Kohti Simpsoneita

Pyydän puolituttavaa haastateltavaksi. –Meillä on meneillään tutkimus suurperheistä, haluaisitko kertoa kokemuksistasi isänä? Mies hämmästyi suuresti. Hänellä kun oli vain kolme lasta. Eihän se ole mikään suurperhe, hän huomauttaa, ”kaikillahan on nykyään kolme”.

Suomessa yleisin lapsiluku on edelleen selkeästi kaksi. Kun väestötieteilijä määrittelee, suurperhe alkaa kolmannesta lapsesta. Mutta suomalainen todellisuus on paikottain karkaamassa tämän määritelmän otteesta. Monet aikuiset hankkivat tänään enemmän lapsia kun mitä heidän omilla vanhemmillaan oli.

Osaan siksi jo odottaa tuttavani reaktiota. Haastattelujen myötä on selvinnyt, että on naapurustoja ja alueita jossa kolme lasta on tosiaan ”kaikilla”. Hullunkuristen perheiden siististä mallista (äiti, isä, poika ja tyttö) siirrytään kohti Simpsoneiden sotkuisempaa, monilukuisempaa perhettä.

Näille ihmisille perheestä tulee suuri vasta neljännen tai viidennen lapsen myötä. Yhdessä kaveriporukassa miehille jaettiin kunnianimityksiä lapsiluvun mukaan: teräskani jos on neljä, megapupu kun viides on tehty…

Eräs kuuden lapsen äiti ei ylipäänsä halunnut puhua perheestään suurena. Hän koki ihmisten jatkuvat huomautukset lasten määrästä ikävystyttävinä ja leimaavina. Hän oli myös perin juurin kyllästynyt vastaamaan kysymyksiin siitä, voiko kaikilla lapsilla todella olla sama isä!

Julkisuudessa puhutaan paljon postmoderneista sinkuista ja pareista, jotka valitsevat lapsettoman elintyylin ainakin joksikin aikaa. On totta, että lapsettomia on yhä enemmän. Oman sukupolveni naisista, jotka syntyivät 1960-luvun puolessa välissä, ehkä jopa joka viides tulee jäämään lapsettomaksi. Lapsettomuus on meillä myös paljon yleisempää kuin useimmissa muissa Euroopan maissa. Joskus se on valittu, useimmiten ei.

Mutta samalla siis ne, jotka ylipäänsä hankkivat lapsia, saavat yhä useampia. Yksilapsisten perheiden osuus on pienempi nyt kuin 70-luvulla. Joka kymmenes uusi vauva syntyy perheeseen, jossa on jo ennestään kolme tai sitä useampia sisaruksia.

Hämmästyttävän usein kuulen kommentin siitä, että kasvava perhekoko liittyisi maahanmuuttajiin. Näin ei suinkaan ole, sillä suurperheiden osuus on meillä korkeampi kuin muissa Pohjoismaissa, joissa siirtolaisia on moninkertaisesti enemmän.  Tiedämme myös muista maista, että korkeamman syntyvyyden maista tulevat maahanmuuttajat jo seuraavassa sukupolvessa pienentävät lapsimääräänsä uuden kotimaan normien mukaiseksi.

Joillekin sana monilapsisuus tuo mieleen vain stereotyyppisen kuvan somalialaisista. Heidän tuttavapiirissä ei välttämättä ole yhtään lapsiperhettä. Toisille on itsestäänselvyys, että vasta kolmas lapsi tekee perheen. ”Kaksi lasta, se on ihan pihpah!”, yksi äiti tokaisi miltei halveksivasti.  Kun perheet sekä kutistuvat että kasvavat, toisen arki voi olla yllättävän kaukana omastasi.

Anna Rotkirch