleisölle?

1 thought on “Tieteen väärinkäyttöä: kiroilu ei ole helvetin hyvä tapa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *