Yliopisto myllerryksessä – mitä pelkään?

Elämme Helsingin yliopistossa sen historian ehkä turbulenteinta aikaa. Väkeä joudutaan vähentämään. Hallinto muuttuu totaalisesti. Tutkintorakenteet pistetään uusiksi. Mitä tässä hullunmyllyssä eniten pelkään?

Kaikkein surullisin asia on tietysti rajut budjettileikkaukset ja niiden vuoksi tehtävät henkilöstövähennykset. Sadat ihmiset yliopistolla ovat juuri nyt huolissaan omasta ja perheensä toimeentulosta. Ympärillä näkee, että ihmiset suhtatutuvat tilanteeseen hyvin eri tavoin. Ottaen huomioon tilanteen vakavuuden ja laajuuden ymmärrän hyvin erilaiset reaktiot.

Henkilöstön vähennystarve on äärimmäisen valitettava asia ja ravistaa yliopistoa moni tavoin. Sen ovat kuitenkin aiheuttaneet poliittiset päättäjät. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa myllerryksen aihe. Yliopisto on itse tehnyt päätöksen kahdesta mittavasta uudistuksesta, jotka muuttavat toimintatapoja ja arkista työtä radikaalisti. Kumpikin näistä uudistuksesta on pantu alulle jo ennen tietoa budjettivähennyksistä. Näiden uudistusten osalta kaikki päätäntävalta on yliopistolla.

Ison pyörän nimellä kulkevaan tutkintojen uudistukseen suhtaudun pikemminkin innostuneesti kuin peläten. Humanistisessa tiedekunnassa muutokset ovat ehkä kaikkein suurimmat. Sekä kandi- että maisteritason tutkinto-ohjelmat pistetään kokonaan uusiksi. Näin valtavaan uudistukseen liittyy luonnollisesti erilaisia vaaratekijöitä ja riskejä. Yksi haasteellinen asia on löytää sopiva annos työelämälähtöisyyttä opetuksen tutkimuslähtöisyyden siitä kärsimättä. Samanlaista balanssia tarvitaan monitieteellisten valinnaisten opintojen ja tieteenalankohtaisten pakollisten opintojen välillä. Uskon kuitenkin, että pystymme rakentamaan opiskelijoita ja opettajia innostavat kandi- ja maisteriohjelmat, joita myös työantajat arvostavat.

UPOksi (uusi palveluorganisaatio) ristityn hallinnonuudistuksen myötä koko hallintohenkilöstöstä tulee osa keskushallintoa. Tämä ei tarkoita fyysistä sijaintia yhdessä valtavassa talossa, vaan organisatorista esimies–alais-suhdetta. Uskon, että tällä tavalla saamme tehokkaamman ja ammattitaitoisemmin toimivan hallinnon yliopistoon. On kuitenkin kolme asiaa, joita pelkään tässä uudistuksessa.

Ensimmäinen liittyy erityisosaamiseen, jota tarvitaan erilaisissa hallinnollisissa tehtävissä eri puolella yliopistoa. Se voi olla hieman eksoottisemman kielen – esimerkiksi kiinan – taito, laboratoriota vaativan opetuksen järjestäminen tai tietyn alan tutkijoiden avustaminen hankerahoitushaussa. Pystyykö uusi palveluorganisaatio takaamaan myös tämän tapaiset palvelut?

Toinen liittyy siihen hiljaiseen tietoon, mikä monelle työntekijälle on syntynyt vuosien saatossa. Sitä on vaikea määritellä ja siksi vaikea kirjata paperille siirrettäväksi muiden tiedoksi. Jos tällainen kokenut ja paljon nähnyt henkilö siirtyy uusiin tehtävin, tämä tieto siirtyy hänen mukanaan. Tietysti siitä voi olla hyötyä myös uudessa työssä, mutta vanhan työtehtävän hoidossa syntyy väistämättä hiljaisen tiedon vaje.

Kolmas pelkoni liittyy tiimihenkeen. Kaikki modernit johtamisopit korostavat sitä, että ihminen ei ole kone vaan haluaa olla osa työyhteisöä. Kun kuulen tiedekuntamme kanslian kahvihuoneesta iloista naurua, ajattelen, loppuuko se kun uusi organisaatio saadaan pystyy, Kun huomaan, että työntekijät lähtevät joukolla lukupiiriin päivän päätyttyä, kysyn itseltäni, miten käy lukupiirin toukokuussa. Kun näen, kuinka kätevää on hoitaa asioita piipahtamalla käytävän toiselle puolelle pohtimaan tärkeää työasiaa, pelkään, että uudessa organisaatiossa tästä tulee vaikeampaa, kun palaverit pitää suunnitella etukäteen ihmisten kanssa, joiden työpaikka on jossakin muualla.

Yritän uskotella itselleni, että pelkoni ovat aiheettomia. Kaikki järjestyy ja UPOuusi hallinto palvelee entistä tehokkaammin opettajia ja tutkijoita näiden tehdessä sitä työtä, josta yliopistolle maksetaan. Toivottavasti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.