Pro gradu ja työelämätaidot: täydellinen yhtälö

Kuva Päivi Salmesvuori

 

Olin tänä vuonna puoli vuotta töissä yliopiston ulkopuolella koulutustani vastaavassa tehtävässä. Siihen kuului noin kymmenen vakinaisen henkilön ja lähes yhtä laajan sijaisringin vetämistä, valmentamista ja organisoimista. Oli muuten todella terveellistä olla välillä toisenlaisessa työssä, kuten tutkimusjohtaja Marjut Jyrkinen totesi minulle, se tekisi hyvää yliopistolaisille säännöllisin ajoin.

Yliopistolla pitkän työrupeaman tehneenä ympärilläni oli ehkä jonkinlainen teoriaan keskittyvän ihmisen aura, norsunluutornissa majailevan tutkijan käytännölle vieras olemus. Se ei omasta mielestäni vastannut todellisuutta, mutta oli ehkä monen ennakkokäsitys. Mietin miten kuvaisin osaamistani uusille työtovereilleni ja päädyin seuraavanlaiseen kuvaukseen itsestäni: tarjoan teille kriittistä, eettistä ja luovaa ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, tiimityötaitoja ja kykyä myös itsenäiseen päätöksentekoon ja ajatteluun. Vastaanotto oli innostunutta ja joku kommentoikin, että erityisesti kriittinen ajattelu olisi tervetullutta.

Aikaa kului työssä ja lunastin lupaukseni saamani palautteen perusteella hyvin. Toimin työssäni sekä ylemmän että alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden kanssa päivittäin. Samaan aikaan vedin myös yhden luentokurssin yliopistolla. Päässäni kävi koko ajan prosessi: pohdin millaisia työntekijöitä ja millaisiin työelämän tarpeisiin me yliopistolla koulutamme heitä. Ja: millainen ero on ylemmän ja alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden välillä?

Helsingin yliopistossa on toteutettu äskettäin koulutusuudistus, jossa on muun muassa leikattu maisterintutkinnon pro gradu -tutkielmasta neljännes pois. Aiemmin 40 opintopisteen laajuinen itsenäinen, vaikkakin opettajan johdolla ohjattu opinnäytetyö on nykyään 30 opintopisteen laajuinen. Leikatut 10 opintopistettä voi nyt käyttää vaikkapa työelämäopintoihin.

Vuosien ajan pro gradu -töiden ja kandintöiden ohjaajana olen miettinyt, että kandintyössä harjoitellaan tutkimuskysymyksen tekemistä ja siihen vastaamista. Pro gradussa sitten on laajempi tutkimuskysymys, johon vastataan humanistisilla aloilla kirjoittamalla noin 60–100 -sivun mittainen työ. Tuo työ aloitetaan graduseminaarissa ja usein lopetetaan noin vuoden sisällä sen aloittamisesta. Työn edetessä tekijästä kehkeytyy oman aiheensa erikoisasiantuntija.

Pro gradu -työ ja siihen liittyvä prosessi kehittävät tekijän itsenäistä ajattelua ja työntekoa, projektinhallintakykyä, aikatauluttamista, aikataulussa pysymistä, kriittistä, eettistä ja luovaa ajattelua, ongelmanratkaisukykyä, tiedonhankintataitoa, tiimityötaitoa erityisesti seminaarityöskentelyn aikana, rakentavan palautteen antamista ja vastaanottamista sekä palautteen soveltamista käytäntöön sekä asioiden ilmaisua johdonmukaisesti ja riittävästi perustellen.

Puolen vuoden aikana, jolloin toimin lähijohtajana kaipasin tiimiläisiltäni juuri edellisessä kappaleessa kuvaamiani taitoja. Tajusin, että alemman korkeakoulun suorittaneilla näitä ei useinkaan ollut siinä määrin kuin olisin toivonut, kun taas yliopiston maisteriopinnot suorittaneilla nämä valmiudet olivat erinomaisia. Päädyin siihen, että tuo maisterivaihe ja siihen liittyvä laajan itsenäisen tutkielman tekemisen projekti oli yksi tehokkaimmista työelämätaitojen kehittäjistä.

Pro gradu -tutkielma tai pelkkä tutkielma, niin kuin nykyään Helsingin yliopiston linjauksissa toivottaisiin tuota 30 opintopisteeseen supistettua työtä nimettävän, on yksi maailman parhaista oppimiskonsepteista. Se tuottaa juuri niitä taitoja mitkä työssä kuin työssä ovat tärkeimpiä. Kriittinen, eettinen, luova ja itsenäinen ajattelu sekä tiimityötaidot ovat kullanarvoista osaamista.  Pro gradu -tutkielman tekemisen prosessi on aarre, jota kannattaa vaalia.

Comments are closed.