Tag: Opiskelu

Posted on

Kylmää, märkää ja pimeää

Eilen oli hieno päivä! Unirytmit heitti häränpyllyä, kun kampesin aamuvuoroon yöputken jälkeen. Vastaantulijat olivat yhtä aurinkoisia kuin sää ja töihin päästessä tajusin kahlanneeni Jäämeressä kun housujeni lahkeet olivat pohkeeseen asti läpimärät.

Marraskuussa harva jaksaa hymyillä ja asiakaspalvelutyössä sen saa tuntea. Kofeiinilla sinnittelyä kotiin asti ja takaisin pimeään. Huhu kertoi, että aurinko kävi taivaalla, mutta todisteita käynnistä en kyllä nähnyt. Kotiovella vastassa on kuormittain tavaraa. Muuttoon on pari viikkoa ja tavarat lojuvat sujuvassa kaaoksessa. Poimin laskut lattialta ja yritän laskea kuinka kauan on palkkapäivään.  Menee pitkän matematiikan puolelle, joten luovutan ja laitan teetä tulemaan.

Muuttolaatikolla istuessani ja kieleni teehen polttaessani, mietin kulunutta päivää. Hymyilen ja mieleni tanssahtelelee iloisin pienin askelin. Hieno päivä! Aamulla Oodin oli ilmestynyt ensimmäiset opintopisteeni.

Sisko (5op)

Posted on

Keltanokka vaikeuksissa

Edellisen oppikirjan avaamisesta on kulunut yli puoli vuotta ja viimeisin kosketus kirjoittamiseen on ylioppilaskirjoitusten reaalikoe. Eihän puoli vuotta ole sinänsä pitkä aika, mutta olenkin menestyksekkäästi onnistunut unohtamaan kaiken opiskeluun liittyneen ylioppilaskirjoitusten jälkeen. Eikä ihme, sen puristuksen jälkeen työnteko tuntui terapialta ja meni pitkä aika ennen kuin jaksoin kaivaa edes jonkun kaunokirjallisen teoksen esille ja koittaa opettaa itselleni ettei opiskelujen loputtua tarvitse unohtaa sentään itsensä sivistämistä.

Vaikka olenkin aina nauttinut kirjoittamisesta, on se nyt opiskelujen uudelleen alettua tuntunut välillä ylitsepääsemättömän vaikealta. Jatkuva writers block turhauttaa eikä ajatus kulje kymmentä minuuttia kauemmin. Joku voisi ajatella, että minun on helppo viime kevään ylioppilaana jatkaa opiskeluja yliopiston puolella, tuntuuhan se ihan luonnolliselta jatkumolta. Välillä kuitenkin olen aivan hukassa, yliopisto-opinnot eroavat kuitenkin hyvin paljon loppujen lopuksi aika pinnallisesta yleissivistävästä koulutuksesta.

Aikataulutus sekä töiden ja muiden menojen yhdistäminen opiskeluihin on tuottanut enemmän ongelmia kuin osasin kuvitellakaan. Tällä kertaa kukaan ei ole potkimassa takamukselle opiskelujen suhteen, ja koska suoritan opintoni verkossa, ei opiskelujen takia tarvitse edes lähteä kotoa kauemmaksi. Siksi onkin helppo lipsua lukemisesta.

Onneksi olen alkuhämmennyksen jälkeen onnistunut luomaan itselleni jo tapoja rytmittää päivät. Vuorotyö ohjaa pääosin päiväni kulkua, joten on vaikeaa saada itselle tasaista päivärytmiä, koska päivät ovat erilaisia. Kannustavat tukijoukot auttavat kuitenkin paljon, jotta epätoivo ei pääse yllättämään. Hämmennystä on seurannut innostus ja suuri kiinnostus viestinnän maailmaan, joten uskon pääseväni alun ongelmista yli ja saan opiskelut luistamaan. Ja uskon sekä toivon etten ole ainut, joka painiskelee samojen ongelmien kanssa. Tsemppiä siis valtavasti kaikille sielunsiskoille ja -veljilleni!

– Karoliina

Posted on

Epätahdissa

Viime viikon lauantaina se sitten kosahti. Lähdin töistä hieman aikaisemmin, jotta ehtisin nukkua pienet päikkärit ennen luentoa. Luonnollisesti heräsin pari tuntia luennon alkamisen jälkeen ilman mitään havaintoa kellon soinnista. Meni noin neljä sekuntia, että sisäistin tapahtuneen ja siitä noin kolme minuuttia kun olin ovesta ulkona matkalla kouluun. En toista kaikkea mitä päässäni liikkui, olenhan sitoutunut tiettyihin sääntöihin blogia aloittaessani, mutta kauniisti sanottuna ketutti. Paljon.

Tunnille päästessä meni hetki tajuta missä mennään ja mietin kannattiko edes juosta reiluksi tunniksi ja häiriköidä muiden luentoa. Pääsin kuitenkin kärryille ja pulssikin tasoittui normaaliin tasoon. Tauolla sain luntata kaverilta muistiinpanoja ja riemu oli valtaisa, kun eivät olleet vielä ehtineet Descartesin Mietiskelyissä pidemmälle. Se on kurssin tenttikirja enkä halua missata mitään mitä asiasta puhutaan. Vinkkinä muuten vastaavaan tilanteeseen: paras keino lainata kaverin muistiinpanoja on kysyä “Voinko vilkaista sun muistiinpanoja?”. Samalla voi kysäistä “Mitä kävitte läpi?” ja “Missasinko jotain todella oleellista?” Huomasin, että toimivat yllättävät hyvin!

Tällä viikolla ei luentoja sitten ollutkaan ja opiskelu ollut omassa varassa. Oppimaan opiskelun kursseja oli lukemisesta ja esseen kirjoittamisesta ( Suosittelen! Oppimateriaalit löytyvät matskut.helsinki.fi), mutta muuten piti ihan itse ottaa kirjat esille ja päättää kuinka paljon lukee. Ei muuten ollut mitenkään helppoa! Kävin Kaisassa tutustumassa paikkoihin, ostamassa Gaudeamuksesta pari kirjaa ja yritin edes puolet ajasta vaikuttaa siltä, että tiedän mitä teen. Onneksi Gaudeamuksessa oli ihanan avuliasta henkilökuntaa ja löysin hakemani ilman itkua! Opin viikon aikana mm. etten voi lukea kuin maksimissaan 45 min ilman taukoa, Kaisassa pitää olla ajoissa jos haluaa ison ihanan tuolin alakerrasta, älypuhelin on opiskelun vihollinen, nälkäisenä on turha edes haaveilla keskittymisestä ja aloittaminen on välillä vaikeampaa kuin Shatnerille dialogin opettelu. Hyödyllisiä asioita tietää, mutta näiden löytämiseen meni yllätävän paljon aikaa. Ensi viikolla alkavat onneksi taas luennot ja toivon mukaan pääsen takaisin rytmiin!

Sisko

Posted on

Se eka kerta

Aamu alkoi sumuisena. Niin sään puolesta, kuin omalta kohdalta. Kymmenen tuntia töitä takana ja yleensä suuntaan tässä vaiheessa suoraan sänkyyn. Tänään kuitenkin voimarokkia kännykästä ja kohti keskustaa!

Kaupunki vasta keräsi itseään yön jäljiltä ja huomasin, että en tiedä yhtään paikkaa suoralta kädeltä, joka seitsemän aikaan lauantaiaamuna palvelisi kofeiinin janoista vaeltajaa. Päätin suunnata kohti Fabianinkatua ja katsoa mitä löytyy. Sumu ja auringonnousu sai Helsingin näyttämään upealta!

Mikonkadun ja yliopistonkadun kulmasta n. klo 7:20
Mikonkadun ja yliopistonkadun kulmasta n. klo 7:20

Kluuvissa oli Alepa auki ja kahvi kourassa, leipä kainalossa päätin suunnata Yliopiston päärakennukselle ja nauttia evääni aamua ihastellen. Ei mennyt kauaa, kun tuttuja kasvoja rupesi ilmestymään ja herrasmiehen pienoisella avustuksella löysin oikean salinkin.

Vaikka olen aina ollut kiinnostunut filosofiasta, en olisi ikinä uskonut, että luennolla istuminen voisi tuntua näin oikealta . Olen viihtynyt koulussa joskus enemmän, joskus vähemmän innokkaana, enkä ollut yhtään varautunut fiilikseen joka tulee, kun kuuntelee oikeasti itseään kiinnostavaa aihetta! Mieletöntä!

Kuunnellessa aukeni myös hiukkasen enemmän, mitä opiskelu tulee vaatimaan. Pääpaino on itseopiskelussa ja kalenteriin pitää aurata aikaa. Ilmoittauduin tenttiin (hui!), lainasin oheislukemiston E-kirjana, odotan materiaalin ilmestymistä intraan ja kertaan mitä tunnilla käytiin. Onneksi tuli lukion opit juuri kerrattua. Kaipa homma toimisi ilmankin, mutta apua siitä oli.

Luennon jälkeen päässä pyöri ja mieli oli pirteä, mutta kotona ei montaa sekuntia mennyt kun uni voitti. Noin kuusi tuntia unta ja takasin töihin. Kiitos C8H10N4O2:n ihmeen, olen vieläkin hereillä ja näyttää epäilyttävästi siltä, että jaksan aamuun asti! Sunnuntaina meinasin nukkua hyvin, syödä hyvin, hengata perheen kanssa ja yöllä töissä lukea Descartesia. On ollut kyllä hieno viikko!

-Sisko-

Posted on

Elämän virtaa

Kesäkuussa pohdin blogissani, että mikä on tehokkain tapa oppia: ryhmässä vai yksin, virtuaalisesti vai luokkaopetuksessa. Tällöin osallistuin sosiaalipsykologian verkkokurssille Sosiaalinen kehitys, emootiot ja minuus, jossa ryhmänä teimme tehtäviä ja esseitä virtuaalisesti. Tuo kurssi ei ollut mitenkään helppo käytännön syistä eikä ryhmäytymisen kannalta, mutta jälkikäteen katsottuna kaikki meni hyvin ja arvosanaksi tuli 4. Voisin sanoa, että vaikeuksista huolimatta kokemus oli todella hyvä.

Alkukesästä sain sitten tietää, että perheeseemme on tulossa vielä yksi perheenjäsen, ja lasketuksi ajaksi arvioitiin helmikuun 9. päivä 2013. Heinäkuun alusta alkaen työni toimenkuvaan tuli muutoksia, joka tarkoitti myös uusien asioiden opettelua. Lisäksi mieheni innostui katselemaan tontteja ja löysimmekin mainion tontin, jonne suunnittelimme, että voisimme rakentaa toivomamme talon 2013 aikana, ja saimme sen hankittua. Hektisen syksyn 2012 johdosta päätin, etten opiskele mitään avoimen yliopiston opintoja vaan pidän toistaiseksi taukoa.

Lapsukaisemme sitten päättikin syntyä kuusi viikkoa etuajassa ja syntyi 3.1.2013. Synnytys meni hyvin ja lapsi voi hyvin vaikka olikin vain 2475 grammaa ja 45 cm. 11 sairaalapäivän jälkeen pääsin kotiin ja olin täynnä energiaa. Koska lapsukainen vain syö ja nukkuu tässä vaiheessa, sain hyvin hoidettua käytännön asioita, kuten tarvittavien tarvikkeiden hankkimisen, joka oli ollut tarkoitus tehdä, kun jään äitiyslomalle tammikuussa. Ennen syntymää meillä oli valmiina vain turvakaukalo lapselle ja äitiyspakkaus oli tullut postiin, josta mieheni sen haki juuri ennen kotiin saapumistamme. iPadin voimin katselin netistä tarvittavia vauvaan liittyviä tarvikkeita jo Kätilöopiston sairaalassa, kuten hoitopöytää ja lastenvaunuja ja ne hankittiin sitten heti kotiutumisen kynnyksellä. Lisäksi löysin ihanan vauvojen vaateliikkeen Beibamboo, josta voi ostaa pieniä vauvan vaatteita tai vuokrata setin juuri oikean kokoisia vaatteita myös keskosvauvoille.

Viikon kotona olon jälkeen aloin hoitelemaan asioita ja suunnittelemaan tulevaa kevättä. Samassa yhteydessä tarkistin myös, että mikä sosiaalipsykologian kurssi minulla oli jäänyt suorittamatta 2012 aikana perusopinnoista. 2012 tämä kurssi oli ollut pelkkä verkkotentti, mutta 2013 uusi kurssi oli laitettu sellaiseen muotoon, että siinä oli pari eri suoritusvaihtoehtoa joko verkkotentillä tai verkkokurssilla, jossa on alkutentti, verkkolukupiiri ja tehtäviä. Päädyin heti jälkimmäiseen ja jään odottelemaan kurssin aloitusta, joka on helmikuun lopussa.

Samaan aikaan huomasin tarjouksen eräästä internetmainosten tarjoavassa yrityksessä, joka mainosti verkkokielikursseja edulliseen hintaan. Ostin diilin ja nyt pohdin, että alanko opiskella tulevana vuonna ranskaa vai espanjaa täältä kotisohvalta! Netistä myös tarkastelin avoimen yliopiston verkkokurssivalikoiman, ja voi olla että jotain muutakin innostun tässä kevään aikana opiskelemaan… Erityisesti nyt kun olen pienen vauvan kanssa kotosalla tuollaiset verkkokurssit vaikuttavat erittäin houkuttelevilta ja näppäriltä vaihtoehdoilta!

Tässä vauvelimme pohtii, että mitä kaikkea hänellä onkaan opittavana tulevaisuudessa.

“What a wonderful World…”

 

Posted on

Sisäinen ääni ja sen seuraamisen tärkeys

Olen aina uskonut, että kun seuraa sydäntään ja intohimoaan, siitä seuraa väistämättä jotain hyvää. Silloin ei voi tehdä virheitä. Toki joskus päätöksillämme voi olla tuskallisia vaikutuksia, kuten ihmissuhteiden päättyminen, toiselle paikkakunnalle muuttamisesta seuraava läheisten ikävä tai muu vastaava, joka voi kihauttaa vedet silmäkulmaan. Ikävät tunteet ovat kuitenkin ohimeneviä, ja rohkeat päätökset ja teot palkitaan takuulla. Olen huomannut tämän omassa elämässäni pätevän sekä isoihin että pieniin asioihin. Toimiessani itseäni vastaan lopputulos kyllä takuulla pläjähtää silmille jollain tavalla.

Tietenkin on aina ennen toimintaa ryhtymistä tutkittava sitä, kuunteleeko päätöstä tehdessään puhdasta sisäistä ääntään vai tekeekö sen jonkun pinnallisen tuntemuksen pohjalta. Monet tekevät päätöksiä pelosta ja luulevat seuranneensa sisäistä ääntään. Ei uskalleta hakea uutta työpaikkaa, vaikka nykyinen ahdistaa, sillä mieluisan työpaikan netistä löytyvä rekryilmoitus laittaa itsetunnon koetukselle ja pääkopassa oleva pieni sivupersoona alkaa kimittää: “En minä kuitenkaan tuota paikkaa saa, ei kannata edes yrittää. Niillä on varmaan paljon hyviä hakijoita, minä nyt olen tällainen keskiverto vaan.” Se ei ole sisäinen ääni, se on mieli ja mieli on hiljennettävä, jotta sisäisen äänen kykenee kuulemaan.

Uskon myös, että ihmisen elämässä kaikki mihin suhtautuu innostuksella täydentää toistaan jollain tavoin. Opiskelu on yksi tällaisista asioista. Kun aloitin taidehistorian opinnot, olin työskennellyt freelancer-toimittajana jo monta vuotta ja tehnyt pääasiassa kulttuurijuttuja. Taide oli harrastukseni ja rakkauteni, joten tiesin siitä oman käden kokemuksella. Suunnittelin kulttuuritoimittajan uraa vakavissani ja halusin sille vedenpitävän pätevyyden opiskelun kautta. Taidehistorian abron opiskeltuani työ vei minut isommalle kentälle. Aloin tehdä juttuja hyvin laajasti työhyvinvoinnista järjestötoimintaan eikä siinä tee mitään sillä tiedolla, että Jan van Eyck maalasi Arnolfinien kaksoismuotokuvan vuonna 1434. Sittemmin olenkin luopunut suunnitelmistani keskittyä työssäni pelkästään kulttuuriin. Maailma on liian suuri leikkikenttä, jotta haluaisin profiloitua pelkästään taiteeseen. Sitä paitsi Helsingin kulttuuripiiri on hyvin homogeeninen. Kulttuuritoimittajatkin näyttävät kaikki samoilta. Tunnistan kilometrin päästä toimittajan, joka kirjoittaa pop-kulttuurista. Minä haluan olla yksilö.

Suunnitelmien muuttumisesta huolimatta tiedän, että opintoni hyödyttävät minua. Poikii se sitten yleissivistystä, ajatusten runsautta tai analysointikyvyn kehittymistä, opiskelulla on aina jokin elämää rikastuttava vaikutus. Tämän taidehistorian aineopintojen aikana minulla on ollut pitkiä pausseja, etten ole laittanut kortta ristiin opiskelun hyväksi, mutta joka kerta, kun aloitan uuden taidekirjan lukemista muistan, miksi olen opinnot aloittanut. Syy siihen on rakkaus taiteeseen sen kaikkien puolineen kuvataiteesta elokuviin, musiikista kirjallisuuteen. Opintojeni hitaasti etenemisestä huolimatta olen valinnut oikein ja olen kiitollinen, että olen päässyt tutustumaan rakkauteeni entistä syvemmin. Tänä kesänä tavoitteeni on tehdä parikin esseetä. Kesä ja taide – täydellinen yhdistelmä!

Posted on

Jos haluat oppia jotakin, opeta sitä

Ystäväni päivitti Facebookprofiiliaan lainaamalla Onnen oivalluksia kirjan tekstiä ‎”Jos joudut lähtemään rakkaasta paikasta, jossa olet asunut ja jonne kaikki eilispäivät ovat syvään juurtuneet, jätä se miten tahansa, mutta älä viivytellen – jätä se taaksesi mahdollisimman äkkiä. Älä käänny katsomaan taaksesi, äläkä erehdy uskomaan, että hetki, jonka muistat olisi parempi siksi, että se kuuluu menneisyyteen. Menneet vuodet tuntuvat turvallisilta, voitetuilta, kun taas tulevaisuus elää pilvessä, joka näyttää matkan päästä pelottavalta. Kun astuu pilven sisään, se hälvenee.”

Tätä samaa ajatusta voi aivan hyvin soveltaa myös opiskelun maailmaan. Opiskeluhan on kuin tuo tuntematon pilvi, johon opiskelija uuden aihealueensa kautta astuu. Ja toisinaan se voi tuntua hyvinkin pelottavalta. Mutta se hälvenee.

Toisaalta noissa alkusanoissa mainitussa tekstissä mainittu paikka, johon ”kaikki eilispäivät ovat syvään juurtuneet” kuvastaa mielestäni jo aiemmin opittua – sitä turvallista.

Ollakseen hyvä opiskelija, on oltava vahvanrohkea. Joskus jopa uhkarohkea. Mitä se sitten merkitsee? Ainakin se tarkoittaa yhteisöllisyyttä muiden opiskelijoiden kanssa. Samojen kokemusten jakamista ja pelon hälventämistä yhteisten keskustelujen muodossa. Hyvät arvosanat ovat tietenkin kaikkien suurin tavoite, mutta mikään ei synny väkisin. On annettava omalle kehitykselle myös riittävästi aikaa. Aikaa kehittyä.

Joskus olen kuullut sanottavan, että jos haluat todella oppia jotakin, opeta sitä! Siinä on vinha perä. Ihminen joutuu opettaessaan muita tarkistamaan tietonsa, koska usein opetustilanteessa moraali ja vastuu tiedon oikeellisuudesta kasvaa vahvaksi. Ja se on suurta viisautta. Tähän luultavasti jo Platon on perustanut omat ajatuksensa ja oppinsa.

Itselleni opiskelu on paitsi henkilökohtaista asioihin syventymistä, myös vahvaa vuorovaikutusta muiden opiskelijoiden kesken. On innostavaa ja ilahduttavaa kuulla muiden näkemyksiä aiheista, jotka ovat itseä askarruttaneet. Ja loppujen lopuksi opiskelussahan on kysymys siitä, että kykenisimme soveltamaan taitojamme tenteissä, työssä ja arjessa yleensäkin.

Kirjoittaja on helsinkiläinen freelancertoimittaja Seppo-Hannu Lahtinen, joka harrastaa urheilua ja viihtyy luonnon äärellä. Kiinnostuksen kohteita mm. Valtio-oppi (Hallinnon- ja organisaation tutkimus), Viestintä, Filosofia ja kielet.

Posted on

Innostus hiipii taas

Uusi opintojakso, ”Sosiaalinen kehitys, emootiot ja minuus”, on taas alkamassa ja tällä kertaa se on verkko-opintoina. Toinen vaihtoehto olisi ollut suorittaa koko opintojakso pelkkänä tenttinä, mutta itse olen ainakin sen verran sosiaalinen luonne, että haluan keskustella ja jäsentää tietoa jossakin ryhmässä, oli se sitten fyysisesti luennolla tai virtuaalisesti verkkoluennolla. Minusta on hieman omituista, että sosiaalipsykologiassa todetaan, että oppiminen on ensisijaisesti sosiaalinen ilmiö ja toissijaisesti yksilön ilmiö ja kuitenkin useat kurssit on pelkästään tentittäviä opintojaksoja. Meitä oppijoita on kuitenkin erilaisia: toiset visuaalisia, toiset kinesteettisiä ja toiset auditiivisia. Ja aikuisopiskelijana pelkkä tenttiminen tuntuu todella tylsältä, jos ei ole mitään painetta varsinaisesti suorittaa mitään, vaan haluaisi perehtyä ja oppia uusia asioita sekä mahdollisesti pohtia näitä ryhmässä. Pelkkä yksin lukeminen ja pohtiminen ei ole oikein minun juttuni, ja niin paljon kuin on mahdollista suorittaa jotenkin muuten kuin pelkästään tenttimällä, niin aion kyllä hyödyntää nämä mahdollisuudet.

Viikko sitten menin avoimen yliopiston kirjastoon hankkimaan kurssikirjat ja tajusin, että olen vasta 21. varauslistalla toisen kurssikirjan suhteen. Tämä on ainoa paikka, josta kirjan voi saada lainaan ja Amazonissa kirja maksaa 134 puntaa. Vähän jännittää, että miten kurssi tulee suoritettua ilman kirjaa vai pitääkö odottaa ensi syksyyn, että kirjan saa lainattua.

Varaan kuitenkin toisen kurssikirjan, Moraalipsykologia, ja illalla selailen sitä läpi. Aikaisemmalta kurssilta minulle on jäänyt vahvasti mieleen Kohlbergin moraalisen kehittymisen tasot eli laadullisen ajattelun kehittyminen, ja se on jäänyt minua pohdituttamaan, että miten voisin ymmärrystäni syventää siitä niin lasten kasvatuksessa kuin aikuistenkin ammatillisessa kehittämisessä. Ilokseni huomasin, että tässä kirjassa on paljon asiaa tähän liittyen. Nyt vaan kun löytäisi sopivasti aikaa kirjan lukemiseen ja perehtymiseen. Sitä ennen pitäisi vaan perehtyä yhteen toiseen kirjaan, josta on tulossa verkkotentti reilun viikon sisällä. Ei millään malttaisi olla aloittamatta tämän kirjan lukemista…

Posted on

Antiikin Kreikan aarteet

 

Rakas blogini

Yliopiston vanhan päärakennuksen ylimmässä kerroksessa luentosalin tummanruskeat puupenkit ja kirjoitustasot kutsuvat taidehistorian luennolle. Minä, keski-ikäinen nainen, istahdan penkkirivistöön ikkunan puolelle, yritän asetella vihkoni ja kynäni kirjoitusalustalle, mutta vihko ei pysy tasolla, eikä pysy kynäkään, sillä kirjoitustaso on niin kalteva, että tasolle asetellut tavarat valuvat vääjäämättä suoraan syliini. Taidehistorian luento on juuri alkamassa.

Luentosali sijaitsee päärakennuksessa Unioninkadun varrella, vastapäätä Valtioneuvoston rakennusta. Ikkunasta näkyy Uspenskin katedraalin katto, joka hehkuu ilta-auringossa kirkkaana ja kullanhohtoisena.  Valtioneuvoston seinäkello näyttää kohta jo kuutta ja luentosalin edessä mies puhuu kreikkalaistemppelin pylväsjärjestelmän arkaaisista muodoista. Totta puhuakseni minulla ei ole hajuakaan siitä,  mitä ovat arkaaiset muodot, mutta olen pelkkänä korvana ja toivon saavani selvyyden asiasta vielä tällä luennolla.

Minä, keski-ikäinen nainen sulaudun hyvin tähän luentosalissa istuvaan aikuisopiskelijoiden joukkoon. Taidehistorian luennoilla käy paljon eri ikäisiä naisia ja miehiäkin luennoilla istuu.  Täällä keski-ikäinen nainen voi hetkeksi unohtaa ikäkriisinsä ja antautua vastaanottamaan luennoitsijan monivivahteista, lähes runollista kerrontaa klassisen arkkitehtuurin suloisista yksityiskohdista. Voi, kuinka tämä onkaan turvallista!  Istun vain tässä puupenkissä ja kuuntelen, kun samaan aikaan kynä kädessäni tekee kuin itsestään muistiinpanoja. Täällä voin olla piilossa pahalta maailmalta, siltä julmalta maailmalta, joka vaatii naisihmistä repeämään sataan paikkaan yhtä aikaa ja joka ei anna naisparalle armoa edes yön hiljaisina tunteina, vaan hiipii hänen uniinsa.

Silmieni eteen heijastetuissa diakuvissa kohoavat upeat doorilaiset pylväät ja valkoiset marmoritemppelit.  Osa minusta nousee ylös ja avaa luentosalin ikkunan. Olen höyhenenkevyt, hypähdän ulos, siipeni kantavat ja osa minusta liihottelee kauas pois.  Luulen, että siivilleen noussut osa minusta on matkalla antiikin Kreikkaan, Ateenan Akropoliille saakka. Juuri kun osa minusta oli pääsemässä sisään Akropoliin massiivisesta portista, Propylaiasta, luennoitsija toteaa kellon olevan jo niin paljon, että on lopetettava tältä illalta.  Siinä samassa huomaan osan minua palanneen pikku lentomatkaltaan ja asettuneen takaisin fyysiseen olemukseeni.

Astelen hiljalleen selkäreppuineni yliopistorakennuksen raput alas ja  rakennuksesta poistuessani huomaan, kuinka ulkona sataa hiljalleen vettä, syksyinen tuuli puhaltaa ja Unioninkadun märkä asfaltti kiiltää. Totean hiljaa mielessäni, että on tämä vaan niin suloista tämä elämä, kun ihmiskunnalla on antiikin Kreikan arkkitehtuurin aarteet ja minulla on mahdollisuus oppia niiden ainutlaatuisuus.

 

 

Posted on

Ajattele kuin Einstein

Tulevaa soveltavaa esseetäni varten pohdin parhaillaan Rupert Browinin kirjaan, Prejudice, peilaten millaisia ammatillisia identiteetteja akateemisilla opiskelijolla ja ammattikorkeakouluopiskelijoilla on sekä mahdollisia ennakkoluuloja näitä ryhmiä kohtaan.

Ihmisillä on tarve helpottaa tiedonkäsittelyä luokittelemalla maailmaa. Tämä tarkoittaa sitä että luokkien väliset erot nähdään suurimpina ja luokkien sisäiset erot nähdään pienempinä. Tajfel puhuu minimaalisten ryhmien paradigmasta, jossa ryhmään kuuluminen tuottaa ulkoryhmän syrjintää ja sisäryhmän suosintaa. Voisiko tätä ajatella esimerkiksi omana valintana, millaisia opintoja haluaa lähteä opiskelemaan esimerkiksi täydentävinä opintoinaan. Haluaako suorittaa ne vain yliopistolla vai voiko ajatella myös ammattikorkeakoulun täydennysopintoina tai toisinpäin.

Itselläni on kokemusta kummistakin opinnoista niin yliopistossa kuin ammattikorkeakoulussa. Akateemiset opiskelijat nähdään usein tieteellisesti ajattelevina ja ammattikorkeakouluopiskelijat käytännönläheisenä ja soveltavina henkilöinä, ei välttämättä edes tutkijoina. Käytännössä ammattikorkeakoulussa perehdytään ihan samalla tavalla teorioihin ja tehdään harjoituksia, joissa sovelletaan ja sisäistetään näitä käytännössä, mutta korkeakouluopinnoissa tehdään ihan sitä samaa. Sosiaalipsykologian opinnot ovat yllättäneet minut sen käytännönläheisyydellään ja sovellettavuudellaan arkipäivän elämään.

Olen joskus keskustellut ihmisten kanssa, jotka eivät missään tapauksessa halua lähteä opiskelemaan ammattikorkeakoulun täydentäviin opintoihin, vaikka itse aihe olisi juuri sopiva heille. He ovat arvostaneet akateemisia opintoja, niin paljon että eivät ole edes antaneet itselleen mahdollisuutta kokeilla tätä vaihtoehtoa.

Omat päättötyönohjaajani niin tradenomiopinnoissa kuin ylemmässä ammattikorkeakouluopinnoissa olivat itse akateemisesti koulutettuja ja vaativat minulta todella paljon teoreettista tutkimista ja pohdintaa. He ovat johdattaneet minut teorian ihmeelliseen maailmaan, joka on yllättävän kiehtovaa. Teoriat ja mallit ovat kuin silmälasit, joiden läpi katsellaan maailmaa.

Itse opiskelin monta vuotta ammattikorkeakoulussa tradenomiopintojen jälkeen erilaisia täydennysopintoja. Kun tuntui, että sillä puolella ei ollut enää mitään mielenkiintoista opiskeltavaa, niin siirryin avoimen yliopiston opintoihin. Minua pelotti lähteä opiskelemaan, koska luulin etten pärjää siellä. Ilmoittauduin avoimen yliopiston kognitiotieteen perusopintoihin ja päätin, että menen sinne ja istun ja kuuntelen opintoja, mutten suorita mitään tenttiä. Nautin vain ja opiskelen oman mielenkiintoni mukaan. Tämä oli erittäin hyvä kokemus, koska tämä oli hyvä ensikosketus yliopistomaailmaan. Tällöin ymmärsin, että kyllähän siellä pärjää eikä ne opinnot nyt niin vaikeita ole ja kaiken lisäksi ovatkin varsin mielenkiintoisia. Tämä oli oma sosialisaatioprosessini yliopistolliseen maailmaan, josta minulla ei ollut aikaisempaa kokemusta eikä edes roolimallia perheessä tai suvussa.

Myöhemmin kasvatustieteen opinnoissa minuun kolahti tutkimus, jossa tuli esiin, että korkeasti koulutettujen keskinkertaisesti koulussa menestyvät lapset pyrkivät korkeakouluopintoihin todennäköisemmin kuin hyvin menestyvät työläisperheen lapset. Suomessa kaikilla on periaatteessa mahdollisuus hakea opiskelemaan korkeakouluopintoihin, mutta on jännää että käytännössä taustalla voi olla monta muuta syytä, miksi esimerkiksi työläistaustaiset hyvin koulussa menestyneet lapset eivät sinne haekaan. Tässä on taustalla paljon sisäistettyjä arvoja ja uskomuksia ja se miten on rakentanut oman sosiaalisen identiteetin.

Rakastan kirjoja ja niiden lukemista ja olenkin hankkinut itselleni kirjoja, joita mielelläni lainaan muille. Viime viikolla sain takaisin työkaverilleni, Scott Thorepen  Ajattele kuin Einstein, lainaamani kirjan ja hän oli laittanut viesin, että piti kirjaa hyvänä. Pitkästä aikaan avasin kirjan ja ensimmäisellä sivulla oli Einsteinin salaisuus, joka oli sääntöjen rikkominen. Einsteinin todettiin olevan loistava ongelmanratkaisija juuri siksi, että hän oli ylivertainen sääntöjen rikkoja. Hän asetti kyseenalaiseksi paljon muutakin kuin fysiikan lait. Hän ravisteli perinteitä ja uhmasi valtaapitäviä. Hän puhuu myös sääntöloukusta. Säännöt ovat sisäänrakennettuja ajattelumalleja (sosiaalipsykologiassa puhutaan skeemoista), joita erehdytään pitämään tosina. Nämä säännöt muodostuvat luonnostaan ja ajatuksista tulee sääntöjä, kun niitä tarpeeksi usein toistetaan. (Thorpe 2004, s. 9-10) En nyt muista, kuka sen sanoikaan, että olemme itse pahin este itsellemme kehittymisessämme. On mielenkiintoista haastaa itseään ja seurata oman ajattelumallin kehittymistä.

Einstein toteaakin, että terve järki on kokoelma ennen 18 vuoden ikää muodostuneita ennakkoluuloja. (Thorpe 2004, s. 9)