Tummat silmät, ruskea tukka

Neandertalilaiset koristautuivat höyhenillä. Kaikkialla missä he asuivat, ja pitkään ennen kuin modernit ihmiset muuttivat naapureiksi, he irrottivat isoimmat ja värikkäimmät höyhenet varislinnuista tai petolinnuista. Näin voi päätellä linnunluiden määrästä ja niissä olevista kivijäljistä. Kiinnitettiinkö sulkia päähän, tai lannevaatteisiin? Ainakin ne mullistavat jälleen ymmärryksemme ihmisyydestä.

Pitkään ajateltiin että meidän kaltaisemme ihmiset olivat tuore luonnon aikansaannos. Eroa neandertalilaisiin pidettiin suurena, ja heitä (kas kummaa) meitä paljon tyhmempinä.  Kömpelöitä peikkoja, jotka eivät osanneet arvostaa taidetta ja kauneutta.

Geenitutkimuksen uskomattomat löydökset viittaavat nyt siihen, että neandertalilaiset erkanivat meikäläisistä vähintään puoli miljoonaa vuotta sitten. Silti olemme samaa lajia, sillä saimme yhteisiä lapsia ja myös lapsenlapsia. Neandertalislaisia geenejä löytyy tänäkin päivänä Euroopasta ja erityisesti Aasiasta elävistä ihmisistä.

Ja molemmat osasivat laittautua kauniiksi. Vasta toissapäivänä tyttäreni kärtti itselleen turhan hiussoljen, jossa oli kallis ja ylipitkä höyhenkoriste. Tämä viehätys – joka edellyttää sekä pitkälle kehittynyttä ajattelua että kauneuden tajua –  voi olla miltei miljoona vuotta vanha piirre! Ilmeisesti neandertalilaiset pynttäytyivät myös värjäämällä ihoaan.

Mikä sitten erottaa meitä muista ihmisten kaltaisista olioista? Vastauksia tarjoaa niin sanottu denisovan ihminen. Tämä vasta neljä vuotta sitten Siperiasta löytynyt uusi olio on läheisempää sukua neandertalilaisille kuin meille.

Denisovasta on löydetty vain muutamia luupalasia. Hyvin säilyneestä DNAsta tutkijat kuitenkin päättelevät, että heillä oli ruskea tukka, ruskeat silmät, ja tumma iho. Denisovan ihmisiä oli ilmeisesti suhteellisen vähän, ja he elivät idässä nykyihmisen kanssa rinnakkain. Siksi heidän geenejään on edelleen itä-aasialaisilla ihmisillä jopa kuuden prosentin verran.

Erot meidän ja denisovanihmisten perimässä liittyvät muun muassa aivotoimintoihin, hampaisiin, puhekykyyn ja silmiin. Mutta tutkijoiden mukaan eroja on silti hämmästyttävän vähän. Voi puhua asteittaisesta muutoksesta, ei selkeästä ja valtavasta kuilusta.

“Tummat silmät, ruskea tukka, koskaan niitä hylkäisi en…” Jotain meitä toisissa yhdisti, ja kiehtoi, Ja silti erosimme. Niin neandertalilaiset kuin denisovat kuolivat pois kymmenen tuhansia vuosia sitten. Ihmisten asutukset laajenivat laajenemistaan, heidän ei.

Mitä tapahtui?

Aikaisemmin on esimerkiksi ehdotettu, että eurooppalaiset neandertalilaiset eivät osanneet suojautua kylmenevässä ilmastossa. Tai sitten että heidän perheen sisäinen työnjakonsa oli ollut liian joustamaton lasten selviämiseksi. Mutta jos nämä läheisemme olivat niin samankaltaisia, että elimme rinnakkain ja lomittain, on helppo ajatella vielä yhtä syytä. Ehkä emme olleet niinkään parempia vaan häikäilemättömämpiä? Ehkä se kohtalokas onnettomuus, mikä heille koitui, oli – me.

Anna Rotkirch

(kolumni Seura-lehdessä, lokakuu 2012)