University of Helsinki
Innostuin niin Avoimen psykologian opinnoista, että päätin alkaa lukemaan psykan pääsykokeisiin. Kaksi kuukautta jaksoin tankata 450-sivuista tilastotieteen opusta. Eilen printtasin netistä kokeeseen tulevat 10 artikkelia ja niitä silmäiltyäni alkoi näyttää kirkkaalta: Tämä ei olekaan minun juttuni. Artikkelit olivat mm. aiheista Psykofysiikka, Magnetoenkefalografia ja Ihmisaivojen peilausjärjestelmät. Tuli olo, että tämä ei kyllä ole sitä, mitä minä haluan opiskella. Se psykologia, josta minä olen kiinnostunut, ei ole fysiikkaa, tilastotiedettä eikä biologiaa. Voinemme todeta, että pääsykoemateriaali toimi tarkoituksensa mukaisesti: Karsi pois ne, jotka eivät syystä tai toisesta sovellu alalle. Ja luojan kiitos on avoin yliopisto – siellähän voin suorittaa psykasta perusopintojen lisäksi aineopinnotkin!
Päätöstä eilen pohtiessani mielessä pyöri monta asiaa. Päällimmäisenä vaivasi se, että ehdin käyttämään meneillään olevasta vuorotteluvapaastani kaksi kuukautta tähän lukemiseen. Lisäksi nolotti, että ehdin jo kertoa niin monelle lukevani psykan pääsykokeisiin. Tarkemmin pohdittuani tulin siihen tulokseen, että tämä on ollut minulle erittäin tärkeä prosessi läpikäydä. Eipä tarvitse myöhemmin pohtia, olisiko pitänyt. Muistui mieleeni myös aiemmista taloustieteen opinnoistani käsite “uponneet kustannukset”. Tulevaisuuden päätöksiä ei koskaan tulisi perustaa siihen, mitä on jo menneisyydessä tullut tehtyä. Vain tulevaisuus on edessä ja elämättä… Ja so what, jos olen kertonut muille ihmisille lukemisestani. Minullahan oli hyvin perusteltu syy lopettaa lukeminen.
Ehdin lukemisputkeni aikana pohtimaan myös moraalisia kysymyksiä: Olisiko minulla oikeus viedä joltain nuorelta opiskelupaikka, kun minulla on jo yksi korkeakoulututkinto ja hyvä työpaikka? Tähän en löytänyt yhtä oikeaa vastausta. Toisaalta se on väärin, mutta ihmisellä pitää kai olla oikeus myös muuttaa elämänsä suuntaa vielä “keski-iässäkin”.
Mutta kuulkaas – nyt paistaa upea keväinen aamuaurinko ja minulla on vielä vuorotteluvapaastani neljä kuukautta jäljellä. Taidanpas lähteä Kaivarin rantaan kävelemään ja aurinkoon lueskelemaan – ilman tavoitteita ja päämääriä!