University of Helsinki
Kirjoittanut Jaana Väisänen
Maatalouden kehitys viimeisen 50 vuoden aikana on nostanut satotasoja niin reilusti, että ruokaa teoriassa pitäisi olla enemmän kuin riittävästi maapallon nykyiselle väestölle. Silti 850 miljoonaa ihmistä kärsii ruuan puutteesta. Vuodesta 2005 alkanut elintarvikkeiden hintojen nousu ja heilahtelu on asettanut uudet 100 miljoonaa ihmistä alttiiksi ruokapulalle.
Monissa kehitysmaissa maatalouden kehittämisen aliresurssointi, julkisten tukiohjelmien purkaminen sekä IMF:n ja Maailmanpankin ajama maatalouskaupan vapautuminen ovat heikentäneet pienviljelijäväestön tulotasoa ja elintarviketuotantoa. Kaupan vapautuminen ja sääntelyn purku johtivat esim. Afrikassa siihen, että lannoitteiden hinnat kohosivat, tuotteiden takuuhintajärjestestelmät purettiin ja pientuottajien lainansaantimahdollisuudet vaikeutuivat. Pientiloihin tukeutuva kotimainen ruuantuotanto supistui, ja näiden maiden elintarvikehuolto joutui nojaamaan yhä vahvemmin tuontiruokaan, ja on siksi yhä alttiimpaa maailmankaupan hintaheilahteluiden vaikutuksille.
Syyskuussa 2008 FAO ilmoitti maailmanmarkkinahintojen nousun lisänneen nälkäänäkevien määrän yli miljardiin. Kun vuonna 2007 ruuan maailmanmarkkinahinnat nousivat 24 %, syyskuuhun 2008 mennessä ne olivat nousseet 52 %. Ylikansalliset agribusiness-yhtiöt tekivät ennätysmäiset tulokset vuonna 2007. Esimerkiksi lannoitevalmistajien tulokset kasvoivat 139 %, viljakaupan suurimpien tulokset kohosivat 103 % ja siemen/torjunta-ainefirmojen tulokset 91 %. Tilanteen voisi jopa ilmaista niinkin, että tässä on tapahtunut melkoinen tulonsiirto köyhiltä rikkaille.
FAOn mukaan tarvittaisiin vuositasolla 30 miljardia dollaria maailman ruokakriisin helpottamiseen. Kannattaa muistaa, että vuonna 2008 USA:n hallitus on käyttänyt yli 1000 miljardia dollaria veronmaksajien rahoja liittovaltion pankkikriisin lieventämiseen, joten kovin tärkeä asia ruokakriisi ei näytä olevan.
Maatalouden investoinnit ovat viime vuosikymmenen aikana kohdentuneet paikallisen ruuantuotannon sijasta entistä enemmän vientikasvien tuotantoon, jolla valtiot hankkivat ulkomaista valuuttaa. Esimerkiksi Ghanassa maataloustuotteiden osuus viennistä vuosina 2003-5 oli 56 %, mutta bruttokansantuotteesta (BKT) vain 37 % ja Ugandassa vastaavasti 74 % ja BKT:sta 32 %.
Nykyiset energia-, rahoitus- ja ruokakriisit lisäävät ruuan hintaheilahtelujen todennäköisyyttä. Monille kehitysmaille tämä on kohtalokasta, elleivät ne pysty parantamaan omavaraisuuttaan. Tarvittaisiin joustavuutta maatalouspoliittisen päätöksentekoon sekä merkittävästi suurempaa kansainvälistä tukea, jotta ne voisivat lisätä elintarvikeomavaraisuuttaan. Se toimisi puskurina hintavaihteluiden tuhoisille vaikutuksille.
”Investoinneilla julkiseen tutkimukseen, jonka tavoitteena on pientilojen toimeentulon parantaminen, on parhaat mahdollisuudet parantaa maailman ruokaturvaa. Tutkimus voi tuottaa taloudellisesti hyvin, auttaa köyhyyden vähentämisessä ja tarjota uusia mahdollisuuksia maatalousyritysten kehittymiselle ja edistää monipuolista työllisyyttä.” Näin todetaan kansainvälisen IAASTD-projektin loppuraportissa.
Lue lisää:
Bertow K. 2007. Impact of IMF and World Bank policies and EPAs on smallholder farmers in Uganda, Zambia and Ghana. University of Giessen. http://www.germanwatch.org/handel/euaf07pe.pdf
Matpriser slår hårt mot fattiga. Nyhet från Jordbruksaktuellt 2009-05-04.