Koronapandemia haastoi demokratian – nyt on aika ottaa oppia kritiikistä

Pandemiakriisin jälkihoidossa tulee kiinnittää huomiota vastavirtanäkemysten ja hiljaisten äänten esiin tuomiseen. Täytyy tunnustaa avoimesti, että kaikki ei ole sujunut yksilön kannalta reilusti. Kansalaisten on näin helpompi hyväksyä se, että kaikki päätösten ikävät seuraukset eivät ole epäonnistumisia, kirjoittaa Suomen Akatemian yhteydessä toimivan strategisen tutkimuksen PANDEMICS-ryhmä. 

Johanna Rainio-Niemen, Timo Pankakosken, Matilda Sorkkilan, Saara Ylisaukko-ojan, Heini Hakosalon ja Ville-Pekka Sorsan uusi artikkeli koskien koronapandemian vaikutuksia demokratiaan on ilmestynyt MustRead -verkkoartikkelina. Julkaisun voi lukea lehden verkkosivuilta.

Terveyspoliittinen käänne Suomen aids-linjan selittäjänä 1980-luvulla

Jenni Karimäen uusi artikkeli Terveyspoliittinen käänne Suomen aids-linjan selittäjänä 1980-luvulla on julkaistu Ennen ja Nyt -historian tietosanomat verkkojulkaisussa (OA).

Teot tartuntatautien voittamiseksi heijastavat yhteiskunnan arvoja sekä kansalaisten ja päättäjien välisen luottamussuhteen tilaa. Reaktiot ja toimintatavat kumpuavat terveyspolitiikan traditioista, jotka kytkeytyvät kiinteästi ymmärrykseen siitä, kenen tai minkä syyksi sairastavuus tai kuolleisuus yhteiskunnassa tulkitaan. Yksilönvastuu ja yhteiskunnan yksilön toimintaan kohdistama kontrolli ovat epidemioiden ja pandemioiden taltuttamisen keskiössä.

Terveyspolitiikan motiivien ja yhteiskunnallisten ulottuvuuksien näkökulmasta on tärkeää kysyä, kenen tehtäväksi kansan terveys on mielletty eli millainen rooli yksilölle ja yhteiskunnalle on historian eri vaiheissa annettu. Artikkeli osoittaa, että suomalainen aids-politiikka noudatti uutta 1980-luvulla vakiintunutta terveyspoliittista suuntausta, jossa pääpaino oli yksilön käyttäytymisen ja yksilönvastuun korostamisessa kollektiivisten, kontrollia ja rajoituksia painottaneiden toimien sijaan. Kovaääniset, moralistiset pelkoreaktiot eivät muuttaneet terveyspolitiikan laajaan tulkintaan perustunutta viranomaislinjaa, jota poliittinen päätöksenteko tuki.

Lue koko artikkeli nettijulkaisun sivuilta: Ennen ja nyt 3/2022