Human Being vai Human Doing?

Asetin yhdeksi vuorotteluvapaani tavoitteeksi opetella olemaan vain olemassa. Ensimmäinen kuukausi meni alkusyksystä hienosti. Olin vaan ja menin minne nokka näytti, ilman tavoitteita ja päämääriä. Syksyn pimetessä alkoi kuitenkin tekemättömyys ja päämäärättömyys ahdistaa. Onneksi keksin Avoimen yliopiston ja psykan opinnot. Opiskelu ei ole työllistänyt liikaa, mutta on ollut jotain, mitä tavoitella.

Ihmisaivoille lienee luontaista tavoitella aina jotakin. Muuten menee epämääräiseksi haahuiluksi. Ja jos on liikaa aikaa ja liian vähän tekemistä, ei meinaa saada sitä vähääkään aikaiseksi. Nyt ymmärrän hyvin, mitä tarkoitetaan, kun sanotaan, että yksi työttömyyden pahimpia ongelmia on se, että ihmiset passivoituvat.

Mietin, kuinka paljon tässä on kysymys omasta luonteestani ja kuinka paljon yleismaailmallisesta ilmiöstä? Kaipa tässäkin on ihmisten välisiä eroja. Persoonallisuupsykan harjoitustyötä tehdessäni löysin mielenkiintoisen havainnon ekstroverteistä ja introverteistä ihmisistä. On viitteitä siitä, että fysiologinen peruskiihotustila on luonnostaan korkeampi introverteilla ja matalampi ekstroverteillä. Tämän vuoksi ekstrovertit tarvitsevat enemmän ja voimakkaampia kiihokkeita kyetäkseen saavuttamaan optimaalisen olotilan. Siksi he viihtyvät hyvin esim. sosiaalisissa ja aktiivisissa tilanteissa, kun taas introverteilla nämä tilanteet saattavat nostaa kiihotustason liian korkeaksi ja aiheuttaa ahdistusta. (* … Tuli mieleen, että osaavatkohan introvertit myös nauttia pidempään pelkästä olemassa olosta?

*) Lähteenä: Pervin L.A.: The Science of Personality, 2003