Sinänsä paha kone
Pelata vai eikö pelata? Siinä kysymys. Ainakin meidän perheessä. Ainakin joka päivä, jollei tunti, jollei minuutti.

-Mitä teet?

-Pelaan.

-Milloin aloitit?

-Ööööö… odota nyt…

Tunti tietokoneella päivittäin on se lähtökohta, josta ylpeilen pitäneeni edes jollain lailla kiinni. Mutta eihän se silti tunniksi jää. Ensinnäkin en ole paikalla valvomassa. Toiseksi, saako tunnin pelaamisen jälkeen vielä chattailla? Entä saako auttaa ystävää, joka chatissa pyytää apua haastavaan pelitilanteeseen? Entä kun sama ystävä ilmaantuu ulko-ovelle, kun chatissa ei sittenkään vastattu, ja haluaa pelata yhdessä? Tai toinen kutsuu pelaamaan tv-pelejä?

13-vuotiaan poikani ystävät jakaantuvat kahteen ryhmään. Ne, jotka pelaavat. Ja ne, jotka pelaamisen lisäksi myös tekevät jotain muuta, esimerkiksi liikkuvat vapaaehtoisesti ulkona.

Eräänä päivänä suositun pelin uusi osa oli tullut myyntiin. Juuri silloin satuin pitämään kiinni tunnin pituisesta tunnista. Läksyt oli tehty, kirjat luettu, eikä kuulemma löytynyt ainuttakaan kaveria jota voisi irrottaa ruudusta.

Tunti päivässä. Mutta äitikin sortuu vahvan valuutan edessä.

-Hoitaisitko pikkusiskoa vähän?

-Paljonko saan sitten pelata?

Tunnin lapsenhoito vastaa puolen tunnin pelaamista. Ja silloin ei pelata! Ei, vaikka pikkusiskolle uskotellaan että veriläiskät ovat ketsuppia. Ei, koska pikkusisko lopetti ketsupin syömisen kokonaan.

Tunnin hiihtäminen vastaa tunnin pelaamista. Säännöllisen urheilun aloittaminen nostaa kiintiöön puoleentoista tuntiin. Mutta vain arkisin!

Vuosi sitten poika itse huomasi, että pystyi rentoutumaan vain pelatessa. Ja että pelimaailma tuntui siltä oikealta maailmalta. Silloin pidimme pitkän tauon, joka oli puhdasta kärsimystä kaikille osapuolille. Nyt elämä, toisin sanoen pelaaminen, jatkuu hyvin herkässä kauhun tasapainossa.

Suomalaiset asiantuntijat yleensä toteavat, ettei ”tietokone ole sinänsä paha”. Sanoisin, että tietokone on sinänsä hyvä. Siellä on upeita maailmoja ja äärettömästi tietoa. Sen lisäksi se on sinänsä paha. Se tuhoaa ryhdin, fyysisen kunnon, sosiaaliset taidot, kärsivällisyyden. Ja hermoni. Milloin lopetat? Voitko lopettaa nyt. Lopeta. Ei, vaan NYT!

Anna Rotkirch

Seura, Maailmanpyöräkolumni, julkaistu maaliskuussa 09