Ihmisaivoissa, kuten varmaan muiden eläinten aivoissa, toimii huippunopea todennäköisyyslaskuri. Sen avulla teemme salamannopeita päätelmiä siitä, miten pitää toimia missäkin tilanteessa. Aivomme päättelevät alle sekunnissa, millainen kohtaamamme ihminen on, onko hän ystävä vai pitääkö häntä pelätä. Aivomme tekevät myös pika-arvion siitä, onko sinne tunkeutunut tiedonjyvä totta tai ei.
Yhteiskuntakin toimii todennäköisyysperiaatteella. Valitsemme tehtäviin ihmisiä sillä perusteella, kuka menestyy todennäköisimmin kyseisessä hommassa. Liikennemerkeillä pyritään vähentämään onnettomuuksien todennäköisyyksiä. Koulutuksen tehtävä on lisätä todennäköisyyttä sille, että ihminen pärjää jossakin ammatissa.
Ihmisen palkkauskin perustuu todennäköisyyksille. Jos on osoittautunut hyväksi jossakin tehtävässä, saa palkankorotuksen, koska todennäköisyys sille, että tekee työssään oikeita ratkaisuja, lisääntyy. Joskus melko pienetkin erot todennäköisyyksissä näkyvät suurena erona palkkauksessa. Joku Messi tai Ronaldo saa kymmenkertaista palkkaa tavalliseen ammattijalkapalloilijaan verrattuna pelkästään sen perusteella, että syötöt, vapaapotkut ja maalilaukaukset onnistuvat heiltä hieman useammin kuin normipelaajilta.
Asiantuntija ei ole aina oikeassa. Pörssikurssien muutoksia kukaan ei voi ennustaa varmuudella. Konsultti ei voi antaa sataprosenttista taetta analyysilleen, jossa kerrotaan, mitä firman kannattaisi tehdä. Opettaja ei välttämättä osaa aina opettaa oikein, mutta hän selviää opetuksesta todennäköisesti paremmin kuin luokan eteen pistetty maallikko. Koska asiantuntijan todennäköisyys tehdä oikeita päätöksiä, antaa oikeita ohjeita tai toimia tarkoituksenmukaisesti on suurempi kuin ei-asiantuntijan, hänelle kannattaa maksaa tästä hyvä korvaus.
Kun lääkäri kohtaa potilaan, hän tekee saamansa suullisen informaation, verikokeiden ja muiden laboratoriotestien perusteella diagnoosin ja sen pohjalta antaa hoito-ohjeita. Hän perustaa tulkintansa tietoon, johon usein liittyy epävarmuustekijöitä. Oireet merkitsevät useimmissa tapauksissa tällaista sairautta. Nämä hoitotoimenpiteet auttavat useimpia potilaita paranemaan. Toisin sanoen kyse on todennäköisyyksistä. Muiden asiantuntijoiden tavoin lääkärikään ei ole aina oikeassa, mutta hän on diagnoosissaan tai hoito-ohjeissaan todennäköisemmin oikeassa kuin henkilö, jolla ei ole lääkärin koulutusta. Tästä hänelle maksetaan.
Ihmisen ja yhteiskunnan toiminta perustuu siis todennäköisyyksille. Ongelmana on kuitenkin se, että aivojen todennäköisyyslaskuri tekee ainakin kahdenlaisia virheitä. Toisen virheen takana ovat tunteet, ihminen kun ei ole tasaisesti eteenpäin puksuttava kone vaan meidän ajatuksiimme vaikuttavat se, miten koemme asian. Yksi kuva Välimereen hukkuneesta lapsesta saa meidät ymmärtämään pakolaiskriisiä paremmin kuin tilasto, joka kertoo, että viime vuonna Välimereen hukkui 800 alaikäistä lasta.
Meistä voi tulla rokotevastaisia, jos serkkumme sai narkolepsian sikainfluenssarokotuksesta, vaikka jossakin aivojemme sopukassa on tieto, että kyseessä oli ikävä mutta hyvin harvinainen sivuvaikutus. Mitään erityistä logiikkaa johtopäätöksissä ei ole. Otamme usein lääkkeitä, jotka aiheuttavat vakavia sivuvaikutuksia yhdelle 100 000:sta potilaasta. Meidän juhannuksen viettoa ei yhtään häiritse, vaikka tiedämme, että juhlamielen seurauksena hukkuu vuosittain puolentusinaa ihmistä. Siis kuolee.
Lääkäri kohtaa työssään usein ihmisiä, joiden on vaikea uskoa koululääketieteen tarjoamiin keinoihin, koska heidän aivojen todennäköisyyslaskentakeskuksen mittari on mennyt rikki voimakkaan henkilökohtaisen kokemuksen vuoksi. ”En halua mitään syöpähoitoja, koska mun ystävältä parani syöpä kun se siirtyi paleodieettiin.” ”Mun äidiltä paranivat suonikohjut, kun hän alkoi saunoa neljä kertaa viikossa.” Lääkäri ei voi sulkea täysin pois sitä mahdollisuutta, että kokemuksen tuoma hoito-ohje olisi toiminut, mutta paljon suurempi todennäköisyys on sille, että asioilla ei ole syy-seuraussuhdetta. Varmaan on joka tapauksessa se, että lääkärin antama hoito-ohje on paljon todennäköisemmin tehokas.
Ihmisaivojen todennäköisyyslaskennassa on myös toinen tavallinen puute. Se tarjoaa helposti ”yes tai no” -vaihtoehtoja. Lääkäri on aina oikeassa tai ei koskaan. Yksityinen lääkäri on aina parempi kuin julkisen puolen – tai ei koskaan. Erityisen vaikeaa ihmisen on hyväksyä sitä, että vaikka lääkäri olisikin erehtyväinen, miksi sen piti erehtyä juuri minun kohdallani.
*) Julkaistu Lääketieteellisen tiedekunnan Viikon juttuna 14.3.2022