Kansainvälisen kanssakäymisen englanti

Janne Saarikivi pohtii Ylen kolumnissaan omaan terävään tapaansa englannin kielen asemaa brexitin jälkeisessä Euroopassa. Hän maalailee kuvaa, jossa englanti ei enää olekaan valtakieli, vaan Euroopasta tulee aidosti monikielinen. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa mahdollinen tulevaisuudenkuva.

Saarikivi kuvaa osuvasti englannin kielen ylivallan syntyä Yhdysvaltojen määrätietoisen ja massiivisen ”hydridisodankäynnin” seurauksena. Näin kieli, jota ei äidinkielenä mitattuna ole läheskään maailman puhutuin, hivuttautui vähitellen pakolliseksi osaksi kaikkien kielikompetenssia tai ainakin niiden, jotka haluavat menestyä kansainvälistyvässä maailmassa. Samalla se mahdollisti angloamerikkalaisen viihdekulttuurin leviämisen kaikkiin maailman kolkkiin.

Saarikivi näkee englannin kielen ylivallan myös yhtenä syynä sille, että Isossa-Britanniassa syntyi voimakas Eurooppa-vastaisuus, joka sitten mahdollisti eroäänien voiton kansaäänestyksessä. Juuri kielen takia maahan muutti muista Euroopan maista paljon työläisiä, jotka jättivät matkallaan väliin taloudellisesti paremmin menestyvän Saksan. Nämä maahanmuuttajat sekoittivat työmarkkinat niin, että paikalliset työläiset kokivat asemansa uhatuksi. Tämä on mielenkiintoinen ja tuore näkökulma siihen, miten kieli vaikuttaa välillisesti suuriin maailmanpoliittisiin ratkaisuihin,

Sen sijaan kun Saarikivi pohtii brexitin jälkeisen EU:n kielipolitiikkaa, häneltä jää  huomaamatta, että se englanti, joka on kansainvälisen kanssakäymisen kieli, ei edusta enää brittien ja yhdysvaltalaisten kulttuuria, vaan on puhdas kommunikaatioväline ilman emämaata ja taustaideologiaa. Brittienglannin ”omistavat” britit, jotka voivat määritellä, miten sitä pitää puhua. Yhdysvaltalaiset puolestaan huolehtivat oman kielensä normeista ja oikeellisuudesta.

Lingua franca -englanti on sen sijaan erkaantunut omaksi kielimuodokseen, jota ei omista kukaan, tai sen omistajiksi voidaan katsoa kaikki sen pari miljardia ei-äidinkielistä puhujaa. He itse määrittävät, miten kieltä saa käyttää. Tämä ELF (English as a lingua franca) eroaa merkittävästi alkuperäisistä englannin kielistä. Se on yksinkertaistettua englantia, jossa toistuvat monet kieliopilliset piirteet, joita englannin kielen oppaissa on totuttu määrittelemään virheiksi.

Koska tämä kielimuoto ei enää edusta Isoa-Britanniaa eikä Yhdysvaltoja, sitä voidaan opiskella ilman, että tarvitsee tietää mitään Big Benistä tai Shakespearen soneteista. Sitä opiskellaan, että voitaisiin keskustella yhteisellä kielellä mistä päin maailmaa tulevien ihmisten kanssa riippumatta heidän äidinkielestään. Siksi ELF on menettänyt kulttuuri-imperialistisen tuotteen leiman ja siitä on tullut puhdas globaalin kanssakäymisen väline.

Tämän vuoksi englannin asema voisi EU:ssa jopa vahvistua, kun se ei ole enää yhdenkään suuren maan oma kieli. Englanti voisi toimia neutraalina yhteisenä kielenä eikä kenenkään tarvitsisi ajatella, kenen kielellä tässä puhutaan – Irlanti kun ei ole tässä iso tekijä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *