Mitä Helsingin yliopistossa oikein tapahtuu?

Noin vuosi on kulunut siitä kun Helsingin yliopiston johto ja johtoelimet vaihdettiin, osa edelleen kolmikantavaalien kautta, osa suoraan ylhäältä päin, kuten vuonna 2010 käytäntöön tullut yliopistolaki edellyttää.

Marraskuun 2013 alussa – yliopistovaalien päätyttyä juuri niin surkeasti kuin ne päättyivät – tilanne vaikutti ainakin minusta synkältä ja pahaenteiseltä. Professoreista vain neljännes äänesti opetuksen ja tutkimuksen vapauden, sivistyksen, yliopiston itsehallinnon, demokratian ja julkisuusperiaatteen puolesta.

Syyskuun 2014 lopussa monet peloista näyttävät olevan toteutumassa. Henkilökunta vähenee varsinkin tutkimus- ja opetuspuolelta samaa tahtia kuin mitä yliopisto tekee ”tulosta”. Henkilötyövuodet ovat vähentyneet noin viidelläsadalla, suurin osa siten, että avoimina olevia paikkoja ei täytetä.

Nyt päivän uutiset kertovat, että Helsingin yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia irtisanoi 36 työntekijää yt-neuvotteluiden jälkeen, ja että irtisanomistilanteessa työntekijöitä on kohdeltu alentavasti.

Paraikaa lausuntokierroksella on myös rehtorin ja keskushallinnon esitys, että hallitus valitsee rehtorin esityksestä dekaanit, mikä peruu sen vähäisenkin demokratian mitä Helsingin yliopistossa vielä on. Samassa esityksessä ollaan myös rapauttamassa kollegiaalisuutta. Uusilta johtajilta ollaan edellyttämässä aiempaa paljon vähemmän akateemista taustaa, siis aitoa osallisuutta tutkimukseen ja opetukseen.

Onko yliopistolaisissa enää mitään henkeä jäljellä? Yhteiskuntatieteilijänä tiedän kuinka alttiita ihmiset ovat tottelemaan auktoriteetteja. Milgramin kokeet 1960-luvussa ja monet debatiti niiden ympäriltä kertovat, että ihmiset ovat yhtä alttiita valtasuhteille kuin myös vakuutteluille, että asiat ovat hallinnassa ja mitään huonoa ei ole tapahtumassa. Ja vaikka he eivät ihan tosissaan tähän uskoisikaan, aina voi toivoa parasta.

Surullisinta tässä kaikessa on se, että suurin osa ihmistieteilijöistäkin näyttäisi olevan lampaita. He menevät johtajan mukana, mitä johtaja sitten sanookaan. Jos teoria ja käytäntö ovat näin kaukana toisistaan, missä ihmeessä on vika!?

Lopuksi vain muutama nopea tarkennus alun pointteihin.

Ensinnäkin Helsingin yliopisto teki vuonna 2013 ”tulosta” (voittoa) melkein 30 miljoonaa euroa. Lisäksi yliopistolla olisi eri lähteistä monia kymmeniä miljoonia pelivaraa, jota voitaisiin jakaa toimintaan. Ihmistieteiden osuus tästä olisi vajaa puolet, tai ainakin kenties kolmannes, mikä helposti riittäisi kattamaan kaikki vajeet ja vähintään pitämään yllä normaalia toimintaa ellei jopa kehittämään sitä.

Uutisen 26.9. mukaan Helsingin yliopiston akavalaisten pääluottamusmies Tapani Kaakkuriniemi kertoo, että työnantajan eli HY:n johdon käyttäytyminen oli pöyristyttävää. Kaakkuriniemen mukaan irtisanomistilanteessa työntekijöitä haukuttiin, nöyryytettiin ja heidän osaamistaan vähäteltiin.

Uudessa johtosääntöesityksessä on monia muitakin ongelmallisia kohtia kuin dekaanien valinta. Tässä johdon esitys dekaanien valinnasta tarkemmin: ”Hallitus ottaa dekaanin rehtorin esityksestä enintään viiden vuoden määräajaksi. Rehtori asettaa dekaanin rekrytointia valmistelemaan työryhmän, johon tiedekuntaneuvoston professoreita, henkilöstöä ja opiskelijoita edustava ryhmä nimeää kukin yhden jäsenen. Valmisteluryhmään voi kuulua myös tiedekunnan ulkopuolisia jäseniä. Hallitus voi rehtorin esityksestä vapauttaa dekaanin tehtävästään.”

Dekaaneista tulee yhä enemmän ammattijohtajia, joiden tausta tutkimuksessa ja opetuksessa kapenee (aiemmin dekaanin piti olla professori tai ainakin saavuttanut professorin pätevyyden): ”Dekaaniksi valittavalta vaaditaan, että hän on suorittanut tohtorin tutkinnon ja että hänellä on dekaanin tehtävien hoitamiseksi tarvittava kyky ja ammattitaito sekä käytännössä osoitettu hyvä johtamistaito. Dekaanilla tulee olla kokemusta tiedekunnan piiriin kuuluvan tieteenalan johtamisesta.”

Heikki Patomäki — Helsingin yliopiston kollegion professorijäsen

PS. Vaikka yhtäkään muutosehdostusta ei perustella, kaiken tämän taustalla lienee jonkinlainen hypoteesi siitä, että yksinvaltainen ja erillinen johtajajärjestelmä on demokratiaa ”tehokkaampi” (mikä on sama kuin klassinen führer-prinsiippi). Tieteellinen tutkimus kertoo täsmälleen päinvastaista, katso esimerkiksi Bowles, Samuel (2008) “Policies Designed for Self-Interested Citizens May Undermine ‘The Moral Sentiments’: Evidence from Economic Experiments”, Science, (320): 5883, ss.1605-9.

 

5 thoughts on “Mitä Helsingin yliopistossa oikein tapahtuu?

  1. Hyvä!

    Vahingollista tässä vallan keskittämisessä on erityisesti ja takuuvarmasti se, että hallintoalamaisten oma motivaatiotaso laskee. Se tapahtuu olivat johdon päätökset ja määräykset sitten hyviä tai huonoja. Rittää, että oma vaikutusmahdollisuus päätösten muotoutumiseen on mennyt.

  2. Kilpailutetaan lisää ja äkkiä,ihan kaikki bisnespohjaiseksi !

    Kivaakivaa

    • Pahaksi on meno päässyt meidän kannaltamme, mutta “ne” voivat hyvin ja riemuitsevat voitostaan. Feodaaliset rakennelmat alkoivat kohota yliopistoon 1990-luvulla, ja siitä alkaen – uuden keskiajan kunniaksi – ulkopuolisten tahojen valta ja vaikutusvalta on fantastisesti lisääntynyt. Yliopistosta on todella tullut konsulttikorkeakoulu. Ja tietenkin samaa koskee myös provinssien “yliopistoja”, siis konsulttikorkakouluja. “SUCCESS! SUCCESS! Konsulttien arviointi- ja valvontajärjestelmistään perimät palkkiot on julistettu salaisiksi, jotta kateuden demoni ei pääsisi piinaamaan “suorituspuolta” ja herättämään siinä protestimielialaa. Konsultti ei olisi onnistunut kävelemään Edwin Linkomiehen ja Tauno Nurmelan yli. Mutta nämä uudet heittäytyivät proskynesis-asentoon konsultin eteen. Valitettavasti yliopistoväki on suurimmalta osalta reppanoita, jotka kiltisti alistuvat kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan, ja pitävät tottelemista kunnia-asianaan, vaikka vaatimukset olisivat järjettömiä.

Kommentointi on suljettu.