Opintoaddiktio

Nyt on kesäksi tekemistä: 35 op. Ilmoittauduin psykologian perusopintoihin, sekä kehitysmaatutkimuksen 10 op mittaiselle englanninkieliselle kurssille. Ilman tekemistä olen kuin Sherlock Holmes vailla rikosta, mitä tutkia. Ainoa mahdollisuus on pitää itseni kiireisenä; oleminen ei riitä. Olen ehtinyt aloittaa kuntosalikäynnitkin jälleen. Juoksumatolle vien mukanani kurssikirjallisuutta – aivot saavat uuden otteen tekstistä fyysisen rasituksen aikana.

Onnekseni huomasin eilen bussissa, että olen päässyt tekstin sisään. Yritin loppusyksystä lukea etukäteen erästä tenttikirjaa ja nyt sen lukeminen tuli ajankohtaiseksi taas. Kirja avautui minulle, johtuen ilmeisesti siitä, että opintoja aiheesta oli jo käytynä enemmän kuin syksyllä. Jos se riippuu vain minusta, toivon loppuelämäni voivani kokea niitä ihania hetkiä, jolloin ymmärtää todella sisäistäneensä jotakin uutta.

Psykologian kurssikirjat ovat vaikuttavia kooltaan. Saa nähdä millaisen määrän tietoa ehtii omaksua kesän aikana. Onneksi oppimisen ei tarvitse tapahtua ainoastaan kurssia varten. Pyrin ostamaan kaikki kurssikirjat, jos vain mahdollista ja jos näen ne hyödyllisinä myöhempää käyttöä varten. Jokaisella uudella lukemisella tajunta laajenee ja mieleen jää uusia seikkoja. Vaikka tila uhkaakin loppua sen suhteen, ettei enää yhtään uutta kirjahyllyä mahdu kotiini, niin olen ainakin saanut kohtalaisen lähdekirjaston luotua. Helpottaa esseiden kirjoittamista, kun voi napata omasta hyllystään juuri sen kirjan, missä se oli se hyvä kohta, joka summaa juuri sen, mitä haluaakin sanoa.

7. toukokuuta pitäisi LUMID-tulosten tulla. Toivottavasti kehitysmaatutkimuksen lopputyön tulokset tulisivat myös siihen mennessä. Minulla on opiskeltavaa brittipuolella ennen psykologian ensimmäisen perusopintokurssin alkamista. Hyvä niin! Holmes turvautui keinotekoisiin stimulantteihin tylsyyden vallitessa, mutta onneksi avoimesta saa kursseja kaikkina vuodenaikoina.