Aleksanteri-instituutti järjestää erilaisia tilaisuuksia myös akateemisen yhteisön ulkopuolisille. Yksi formaatti on temaattiset aamiaiset. Tämän viikon aamiaistapahtuman aiheena oli korruptio Venäjän korkeakouluissa. Kaikki Venäjän tutkijat, niin länsimaiset kuin venäläisetkin, ovat tästä ilmiöstä tietoisia, mutta tällä kertaa mentiin pintaa syvemmälle.

Sveitsissä työskentelevä venäläinen tutkija Elena Denisova-Schmidt on tutkinut korruption eri muotoja ja syitä venäläisessä yliopistomaailmassa. Ehkä korruptio on voimakas sana lunttaukselle ja muille tenttivilpin muodoille, mutta määritelmällisesti kyse on siitä. Luvut puhuvat puolestaan: 38 % neitseellisistä ensimmäisen vuoden opiskelijoista katsoo että lunttaus on OK, 49 % on sitä mieltä että se on OK joskus ja vain 13 % suhtautuu siihen kielteisesti asiaan. Viidennen vuoden opiskelijat ovat oppineet talon tavoille ja heistä enää 5 % suhtautuu kokonaan negatiivisesti.

Vaikka useimmat opiskelijat ovat valmiit turvautumaan vilppiin, lähes kaikki ovat sitä mieltä, että se on periaatteessa väärin. Kyseessä on siis pahe, josta pitäisi päästä eroon. Aleksanteri-instituutin tutkija Anna-Liisa Heusala vahvisti tätä näkemystä esittämällä yleisten mielipidetutkimusten tuloksia. Laki ja järjestys on venäläisten prioriteettilistalla paljon vapaan median ja puhevapauden kaipuun yläpuolella.

Tenttivilpin laajuudesta kertoo se, että alalle on muodostunut liiketoimintaa. Netti on täynnä referaattipalveluita ja lunttaajien avuksi on julkaistu špargalki-kirjasia, vihkosia ja taulukoita, joissa tärkeimmät tentissä tarvittavat tiedot esitetään helposti piilotettavassa muodossa. Yliopistoon johtavan tien asfaltissa voi olla mainos, jossa on opinnäytetöitä myyvän yrityksen puhelinnumero.

Miksi sitten opiskelijat lunttaavat? Ajan puute on tietysti yksi syy – onhan opiskelijalla muutakin tekemistä. Lunttaus on myös eräänlainen protesti opettajia kohtaan, jotka luennoivat tylsästi vanhanaikaisista aiheista ja kysyvät tentissä nippelitietoa.

Mutta suurin syy on rakenteellinen. Venäjällä akateeminen koulutus on edelleen edellytys melkein kaikkiin työtehtäviin; ainakin näin useimmat ajattelevat. Väestökehitys on kuitenkin johtanut siihen, että pyrkijöitä on entistä vähemmän. Tästä syntyy väistämättä ongelmia. Nekin joilla ei ole kykyjä suorittaa akateemisia opintoja, pitää saada valmiiksi, jotta yliopisto saisi valtiolta tarvitsemansa resurssit. Kukaan ei kontrolloi laatua. Näin sormien läpi katsominen on sekä opiskelijan että yliopiston etu.

Määrälliset kriteerit yliopistojen rahoituksessa – kuulostaako tutulta? Yleisöstä esitettiinkin kysymys, johtaako tutkintomäärien laskeminen yliopistojen rahanjaossa laadun laskemiseen myös Suomessa, vai pitäisikö kysyä: missä määrin näin on jo tapahtunut? Markku Kivinen muistutti mieleen, että suunnitelmatalouden kaatumisen tärkein syy oli puutteet laatukontrollissa tilanteessa, jossa tehtaille annettiin vain määrällisiä tavoitteita.

Naapurin olojen tarkkailu pistää katsomaan myös Suomen asioita uudessa valossa. Näin sen pitää ollakin. Jos jäämme kauhistelemaan venäläisen yhteiskunnan outouksia, emme ehkä näe omia puutteitamme. Toki harvat asiat ovat yhteismitallisia. Meidän tutkintojen laaturiskit ovat pieniä verrattuna Venäjän yliopistolaitoksen rakenteellisiin ongelmiin.

Päätän siihen, mistä Denisova-Schmidt aloitti. Hän kertoi kuvien kera tapauksista, joissa korkea-arvoisa poliitikko on jäänyt kiinni plagioinnista opinnäytetyössään. Esimerkkejä oli Yhdysvalloista, Saksasta ja Venäjältä. Onhan meillä oma Vilén-keisimmekin. Saksassa ja Yhdysvalloissa tapaus johti kyseisen henkilön uran tyssäämiseen, Venäjällä ja Suomessa ei.Denisova-Schmidtiä on mahdollisuus kuunnella myös 10.9. seminaarissa.