Muinais-DNA-tutkimukseen tarvittavat näytteet ovat useimmiten hampaita tai muuta luuta. Ne ovat peräisin muinaisista ihmisjäänteistä eli henkilöistä jotka elivät satoja tai tuhansia vuosia sitten. Emme tiedä heidän henkilöllisyyttään, elämäntarinaansa tai kieltänsä. Hautaustapa saattaa kertoa jotakin heidän yhteiskunnallisesta asemastaan ja esim. siitä, kuuluivatko he kristinuskon piiriin.

Optimaalisessa tilanteessa näytteet saataisiin suoraan arkeologisilta kaivauksilta, jolloin luut eivät vielä ole altistuneet ilmalle tai käsittelylle, mutta tämä on varsin harvinaista. Valtaosa näytteistä on sellaisia, jotka on kaivettu jo kymmeniä tai jopa sata vuotta sitten ja sen jälkeen säilytetty museoissa.

Säilytyksen aikana luut ovat altistuneet vaihteleville olosuhteille, kuten lämmölle ja kuivalle ilmalle,. Ne ovat haitallisia DNA:n säilymiselle. Ennen kaikkea tutkijasukupolvet ovat käsitelleet niitä paljain käsin,  ja se on altistanut ne nyky-DNA:n kontaminaatiolle.  Näistä syistä muinais-DNA:n saaminen museonäytteistä on vaikeampaa kuin suoraan kaivauksilta tuoduista luista. Kuitenkin on tutkimuksen kannalta onnekasta, että luita yleensä ottaen on säilynyt – vain muutama kymmenen vuotta sitten tutkijat eivät edes villeimmissä unelmissaan osanneet kuvitella että vanhoista luista voidaan saada niin paljon informaatiota kuin tänä päivänä on mahdollista saada.

Arkeologiset kaivaukset ovat kalliita ja aikaa vieviä – kalliimpaa kuin muinais-DNA-tutkimus! Niitä tehdään vähän, ja esimerkiksi meillä Suomessa niistä valtaosa on nk. pelastuskaivauksia, joita tehdään kohteissa jotka ovat jäämässä esimerkiksi tie- tai rakennustyömaan alle. Pelastuskaivaukset ovat yleensä hyvin tiukkoja sekä aikataulultaan että budjetiltaan. Koska kaivauskohteet joudutaan valitsemaan ennen kaikkea maankäytön eikä tutkimusintressien perusteella, ne eivät välttämättä ole sopivia esimerkiksi väestöhistoriaan liittyvien tutkimuskysymysten ratkaisemisessa. Läheskään kaikissa kaivauskohteissa ei ole hautauksia.

Yksi tavoitteemme onkin edistää arkeologiaa Suomessa ja yleisemminkin koillisessa Euroopassa, jotta muinaisuuden perustutkimukselle saataisiin lisää resursseja.

Tähän mennessä olemme rahoittaneet pienen mittakaavan kaivauksen Seilin saarella Paraisilla. Tarkoituksenamme oli etsiä saarella 1600-1800-luvuilla toimineen leprasairaalan hautausmaa. Etsintää tehtiin mm. ilmakuvauksen, arkeologikoiran sekä koekuoppien avulla. Seilin kaivauksesta kerrotaan tarkemmin kaivausraportissa.

 

 

 

 

 

Kaikkien muinaisnäytteiden tutkimukseen tarvitaan luvat. Ne olemme hankkineet Museovirastolta sekä muilta antropologisia ja arkeologisia kokoelmia hoitavilta instituutioilta Suomessa ja ulkomailla. Nykygenomit, joihin muinaisia DNA-näytteitä verrataan, on saatu näytteenantajien  suostumuksella (informed consent). Kaikissa tapauksissa ihmisten jäänteitä ja kaikkia näytteitä kohdellaan vastuullisesti ja arvokkaasti läpi koko tutkimusprosessin.