Yliopistoväki koolle keskustelemaan Helsingin yliopiston kehityksestä

Yliopiston johto ei ole reagoinut reilu viikko sitten (26.9.) tekemääni aloitteeseen kutsua suuri konsistori koolle. Ainoa keino saada professorit koolle lienee järjestää kokous itse. Mutta jos tämä on tilanne, miksi sitten enää rajoittua vain professoreihin? Eikö olisi aika kutsua koko yliopisto koolle keskustelemaan Helsingin yliopiston moraalisesta romahduksesta?

Aloitan sitaatilla: “Professori Haider Khan pohtii julkisten intellektuellien vastuuta: ‘Ensimmäinen ja tärkein velvoite on puhua totta vallalle – koska meillä on vapaus ajatella etäisyyden päästä, katsoa asioita edes jotenkin objektiivisesti’.”

Coloradon pääkaupungin Denverin yliopisto päätti antaa korkean palkinnon ystävälleni ja kollegalleni Haider Khanille, joka puolustaa tutkijoiden suurinta vapautta: puhua totta, kritisoida valtaa, olla eri mieltä kenen kanssa tahansa, mukaan lukien omat esimiehensä ja ”johtajansa”, ja ilmaista vapaasti rationaalisen mielipiteensä. Tämä on erityisen merkillepantavaa tilanteessa, jossa yhdysvaltalaisen demokratian rapautumisen myötä myös monet akateemiset vapaudet ovat kärsineet.

Taannoin vietimme Haiderin kanssa monta hiostavan kuumaa päivää ja kesäistä iltaa Melbournessa valmistellen yhteistä konferenssipaperia Keynesin ja Kaleckin panoksesta globaalin poliittisen talouden tutkimukselle. Puhuimme usein myös akateemisesta vapaudesta ja demokratiasta. Esillä oli myös Suomessa valmisteilla ollut uusi yliopistolaki, jota molemmat pidimme suurena virheenä.

Tuossa vuonna 2009 hyväksytyssä ja 2010 voimaan astuneessa yliopistolaissa, jota monet yliopistolaiset Suomessa vimmatusti vastustivat, säädetään, että yliopiston korkeimmalla elimellä eli hallituksella on valta myös ”hyväksyä johtosäännöt ja muut vastaavat yleistä järjestäytymistä koskevat määräykset sekä päättää yliopiston toimintarakenteesta”. Kun elin tai henkilö saa itse päättää omista valtaoikeuksistaan, tyypillisesti erilaisia syitä ja perusteluita edelleen lisätä tuota valtaa nousee pian esiin, mikä edelleen vahvistaa myös henkilön tai elimen valtaa määritellä omat valtaoikeutensa ja vastuunsa. Prosessista tulee siis äkkiä itseään vahvistava.

Eipä aikaakaan, kun syksyllä 2014 saamme eteemme ehdotuksen, että viimeinenkin demokraattinen ja moniarvoinen piirre Helsingin yliopiston johtosäännöstä pitää purkaa. Yliopiston hallitus valitsisi dekaanit rehtorin esityksestä. Tämä muuttaisi valtasuhteita ja tekisi dekaanit riippuvaisiksi rehtorin ja johdon tahdosta. Vaaleilla valitut neuvostot, joista on jo nyt tullut ennen kaikkea kumileimasimia, kohtaisivat aiempaakin yksioikoisemman hierarkian, joka vaatii siunaamaan jo tehdyt päätökset.

Tiistaina 26.9.2014 ehdotin suuren konsistorin koolle kutsumista. Yliopiston ajankohtainen tilanne edellyttää mielestäni kaikkien professorien kokoontumista. Viittasin yliopistopoliittiseen blogiini, jossa käsittelin paitsi ehdotusta muuttaa johtosääntöä niin myös osin itse aiheutettua talouskurimusta. Kaiken perusteella Helsingin yliopisto on alkanut käyttäytyä kuin pahin amerikkalainen pörssiyhtiö. Tästä kertovat pyrkimys tehdä ”tulosta” ja menettely Palmenian irtisanomisissa.

Ehdotukseni on johtanut laajaan keskusteluun suuren konsistorin listalla. Useimmat keskusteluun osallistuneet professorit ovat ilmaisseet epäilynsä paitsi johtosäännön muutosehdotuksen niin myös koko vallitsevan yliopistopoliittisen linjan suhteen.

Helsingin yliopiston johto koostuu rehtoraatista, ylimmästä virkamiesjohdosta ja hallituksesta. Uuden yliopistolain mukaisesti hallitukseen kuuluu 13 jäsentä, joista kuusi ulkopuolisia. Ulkopuolisiin kuuluu businessmoguli Jorma Ollila, kaupunginjohtaja Jussi Pajunen (kok) ja kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio, jonka visiota suuremmista yksiköistä ministeriössä kokoomus on innolla tukenut. Hanasaaren kulttuurikeskuksen toimitusjohtaja Gunvor Kronman edustaa RKP:ta ja Suomen Pankin Seppo Honkapohja taloustieteellistä markkinafundamentalismia.

Virkamiesjohtoon kuuluu muun muassa henkilöstöjohtaja Kira Ukkonen, jonka tapa argumentoida tuo mieleen kaikuja 1930-luvulta: ”Ettekö luota johtajaan…?”. Pitäisikö jokaisen meistä siis vannoa henkilökohtainen uskollisuudenvala yliopiston rehtorille? Tarvitsemmeko kenties myös univormut valan vannomistilaisuuteen?

Nyt tehdyn muutosehdotuksen suurin paradoksi liittyy totuuteen ja vapauteen puhua totta vallalle. Vaikka johtosäännön muutosehdotusta ei varsinaisesti ole perusteltu missään, niin epäsuorasti voinemme päätellä, että yliopiston johto kannattaa väitettä: ”Hierarkkinen linjaorganisaatio on kaikkialla aina tehokas ja siksi soveltuva myös yliopistoon”. Tämä on väite, joka kuuluu ihmistieteiden alueelle.

Entä jos jokseenkin kaikki käytettävissä oleva tutkimustieto viittaa siihen, että väite on väärä? Eräs yhteiskuntatieteilijä-professori argumentoi suuren konsistorin listalla näin: ”laajan kirjallisuuden mukaan juuri tuollaisesta viime vuosisadan alulla kehitellystä (osittain armeijoista omaksutuista) johtamisteorioista hankkiuduttiin eroon tietotekniikan murroksen alkaessa viime vuosisadan viimeisellä kolmanneksella”. Toinen oli yhtä ihmeissään:

”Liukuhihnateollisuuden rakenteiden tuonti yliopistoihin on eriskummallista epäsuhtaisuutta ja anakronismia – eritoten kun yliopistoilla on periaatteessa hallussaan tutkimustietoa näistäkin asioista. Yliopistot eivät tunnu soveltavan organisaatioiden toimintaa koskevaa parasta tutkimustietoa oman toimintansa järjestämiseen, mutta lisääntyvästi edellyttävät että niiden tuottaman tutkimustiedon olisi oltava soveltuvaa yliopistojen ulkopuolisiiin tarpeisiin.”

Helsingin yliopistossa tehdyn uunituoreen laajan 600-sivuisen tutkimuksen mukaan (Ville Yliaska: Tehokkuuden toiveuni) samankaltaisia muutoksia on ajettu läpi jo vuosikymmeniä, vaikka missään vaiheessa ”uudistusten” kannattajilla ei ole ollut esittää mitään todistusaineistoa niiden positiivisista vaikutuksista.

Kriitikoiden näkemys heijastelee monien meistä arkikokemuksia ja perustuu myös kokemusperäiseen tietoon: muutokset hierarkkisen johtamisen suuntaan ja muut samanhenkiset ”reformit” ovat vain kasvattaneet ylempää hallintoa ja arviointiteollisuutta. Ne ovat myös vähentäneet sisällöllistä toimintaa ja murentaneet osallisten autonomiaa ja sitä kautta motivaatiota. Myös maailmanhistoriasta voidaan löytää lukuisia esimerkkejä hierarkkisten linjaorganisaatioiden ja niihin tyypillisesti liittyvien perverssien informaatio- ja kannustinrakenteiden epäonnistumisista. Juuri tähän ongelmaan tyssäsi niin Neuvostoliiton kuin Nokiankin tarina.

Jos totuus hierarkkisen linjaorganisaation tehokkuudesta on täsmälleen päinvastainen kuin mitä Helsingin yliopiston johto väittää, niin mitä tarkoittaa se, että johdon kanta voittaa silti? Eikö se kumoa koko yliopiston tarkoituksen?

Jos meillä yliopistolaisilla ei ole enää aitoa vapautta puhua totta, kritisoida valtaa, olla eri mieltä kenen kanssa tahansa, ilmaista vapaasti rationaalinen mielipiteemme, niin eikö se ole yliopiston loppu? Me olemme yliopisto! Aitoon vapauteen kuuluu lisäksi se, että myös päätökset tehdään hyvien argumenttien ja totuuden pohjalta, siis yhteisesti.

Tähän päivään mennessä (3.10.2014) rehtori Jukka Kola ei ole mitenkään reagoinut pyyntöön kutsua suuri konsistori koolle. Ainoa keino saada professorit koolle lienee järjestää kokous itse. Mutta jos tämä on tilanne, miksi sitten enää rajoittua vain professoreihin? Eikö olisi aika kutsua koko yliopisto koolle keskustelemaan Helsingin yliopiston moraalisesta romahduksesta?

Heikki Patomäki

PS. Yliopiston hallituksen jäsenistä vain ekologian ja evolutionaarisen biologian professori Ilkka Hanski on yrittänyt konsistorin listalla tai muutoin julkisesti puolustaa muutosesitystä, johon kuuluu paitsi kolmikantademokraattisten neuvostojen viimeisenkin vallan riisuminen niin myös muita huononnuksia, mm. ”johtajien” tieteellis-tutkimuksellisten vaatimusten madaltaminen entisestään. Kira Ukkosen tavoin professori Hanski valittelee, ”ettei rehtoriin luoteta”, ja peräänkuuluttaa ”hyviä johtamisen ja alaisena olemisen käytäntöjä”.

Minusta tämä on aivan käsittämätöntä: professori haluaa opettaa muita professoreita paremmiksi ”alaisiksi”, vaikka tieteen ydin on Immanuel Kantin valistusohjeessa: Sapere aude! ”Uskalla käyttää omaa järkeäsi!” Sitä paitsi tiedän myös Hanskin itse noudattavan Kantin ohjetta oman tieteenalansa asioissa.

Yliopiston nykyinen tragedia on ikävä kyllä myös osin itse aiheutettua. Kun yliopistokoulutus tuottaa lukuisilla aloilla ”spesialisteja ilman henkeä” (Max Weber), ihmisiä, jotka eivät osaa argumentoida yhteiskunnallisista asioista, etiikasta ja politiikasta, tai sijoittaa tiedettä ja omaa rooliaan siinä laajempiin historian ja kulttuurisen evoluution kehikkoon, niin ei mikään ihme, että ”kapitalismin rautahäkki” (Weber taas) sulkeutuu myös yliopistolla. Kapeasti koulutetut yliopistolaiset äänestävät hallitusvaaleissa sokeana blokkina sitä omaa ehdokasta, ”jota kaikkien tässä tiedekunnassa pitää äänestää”, ehdokkaiden näkemyksiä millään lailla punnitsematta – he ovat jo alistuneet autoritarismiin.

8 thoughts on “Yliopistoväki koolle keskustelemaan Helsingin yliopiston kehityksestä

  1. Hyvä että jaksat tapella vastaan. Useimmat meistä jotka yliopistolain aikana opiskelijoina järkättiin vastarintaa, miekkareita, työryhmiä, se yksi “yleiskokous”, väsyttiin niin että ei olla jaksettu jatkaa yliopistopolitiikan kanssa. Koko kuvio vaikutti niin masentavalta kun sitä riittävän pitkään seurasi – että ei sillä ole mitään väliä kuinka analyyttista ja perusteltua kritiikkiä ja argumentaatiota esitetään, kuinka paljon työtä tehdään kun yritetään perehtyä ja miettiä miten nää asiat nyt saataisiin järkevästi menemään, kuinka paljon nimiä ja lausuntoja kerätään. Että tällä kaikella ei ole väliä minnekään suuntaan, ei yliopistojen eikä eduskunnan. Koska asiat on päätetty jo valmiiksi jossain vaikutusvaltaisten hyväveli-piireissä. Ja niitä piirejä vie tietty ideologia, eikä niiden tarvitse kuunnella muita eikä edes vastata kritiikkiin.

    Mutta tää ei ole yhtä iso kamppailu kuin yliopistolaki, vaikka ei ehkä yhtään vähemmän vaikea. Ne kolmikantaelimet jotka tällä hetkellä valitsee dekaanin pitäis jonkun organisoida yhteen ja vastarintaan. Niissä on kuitenkin ihmisiä joita kiinnostaa yliopistodemokratia.

  2. Olen lehtitietojen perusteella ja asiasta tarkemmin tietämättä varmaan Patomäen kanssa samaa mieltä ko. asiasta, vaikka en olekaan HY:n työntekijä. Mutta mieltäni viritti se, että satun juuri lukemaan Ronald Reaganin muistelmia, joissa hän selvitti, miten hän vastusti Yhdysvaltain federaation tai yleensä valtion valtaa yksilöä kohtaan aivan samojn perustein kuin Patomäki vastustaa yliopiston valtaa sen työntekijää kohtaan. En sano tätä morkatakseni Patomäen linjaa. Kaikki jotka tuntevat minut, tietävät ettei minua voi pitää republikaanina — varsinkaan kun en ole amerikkalainen enkä edes käynyt siellä kuin ehkä neljä-viisi kertaa)). Mutta yhdennäköisyys Patomäen ja Reaganin argumentissa on silmiinpistävä. Kuka tahansa voi huomata sen joka hyppää hieman poliiittisten aitojen yli ja lukee Reaganin muistelmat ja hänen perustelunsa siitä, miksi hän kammosi ylivaltaista keskusvaltaaa, joka samankaltaistaa ihmiset, tuhoaa aloitteellisuuden, hukkaa suunnattomast voimavaroja byrokratiaan ja estää ihmisiä tekemästä sitä, mitä he haluaisivat tehdä. Mistä tama kertoo? Minun mielestäni siitä, että pluralismi on tietyllä tavalla aika yleinen hyväksytty aate, joka voi yhdistää sekä konservatiivit että radikaalit. Mutta vanha vasemmisto-oikeisto-akseli toimi tässä kyllä huonosti. Osa vasemmistosta on patavanhoillista ja osa oikeistosta oikein edistyksellistä. Itse tuen vastuullista pluralistisuutta, joka ylittää puolerajat. Ehkä aiheesta voisi keskustella enemmänkin. Christer Pursiainen

    • Hauskaa että löytyy samankaltaisuuksia Ronald Reaganiin. Reaganin puolueen nimi viittaa radikaali-demokraattiseen republikaaniseen politiikan teoriaan, joka on korostanut poliittisen osallistumisen merkitystä niin hyvän elämän kuin poliittisten yhteisöjen (organisaatioiden) menestyksen kannalta. Tähän perinteeseen omalla ajattelullani on toki läheinen yhteys, tosin en ole lainkaan varma, missä määrin Reagan oli koskaan republikaanisen ajattelun kannattaja tässä klassisessa mielessä. Nuoruuden päivinään Reagan oli kyllä mukana maailmanfederalistisessa liikkeessä. Itse asiassa Reagan oli demokraatti 1962 asti… Joka tapauksessa joitakin erojakin välillämme lienee. Emme esimerkiksi jaa uskoa vapaisiin markkinoihin, eriarvoisuuden tai asevarustelun siunauksellisuuteen, kristinuskoon, jumalan Yhdysvalloille antamaan ilmeiseen kohtaloon, manikealaisiin hyvän ja pahan kamppailuihin tai horoskooppeihin… 🙂

  3. Aivan etsimättä tuli mieleeni vuoden 2011 perustuslain muutos, joka oli käytännössä valtioneuvoston tekemä vallankaappaus.

    Muutoin on todella hälyttävää että yliopistoista rakennetaan “tieteellisiä perusteluja” kaupallisiin ja hallinnollisiin tarkoituksiin tuottavaa, tulosvastuullista yksikköä, jonka tuotteilla ei ole tarkoitustakaan olla tieteellisiä perusteluja.

    Olen samaa mieltä Patomäen kanssa siitä, että hierarkkisten linjaorganisaatioiden toimivuudesta on yllin kyllin todisteita: eivät toimi.

  4. Professori Patomäki puhuu varmasti täyttä asiaa, mutta kyllä myös hänen puolustamaansa professorikeskeiseen vallankäyttöön sisältyy monia ongelmia, niin laitos-, tiedekunta- kuin yliopistotasolla. Joskus on vain hyvä, että valtaa käyttää jokin etäisempi taho kuin esim. professorit. Professorit eivät ole yliopiston koko henkilöstö, eikä yliopistoyhteisön kaikki “alemmat” jäsenet välttämättä ole kokeneet professorivaltaa laitoshierarkioineen myönteisenä asiana. Tämän osoittaa kokemus “vanhasta” yliopistosta.

    Terv. Mikko Lahtinen, yliopistonlehtori, Tay

    • Minua vanhempi professori-kollegani juuri toissapäiväni totesi, että tuntuu rasittavalta yhä joutua vastaamaan syytökseen “professorien ylivallasta”, vaikka hän ei itse ole sellaista koskaan kokenut. Ensin yliopistot demokratisoitiin kolmikantaperiaatteen mukaisesti. mikä minusta oli erinomaisen hyvä asia; ja sitten kaikilta tutkija-opettajilta ja opiskelijoilta vietiin valta vaikuttaa omiin ja lähipiirinsä asioihin, mikä minusta on erinomaisen huono kehitys. Yliopisto on oppimisinstituutio ja oppineisuuden vaiheittaisuus, joka tunnustetaan kuhunkin vaiheeseen kuuluvien menettelytapojen mukaan, luo hierarkiaa oppineisuuteen ja oppimisen tai tutkimuksen suunnitteluun liittyvissä kysymyksissä ja esimerkiksi tehtävien täytössä. Muutoin yliopistolla pitää vallita tasaveroisuus, jossa kuka tahansa voi haastaa minkä tahansa väitteen tai argumentin, jos ja kun hyviä perusteita niin tehdä on; ja myös osallistua valmisteluun ja päätöksentekoon, vähintäänkin edustajiensa välityksellä. En puolusta professorikeskeistä vallankäyttöä, muuta minun on vaikea nähdä mikä järki on siinä, että oppineisuuteen ja oppimisen tai tutkimuksen suunnitteluun liittyvissä kysymyksissä tai esimerkiksi tehtävien täytössä ulkopuolisten (siis vähemmän oppineiden tai jopa asiaa tietämättömien) pitäisi korvata professorit? Näin juuri nyt on käynyt ja käymässä. Se ei voi olla hyvä tieteen kehityksen kannalta.

  5. Kiitos tekstistäsi ja toiminnastasi. Tämä kaikki tapahtui jo Aallossa. Tai ainakin kauppakorkeakoulussa osana Aaltoa. Ulkopuolella on vapaampaa vaikkei helpompaa ajatella ja elää.

  6. Hyvä panna vastaan edes tässä asiassa. Kyllähän rehtorilla ja hallituksella on muutenkin hierarkista valtaa talouden ym kautta paljon enemmän kuin ennen. Jos dekaanista halutaan manageri, otettakoon sitten häneltä pois valta vaikuttaa akteemisten henkilöiden virkanimityksissä, opinnäytteiden hyväksymisessä jne. Eli yhdistetään tiedekuntien hallintopäällikön ja dekaanin tehtävät. Ja luodaan uusi primus inter pares akateeminen johtajuus.

    Mutta professorivallan sijasta valta koko akateemiselle henkilökunnalle ja opiskelijoille – ja vähän myös oppiaine- ja laitostason tukihenkilökunnalle. Ei siitä niin pitkä aika ole, kun Professoriliitto perustettiin puolustamaan taantumuksellista yliopistovaltaa. Siis valta neuvostoille, ei (vain) professoreille.

    Rehtorin mahdollisuudesta nimetä dekaanit (tieteenalayksikköjen johtajat) on kokemusta myös ex-työpaikassani Tampereen yliopistossa. Ensimmäisellä valintakierroksella yksi yhdeksästä tuli professorikelpoisten ulkopuolelta Tekesistä. Toisella kierroksella kaksi, nyt toinen Nokia oyjsta. Ei yliopisto kerta heitolla siitä muutu, mutta miksi avata mahdollisuus vähiottäiseen muutokseen kohti yhä syvempää businessylioipiston häpeää?

Kommentointi on suljettu.