Ystävyyttä tenttikirjan kanssa

Kun lapset ovat nukahtaneet, on hyvä hetki aloittaa tenttikirjan lueskelu – seuraavaan tenttiinhän on vielä pitkä aika, joten tässä vaiheessa lukeminen voi olla kevyempääkin selailua. Kirja kädessä sohvalle ja ajatukset pois työasioista.

Kahden sivun jälkeen kissa hyppää syliin, ja työntää kirjan päättäväisesti pois. Neulanterävät kynnet polkevat tasatahtia ja kissa hurisee onnellisena saadessaan kerrankin huomiota ilman lasten väliintuloa. Huokaus. Ei siis tenttikirjaa, vaan silityksiä ja rapsutuksia karvaiselle kaverille – kyllähän sekin tarvitsee hellittelyhetkiä.

Kissan kehräys rentouttaa, ja kun se jonkin ajan päästä kyllästyy sylittelyyn ja lähtee etsimään pehmeämpää nukkumispaikkaa, tartun taas tenttikirjaan. Tehokas opiskelijaminä yrittää ottaa vallan, ja tarttuu alleviivauskynään. Mutta ei, en halua olla niin tehokas tällä kertaa, enkä halua suhtautua kirjaan pelkkänä tenttimateriaalina. Paul Collierin The Bottom Billion tuntuu oikeasti mielenkiintoiselta kirjalta, ja annan itselleni luvan lukea sitä ilman mitään mieleenpainamisen pakkoa. Oikeastaan tämä tapa on minulle melko tehokas oppimisstrategia. Jos yritän pakolla oppia ja muistaa, muistan paljon vähemmän kuin silloin, kun luen tekstin rauhallisin mielin ja tunnen aitoa kiinnostusta sitä kohtaan. Pyrin kuitenkin jättämään itselleni aikaa vielä kertailla kirjan aiheita ennen tenttiä.

Työelämässä teen parhaan tuloksen, kun tiedossa on täsmällinen ja mielellään melko tiukka deadline. Opiskelussa sama ei päde ainakaan sellaisenaan. Kaipaan mahdollisuutta tutustua kirjoihin ja aiheisiin rauhassa, ystävystyä niiden kanssa, että ymmärtäisin niitä paremmin. Totuus on kuitenkin se, että hitaan alun jälkeen tulee aina eteen se hikinen loppukiri. Silloin on pakko ottaa käyttöön tehokas opiskelijaminä, että saa kaiken tenttimateriaalin luettua ajoissa.