Yliopistojen rahoitusleikkaukset vaarantavat opetuksen laadun

Suomen tulevaisuuden kannalta tärkein pääomamme ovat asiantuntijat, jotka uskovat itseensä ja kykyihinsä, ja ratkaisevat luovasti ja kekseliäästi tulevaisuuden ongelmia. Yliopistoissa on kehitetty pitkäjänteisesti opetuksen laatua ja panostettu oppimiseen. Viimeaikaiset rajut leikkaukset heikentävät molempia kauaskantoisesti, eikä niiden vaikutuksia opetukseen ja oppimiseen ole huomioitu riittävästi.

Vaarassa on nimenomaan opetus, sillä tutkimus tehdään jo pääosin ulkopuolisen rahoituksen turvin, mutta opetus toteutetaan perusrahoituksella. Opetustarjonta on supistunut ja opetusresursseja menetetty, kun tehtäviä on jätetty täyttämättä ja tuntiopetusmäärärahoja leikattu.

Opettaja-opiskelija -suhdeluku heikkenee, massaluentojen osuus kasvaa ja pienryhmäopetus vähenee. Ryhmäkokojen kasvu heikentää opiskelijan mahdollisuuksia harjoitella taitojaan ja saada palautetta osaamisestaan. Vaarana myös on, että vuorovaikutteisen opetuksen sijaan jatkossa yhä suurempi osa opintoja suoritetaan kirjatentein. Käytännön harjoittelun väheneminen esimerkiksi lääketieteen sekä hammas- ja eläinlääketieteen aloilla on suorastaan vaarallista, ja oppimisen laadun kannalta se on haitallista kaikilla aloilla.

Ratkaisuna osaan haasteista on tarjottu digitalisaation lisäämistä. Se ei kuitenkaan vähennä asiantuntevien opettajien tarvetta, ja teknisten välineiden ja uudenlaisten oppimisympäristöjen hyödyntäminen vaatii panostusta. Esimerkiksi verkkokurssien suunnittelu ja toteutus vie helposti enemmän opettajan aikaa kuin perinteinen luentokurssi.

Yliopiston hallintoon kohdistuvat dramaattiset leikkaukset vaikuttavat nekin haitallisesti opetuksen laatuun: hallintotyö ei vähene, vaan osa siitä siirtyy opettajille. Myös opintoneuvonnan määrä tulee jatkossa kasvamaan.

Suomen hallitus toivoo, että säästötoimet saavat yliopistot karsimaan päällekkäisyyksiä ja lisäämään tehokkuutta. Tähän tarvittaisiin tarkkaan harkittu kansallinen suunnitelma ja sekä aikaa että muita resursseja sen toteuttamiseen. Uudistaminen vaikeutuu kun vähenevin resurssein pyritään tarjoamaan nykyisille opiskelijoille heidän tarvitsemansa opintokokonaisuudet ja suunnittelemaan uusia, houkuttelevia ohjelmia tuleville opiskelijoille.

Käynnissä olevat leikkaukset ja säästötoimet eivät voi olla vaikuttamatta haitallisesti myös tutkimuksen laatuun. Aivovientiä on jo näkyvissä, eikä Suomi juuri nyt tarjoa kovin houkuttelevaa kohdetta ulkomaisille huippututkijoille tai -opettajille. On sangen ristiriitaista, että samalla kun hallitus vaatii yliopistoilta lisää kilpailukykyä ja tehokkuutta, se haavoittaa perinpohjaisesti yliopiston koulutustehtävää.

Suomalaiset yliopistot kouluttavat laadukkaita maistereita, lisensiaatteja ja tohtoreita yhteiskunnan palvelukseen – ei ainoastaan ylläpitämään, vaan myös kehittämään ja uudistamaan yhteiskunnan perusrakenteita: hallintoa, terveydenhuoltoa, sivistystä ja kulttuuripalveluita. Onko Suomella todella varaa leikata tätä pääomaa näin kovalla kädellä?

Nely Keinänen
Kirjoittaja on englantilaisen filologian yliopistonlehtori humanistisesta tiedekunnasta ja Opettajien akatemian jäsen. Kirjoitus on laadittu yhteistyössä Opettajien akatemian ja pedagogisten yliopistonlehtoreiden verkoston kanssa.