Kaikki eliöt kommunikoivat tavalla tai toisella, myös solut keskenään, kuten Anu Wartiovaara kertoi podcast-jaksossa #19.Jaksoissa #56-#59 keskustelen eläinten kommunikaatiosta laajemmin. Miten ne viestivät toisilleen ja miten ihminen oppisi ymmärtämään niiden viestejä. Asiantuntijavieraina Emma Vitikainen, Tiina Raevaara ja Helena Telkänranta.
Muurahaisia ja mangusteja
Emma Vitikainen tutki väitöskirjassaan muurahaisten sosiaalista elämää. Se edellyttää kykyä välittää tietoa yksilöltä toiselle. Hyvä tiedonkulku auttaa pitämään pesän toiminnot kunnossa ja puolustautumaan vihollisia vastaan. Vaikka muurahaisiin viitataan ihmisten puheissa ahkeruuden perikuvina, osa niistä ei tee käytännössä mitään. Ne muodostavat reservin, joka astuu remmiin, jos työtekijöitä menehtyy.
Testasin kerran muurahaisten viestintäjärjestelmää, joka osoittautui erinomaiseksi. Meille oli ilmaantunut silloisen rivitaloasuntomme keittiöön niin sanottuja sokerimuurahaisia. Olin lukenut, että niiden tulon voi estää pistämällä lattialle pienen suolavallin. Seurasin, kun ensimmäinen muurahainen tuli suolavallin luo. Se kääntyi välittömästi takaisin. Tässä ei ollut vielä mitään ihmeellistä, mutta sitten kommunikaatio alkoi pelata. Palatessaan takaisin samaa reittiä, se ”kertoi” samaan kohteeseen meneville lajitovereilleen ”Älkää menkö, siellä on vaarallista ainetta”. Suolan kanssa kosketuksissa ollut muurahainen välitti viestinsä ilmeisesti levittämällä suolamolekyylejä kavereilleen. Kauempana jonossa talsivat huomasivat kääntyä takaisin, kun näkivät, että edellä olevat tekevät näin.
Viime vuosina Vitikainen on tutkinut mangusteja. Niitä elelee yli 30 lajia eri maanosissa. Mangustit ovat noin puolen metrin mittaisia petoeläimiä. Moni tunnistaa ne hellyttävistä kuvista, joissa ne seisovat takajaloillaan ja tarkkailevat maisemia uteliaina.
Vitikainen on tehnyt tutkimusmatkoja Ugandaan seepramangustien kotiseudulle. Paikalliset ihmiset eivät tykkää mangusteista, koska ne käyvät dyykkamassa roskiksia heidän takapihoillaan. Antipatia on molemminpuolista: mangustitkin pelkäävät ihmisiä. Tutkijat ovat kuitenkin voittaneet vähitellen niiden luottamuksen niin, että eläimet päästävät heidät seuraamaan puuhiaan läheltä. Tässä auttaa tutkijoiden tullessaan antama vihellysääni, joka siis tarkoittaa ”Täältä me ystävälliset kaverinne tulemme”.
Pitkä eläinten toiminnan tarkkailu on paljastanut niiden käyttäytymisessä monia mielenkiintoisia piirteitä. Naaraat synnyttävät poikasensa kaikki samana päivänä. Siis samana päivänä, hyvin erikoista, mutta käytännöllistä. Tämän jälkeen emot eivät enää tunnista, mikä poikasista on niiden oma ja niin he hoitavat poikasiaan yhdessä. Urokset astuvat kuvaan vähän myöhemmin, kun ne ottavat kukin oppipojakseen yhden poikasen, jolle ne opettavat aikuisen mangustin välttämättömiä taitoja, kuten saalistamisen.
Myös taistelutaitoja voidaan tarvita. Kun mangustiheimoille syntyy eripuraa saalistusreviireistä, kumpikin osapuoli asettuu ensin riviin omalle puolelleen. Sen jälkeen ne mittailevat silmämääräisesti toisen porukan taisteluvoimaa ja tekevät sen perusteella ratkaisunsa. Jos vastustaja on selvästi ylivoimainen, heikompi osapuoli perääntyy sovinnolla. Jos taas sotavoimat vaikuttavat tasavertaisilta, syntyy tappelu, jossa saattaa kaatuneita olla kymmenen prosenttia sotureista. Kylmää laskelmointia siis. Taisteluilla on myös toisenlainen merkitys. Niiden tiimellyksessä käy usein myös niin, että naaraat parittelevat toisen lauman urosten kanssa. Tämä vähentää lauman sisäsiittoisuutta.
Menestys taistelussa on kiinni myös heimon yhtenäisyydestä, jota mangustit pitävät arjessa yllä muun muassa tietynlaisen small talkin avulla lähettämällä ääniviestejä toinen toisilleen. Pieni murahdus voi esimerkiksi kertoa, että olen täällä etsimässä syötävää.
Koira – ihmisen paras kaveri
Tiina Raevaara väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 2005 pääaineenaan perinnöllisyystiede. Sen jälkeen hän on kirjoittanut sekä kaunokirjallisia teoksia että tietokirjoja noin kirja per vuosi vauhtia. Hän on myös aktiivinen kolumnisti ja tietokirjailijoiden kouluttaja. Podcastissa keskustelimme erityisesti vuonna 2022 ilmestyneestä kirjasta Minä, koira ja ihmiskunta.
Tutkimus on paljastanut viime aikoina uutta tietoa eläinten kokemusmaailmasta. Niillä on erilaisia tunteita enemmän kuin aikaisemmin on ymmärretty. Tunneskaala on toki pienempi kuin ihmisellä, mutta kipua ja jonkinlaista iloa ja surua kokevat myös monet eläimet. Ainakin monet nisäkkäät ovat yksilöitä omine luonteenpiirteineen siinä missä ihmisetkin, kuten Kiia Koivunen kertoi jaksossa #21.
Raevaara nostaa esiin ihmisten ja eläinten samankaltaisuuden pohjalta mielenkiintoisen kysymyksen: Miksi eutanasia on koirien kohdalla täysin hyväksyttävää mutta ei ihmisten. Voidaan myös kysyä, loukkaavatko eläinten makuuhuoneeseen sijoitetut lintulive- ja muut eläinlivelähetykset eläinten yksityisyyttä.
Eläinten tarkkailu pistää Raevaaran kysymään, voiko linnuista sanoa, että joku niistä on rohkea. Entä saako luonnon tapahtumia surra kuten suremme ihmiskohtaloita? Entä voiko eläin kostaa tai olla mustasukkainen vai kuuluvatko tällaiset tunteet vain ihmisten maailmaan?
Kun Raevaara on tutkinut koiran ja ihmisen yhteiselon historiaa, hän on kiinnittänyt huomiota ihmisen tarpeeseen korostaa erilaisuuttaan ja erityisyyttään, sitä että olemme luomakunnan herra. Näin on tehty sekä eri uskonnoissa että filosofiassa. Olemme toki lajina menestyneet melko hyvin, mutta niin ovat monet muutkin eläinlajit. Yhtenä saavutuksena on se, että olemme pystyneet rakentamaan itsellemme sellaisen elämänmuodon, joka uhkaa koko elinympäristöämme. Vai onko tämä suuri saavutus?
Kirjassaan Minä, koira ja ihmiskunta Raevaara kertoo koiran merkitysestä toisaalta hänelle itselleen, toisaalta koko ihmiskunnalle. Koiran luoma läheisyys ja tietynlainen kaveruus auttoi häntä vaikeitten aikojen yli. Kohtaamiset koiran kanssa ovat erilaisia kuin ihmisten kanssa, koska niihin ei liity aikaisempien tapaamisten historiaa ja erilaisten odotusten taakkaa. Koira hyväksyy ihmisen sellaisena kun hän on, siksi sen seurassa voi olla aidompi ja rennompi. Se on luontaisesti kiinnostunut ihmisestä. Siitä tulee tunne, että koira ymmärtää ihmistä paremmin kuin muut ihmiset.
Ihmisen on vaikea asettua koiran asemaan jo senkin takia, että koiran aistimaailma poikkeaa suuresti siitä, miten ihminen kokee ympäristönsä. Vaikka ihminen tietää, että koiralla on tarkka hajuaisti, jossakin konkreettisessa tilanteessa tämä usein unohtuu. Koira näkee myös kohtuullisen hyvin, mutta hajuaistiin verrattuna näköaisti on hyvin vaatimaton.
Kun eräässä tutkimuksessa tutkittiin, miten koiranomistajat puhuvat koirilleen ja toisille koiranomistajille, kävi ilmi, että ihminen esittää koirille enemmän kysymyksiä kuin toisille ihmisille. Tämä kertoo siitä, että koira koetaan keskustelukumppaniksi, jonka kanssa voi jutella niitä näitä. Se on usein ajattelua ääneen, mikä voitaisiin luokitella ilman koiran läsnäoloa jonkinasteiseksi höperyydeksi. Tutkimusten mukaan lemmikkieläimillä onkin ihmisten mielenterveyttä edistävä vaikutus.
Mitä eläinten ilmeet ja eleet kertovat?
Kolmas tämän kokonaisuuden vieras Helena Telkänranta on kirjoittanut monia kirjoja eläinten elämästä, kuten Eläin ja ihminen, Millaista on olla koira?, Millaista on olla kissa? ja Kanojen maailma. Nykyään hänellä on firma, joka tuottaa opasvideoita ja muuta materiaalia eläinten ja ihmisen välisen kommunikaation ymmärtämiseen sekä tekee eläinten käyttäytymiseen liittyvää tutkimusta. Hän on myös pidetty luennoitsija.
Telkänranta teki väitöskirjan keinoista vähentää sikojen häntäpuremista. Ahtaissa kasvatusolosuhteissa sioilla ei ole mahdollisuuksia tyydyttää luontaista tarvettaan pureskella jotakin. Sen vuoksi ne purevat helposti toistensa saparoita, mikä on kivuliasta ja muutenkin terveysriski. Telkänranta rakastaa eläimiä, mutta tietään myös elämän realiteetit. Jos sikojen karsinoita suurennettaisiin merkittävästi, lihan hinta nousisi kuluttajien mielestä liikaa. Väitöskirjassaan hän pyrki ratkaisemaan ongelmaa tarjoamalla sioille muuta pureskeltavaa karsinoiden sisällä.
Telkänrannan mielestä eläinten kanssa toimivien on välttämätöntä oppia tunnistamaan niiden ilmeitä ja eleitä. Ihmisillä on myötäsyntyinen taito lukea ihmisten kasvoilta niiden tunteita, erityisesti silmien ja suun seutu kertovat paljon. Kyse on hyvin pienistä lihaksilla automaattisesti tuotutuista muutoksista kasvoilla. Niillä on kuitenkin suuri merkitys ja ihmiset tunnistavat toistensa mikroilmeet varsin hyvin.
Eläimillä on vastaavanlaisia eleitä ja ilmeitä, mutta niitä ihminen ei osaa tulkita automaattisesti, vaan niiden lukutaitoa pitää harjoitella. Katse, luomien asento, korvat ja suun seutu ovat tärkeitä viestintävälineitä eläimillä, mutta myös koko kehon asento ja olemus. Erityisen tärkeä olisi kyetä tunnistamaan pitkäaikainen kipu, joka näkyy usein katseen onttoutena. Eläinten hoitajilta vaaditaan siis herkkyyttä ymmärtää niiden eleitä ja ilmeitä, ja se on taito jota voi oppia.
Kaikilla eläimillä, jopa kaloilla, on omat tapansa kertoa lajitovereilleen lähellä olevasta vaarasta tai ruoka-apajasta. Evoluutio on pitänyt huolen siitä, että myös kaikki suvunjatkamiseen liittyvät rituaalit ovat hyvin kehittyneitä. Ne noudattavat yleensä tarkkaan tiettyä kaavaa, mutta jotkut eläimet osaavat arvostaa myös luovuutta, kykyä poiketa totutuista soidinmenoista. On esimerkiksi osoitettu, että naaraskorpit antavat lisäpisteitä koiraille, jotka osaavat tehdä lentonäytöksissä uudenlaisia temppuja.
Niin kuin ihmiset myös eläimet tarvitsevat harjaannusta oppiakseen lajin yksilöiden välillä käytävää kommunikaatiota. Tämä näkyy esimerkiksi koirien käyttäytymisessä. Jos koira on elänyt yksin ilman kontakteja toisiin koiriin, sillä on todennäköisesti kommunikaatiovaikeuksia, kun se vanhempana kohtaa muita koiria.
Podcast-jaksojen lopuksi kysyn usein vierailta, mikä on selityksenä sille, että ihmiskunta kehittyy monissa asioissa valtavin askelin, mutta ihmiset ymmärtävät toisiaan yhtä huonosti kuin tuhat vuotta sitten. Telkänranta näki tähän selvän syyn. Jokainen yksittäinen ihminen aloittaa elämänsä nollapisteestä. Aivot ovat hämmästyttävän samanlaiset kuin tuhansia vuosia sitten. Syntyessään saadut avut ovat samoja kuin esivanhemmillamme. Kehittyneempi toisten ihmisten tunnistaminen vaatii aikaa ja harjaantumista. Tieteen ja teknologian kehityksessä jokainen sukupolvi voi lähteä siitä, mihin edellinen sukupolvi on päässyt.