Posts

Posted on

Kesäisiä mietteitä

Sateen jälkeen ilma tuoksuu raikkaalta, puhtaalta pyykiltä ja lapsuuden kesiltä. Jostain syystä satoi melkein aina, kun olimme menossa kesämökille saareen suurissa aalloissa keinuvalla veneellä, jonka pieni perämoottori hädin tuskin jaksoi kantaa täyteen ahdetun lastin. Silloin vene tuntui jättimäiseltä ja aallot niin korkeilta, että ne voisivat nielaista koko veneellisen jättäen jälkeensä vain myrskyävän järven pinnan. Nykyisin vene näyttää standardikokoiselta, eivätkä aallotkaan enää pelota samalla tavalla kuin lapsena. Kunnioitusta ne kuitenkin saavat osakseen – luonnonvoimien edessä ei aikuisenkaan kannata olla liian varomaton.

Lapsuuden kesien kiireetön tunnelma on jotain sellaista, jota kaipaan usein. Kun matkasta selvittiin ja asetuttiin mökille, aurinko tuntui paistavan päiväkausia yhteen menoon eikä laskenut yölläkään. Saaressa vietetystä viikosta tai kahdesta jäi sellainen mielikuva, että olisin ollut koko kesän maalla serkkujen ja parhaan ystäväni kanssa uimassa, saunomassa, onkimassa ja keräämässä metsämansikoita. Keräsimme myös sammakoita sankkoihin illansuussa, kun ne uskaltautuivat kesäsaaren poluille ja kosteisiin sammalikkoihin. Sammakot eivät ehkä arvostaneet niille järjestettyä uimakilpailua, mutta se kuului tärkeänä osana kesän rituaaleihin. Kuten myös haitarimusiikki nuotion äärellä, juhannuksena tyynyt alle kerätyt kukat ja ystävän kanssa hihittely myöhään yöhön saakka.

Aikuisena kesää odottaa ehkä yhtä paljon kuin lapsena, mutta aika kuluu paljon nopeammin eikä niin pysyviä kesämuistoja tunnu enää syntyvän. Lomastressi ottaa oman osansa, kun perheen kesken mietitään, mitä kukakin tahtoisi tehdä ja päädytään kai tekemään jotain sellaista, joka on parhaillaankin vain hyvä kompromissi kaikkien toiveista. Mennäänkö Muumimaailmaan, Huvikumpuun, rantakohteeseen vai kaupunkilomalle? Vai pitäisikö sittenkin palata lapsuuden maisemiin ja viettää kiireetöntä aikaa kesäsaaressa? Kun joku muu vaan hakkaisi ne puut, laittaisi ruoan, tiskaisi ja lämmittäisi saunan!

Tämän kesän suunnitelmiin kuuluu olennaisena osana myös opiskelu, mutta rauhalliseen tahtiin. Mielessäni kuvittelen hitaita hetkiä riippumatossa, tenttikirja sylissä ja käden ulottuvilla hedelmäisen raikasta juotavaa. Ehkä tällä mielikuvaharjoittelulla saan toiveeni toteutumaan.

Posted on

Ilahduttava verkkotentti

Verkkotenttiä ei ehkä kannattaisi aloittaa mielessään vain yksi asia: en ole kunnolla valmistautunut! Kahden kuukauden odotus seuraavaan tenttipäivään tuntui kuitenkin lähes luovuttamiselta, joten päätin uskoa omiin kykyihini ja vastata tenttikysymyksiin parhaani mukaan.

Tentissä pyydettiin vastaamaan kahteen kysymykseen, joista toinen perustui hyvinkin pitkälti oppikirjaan, ja toinen taas oli mielestäni enemmänkin yleistietoutta ja omaa pohdintaa vaativa kysymys. Ihastuin kysymykseen heti, ja annoin ajatusteni lentää. Kirjoitin kaikesta siitä, mitä aihe toi mieleeni yleisellä ja henkilökohtaisella tasolla, ja kun olin lopettanut, mieleni oli hyvä ja tunsin saaneeni aikaan paljon enemmän, kuin ennen tenttiä olin kuvitellut.

Jälleen kerran sain todistettua itselleni, että haasteeseen kannattaa vastata heti eikä myöhemmin. Olisin ehkä pystynyt lukemaan tenttiin paremmin, jos olisin siirtänyt tentin elokuulle, mutta entäpä jos en olisikaan jaksanut tarttua kirjaan lomalla? Tai jos tentissä olisi kysytty joku aivan muu kysymys, kuin se, joka sai minut ihastumaan ja antoi ajatuksilleni siivet?

Ajankäytön hallinta on välillä vaikeampaa ja välillä helpompaa, mutta hyviin saavutuksiin voi joskus yltää ihan vain siksikin, että ei vaadi itseltään täydellisyyttä. Nyt vaan odottelemaan tenttituloksia – ja toivomaan, että vastaukseni toiseen kysymykseen oli sekin edes tyydyttävä.

Posted on

Takapakkia

Välillä näinkin päin. Viimeinen essee sai murska-arvion; olin liian tekninen ja unohdin henkilökohtaisen puolen. Briteissä pitävät siitä, että omaa henkilökohtaista puolta peilataan kaikkeen. Ainakin oma kokemus tällainen arvosteluista. Itse jotenkin aina sorrun kuvittelemaan, että riittäisi tuoda esille vastaukset tehtävänasettelussa esitettyihin kysymyksiin. Ensi kerralla parempi onni. Tai en taida jättäytyä onnen varaan, olen jo aloittanut uuden esseen valmistelun. Kysymys on haastava, pitää esitellä USAn voimia poliittisena valtana haastavia maailmankuvia.

Eilen oli psykologian tentti, eikä sekään mennyt loistavasti. Uusintaan mennään aivan varmasti. Neuropsykologiasta oli kysymyksiä joihin en ollut varautunut, mutta saattaa olla, että kognitiivinen osio meni oikein. Uusinnassa voi suorittaa vain sen toisenkin, joten koko hommaa ei tarvitse tehdä toistamiseen, jos puolet kokeesta oli hyväksyttävästi oikein. Tämän kurssin perusteella tuntuu siltä, ettei psykologia ole minua varten. Antropologia on lähempänä sellaista ihmistuntemusta, jota itse kaipaan.  Pyörähdin kotiin tentistä kuitenkin kirjakaupan kautta hakien kurssikirjan maanantaita ajatellen. Huomenna alkaa kehityspsykologia, voihan se mieli vielä muuttua tässä!

Jalkapallo vie jonkin verran opiskeluaikaa tässä kuukauden ajan. Yksi brittiläinen kurssi pyörii taustalla, siitäkin jo 50% tehty ja ennen heinäkuista taukoa vain kehityspsykologia käytävänä. Eiköhän tässä selvitä niin, että saa katsottua matsit, mutta suoriutuu myös opiskelun asettamista velvollisuuksista. Enää noin kuukausi siihen hetkeen, kun pääsykokeista tulevat tulokset. Siihen asti on aikaa herkutella ajatuksella, että “ehkäpä”…

Posted on

Siunattu ryhmähenki

Meitä taidehistorian opiskelijoita on kaksi ryhmää ja kussakin on noin kahdeksan taideintoilijaa. Kun teemme excun, teemme sen molempien ryhmien voimin. Aikaisemmin olemme käyneet Porvoossa ja nyt luonnollisesti olimme kaikki Ahvenanmaalla.

Sillä reissulla pistin merkille muutamia kiinnostavia asioita, jotka saivat rintani rottingille siitä kuinka mahtava ryhmähenki minun ryhmässäni on. Meillä ei ole sisäsiittoisuutta, paskanpuhumista, selkään puukottamista, irvailua, toisen latistamista ja vähättelyä, pätemistä tai päällepäsmäröintiä. Toki me sanomme toisillemme, jos koemme siihen tarvetta. Kimpaannuimme myös tällä reissulla. Mutta me puhuimme asiat halki emmekä kyräilleet.

Kun pidämme esitelmiä ja muut antavat siitä palautetta, kukaan ei naureskele, supise, hymähtele ja tuhahtele ylimielisesti yleisössä. Kukaan ei ole kukkona tunkiolla ja yritä pukata “paremmuuttaan” esiin, nostaa omaa tietämystään toisten yläpuolelle. Sitä luulisi, että tällainen käytös olisi enemmänkin ala-asteen luokkaa.

Koska omat ryhmäläiseni ovat tämän kesän ajan kaukana, minun on etänä halattava heitä ja kiitettävä siitä kuinka lämpimiä yksilöitä he ovat. Jokaisella on oma persoonansa, toisilla se tulee esiin räiskyvämmin kuin toisilla, mutta he tietävät, ettei vahvuus tai voimakkuus ole sama asia kuin töykeys, päinvastoin. Ystävällinen ihminen on vahva ihminen.

Luokassa on hyvä olla, kun porukka tulee toimeen. Se on yksi pala, joka pitää opinnot kasassa.

Posted on

Ikuista odottelua

Opiskelijan elämä on tavallaan roikkumista, venttaamista, odottelua. Odotetaan opintojakson alkua, tenttiä, tuloksia… Olen vieläkin varasijalla, saatan joutua odottamaan lopullista tietoa Ruotsista elokuun lopulle asti. Tasan viikon päästä odottaa psykologian tentti. Uusi kurssi pyörähtää käyntiin seuraavan viikon maanantaina. Odotan kahta arvosanaa Briteistä.

Ajattelin ryhtyä proaktiivisemmaksi. Mietiskelen, olisiko mahdollista suorittaa maisterintutkinto kotoa käsin brittiläisen avoimen yliopiston kautta. Tai mahdollistahan se toki on, mietin vain, että voinko saada siihen tarvittavan rahoituksen kasaan. Jos syksy ei tiedä opiskelupaikkaa minnekään, olisi jotenkin joutavaa jäädä roikkumaan ja odottamaan tulevaa vuotta. Ei tässä enää nuorrukaan. Täysimittaisella opiskelulla voisin olla valmis maisteri kahden vuoden päästä. Rahaa tähän tulisi palamaan aika rutkasti; laskeskelin, että nykyisillä hinnoilla jotain 12,000 euron luokkaa. Toisaalta, en minä Ruotsissakaan voisi rahatta olla, etenkään, kun sivutyön saaminen on luultavasti hankalaa. Toinen seikka on arvostus. Kuinka arvostettua on mikäkin yliopisto? Tätä selvitystyötä vasta aloittelen.

Ihan ensimmäisenä tulisi kuitenkin selvittää tarkemmin aivojen rakennetta tenttiä varten. Odottamisessakin on aikajärjestyksensä. Laskin, että elokuusta 2006 alkaen olen saanut suoritusmerkinnän suurehkosta määrästä opintopisteitä. AMK:sta niitä tuli 213, avoimen kautta pian suoritettuna 90 ja brittiyliopistossa 180. Se tekee liki 500 opintopistettä noin neljässä vuodessa! Ehkei sitä odottamista olekaan jäänyt niin paljoa, kun on opintojen kanssa pitänyt haipakkaa. On tavallaan jännä huomata, että kuitenkin tähän mahtuu rentojakin ajanjaksoja ilman sen kummempaa kiireen tunnetta.

Posted on

Uusia säveliä

Noin viikon sisällä olen aloittanut uudessa työpaikassa ja myös ostanut itselleni auton. Molemmat ovat omalla tavallaan suuria elämänmuutoksia.

Uudessa työssä täytyy oppia äkkiä paljon uusia asioita ja näyttää ymmärtävänsä niitä, vaikka suurimman osan ajasta tunteekin olevansa hieman pihalla kaikesta. Täytyy myös kestää sitä, että oma rooli ei ole vielä kokonaan muotoutunut ja aikaa kuluu paljon sellaisiin asioihin, jotka eivät välttämättä tunnu tarpeeksi tärkeiltä. Olisi kova into hypätä täydessä vauhdissa vuoristoradan kyytiin, mutta järkevintä on tietysti tarkkailla sen liikkeitä ja nousta vaunuun, kun se pysähtyy kohdalle.

Oman auton hankkimista olen miettinyt jo pitkään, mutta olen yrittänyt ajatella ekologisesti ja pärjätä ilmankin. Auto kuitenkin antaa niin uskomattoman tunteen vapaudesta ja oman ajan hallinnasta, että tämän viikon jälkeen en enää voisi luopua siitä kovin helposti. Ehdin ajoissa sinne, minne olen menossa. Voin hoitaa päivällä asioita, jotka ennen oli pakko jättää iltaan tai viikonloppuun. Saan kuunnella musiikkia, josta itse pidän, ja niin kovalla kuin haluan. En ollut edes tiennyt kaipaavani musiikin kuuntelua niin paljon. Tahtoisin myöhään illalla vielä käydä pienellä ajelulla, laittaa soimaan rentouttavaa musiikkia ja nollata päätä, mutta siihen ekologinen minäni ei ole vielä suostunut.

Elämänmuutokset tuovat paljon haasteita ja vaativat omien arvojen ja ajatusten prosessointia ja ehkä myös sen hyväksymistä, että tilanteen mukaan arvot voivat muuttua tai joustaa. Kun saa selvitettyä itselleen, mitä tahtoo ja miksi, on siitä hyvä jatkaa eteenpäin.

Posted on

Fennomaniaa

Minulla on ikävä suomen kieltä. Pidän äidinkielestäni ja siitä miten asiat täälläpäin sanotaan: kuljeksia on eri kuin kulkea ja halata ei vielä tarkoita sitä että halailtaisiin.  Jollen olisi koskaan lukenut filosofiaa omalla äidinkielelläni en tietäisi, että eettisiä katsantokantoja ovat seurausetiikka, velvollisuusetiikka ja maailman kaunein sana hyve-etiikka.
 
Ne pesevät kuusi nolla vaikkapa puolikielisen ”deontologisen etiikan”. Voisiko joku fiksu keksiä suomentaa sanahirviön ”maksimoitu konsekventalismi”? Mitä se on muuta kuin maallikon käännös englannin kielisestä termistä Maximizing Act Consequentialism?

 

Filosofian aineopinnoissa on yksinomaan englanninkielistä kirjallisuutta, ei ruotsia ei saksaa tai edes sitä suomea. Opiskelen amerikkalaista tulkintaa eri ajatusten merkittävyydestä, vaikka fiksuja ihmisiä varmaan löytyisi lähempääkin. Eikö Suomessa todellakaan ole julkaistu filosofian alalla yhtään järkevää teosta millään erityisalalla? Sellaista tenttikirjaksi sopivaa?  Entä muu Eurooppa? Pohjoismaat? Eurooppalaisissa yliopistoissa on filosofian laitoksia, professoreita, lehtoreita ja varmaan satoja opiskelijoita, mutta kaikki vain juovat kahvia eikä kukaan kirjoita mitään painokelpoista.

Voi olla, että se kirjalistan saksan- tai ranskankielinen vaihtoehto jäisi harvoin tentityksi, tai ettei tiedeyhteisöissä kertakaikkiaan seurata ruotsalaisia julkaisuja. Kaipaisin vain joskus jotain muuta kuin sitä iänikuista amerikkaa.
Posted on

Valintoja

Ihanaa, että saa vapaasti valita! Kävin kahdella psykologian luennolla ja huomasin ajatusteni vain seilaavan kaukaisuuteen. Koska luennot eivät ole pakollisia, ajattelin yrittää pärjätä tentissä itsekseni. En taida olla massaluennoista hyötyvää tyyppiä. Viime kesänä meitä oli antropologiaa opiskelemassa parikymmentä, psykologiassa paikalla varmaan karvaa vaille sata. Luen oppikirjat kotona ja tutkin tekemääni aivojen pienoismallia. Käyn kyllä kognitiivisen psykologian luennolla katsomassa, millaista siellä on ennen kuin jättäydyn siinäkin oppikirjan varaan.

Sain tuloksen alkuvuonna käymästäni kehitysmaatutkimuksen kurssista. Odotin enintään kolmosta kaikkein realistisimmissa aatoksissani, mutta sainkin nelosen. Olen enemmän kuin tyytyväinen! Vielä viikko aikaa odotella toisen kierroksen tuloksia Ruotsin yliopistohakupalvelusta. Vielä noin kolme viikkoa ensimmäiseen psykologian tenttiin (neuro- + kognitiivinen psykologia) ja vielä kaksi viikkoa aikaa palauttaa essee, jonka tehtävänanto kuuluu:

“In what ways and to what extent have changes in aid policies and in world economic conditions in the first decade of the twenty-first century increased the autonomy of African states in macroeconomic policy formulation?”

Toivottavasti tuskanhiki ei välity ruuduillenne. Toisaalta, tehtävä stimuloi minua valtavasti! Toivotan jaksuja opiskeluihinne ja tsemppiä mahdollisiin pääsykokeisiin!

Posted on

Leonardon jalanjäljillä

Törmäsin eräässä opintoihini ehkä edes etäisesti liittyvässä netistä löytämässäni tutkimuksessa mielenkiintoiseen kuvaan hieman yli vuoden ikäisestä lapsesta, joka taitavasti näytti halkaisevan kookospähkinää jättimäiseltä näyttävällä machete-veitsellä. Teksti itsessään käsitteli kulttuurisia odotuksia siitä, mitä lapsen missäkin iässä tulisi osata. Meillä Suomessa 13 kk ikäiselle lapselle tuskin annettaisiin käteen edes tavallista ruokaveistä, machetesta puhumattakaan. Jossain toisessa maassa ehkä ihmeteltäisiin, miksi tuon ikäinen lapsi on päivähoidossa eikä kotona perheen parissa opettelemassa elämässä tarvitsemiaan taitoja, kuten kookospähkinän avaamista.

Tahtoisin irrottautua vaikka vuodeksi kaikesta muusta ja keskittyä lukemaan kaikkia niitä kirjoja, tutkimuksia, kertomuksia ja uudenlaisia näkökulmia, joille ei ikinä tunnu olevan tarpeeksi aikaa. Nykyisin kukaan ei voi olla supernero Leonardo da Vinci, joka tietää jotain lähes kaikista maailmaan mahtuvista aiheista. Se ei kuitenkaan estä haaveilemasta aina vaan suuremmasta tiedon tai oikeastaan vielä enemmän ymmärryksen määrästä.

On ehkä myyttiin perustuva väite, että ihminen käyttää vain pienen osan aivokapasiteetistaan. Joskus kun arjen pyörittämiseen ja rutiinitoimiin kuluu suurin osa päivästä on kuitenkin helppo uskoa omalla kohdallaan, että niin tosiaankin on. Yritän siis ottaa kaiken irti niistä hetkistä, kun aivoille löytyy vähän edistyksellisempää käyttöä. Täältä tullaan, Leonardo!

Posted on

Muuttuva mieli

Sain eilen arvostelut yhden osion opinnoistani ja olen edelleen hyvillä mielin. Ihmismieli on ristiriitainen. Edellisessä blogissani pohdin opiskelun lopettamista avoimessa syksyllä ja yrittäväni saada kankaalle jotain siedettävää. Olin tyytyväinen saamiini arvosanoihin ja näin tulevaisuus, ainakin tässä ja nyt näyttää toisenlaiselta. Eli näin ajattelen tänään.

Opintojen arvostelu on normaalia opiskelijan arkea ja ne otetaan annettuina. Kuitenkin positiivinen palaute  kantaa pitkälle eteenpäin juuri silloin, kun usko omaan osaamiseen on nollalukemissa.  Pohjimmiltani luulen, että olisi haikeaa olla ilman tätä opiskelun ihanuutta/kurjuutta jatkossa. Myös tieto siitä, että on mahdollisuus opiskella, kannattaa pitää mielessä. Varasin tänään kirjastosta seuraavan osion kirjat  pursuillen intoa kuten Aggie aivojen suhteen.

Olin varannut aikaa kolmisen päivää ennen tenttiä kerrata kirjoja. Muttapa, mutta. Terhakka yli kahdeksankymppinen äitini tarvitsi apua kasvimaan laitossa. Ajattelin ensin suostutella vajaan viikon siirtoa. Toisaalta tiedän miten tärkeä kasvimaa on äidille ja tentin voi uusia, joten äidin tyytyväisyys aherruksen ollessa valmis vei pois mielen närästykset, että olisi tässä ollut minulle muutakin tärkeämpää  puuhaa. Ja eikä tenttikään mennyt pieleen, vaikka näin etukäteen otaksuin käyvän.

Tuli mieleen etten ole tänä päivänä järin innokas hakemaan keskustelun mahdollisuuksia liittyen opiskeluaineeseen. Muutos on tapahtunut pikkuhiljaa. Muistan kuinka eräissä hautajaisissa, emme kumpikaan olleet viimeiseen lepoon siunatun omaisia, innostuin kahden kesken keskustelussa käsittelemään Marxin ajatuksia. Myöhemmin sain kuulla, että kuuntelija/keskustelija oli yllättynyt vahvoista vasemmistolaisista mielipiteistäni. Olen kyllä täysin epäpoliittinen henkilö.

En ole enää niin innostunut esittämään mielipiteitäni, vastaan, otan kantaa, jos minulla on aiheeseen sanottavaa. Ehkä tähän mennessä luetun tiedon määrä on opettanut varovaiseksi aavistaen, että sekin tieto on kuin tippa meressä.  Opiskelusta olen innostunut, ainakin tänään.