Juhlaa juhlaa

27.2.2022

Opettajien akatemia perustettiin 10 vuotta sitten, ja ensimmäiset “opeakalaiset” vihittiin tammikuussa 2013. Tämän kunniaksi Helsingin yliopisto viettää tänä lukuvuonna 2022–2023 Opetuksen juhlavuotta, joka huipentuu keväällä 2023 Oppimisseikkailuun ja Opettajien akatemian 10-vuotisjuhlaan.

Opetuksen juhlavuosi sai alkunsa, kun ehdotin viime syksyn loppupuolella Opettajien akatemian puheenjohtajan ominaisuudessa nykyiselle rehtorillemme Sari Lindblomille juhlamme laajentamista koko yliopiston kattavaksi tapahtumaksi. Hän näki heti ajatuksen arvon ja merkityksen, juhlavuodelle alettiin koota toimikuntaa, ja vähitellen pyörät pyörähtivät käyntiin.

Opettajuutta on syytäkin juhlistaa, sillä mitä yliopisto olisi ilman opettajia? Tutkimuslaitos, kenties, tai jonkinlainen ajatushautomo. Toisinaan tuntuu, että opettajien merkitys unohtuu, kun suomenkielisten perusopetusresurssien puutteesta kärsivälle osastolle päätetään palkata kansainvälinen huippututkija, tai kun tiedekuntaan lanseerataan hohdokkaan kuuloinen digioppimispolku miettimättä kuka uudet verkkokurssit toteuttaa. Näiden kuvitteellisten mutta tosielämää heijastelevien esimerkkien kaltaisissa tilanteissa tulee helposti vaikutelma, että opettajien vain oletetaan osaavan, jaksavan ja pystyvän. Niinhän he ovat aina tehneet.

Onneksi yliopistomme osaa kuitenkin pitää opettajista myös huolta. On laadukasta yliopistopedagogiikan opetusta, on verkko-opetuksen työkaluja, on osaavia opintopsykologeja, verkkopedagogeja ja koulutussuunnittelijoita. On Opettajien akatemia, jonka asiantunteva verkosto ulottuu laajalle tukemaan jokaisen tieteenalan kentällä tapahtuvaa työtä.

Otetaan, ystävät ja kollegat, tästä mahdollisuudesta kaikki irti. Osallistutaan juhlavuoden tapahtumiin, levitetään niistä sanaa, ja puhutaan kaikille opetuksen ja opettajien merkityksestä. Opettaminen on opettajille sydämen asia, ja opettajien tulisi olla sydämen asia yliopistolle, ihan joka vuonna.

Jokke Häsä

Kirjoittaja on matematiikan yliopisto-opetuksen tutkija ja oli Opettajien akatemian puheenjohtaja kaudella 2021–2022

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *