Eilen pidetyssä seminaarissa keskusteltiin OECD:n Suomen innovaatiopolitiikkaa käsittelevän raportin luonnoksesta. Itsekin pääsin kertomaan omia näkemyksiäni siitä lyhyessä kommenttipuheenvuorossani. Raportin luonnos sisältää valtavan määrän erilaisia konkreettisia toimenpiteitä. On kuitenkin paikallaan pohtia myös isompia kysymyksiä: mihin innovaatioita tarvitaan ja mitkä ovat ne keinot, joiden avulla innovaatioita syntyy.
Kaiken yhteiskunnallisen toiminnan tavoitteena tulisi olla ihmisten hyvinvointi. Taloudellinen menestys on yksi väline lisätä hyvinvointia. Mutta ihmisten elämään vaikuttavat myös monet muut tekijät. Se miten luonto voi ja miten koulutus, terveydenhoito ja liikenne toimivat. Millaisia kulttuuripalveluita ja vapaa-ajan toimintamahdollisuuksia on tarjolla. Toimivatko poliisi ja oikeuslaitos rehellisesti. Kuinka turvallista on liikkua toreilla ja turuilla. Osaavatko poliitikot tehdä ihmisten kannalta järkeviä päätöksiä. Miten kanssaihmiset toimivat, haluavatko he rakentaa yhteiskuntaa vai tuhota sitä. Hyvinvoinnin rakentaminen onnistuu paremmin, jos ymmärrämme, miten nämä prosessit toimivat. Ymmärrystä lisää näiden kysymysten tutkiminen.
Samaan tapaan kuin yrityksissä innovatiivista ajattelua, kykyä kehittää jotakin radikaalisti uutta, tarvitaan myös muilla yhteiskunnan sektoreilla. Kohtaamme nykyään suuria sosiaalisia haasteita, joiden ratkaiseminen edellyttää niiden tutkimista ja rohkeutta löytää innovatiivisia tapoja puuttua niihin. Yksi tällainen kysymys on syrjäytyminen, joka näyttää kohdistuvan laajenevaan osaan nuorisoa. Jos osasta nuoria ei kasva ammattitaitoista työvoimaa, vaan heistä tulee pysyvä menoerä yhteiskunnalle, olemme pulassa.
Demokratia hakee uusia muotojaan. Media on muuttunut ja määrittelee entistä selvemmin, miten politiikkaa tehdään. Mitä tästä seuraa? Tällä voi olla suora vaikutus myös innovaatiopolitiikkaan, koska rahahanojen vartijoina istuvien poliitikkojen on kuunneltava ainakin toisella korvalla laajojen massojen mielipiteitä. Jos kansan enemmistö ei enää usko tutkimuksen merkitykseen, innovaatiopolitiikalta putoaa legitimiteetti. Onneksi emme ole vielä tällaisessa tilanteessa, mutta olisi varmaan viisasta saada lisää tutkimustietoa ihmisten mielipideilmaston kehittymisestä.
Digitalisaatio muuttaa monien teollisuusalojen toiminnan perusteellisesti, joillakin tuotantosektoreille se avaa eteemme aivan uudella tavalla koko maailman markkinat. Tästä syntyy nopeassa tahdissa ennennäkemättömiä kaupallisia mahdollisuuksia. Toisaalta nuorten ruutuelämä on myös terveysriski emmekä ole oikein selvillä, millaisia seurauksia tästä on heidän sosiaalisille taidoilleen ja aivojensa kehittymiselle. Emme vielä tiedä, onko näin kasvamassa entistä luovempi sukupolvi vai syntyykö tätä kautta passiivisia kuluttajia, joilta itseltä puuttuu kyky tuottaa jotakin uutta. Todennäköisesti seuraukset ovat kahtalaiset ja erot ihmisten välillä kasvavat.
Miten sitten innovaatioita syntyy? Suurin osa innovaatioista syntyy yrityksissä ja julkisen sektorin työpaikoilla. Niitä tekevät työntekijät, jotka ovat saaneet monipuolisen koulutuksen ja joilla on kyky keksiä ratkaisuja työssään kohtaamiin ongelmiin. Luovia ihmisiä on ollut aina. Maailma on kuitenkin muuttunut niin monimutkaiseksi, että luova ajattelu edellyttää entistä monipuolisempaa ymmärrystä ihmisen ja yhteiskunnan käyttäytymisestä sekä teknologian mahdollisuuksista. Tarvitsemme uudenlaista rohkeutta ylittää tiedealojen ja osaamisen rajoja. Tähän tulee opettaa jo yliopisto-opintojen aikana.
Toinen innovaatioiden reitti tutkijalta yhteiskuntaan kulkee tiedeyhteisön kautta. Tutkija vaikuttaa julkaisuillaan ja esiintymisillään muiden tutkijoiden ajatteluun ja vie täten tiedettä eteenpäin. Tutkijoiden muodostama kollektiivi kehittää yhdessä uutta ymmärrystä siitä, miten ihmiset, organisaatiot, laitteet, luonto, materiaalit, solut ja molekyylit toimivat ja reagoivat eri tilanteisiin. Tätä tietoa voivat käyttää hyväkseen yritykset, yhteiskunnan eri sektorit ja yksittäiset ihmiset.
Toki tutkija voi myös omalla panoksellaan tehdä sellaisia innovaatioita, joita yritykset ja julkinen sektori voivat suoraan hyödyntää. Tähän tulee kannustaa tutkijoita eri tavoin ja tämä tulisi saada näkyväksi ja tavoiteltavaksi toiminnaksi yliopistoissa. Kokonaisuuden kannalta tutkijan muut vaikutuskanavat ovat kuitenkin tärkeämpiä. Erityisen vaikuttavaa on uuden tutkimustiedon jakaminen seuraavalle sukupolvelle.
Suomi tarvitsee innovaatioita luodakseen kansalaisille lisää hyvinvointia. Jotta tämä onnistuisi, tarvitaan laajaa ymmärrystä niistä prosesseista, miten tämä tapahtuu. Innovaatiopolitiikankin soisi olevan innovatiivista.