Tuuli Lipiäinen, Saila Poulter, Marjaana Kavonius, Karoliina Salonen, Hanna Hallikas, Anna Damskägg, Arto Vaahtokari, Eero Salmenkivi ja Arto Kallioniemi

Katsomusaineiden opetuksen nykytila ja muutostarve

Suomalainen katsomuksellinen maisema on muuttunut voimakkaasti viimeisten vuosikymmenten aikana muun muassa maallistumisen ja katsomuksellisen moninaistumisen takia. Muutokset ovat johtaneet pohtimaan katsomusaineiden tarkoitusta nyky-yhteiskunnassamme sekä toisaalta määrittelemään tarkemmin opetuksen ydinsisältöjä. Sekä opetus- ja kulttuuriministeriö että Opetushallitus ovat huomioineet katsomusaineiden kehittämiseen liittyvän muutospaineen. Ministeriön tilaama tuore selvitys katsomusaineiden nykytilanteesta valmistui vuonna 2022. Selvitys nostaa esiin opetukseen liittyvän tilastoinnin ja tutkimuksen puutteita. Ajantasaisia tietoja eri katsomusaineiden opetukseen osallistuvien määristä ei vuoden 2018 jälkeen ole kerätty. Erilaisia katsomusaineiden opetusta yhdistäviä opetusjärjestelyitä on Suomessa paljon, mutta tarkempaa tietoa järjestelyistä tai tutkimusta esimerkiksi yhdistetystä sisällöstä tai sen määrästä ei ole tehty. (Salmenkivi & Åhs 2022.)  Opetushallitus puolestaan on asettanut kehittämisryhmän, jonka työskentelyaika kestää 2024 vuoden loppuun saakka. Kehittämisryhmä pyrkii rakentamaan lyhyen ja pitkän aikavälin ehdotuksia katsomusaineiden uudistamista koskeviin toimenpiteisiin. (Opetushallitus 2022.)

Valtakunnalliset tilastot katsomusaineiden opiskeluun osallistuvista ovat vuodelta 2018, jolloin 86,5% perusopetuksen1 ̶ ­­6 luokkalaisista opiskeli evankelisluterilaista uskontoa, 1,5% ortodoksista uskontoa, 2,5% islamia ja 8,3% elämänkatsomustietoa. Muut uskonnon oppimäärät jäivät verrattain pieniksi ja niitä, jotka eivät osallistuneet katsomusaineiden opetukseen, oli 0,7%. Opetukseen osallistuminen on uskontokuntaperustaista ja siksi on oletettavaa, että etenkin evankelisluterilaisen uskonnon opetukseen osallistuvien määrä on laskenut kirkkoon kastettavien määrän vähenemisen seurauksena (ks. esim Ketola 2020). Harjoittelukoulujen alakoululaisista evankelisluterilaista uskontoa opiskelee Viikin normaalikoulussa noin 50%, elämänkatsomustietoa opiskelee noin 32%, islamin uskontoa noin 5% ja ortodoksista uskontoa noin 4%. Helsingin normaalilyseossa evankelisluterilaista uskontoa opiskelee noin 56% ja elämänkatsomustietoa noin 44% oppilaista. Muita uskonnon oppimääriä ei vähäisen oppilasmäärän takia alakoulussa opeteta. Tilastoja verrattaessa voidaan siis todeta, ettei valtakunnallinen vuoden 2018 tilasto kuvaa harjoittelukoulujen todellisuutta katsomusaineista ja niiden opetukseen osallistuvien määristä. Kaikkiaan katsomusaineiden opetukseen osallistuvien määrissä on suuria alueellisia eroja ja koulut, joissa opiskellaan useita eri katsomusaineita painottuvat etenkin suuriin tai keskisuuriin kaupunkeihin (Salmenkivi & Åhs 2022).

Odysseus-hankkeen tavoitteet ja toiminta

Helsingin yliopiston Kasvatustieteen tiedekunnan osaston ja normaalikoulujen yhteinen Osittain yhdistetyn katsomusaineiden opetuksen tutkimus- ja kehittämishanke (Odysseus) pyrkii osaltaan vastaamaan katsomusaineiden opetuksen muutospaineesta nousseisiin kysymyksiin tuomalla esiin kehittäviä käytännön ja tutkimuksen näkökulmia. Hankkeessa katsottiin erityisen olennaiseksi tutkia ja kehittää katsomusaineiden opetusta alakoulun kontekstissa, sillä luokanopettajat opettavat tuntimäärällisesti katsottuna suurimman osan perusopetuksen katsomusopetuksesta. Osittain yhdistetystä katsomusaineiden opetuksesta yläkoulussa on olemassa joitain selvityksiä ja tutkimuksia, mutta alakoulun osalta tutkimustieto puuttuu täysin (Salmenkivi & Åhs 2022). Hankkeen lähtökohtana ja yhtenä tutkimusteemana on katsomusaineiden ydinaineksen identifioiminen ja tähän perustuvien integroivien opetusjärjestelyiden toteutus ja tutkiminen. Hankkeessa selvitetään, mitä ovat katsomusaineiden opetuksen ydinaines, tarve ja merkitys yksilön ja yhteiskunnan tasoilla nykypäivän sekulaarissa ja moninaisessa yhteiskunnassamme. Hankkeen tarkoituksena on luoda ajantasaista tietoa osittain yhdistetyn katsomusaineiden opetuksen kehittämisestä ja sen mahdollisuuksista ja haasteista, sekä laajentaa ymmärrystä yhdistetyn opetuksen vaikutuksista opettaja-, oppilas- ja oppilasryhmän tasoilla.

Hankkeen työskentely on alkanut lukuvuonna 2021–2022. Hankkeen työryhmään kuuluu opetus- ja tutkimushenkilöstöä Kasvatustieteesestä osastosta sekä johto- ja opetushenkilöstöä harjoittelukouluista. Lukuvuonna 2022–2023 muodostettiin laajan työryhmän lisäksi erityinen kehittäjäopettajaryhmä, joka työsti harjoittelukoulujen opetussuunnitelmaa yhden lukuvuoden ajan. Kehittäjäopettajaryhmän työskentelyn päämääränä oli tehdä normaalikouluille opetussuunnitelma, jossa katsomusaineita opetetaan osittain yhdistetysti. Ryhmän tehtävänä oli määritellä opetuksen sisällöt, sekä yhteisen ja erillisen opetuksen määrät. Kehittäjäopettajaryhmässä oli mukana normaalikoulujen luokanlehtoreita sekä uskonnon aineenopettajia. Työryhmä työskenteli lukuvuoden aikana kuukausittaisissa tapaamisissa tavoitteenaan luoda olemassa olevien koulun opetussuunnitelmien perustalta osittain yhdistetyn katsomusaineiden opetussuunnitelma. Työskentelyn yhteydessä pyrittiin identifioimaan valtakunnallisen perusopetuksen opetussuunnitelman pohjalta katsomusaineista ja uskonnon eri oppimääristä yhdistettävät ja erilliset sisällöt ja rakentamaan niiden perusteella osittain yhdistettyä katsomusopetusta toteuttava opetussuunnitelma Helsingin yliopiston harjoittelukouluihin. Opetussuunnitelma saatiin valmiiksi keväällä 2023 ja Helsingin yliopiston Kasvatustieteellisen tiedekunnan tiedekuntaneuvosto hyväksyi uudet alakoulun uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetussuunnitelmat kesällä 2023. Opetussuunnitelman mukainen opetus aloitettiin lukuvuoden 2023–2024 alusta porrastetusti. Hankkeen puitteissa tarkoituksena on tulevien lukuvuosien aikana kartoittaa mahdollisuuksia kehittää osittain yhdistettyä katsomusopetusta myös yläkoulussa ja lukiossa.

Hankkeen metodologisena ja teoreettisena viitekehyksenä toimii osallistava toimintatutkimus (ks. esim Reason & Branbury 2008), joka perustuu moniammatillisen työryhmän työskentelyyn. Moniammatillinen työryhmä, joka toimii yhdessä yhteisen tavoitteen näkökulmasta, mahdollistaa ideaalin tilanteen ammatilliseen kehittymiseen (Garet yms 2001). Osittain yhdistetyn katsomusopetuksen ydinaineksen identifioimisen lisäksi hankkeen toisena päätavoitteena onkin kartoittaa opettajan ammatillista kehittymistä työryhmätyöskentelyn aikana. Aikaisempi tutkimus osoittaa, että opettajat kokevat henkilökohtaisen ja ammatillisen näkemyksen erottamisen usein haastavaksi etenkin arvoihin, uskomuksiin ja maailmankatsomuksiin liittyen (Häusler ym. 2019; Lipiäinen & Poulter 2021). Henkilökohtaisen ja ammatillisen näkemyksen yhteys, sekä opettajan ammatillisuuden kehittyminen ovatkin hankkeen tutkimuksen keskiössä.

Opetussuunnitelmatyöskentely kehittäjäopettajatyöryhmässä

Kehittäjäopettajatyöryhmään kuului luokanlehtoreita ja aineenopettajia harjoittelukouluissa opetettavista uskonnon eri oppimääristä ja elämänkatsomustiedosta. Kehittäjätiimin muodostuksessa korostettiin jaetun asiantuntijuuden merkitystä sekä opettajan ammatillisuuden merkitystä opetussuunnitelmatyössä. Työskentelyn lähtökohtana oli jokaisen opettajan autonomian kunnioitus, osallistujien tietotaito ja opettajan professioon liittyvä epistemologinen asema (Urban 2008). Työskentely toteutettiin osallistavan osallistumisen (learning community) mallin mukaan roolissa, Kehittäjäopettajat työskentelivät työryhmässä aktiivisina toimijoina muokaten työskentelyä.

Kehittämisryhmän työskentelyn aluksi kehittäjäopettajat jakaantuivat eri asiantuntijarooleihin sen mukaan minkä katsomusaineen tai oppimäärän asiantuntijaksi kokivat eniten kuuluvan. Asiantuntijaroolit pysyivät samanlaisina koko työskentelykauden. Niin kutsuttujen pienryhmäuskonnon opettajille asiantuntijarooli opettamansa uskonnon edustajina oli luonnollista, kun taas evankelisluterilaisen uskonnon ja elämänkatsomustiedon osalta asiantuntijaroolit olivat osittain päällekkäisiä ja opetussuunnitelmia työstettiin usein yhdessä. Opettajien rooleilla oli merkitystä opetussuunnitelmatyöskentelyssä. Hankkeen aineistosta tehdyn Pro gradu-tutkielman mukaan opettajien lähestymistavat eri oppiaineisiin, niiden luonteeseen ja tavoitteisiin poikkesivat toisistaan (Hirvelä 2023).

Kehittäjäopettajat arvioivat opetussuunnitelmatyön lopputulosta opetussuunnitelman valmistuttua. Vaikka opettajien lähestymistavat opetussuunnitelmatyöhön poikkesivatkin toisistaan, työskentely kehittäjäopettajaryhmässä nähtiin pääasiassa myönteisenä. Hyvän työskentelyn mahdollistajana nähtiin riittävä ajallinen resurssointi sekä tuettu vertaisryhmä. Positiivisena nähtiin myös erilaisten näkemysten esillä oleminen monipuolisesti eri työskentelyvaiheissa sekä positiivinen kriittisyys. Vaikka työskentely ryhmässä koettiin pääasiassa myönteisesi, kehittäjäopettajat eivät olleet yksimielisiä opetussuunnitelman tuloksesta. Etenkin opetuksen painopisteet ja yhteisen opetuksen määrä jakoi opettajien näkemyksiä, eivätkä kaikki ryhmän jäsenet olleet opetussuunnitelman lopputuloksesta yksimielisiä.

Opetussuunnitelmatyön lopputulos

Kuten yllä mainittiin, osittain yhdistetyn katsomusopetuksen opetussuunnitelmat valmistuivat kehittäjäopettajatiimin työn tuloksena ja opetussuunnitelmat tulivat asteittain voimaan Tiedekuntaneuvoston hyväksynnän jälkeen syksyllä 2023. Käytännössä katsomusaineiden opetus toteutetaan opetussuunnitelman mukaisesti osittain yhdistetysti niin, että ensimmäisen ja kuudennen vuosiluokan opetus toteutetaan kokonaan yhdistetysti. Tämän lisäksi opetussuunnitelma ja opetusjärjestelyt (nk. oppimäärien palkitus) tukevat sitä, että viidennen vuosiluokan toinen vuosiviikkotunti voidaan uskonnon eri oppimäärien osalta järjestää yhdistetysti. Näin ollen alakoulussa hieman alle kolmasosa (2vvt/7vvt) opetuksesta järjestetään kokonaan yhdistetysti ja uskonnon osalta mahdollisuus yhdistettyyn opetukseen on yli 40 % opetuksesta (3vvt/7vvt).

Opetussuunnitelmatyön prosessin alkuvaiheessa pyrittiin identifioimaan jokaisesta erillisestä opetussuunnitelmasta ne sisällöt, jotka olisi mahdollista opettaa yhdistetysti, sekä ne sisällöt, jotka tarvitsevat oman ajan ja paikan vain kyseisen oppiaineen tai oppimäärän oppitunnilla. Mahdolliset yhdistettävissä olevat sisällöt koottiin yhteen ja niistä muodostettiin yhteisiä opetuskokonaisuuksia. Yhteiset opetuskokonaisuudet sijoitettiin ensimmäiselle ja kuudennelle vuosiluokalle seuraavin perustein. Ensimmäisen vuosiluokan sisällöt pyrittiin rakentamaan siten, että opetus tukisi mahdollisimman paljon oppilaan ikätasoa sekä ensimmäisen vuosiluokan roolia koulunkäynnin ja kaveritaitojen opettamisessa. Sisältöihin valittiin kokonaisuuksia, jotka tukevat koululaisidentiteetin muodostumista ja kouluyhteisöön kasvamista, sekä oppilaan oikeuksia laajemmin. Ensimmäisellä vuosiluokalla yhteisesti opetettavia sisällöiksi rakentuivat seuraavat kokonaisuudet:

• Tutustutaan luokkakavereiden ja kouluyhteisössä läsnä olevien katsomusten ilmenemismuotoihin
• Arkipäivän etiikkaa
• YK:n lasten oikeuksien sopimus

Kuudes vuosiluokka valittiin toiseksi yhdessä opetettavaksi vuosiluokaksi, koska yhteisiksi sisällöiksi valikoitui haastavaa eettistä ja itsetuntemusta vaativaa pohdintaa sisältäviä teemoja, ja oppilaiden katsottiin olevan valmiimpia opiskelemaan tämän kaltaisia sisältöjä verrattain vanhempana. Lisäksi kuudennen luokan sijoittuminen nivelvaiheeseen katsottiin vahvistavan oppilaiden yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ehkäisevän katsomusaineiden usein luomaa tilannetta oppilaiden lokeroimisesta. Sisältöjen valinnoissa painottuivat yleiset kaikkia koskevat ihmisoikeudet, oppilaan suhde itseensä ja omaan identiteettiin, suhtautuminen muihin niin henkilökohtaisella kuin laajemmallakin tasolla, suhtautuminen ympäristöön, sekä maailmanperintö ja katsomusten ja kulttuurin suhde. Kuudennen vuosiluokan sisällöiksi rakentuivat seuraavat kokonaisuudet:

• Ihmisoikeuskasvatus
• Minun maailmani
• Minä ja muut
• Minä ja ympäristöni
• Maailmanperintö, katsomus ja kulttuuri

Lisäksi uskonnon oppimääriä yhdistäviä sisältöjä koottiin viidennen vuosiluokan opetussuunnitelmaan, mikä mahdollistaa yhdistetyn opetuksen järjestämisen vuosiluokan toisella vuosiviikkotunnilla. Uskonnon valtakunnallisessa opetussuunnitelmassa uskonto-oppiaineelle on määritelty yhteiset tavoitteet ja sisällöt ja siksi yhteistä sisältöä katsottiin olevan enemmän uskonnon eri oppimäärien välillä, kuin uskonnon ja elämänkatsomustiedon oppiaineiden välillä. Uskontojen oppimäärille yhdessä opetettaviksi sisällöiksi tunnistettiin erilaisiin uskontoihin ja katsomuksiin tutustuminen, mikä pitää sisällään erityisesti uskontodialogin mahdollistamisen, sekä eri uskontojen ilmenemismuotoihin tutustumisen.

Suuntaa tulevaan, tutkimustarpeita ja mahdollisuuksia

Osittain yhdistetty katsomusopetus on lähtenyt käyntiin hyvin molemmissa harjoittelukouluissa. Pääasiassa palaute opettajakunnalta, oppilailta ja vanhemmilta on ollut positiivista. Viikissä yhteistä katsomusopetusta on ensimmäisillä vuosiluokilla toteutettu pääasiassa luokanlehtoreiden yhteisopettajuutta hyödyntäen. Käytännössä tämä on edellyttänyt yhteistyötä opetuksen suunnittelussa ennen lukuvuoden alkua sekä sen kuluessa. Opetusta on toteutettu siten, että kaikkien kolmen ensimmäisen luokan katsomustunti on samanaikainen, jolloin kaikki oppilaat on koottu samaan tilaan yhteisen opetuksen äärelle. Viikissä opettajien tähänastiset kokemukset ovat positiivisia koskien niin opetussuunnitelman yhteneväisyyttä katsomuksesta riippumatta kuin yhteisopettajuudenkin näkökulmasta. Myös huoltajilta saatu palaute on ollut yksinomaan positiivista. Normaalilyseon osalta palaute etenkin opettajilta ja vanhemmilta on ollut positiivista ja opetuksen opetussuunnitelma- ja tutkimusperustaisuutta on arvostettu. Toisaalta tilanne harjoittelukoulujen välillä on hieman erilainen, koska Normaalilyseossa pienryhmäuskontojen ryhmiä ei vähäisen oppilasmäärän takia ole muodostunut ja alakoulussa opetetaan vain evankelisluterilaista uskontoa ja elämänkatsomustietoa.

Osittain integroitu katsomusaineopetus tarjoaa mahdollisuuden käsitellä yhteisesti kaikkia oppilaita koskevia katsomuksellisia aiheita ja sisältöjä katsomuksesta riippumatta, jonka ansiosta oppilasryhmät säilyvät yhteneväisinä. Lisäksi malli parantaa mahdollisuuksia esimerkiksi oppilaiden eriyttämiseen oppilaiden tietojen ja taitojen perusteella sen sijaan, että oppilaita ryhmitellään oppilaan uskontokunnan mukaan. Toisaalta eri uskontojen opetuksen kannalta voidaan nähdä negatiivisena se, etteivät perheen valitseman uskonnon sisällöt painotu opetuksessa tarpeeksi ja  “oman uskonnon” traditio voi jäädä ohueksi. Tämä voi tarkoittaa, että oman uskonnon antamat merkitykset opetettaville aiheille jäävät vaille syvempiä merkityksiä. Tähän problematiikkaan on pyritty vastaamaan jo Odysseus-hankkeen opetussuunnitelmatyössä siten, että osin samoja sisältöjä, joita on sijoitettu yhteiseen osuuteen, voidaan tarkentaa ja syventää juuri kunkin uskonnon traditioista käsin seuraavalla vuosiluokalla, kun katsomusopetus toteutuu omassa katsomusryhmässä.

Osittain yhdistettyyn katsomusopetukseen osallistuminen ei vaikuta oppilaan omaan katsomusaineeseen tai sen oppimäärään, vaan oppilas opiskelee omaa katsomusainettaan osittain yhteisissä ryhmissä. Kehittäjäopettajaryhmässä esiin tuotu haaste osittain yhdistettyä opetusta opettavasta opettajasta ja hänen kompetenssistaan opettaa sisältöjä otettiin huomioon mallin käytännön järjestelyissä. Käytännön opetusta pyritään suunnittelemaan ja toteuttamaan yhteisopetuksen keinoin, jotta oppilaan omaan katsomusaineeseen tai uskonnon oppimäärään pätevä henkilö on mukana opetuksessa syventäen ja tarkentaen sisältöjä oppilaan oman tradition näkökulmista. Tällainen yhteisopettajuus ja sen suunnittelu vaatii opettajilta aikaa ja resursseja, mutta onnistuessaan mahdollistaa mallin puitteissa syvemmän uskonto- ja katsomusdialogin toteutumisen niin oppilas- kuin opettajatasollakin.

Tämän kehittämis- ja tutkimustyön yhtenä tavoitteena onkin tuottaa sekä teoreettista tietoa että käytäntöä ohjaava malli, jonka avulla katsomusten välisiä raja-aitoa voitaisiin purkaa perusopetuksessa (kts esim Pihlström, 2015). Harjoittelukouluille luotu malli on yksi mahdollisuus katsomusaineiden yhdistämiselle. Mallin opetussuunnitelma perustuu perusopetuksen opetussuunnitelman perusteisiin ja siinä on huomioitu kouluissa opetettavat katsomusaineet (elämänkatsomustieto ja uskonto) ja uskonnon eri oppimäärät (ev.lut., islam, ortodoksinen ja katolinen). Opetettavat oppiaineet ja oppimäärät vaikuttivat opetussuunnitelmaprosessissa uuden opetussuunnitelman sisältöihin ja yhteisten ja erillisten osuuksien määriin. Opetussuunnitelma ei muilta osin ole kontekstisidonnainen. Tämä tarkoittaa, että malli voi toimia pohjana myös muiden, hyvin erilaistenkin alueiden opetussuunnitelmaprosesseissa.

Lähteet

Hirvelä, S. (2023). Katsomusopetus murroksessa? : Opettajien näkemyksiä katsomusopetuksen tehtävästä alakoulussa. Helsingin yliopisto.

Häusler, N., Pirner, L.M., Scheunpflug, A., & Kröner, S. (2019). Religious and Professional Beliefs of Schoolteachers – A Literature Review of Empirical Research. International Journal of Learning, Teaching and Educational Research, 18 (5), 24–41. doi:10.26803/ijlter.18.5.3.

Lipiäinen, T., & Poulter, S. (2021). Finnish Teachers’ Approaches to Personal Worldview Expressions: A Question of Professional Autonomy and Ethics. British Journal of Religious Education. https://doi.org/10.1080/01416200.2021.1973372

Ketola, K. (2020). Uskonnolliset identiteetit ja uskomusmaailma moninaistuvat. – Usko arjessa ja juhlassa. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2016-2019. Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 134.  toim. Salomaki, Hanna & Hytönen, Maarit & Ketola, Kimmo & Salminen, Veli-Matti & Sohlberg, Jussi. Vaasa: Grano Oy, 67–89.

Pihlström, S. (2015). Siiloutumisesta toiseuden kohtaamiseen: irti” oman uskonnon” opetuksesta. Teoksessa T. Steiner, J. Vainionpää ja R. Huttunen (toim.) Samalta viivalta, 9, 175-182.

Salmenkivi, E. & Åhs, V. (2022). Selvitys katsomusaineiden opetuksen nykytilasta ja uudistamistarpeista. Helsinki: Opetus- ja kulttuuriministeriö.