Author: Hannele Cantell

Suomi on muuttunut vuonna 2015. Muutoksia on tapahtunut monilla eri sektoreilla, mutta yksi suurimmista – ja julkisuudessa eniten näkyvistä – liittyy Euroopan ja Suomen turvapaikanhakijatilanteeseen. Joulukuun alkuun mennessä maahamme on saapunut noin 30 000 turvapaikanhakijaa Irakista, Afganistanista, Syyriasta ja muista konfliktimaista.

Pakolaiskysymyksen rinnalla samanaikaisesti median uutistilaa valtaavat otsikot huomattavista taloudellisista leikkauksista omassa yhteiskunnassamme, myös koulutussektorilla. Resurssien heikkeneminen Helsingin yliopistossa, kuten muuallakin koulutussektorilla, ei tarkoita vain rahan vähenemistä, vaan myös uhkaa työsuhteiden lopettamisesta ja sivistyksen murenemisesta. Miten käy koulutuksellisen hyvinvoinnin?

Ei ole ihme, jos opettajat väsyvät ja masentuvat näiden uhkien ja huonojen uutisten keskellä. Siksi onkin ollut tärkeää huomata, että on jopa käynyt päinvastoin, ja ainakin turvapaikanhakijoihin liittyen juuri opettajat ovat ryhtyneet toimeen. Syksyn aikana yliopistossamme nousi esiin opettajien spontaani halu toimia ja jakaa asiantuntemustaan kriisitilanteessa. Yhdessä yliopiston hallinnon kanssa alettiin kartoittaa tarvetta ja keinoja toimia yhdessä ja järjestää opetusta turvapaikanhakijoille. Näin syntyi ajatus pop up-toiminnasta, joka nimettiin otsikolla Helsingin yliopisto sanoo tervetuloa – University of Helsinki says Welcome.

Itse toimin opettajankoulutuslaitoksella pop up -toiminnan koordinaattorina. Yhden päivän aikana melkein 50 laitoksemme opettajaa ilmaisi kiinnostuksensa olla tavalla tai toisella toiminnassa mukana. Ideoimme opetus-, leikki-, vertais- ja neuvontatuokioita turvapaikanhakijoille. Näiden pohjalta syntyi Tiedekulmaan tapahtumasarja turvapaikanhakijoille. Keskeisiä toimintamalleja ovat olleet suomen kielen opetustuokiot ja oikeustieteellistä neuvontaa tarjoava Helsinki Law Clinic.

Miksi opettajat haluavat toimia vapaaehtoisesti toisten hyväksi, vaikka jopa oma työ olisi uhattuna ja tunnelma laitoksilla on taloudellisten haasteiden takia vaikea? Mielestäni tässä piilee keskeinen piirre opettajuudesta. Opettaminen on monelle eettinen kutsumusammatti. Me haluamme osallistaa ihmisiä ja jakaa hyvää. Ei siis ole yllättävää, että juuri opettajat ovat lähteneet aktiivisesti toimimaan. Tietyllä tavalla voi ajatella, että haasteelliset kriisitilanteet jopa voimaannuttavat opettajia ja vahvistavat opetustyön merkitystä elämässä ja yhteiskunnassa. Vaikka saattaa tuntua, ettei työtämme aina arvosteta, me arvostamme sitä itse ja saamme siitä myös positiivista palautetta tuen tarpeessa olevilta. Oppiminen on osa kotoutumista, kulttuuristen merkitysten jakamista ja vuorovaikutusta. Helsingin yliopisto sanoo tervetuloa – pedagoginen toiminta on ihmisyyden ytimessä.

Hannele Cantell

Kirjoittaja on Opettajankoulutuslaitoksen dosentti ja Opettajien akatemian jäsen

”Hannele, sä olet ihan hullu”, sain kuulla, kun lupauduin ryhmätyöskentelyn vastuuhenkilöksi kurssille, johon osallistuvat kaikki laitoksemme opiskelijat. Käytännössä tämä tarkoittaa Opettajankoulutuslaitoksen kuuden koulutusohjelman yhteensä noin 800 opiskelijaa vuosittain. Opetus järjestetään vuodessa kaksi kertaa.

Masokistiseltahan se tosiaan kuulostaa. Mutta toisaalta koen, että pedagogisessa kehittämisessä pitäisi laittaa paukkuja suurryhmien opetuksen kehittämiseen. On helppo toteuttaa innovatiivisia ja innostavia kursseja 10-20 opiskelijalle, mutta paljon vähemmän olen kuullut suurten opetusryhmien pedagogisista uudistuksista. Tässä en tarkoita verkko-oppimisen tai sähköisten esitysmateriaalien kehittämistä, vaan ennen kaikkea kontaktiopetuksen uudistamista.

Kurssin nimi on Erityisyyden ja moninaisuuden kohtaaminen (EMK) ja sen tavoitteena on tarjota tuleville opettajille valmiuksia kohdata erilaisia oppijoita, kollegoita ja myös oppilaiden vanhempia. Kurssin luennoilla ja kirjallisuudessa (4 op) käsitellään mm. erityispedagogiikan ja monikulttuurisuuskasvatuksen näkökulmia. Yhdenvertaisuus, tasa-arvo ja moninaisuus ovat keskeisiä. Ryhmätyöskentelyn osuus kokonaisuudesta on 2 op.

Perinteisesti ryhmäopetus järjestetään siten, että opiskelijat työskentelevät ryhmässä opettajan johdattelemina. Jos EMK-kurssin opiskelijat olisivat esimerkiksi 10-15 opiskelijan ryhmissä ja kaikissa tapaamisissa olisi opettaja mukana, laitoksemme budjetti ylittyisi hetkessä, emmekä löytäisi työhön tarpeeksi opettajia. Vaihtoehtoina olisi jättää ryhmäopetus kokonaan järjestämättä tai sitten miettiä pedagogisesti toisenlaista ja tässä tapauksessa samalla myös kustannustehokkaampaa systeemiä. EMK-kurssilla asia ratkaistiin siten, että opiskelijat toimivat ryhmissään itsenäisesti ja omatoimisesti. Lisäksi järjestämme kurssin päätteeksi seminaaripäivän, johon kaikki ryhmät osallistuvat viiden eri seminaarinpitäjä-opettajan johdolla.

Ei kuitenkaan kannata kuvitella, että ”ryhmien toimiminen itsenäisesti” tapahtuisi itsestään. Ehei. Vastuuopettajana minun työtäni on koko opiskelijajoukon informointi ja tiedotus yhteisessä tapaamisessa. Silloin väännän rautalangasta ryhmätoiminnan sisällöt ja toteutuksen. Tämän jälkeen ryhmät tapaavat ensimmäisen kerran face-to-face. Koska opiskelijajoukko on niin suuri, ryhmäjako tapahtuu yksinkertaisesti aakkosittain. Parasta tässä ryhmäjaossa on sen yksinkertaisuuden lisäksi se, että ryhmistä muodostuu sekaryhmiä, joissa on eri koulutusten opettajaopiskelijoita lastentarhanopettajista erityisopettajiin, ja kaikkea siltä väliltä. Jokaiseen ryhmään on nimetty kaksi vastuuhenkilöä, aakkosista ensimmäiset. Ensimmäisen tapaamiskerran aikana ryhmät sopivat keskenään toimintatapansa eli tapaavatko he jatkossa yliopistolla, kahvilassa, verkossa tai vaikka baarissa. Laitoksen kannalta tämä tarkoittaa, ettei ryhmäopetusta varten varata opetustiloja eli näin säästyy tilakustannuksia.

Ryhmätapaamisten onnistumisen kannalta olennaisin seikka liittyy tapaamisten sisältöön ja tehtäviin. Tässä on vastuuopettajan toinen tärkeä tehtävä. Ryhmätehtävät on pitänyt miettiä tarkasti etukäteen ja ryhmillä onkin kurssisivuilla saatavissa jokaista tapaamista varten aineistot ja tehtävät. EMK-kurssilla ryhmätehtävät liittyvät opettajan pedagogisiin kohtaamistilanteisiin, joita ryhmissä mietitään eri näkökulmista. Teemoja ovat esimerkiksi opettaja ja hiljainen oppilas, opettaja ja vaativat vanhemmat sekä tasa-arvo ja yhdenvertaisuus työyhteisössä.

Seminaaripäivää varten jokainen ryhmä valmistelee esityksen, joka saa olla muodoltaan video, draama, väittely, pienoiselokuva tai mikä tahansa muu esitystapa. Esitysten aiheet liittyvät mm. syrjintään, kiusaamiseen, seksuaaliseen ja muuhun tasa-arvoon, oppimisvaikeuksiin sekä monikulttuurisuuteen. Ryhmät saavat itse päättää, miten he lähestyvät aihettaan. Meitä on minun lisäkseni neljä muutakin seminaarinvetäjää, sillä kaikki ryhmät eivät mahtuisi yhteen sessioon. Nämä seminaaripäivät ovat olleet työurani huippuhetkiä!

Seminaaripäivän lopuksi ryhmien vastuuhenkilöt palauttavat suorituslistat. Ryhmät huolehtivat itse läsnäolojen seurannasta ja siitä, että ryhmäsuoritus on todella tehty. On ollut yllättävää huomata, miten tunnollisesti tämä on hoitunut. Tuntuu siltä, että opiskelijat ovat jopa vaativampia toisiaan kohtaan kuin jos opettaja kyselisi suoritusten perään. Myös monenlaiset kyselyt korvaavista suorituksista ovat jääneet opettajalta pois, sillä ryhmät hoitavat myös korvaavat tehtävät keskenään. Koko EMK-kurssin arviointia ei toki hoideta näin, vaan kurssilla on lisäksi luento- ja kirjallisuusosuuksista verkkotentti.

Monenlaiset asiat ovat siis mahdollisia jopa 800 opiskelijan kanssa. Ei ehkä totutulla tavalla, mutta kun rohkeasti kokeilee erilaista toteutusta, asia voikin onnistua. Tämä tarkoittaa myös luottamusta opiskelijoihin. Se, että opiskelua siirretään opiskelijalähtöiseksi ja -vetoiseksi, ei tarkoita laadun heikkenemistä. Toki se voi tarkoittaa sitäkin, jos toimintaa ei suunnitella. Kolmen vuoden ja kuuden kurssikerran, noin 2400 kurssille osallistuneen opiskelijan ja 4800 rekisteröidyn opintopisteen perusteella uskallan kuitenkin sanoa: kannattaa kokeilla!

Hannele Cantell

Kirjoittaja on opettajankoulutuslaitoksen dosentti ja Opettajien akatemian jäsen.