Opiskelua ja mielenterveyttä

Hyvää alkanutta mielenterveysviikkoa! Sen vuoksi kysynkin, mitä sinulle oikeasti kuuluu. Olen kyllä muutenkin utelias, mikä sopii hyvin sosiologian opiskelijalle. Kuitenkin ihmisessä on aina mielenterveydellinen ulottuvuus, joka aina vaikuttaa opiskeluun.

Itselläni on taustalla mielenterveyteen liittyviä opintoja niin psykologiassa kuin erityispedagogiikassakin. Sen sijaan minulla ei ole koskaan diagnosoitu mitään mielenterveyden sairautta. Sen sijaan asiaa on tutkittu tänä vuonna, kun olin AD(H)D-tutkimuksissa. Minulla on etenkin ADD-piirteitä, mutta ei riittävästi diagnoosia varten. Ylivilkkautta minulla ei ole.

Nämä piirteet näkyvät esimerkiksi joidenkin asioiden aloittamisen vaikeudessa. Motivaatio auttaa minua aika paljon, mutta myös aito tukeminen auttaa paljon. Silloin on vähemmän stressiä, kun tuntee osaavansa toimia opiskeltavalla kurssilla. Aina ei ohjeetkaan aukea. Erityisherkkänä ihmisenä koen välillä kuormitusta, kun yhtä aikaa tulee vaatimuksia monesta eri suunnasta. Se aiheuttaa suurta stressiä ja silloin helposti saan myös migreenin.

Elämä ei ole stressitöntä, mutta stressin kanssakin voi elää hyvin. Opiskelu voi stressata monin eri tavoin. Itseäni stressaa esimerkiksi moni englanninkielinen materiaali, koska olen niissä heikoilla. Samoin ryhmätyöt stressaavat: joudunko tekemään siellä itselleni hankalimpia tehtäviä tai joudunko ottamaan kaksinkertaisen vastuun, kun joku luistaa tehtävästä.

Opiskelut voivat myös auttaa mielenterveyttä. Itselläni on monta tuttua, jotka olen kohdannut avoimen yliopiston opintojen kautta. Uuden oppiminen voi antaa taitojen lisäksi mielihyvää. Hyvä oppimistulos mukavalla arvosanalla tukee mielekkyyttä elämässä. Vastaavasti heikko arvosana uurastukseen nähden lannistaa ja pahimmassa tapauksessa pinoaa henkisen muurin jatkamisen esteeksi.

Tutkinto-opiskelijana olen mennyt mukaan myös ylioppilaskuntapolitiikkaan. Lähdin ehdolle nyt ylioppilaskunnan edustajistovaaleihin ja sen vuoksi päätin pistää itseni vaalikaranteeniin tämän blogin kirjoittelusta. Ylioppilaskunnan kautta voi saada hyviä tuttuja ja jopa ystäviäkin. Helsingissä tämä tieni on vasta alussa, mutta Turussa varmasti hiukan pitemmällä. Se on tuonut mukanaan monia kokemuksia, joista parhaimmat ovat onnistumisen tunteita.

Tällä hetkellä minulla on menossa muutama avoimen kurssi. Yksi niistä sopii erityisen hyvin tähän mielenterveysteemaan. Se on Johdatus johtamiseen (5 op), johon voi ilmoittautua aina 10.2.2021 saakka.

Lopuksi kysyisin, mitä keinoja sinulla on tuottaa hyvää mieltä ja voimavaroja opiskelua varten. Olisi mukavaa lukea vastauksia tähän kysymykseen.

Ystävällisin terveisin,
Jukka

IBD ja opiskelu

Pitkästä aikaa taas täällä blogin puolella! Tarkoitus oli avata syitä, miksi kirjoitteluun, ja opiskeluunkin, on tullut taukoa, mutta siitä lisää myöhemmin. Tällä viikolla, 1.-7.12., vietetään IBD-viikkoa, joten halusin osallistua viikkoon omalta osaltani ja sanoa muutaman sanan opiskelusta kroonisen sairauden kanssa.

IBD eli inflammatory bowel disease viittaa tulehduksellisiin suolistosairauksiin, joista yleisimpiä on Crohnin tauti ja Colitis ulcerosa. IBD-viikosta ja suolistosairauksista löydät lisää tietoa Crohn ja Colitis ry:n sivuilta.

Itse sain Crohnin tauti-diagnoosin vuonna 1997 ollessani 11-vuotias. 21-vuotinen sairaushistoriani on pitkä, mutta lyhyesti näihin vuosiin mahtuu useita sairauden akuuttivaiheita, ja leikkauspöydälle olen päätynyt seitsemän kertaa. Kroonisesta sairaudesta huolimatta elämääni on kuitenkin kuulunut myös monia vuosia kun sairaus on ollut remissiossa ja olen saanut kokonaan unohtaa sairastamisen. Viimeisin akuuttivaiheen myötä jouduin leikkaukseen vuonna 2015 ja siitä lähtien olen ollut taas hyvässä kunnossa aina viime kesään asti. Nyt syksyllä sairaus on valitettavasti taas antanut merkkejä itsestään, olen ollut hirveän väsynyt ja kovin montaa kivutonta päivää en ole viime aikoina nähnyt. Toivon kuitenkin, että lääkitysten tarkastamisen myötä sairaus saadaan tällä kertaa kuriin jotenkin muuten kuin uuden leikkauksen avulla.

Continue reading “IBD ja opiskelu”

Vammaisena avoimessa yliopistossa

Kuten moni lukija tietää, on minulla pitkällinen kokemus avoimen yliopiston opinnoista. Aloittaessani minulla oli päämääränäni päästä yliopiston opiskelijaksi ja olin valinnut alakseni psykologian. Kuitenkin päädyin opiskelemaan pääaineenani erityispedagogiikkaa ja sittemmin myös sosiologiaa.

Tiistaina aloitin Johdatus vammaistutkimukseen –opintojakson. Minulla se lukeutuu osaksi yhteiskuntapolitiikan perusopintoja. Ensimmäisellä luennolla kävimme läpi myös vammaisuuden omakohtaisuutta. Minullahan tätä vammaisuuden kokemusta on erittäin paljonkin ja olenkin jo kaksi vuotta sitten aikonut kirjoittaa enemmänkin asiasta.

Synnyin oikea käsi tynkänä ja vasen käsi nyrkkiin puristuneena. Pikkulapsena sain käsiproteesin ja vasempaan käteeni paljon lastahoitoa. Sormeni alkoivat hiljalleen saada toimintakykyä. Viisivuotiaana kuuloni katosi melkein kokonaan. Hoidon ansiosta kuuloni parani, mutta ei siitä koskaan ihan normaalia ole tullut. Ollessani melkein 15-vuotias kävin sormiani suoristaneessa leikkauksessa ja vietinkin peruskoulun 9. luokan kolme sormea lastoitettuna.

Continue reading “Vammaisena avoimessa yliopistossa”

Viimeistä viedään

Kuten olenkin aiemmassa blogissani kirjoittanut, olen jatkamassa opintojani Itä-Suomen yliopistossa, joten täällä Helsingin avoimessa yliopistossa opintoni päättyvät tältä erää. Elämänmuutoksia, vaikka pieniäkin, eli täällä olen täällä avoimessa kulkenut pitkän matkan ja luopumista vanhasta muutos on, kohti uutta. Eli tämä on nyt viimeinen blogini myös täällä.

Jos mietin opiskelutaitojni, eli miten ne ovat minulla kehittyneet opintojeni aikana. En tiedä, ovatko ne, tentteihin luen yhä samalla tavalla kuin alussakin, lukien ensin ja tehden kirjoista muistiinpanot, joita lopussa sitten kertailen. Esseitä olen kyllä oppinut tekemään ja tietysti tieteellisten viittauksien tekeminen on saanut kertausta sosionomi AMK-opintoihin.

Ja myös voisin lisätä vielä tuohon, että tietotekniikkataitoja on tullut harjoiteltua. Olen opetellut perusteellisemmin tekstinkäsittelyä ja Powerpointiakin. Hyödyllisiä taitoja nämäkin.

Toisaalta työelämä on muuttumassa hyvin kilpailuhenkiseksi. Yhteiskuntapolitiikan kursseilla täällä avoimessa tuli pohdittua mm. sitä, että korkeakoulututkintokaan ei enää takaa töitä. On kilpailtava jatkuvasti omalla CV:llä. On lisäkouluttauduttava ja löydettävä parempia keinoja markkinoida itseään. Toisaalta mietin, mikäköhän siinä on sitten riittävää? Riitänkö enää muille tai ennen kaikkea itselleni, jos olen epätäydellinen? Jos haluankin viihtyä yhdessä työssä lopun elämäni? Ja onko sellaista työtä enää mahdollista edes löytää?

Joka tapauksessa olen lähempänä unelmaani, että suoritan yliopiston loppuun. Ajatus, joka on kypsynyt mielessäni sosionomi AMK-opintojen lopusta alkaen, että jatkaisin opintojani. Avoimessa yliopistossa sain testata, että onko tämä minun juttu, tämä sosiaalityöntekijän ammatti ja ennen kaikkea koko yliopisto-opiskelu. Ja sain opiskeltua sen verran täällä, että pystyin pyrkimään maisterivalinnassa sisään yliopistoon.

Avoin yliopisto onkin siinä hyvä, että tänne on helppo tulla opiskelemaan. Ja opiskeluvaihtoehtoja on työssäkäyvillekin. Nykyiset Moodle-alustat mahdollistavat myös etäopiskelun. Eli suosittelen, kannattaa tulla kokeilemaan, jos kiinnostaa! 🙂

Kiitän vielä lopuksi kaikkia lukijoitani! Kiitos, että luit ja toivottavasti sait teksteistäni jotain. Minä sain tästä kirjoittamisesta ja muiden blogeista intoa jatkaa opiskelua. Oikein virkistävää kesää toivotellen,

Maria

 

 

Epäonnistumisen oikeutus

Jukka Väisänen kirjoitti tuossa alempana blogissaan: “Epäonnistumisen tuottama pelko ja sen toteutumisen tuoma pettymys” epäonnistumisesta opinnoissa. Itse olen miettinyt viime aikoina samaa teemaa. Opiskelijalla on kovat paineet pärjätä opintojen suhteen, opintoihin liittyvät tuet ovat esim. riippuvaisia opintosuorituksista ja kurssien palautuspäivät pakkaavat päälle yms.Kaikille on varmasti tärkeää menestyä opinnoissa. Ja suurimmaksi osaksi se monelle toteutuukin, nyt tarkoitan siis, että menestyminen opinnoissa tarkoittaa ihmisille monia asioita.. toiselle kurssista läpipääsy on tavoite, toiselle hyvä arvosana. Mutta.. tuskin kukaan selviää opinnoista epäonnistumatta joskus, se on inhimillistä. Ja toisaalta, meillä täytyy olla myös oikeus epäonnistua, koska siitä voi oppia. Ja liiaksi arvosanoihin ei pitäisi mielestäni tuijottaa, tuskin sillä on merkitystä työelämässä saanko arvosanaksi kurssista parhaan mahdollisen vai pääsenkö läpi. Työelämässä on omat säännöt.

Jos olen vaikka tehnyt opintosuunnitelmani liian tiukaksi.. voin vähentää sitä seuraavalla lukukaudella, tehdä siitä sellaista, että se on helpompi minulle toteuttaa. Onneksi tutkinnon suorittamisaika ei ole täysin rajattu “maksiminopeusaikaan”, vaan joustoa on jonkin verran. Opiskelu on nykyään sen verran vaativaa, että “maksiminopeusaika” ei vaan aina riitä, varsinkin jos oikeasti haluaa oppia opettavat asiat ja sisäistää ne, eikä vain ulkomuistaa niitä. Lisäksi tässä on huomioitava se, että esim. perheellisellä opiskelijalla (tai muut erilaiset elämäntilanteet) ei ole saman verran aikaa opiskella velvollisuuksiensa takia kuin esim. nuorella, lukiosta vastapäässeellä. Siksikin lisäaika on tarpeellinen.

Olkaamme itsellemme armollisia ja antakaamme itsellemme myös aikaa levätä ja kerätä voimia opiskeluun, sillä kaikki nämä tasapainottavat opintojen kanssa toisiaan,

Maria

Journalismin juurilla, sukellus someen ja viestintäpolitiikkaa

Oletko pohtinut, että Twitterissä on oikeastaan vain n. 50 000 aktiivista suomalaiskäyttäjää tuottamassa sisältöä, mutta silti siellä käytyjä keskusteluja nostetaan varsin aktiivisesti esille mediassa? Ikään kuin yhteistä linjaa luodaten, suuntaa näyttäen? Kenen näkökulmasta se oikeastaan kertoo, ja miten kattavasti?

Tiesitkö, että internetissä, sosiaalisessa mediassa pätee 90-9-1 sääntö, jonka mukaan 90% osallistuu vain sisällön seuraamiseen, 9% kommentoi ja ainoastaan alle 1% tuottaa sisältöä? Miten suureksi tämän yhden prosentin valta muodostuu?

Entä oletko ajatellut, että tulevaisuuden toimituksellisissa rekrytoinneissa voi varsin merkittävä rooli olla hakijan jo olemassa olevalla kontaktiverkostolla facebook-ystävineen ja instagram-seuraajineen?

En ollut ajatellut minäkään. Kesäkurssieni myötä olen ajatellut näitä ja varsin monia muita kiinnostavia asioita, aivan uusin silmin.

Olin etukäteen hieman miettinyt, miten onnistuisin yhdistämään yhteisen loman koko perheen kanssa huvipuistoillen, reissaten ja kesäpäivistä torikahveilla ja jätskillä nauttien, varsinkin kun heti puolison ensimmäiselle kesälomaviikolle napsahti erään opintojakson lopputehtävän palautus. Turhaan huolehdin, asioilla on tapana järjestyä. Niin nytkin. Lasten nukahdettua touhukkaan päivän päätteeksi oli aikaa istuskella milloin ilta-auringossa, milloin työhuoneessa naputellen esseitä tai välitehtäviä ja valmistautua tenttiin.

Opintopisteitä ropisi tältä kesältä melkoinen määrä, vaikkakaan niillä ei itselleni aikuisopiskelijana ole suoranaista merkitystä tässä mittakaavassa. Positiivisen palkitsevaa silti.

Kannustava ja innostava päätös myös se, että avoimessa yliopistossa järjestetään tässä määrin kesäopintoja ja etenkin verkko-opiskelun mahdollistavia. Näin ne lukukaudet eivät jää vain syksyyn ja kevääseen, vaan haluttaessa on mahdollista tehdä läpi vuoden.

Kesä on kääntymässä syksyyn, uudet opintojaksot odottavat vaahteranlehtien pudotessa maahan ja tuulen kääntyessä lämpimästä syksyn viimaiseksi.

 

– Marika

tentti_viestintarakenteet

 

Lukuvuosi 2015-2016: mitä jäi käteen?

Tämä lukuvuosi alkaa olla paketissa minun osaltani ja on aika katsoa mitä tuli opittua.

Sain valmiiksi sosiaalipsykologian perusopinnot! Ou jea! Tähän isot aplodit ja hurraa! -huudot. Kyllä se vaan hyvältä tuntuu saada tällainen kokonaisuus valmiiksi, vaikka jossain kohtaa tutkimusmenetelmäkurssia mietinkin miksi en vaan voinut keskittyä niihin kiinnostavimpiin kursseihin ja unohtaa järjestelmän sanelemat raamit opiskelulle.

Tämän blogin nimi ei sattumalta ole “Elämää ja opintoja” -erityisen tärkeä on tuo sana “ja”. Viimeisen vuoden aikana hetkittäin oli vain töitä ja opintoja ja elämä jäi elämättä.

Tutustuin psykologian opintoihin. Kaksi kolmesta kurssista jäi kesken. Ymmärsin, että psykologian opinnot eivät ole (ainakaan juuri nyt) minun juttuni. Ihmisellä on taipumus ehtiä ne asiat, jotka haluaa ehtiä.

Luovuttaminen ei olekaan niin paha juttu. Sen myöntäminen, että tämä ei olekaan nyt minulle, on myös voimauttavaa ja vie eteenpäin. Turha puskea ehdoin tahdoin vastavirtaan, kun voi myös heittäytyä kellumaan myötävirtaan ja antaa elämän mennä.

—> Oma kiinnostus on onnistuneiden opintojen salaisuus.

Luota omiin kykyihisi. Työtä pitää tehdä, mutta ei sen enempää. Liian usein ennen tenttiarvosanan katsomista käyn mielessäni läpi “kunhan menee läpi” tai “jos ei mene läpi, niin vielä on uusintatenttejä” -ajatukset. Aivan turhaan. Joka kerta.

Sanoisin, että aika hieno lukuvuosi takana siis. Kesäopinnoille sanon päättäväisesti tänä kesänä “ei” ja keskityn jäätelön syöntiin, pilvien katseluun ja muiden kuin tenttikirjojen lukemiseen.

Iloa ja valoa kaikkien kesään, kuuluipa siihen sitten opintoja tai ei!

T:T

IMG_20160415_113614

Motivaatiota etsimässä

Olen tänä keväänä perehtynyt opinnoissani motivaatioon ja sen merkitykseen oppimistulosten kannalta. Lukemani perusteella näyttää siltä, että motivaatio parantaa merkittävästi oppimisen laatua. Tämä ei ole sinänsä mikään yllätys. Aloin kuitenkin pohtia, miten motivaatio vaikuttaa omalla kohdallani. Miksi muistan lukemani romaanin yksityiskohdat ilman, että niitä tarvitsee tietoisesti painaa mieleen? Tai jos mielessäni on jokin kiinnostava kysymys, jonka vuoksi etsin tietoa, muistan tuolloinkin erittäin hyvin selville saamani asiat. Tenttikirjan kohdalla tilanne on usein paljon hankalampi. Tietysti yksi syy on se, että tenttikirjan sisältämä tiedon määrä on usein valtava. Mutta motivaatiollakin on merkityksensä. Jos tenttikirjan aihe ei ole erityisen mielenkiintoinen, on asioiden oppiminen paljon vaikeampaa.
Tärkeintä oppimisen kohdalla on sisäinen motivaatio, joka on lähtöisin ihmisestä itsestään, kuten esimerkiksi henkilökohtainen kiinnostus tai halu oppia. Jos sen sijaan motivoivia tekijöitä ovat vaikkapa tentin läpäiseminen tai hyvä arvosana, on kyseessä ulkoinen motivaatio. Pelkästään ulkoiseen motivaatioon perustuva opiskelu on usein pinnallista, koska opiskelijalta puuttuu halu sisäistää ja ymmärtää asioiden merkityksiä. Tenttiin lukiessa kannattaa siis keskittyä itselle merkityksellisten asioiden löytämiseen. Jos saa oman mielenkiintonsa heräämään, on oppiminen todennäköisesti tehokkaampaa ja ainakin mielekkäämpää.

IMG_0134
Joskus on vaikea sanoa, onko kyseessä sisäinen vai ulkoinen motivaatio tai esiintyvätkö molemmat samanaikaisesti. Esimerkiksi halu saada hyviä arvosanoja ei välttämättä sulje pois sisäistä kiinnostusta aihetta kohtaan. On hyvä välillä pohtia, mihin oma oppimismotivaatio oikein perustuu. Ehkäpä samalla voi myös parantaa motivaatiota tai löytää sen kokonaan uudelleen. Useimmille on koulussa opetettu, että sellaisiakin asioita on opeteltava, jotka eivät yhtään kiinnosta. Niinhän se on, että tekemällä riittävästi töitä oppimisensa eteen, oppii melkein mitä vaan. Itse olen kuitenkin aikuisopiskelijana päätynyt siihen, että kaikkea ei kannata enää väkisin päntätä. Omat kiinnostuksenkohteet ovat jo aika hyvin selvillä. Kun itsellä on mahdollisuus vaikuttaa opintojen sisältöön, voi tehdä haluamiaan valintoja. Tällöin asioiden syvällinen oppiminen on paljon helpompaa.

Motivaatiota kesäkursseille!

Johanna

Suunnitelmallisuutta ja valinnan vaikeutta

Muistanet sen tunteen, kun lapsena – tai no, vielä aikuisenakin kenties – seisoit irtokarkkilaatikoiden äärellä, ja pohdit, mitä valitsisit, jos tosi moneen tekisi mieli tarttua, mutta kaikkea ei voi saada kerralla.

Sen, kun oikeastaan haluaisit ahmia paljon enemmän kuin oikeasti on itsellesi hyväksi ja sen, että liian paljoon tartuttuasi hyväkin muuttuu vastentahtoiseksi.

Juuri näiden perinpohjaisten asioiden äärellä huomaan itse olevani nyt.

Selaan yhä uudelleen avointen yliopistojen opintotarjontaa, pohdin ja pähkäilen – yritän tehdä fiksuja valintoja ja pitkäkestoisesti kantavia suunnitelmia. Olen kuin se pikkutyttö siellä karkkikaupassa, osaamatta päättää, mitä kaikkea haluaisi ja miten paljon kannattaa ahmia kerralla.

Olen aina nauttinut opiskelusta ja uuden oppimisesta. Työelämässä ollessani työnantajani mahdollisti useat laajat ammatilliset lisäkoulutuskokonaisuudet, mikä oli ihan huippua. Silti yliopistotasoisista opinnoistani on jo reilu kymmenen vuotta, joten täytyy tunnustaa, että nyt opintovapaalle siirtyessä avoimen yliopiston opintotarjonnan laajuus yllätti positiivisesti. Tekisi mieli haalia kaikkea ja naputella “ilmoittaudu opintojaksolle”-nappia tiuhaan.

Muistutan itselleni, että opiskelurutiineihin kiinni pääseminen vaatii aikaa ja totuttelua, enkä voi olettaa opintopisteiden ropisevan noin vain. Hoen, että muistathan jokaisen opintojakson tarkoittavan tenttiin lukemista, verkkokurssien keskusteluihin osallistumista tai esseiden kirjoittamista. Että eivät ne ole vain kutkuttavan kiinnostavia opintojaksokuvauksia, vaan oikeasti myös työtä, nainen, työtä. Monta monituista iltaa ja viikonloppua, lasten päiväuniaikaa. Sitä paitsi ei arkenikaan enää ole vain opiskelun, iltatöiden ja puolison yhdistämistä yliopistokampuksen kupeessa kuten aikoinani Jyväskylässä asuessa, vaan tässä hetkessä elämässäni iso osa päivästä kuluu pienten tyttöjen kanssa touhutessa.

Silti – onpa mahtava tunne. Lukuisia kiinnostavia opintokokonaisuuksia, monet jopa nykyiseen elämänrytmiini sopien verkko-opintoina suoritettavissa. Tunnen vilpitöntä kiitollisuutta siitä, että saan elää yhteiskunnassa, joka tarjoaa meille näin monipuoliset valinnanmahdollisuudet ja väyliä kehittyä, kerätä reppuun uusia (työelämä)osaamisen eväitä.

Suljen koneen hetkeksi, siirrän suunnitelmapaperit aikatauluineen syrjään. Sydän pomppii innostuksesta ja mieli on täynnä positiivista energiaa. On otettava hetken tauko, että realismi ennättää mukaan innostuksen rinnalle. Etten valitse liikaa ja uuvuta itseäni ja stressaa sillä, minkä on tarkoitus tuoda hyvää mieltä.

Tämä matka on mukava aloittaa.

– Marika

valintoja

Lu-ke-mi-nen

En ole koskaan oikein tykännyt lukemisesta. Tai oikeastaan lukemisesta, jolla on deadline. Olen siis hidas lukemaan. Jo peruskoulussa nuortenkirjojen luku-deadlinet tulivat vastaan liian nopeasti ja tunsin oloni huonoksi. Lukion jälkeen en kokenut yliopistoa kiinnostavana vaihtoehtona myös osaksi siksi, että tiesin yliopisto-opintojen sisältävän paljon lukemista.

Nyt löydettyäni yliopisto-opinnot, lukeminen on edelleen se epämiellyttävin osa opintoja. Tajusin tuossa eräänä päivänä kuitenkin että hei! suurinosahan opintoihin sisältyvästä kirjallisuudesta on mielestäni kiinnostavaa. Ja että kirjaan tarttuminen tuntuu joskus hankalalta ihan muista syistä.

Kahden asian olen huomannut helpottavan minua luku-urakoissa. Ensinäkin lukusuunnitelma (siis ihan ensinnäkin se kannattaa tehdä tavalla tai toisella ja se) kannattaa aloittaa ns. pläräilyajalla, jolloin on lupa vain silmäillä tekstiä. Ei siis varsinaisesti tarvitse aloittaa lukemista ensimmäisenä päivänä. Pläräily kuitenkin saa ajatukset kohti oikeita asioita ja kynnys lukemisen aloittamiseen madaltuu.

Toinen helpottava ajatus on, että seuraavana päivänä on jo helpompaa. Jos lukeminen tökkii tänään, anna sen tökkiä ja etene sitä vauhtia kuin pystyt. Seuraavana opiskelupäivänä on aina järjestään ollut helpompaa kuin ensimmäisenä.

Ja se, että luen hitaammin kuin muut ei oikeastaan vaikuta mihinkään muuhun kuin siihen, että minun pitää vain varata hieman enemmän aikaa lukemiseen kuin muiden. Ja mitä se minua liikuttaa kuinka kauan muut kirjoja lukevat? Häh?

Aurinkoa päiviin ja tsemppiä lukemiseen myös sinulle!

T:T

_DSC0071