Vammaisena avoimessa yliopistossa

Kuten moni lukija tietää, on minulla pitkällinen kokemus avoimen yliopiston opinnoista. Aloittaessani minulla oli päämääränäni päästä yliopiston opiskelijaksi ja olin valinnut alakseni psykologian. Kuitenkin päädyin opiskelemaan pääaineenani erityispedagogiikkaa ja sittemmin myös sosiologiaa.

Tiistaina aloitin Johdatus vammaistutkimukseen –opintojakson. Minulla se lukeutuu osaksi yhteiskuntapolitiikan perusopintoja. Ensimmäisellä luennolla kävimme läpi myös vammaisuuden omakohtaisuutta. Minullahan tätä vammaisuuden kokemusta on erittäin paljonkin ja olenkin jo kaksi vuotta sitten aikonut kirjoittaa enemmänkin asiasta.

Synnyin oikea käsi tynkänä ja vasen käsi nyrkkiin puristuneena. Pikkulapsena sain käsiproteesin ja vasempaan käteeni paljon lastahoitoa. Sormeni alkoivat hiljalleen saada toimintakykyä. Viisivuotiaana kuuloni katosi melkein kokonaan. Hoidon ansiosta kuuloni parani, mutta ei siitä koskaan ihan normaalia ole tullut. Ollessani melkein 15-vuotias kävin sormiani suoristaneessa leikkauksessa ja vietinkin peruskoulun 9. luokan kolme sormea lastoitettuna.

Avoimessa opiskelu on ollut minulle melkoisen vaihtelevaa. Olen onneksi hakeutunut opinaloille, joissa vammaisuutta ei säikytä kovin suuresti.

Vammaisuuteni on ehkäpä saattanut avata joillekin opiskelutovereilleni uusia ajatuksia vammaisuudesta. Toisaalta itsekin olen kokenut monia mukavia kokemuksia siitä, kuinka tulen kohdatuksi opiskelijana, enkä pelkästään vammaisena.

Vammaisena olen saanut kokea toki joitakin haasteita. Kuulovammani vuoksi minun on ollut hankalaa saada selvää puhutusta englannista ja se taas yleisestikin on hankaloittanut englannin oppimista. Siksi aikaisemmin englanninkielisten kirjojen lukeminenkin tuotti vaikeuksia ja sitä kautta epäuskoa. Kirjastossa olen hiukan kömpelö lainausautomaatilla.

Suurimmat hankaluudet koskevat tietenkin käsillä tekemistä. Luentomuistiinpanojen tekeminen on hidasta ja saattaa olla, että en ehdi aina kaikkea kirjoittaa. Onneksi nykyisin melkein kaikki tulee myös Moodleen. Aikaisemmin oli eri tilanne. Toinen erittäin huomioitava tekijä on esseiden kirjoittaminen. Yleensä moni käyttää kymmensormijärjestelmää, mutta itse käytän lähinnä vain neljää sormeani, sillä pikkusormestani ei paljon hyötyä ole. Siten kirjoittaminen vie myös enemmän aikaa ja myöhästyn helposti aikatauluista. Mikäli tuon esseeseen tietoa jostakin kirjasta, niin selailu sinänsä ei ole niin nopeaa, koska en voi samaa kättä käyttää yhtä aikaa molempiin toimintoihin.

Avoimessa yliopistossa opiskelee varmasti monenlaisia vammaisia. Jos tarvitsee apua opinnoissaan vammaisuutensa vuoksi, niin siihen on varmasti saatavilla apua. Ihmisten tietoisuus kuitenkin erilaisesta oppijuudesta vaihtelee erittäin paljon ja erilaiseen oppijuuteen liittyvät esimerkiksi kaikenlaiset lukihäiriöt.

Muuten kuitenkin selviydyn mielestäni hyvin opinnoissani. Ehken ole opintojaksojen paras, mutta ei sitä tarvitse ollakaan. Tärkeintä on oppia ja ymmärtää.

Ystävällisin terveisin, Jukka