University of Helsinki
Kirjoittanut Jaana Väisänen
Yli 70 % maailman köyhistä elää kehitysmaiden maaseudulla. He ovat suoraan tai epäsuorasti taloudellisesti sidoksissa maatalouteen. Yli 85 % maailman viljelijöistä tuottaa ruokaa alle 2 hehtaarin peltoalalla, joten näin pienellä pinta-alalla sadon- ja tulonmenetyksiin ei juurikaan ole varaa. Vain 2,7 % maailman viljelijöistä viljelee yli 10 hehtaarin alaa.
Monet kehitysmaat hankkivat ulkomaista valuuttaa maataloustuotteiden myynnillä, joten maailmanmarkkinoiden hintamuutokset aiheuttavat talouden epävarmuutta. Esim. vuosien 1983-98 aikana maataloustuotteiden hinnat vaihtelivat -50 – +150 % keskiarvosta. Teollistuneiden maiden kuten Euroopan Unionin ja USA:n harjoittama tukipolitiikka vääristää mm. puuvillan hintaa maailmanmarkkinoilla. Esimerkiksi sambialaisen puuvillantuottajan tulot lisääntyisivät 18-28 %, jos EU:n tuet poistettaisiin.
Tasapuolisempaa kauppapolitiikkaa
Nykyiset kansainvälisen kaupan säännöt ovat osoittautuneet heikosti sopiviksi kehittymässä oleville talouksille ja erityisesti pientuottajille tai maaseutuelinkeinoille. Maataloustuotteiden kansainvälinen kauppa voi teoriassa olla eduksi kehitysmaille, jos ne pystyvät myymään tuotteitaan laajamittaisesti isoille markkinoille, ostaa halvemmalla sellaisia tuotteita, joiden hinta olisi kalliimpi kansallisilta markkinoilta, tai saada sellaista tietotaitoa ja teknologiaa, jota kotimaasta ei olisi saatavilla.
Monien Afrikan maiden talous oli kuralla 1970-luvun öljykriisin jälkeen (ks. esim Germanwatchin Bertow:n esitys), ja kun IMF ja Maailmanpankki tulivat apuun, sääntelyn purku ja kaupan vapauttaminen jouduttiin ottamaan vähän kuin kaupanpäällisiksi. Seurauksena oli, että ulkomaiset tuontifirmat syrjäyttivät pientuottajat kotimaan markkinoilla. Tuonti vaikeutti erityisesti niiden paikallistuottajien liiketoimintaa, joille ei ollut mahdollista hyötyä kansainvälisestä kaupasta. Kehittyvät taloudet ovatkin yleensä joutuneet kärsimään kaupan vapautumisesta, elleivät ne ole pystyneet rakentamaan paikallista tuotantoa suojaavia rakenteita.
Tarvitaan poliittista joustovaraa
Tasapuolisempiin kauppajärjestelmiin pyrkivät ja pientuottajien markkinointimahdollisuuksia parantavat kauppa- ja markkinointipolitiikan uudistukset voivat vaikuttaa merkittävästi köyhyyden ja nälän lieventämiseen. Vanhastaan tiedämme, että maataloussektorin kehittyminen ja lisääntyneet viljelijätulot ovat aina lisänneet taloudellista kehitystä myös kansantalouden muilla sektoreilla.
Kehitysmaiden maatalouden investoinnit ovat viime aikoina keskittyneet vientituotteisiin, jotta niiden avulla saataisiin ulkomaista valuuttaa. Maatalouden tietotaitoa ja teknologiaa parantavat investoinnit ruuantuotantoon, paikallismarkkinoiden infraan, sadonkäsittelyyn, paikalliseen jatkojalostukseen, markkinointiin ja tietotekniikkaan ovat olleet riittämättömiä. Kaupan vapauttaminen ilman investointeja pienviljelijäsektorin toimintakyvyn parantamiseen, on ajanut alas paikallista elinkeinotoimintaa.
Kehitysmaiden oman ruuantuotannon olisi voitava vahvistua, jotta se puskuroisi näitä kansantalouksia maailmanmarkkinoiden hintaheilahteluilta vastaan. Esimerkiksi ”henkivartijasopimuksilla” voitaisiin suojata ruokaomavaraisuuden kannalta tärkeitä tuotteita, eli kyseisten tuotteiden tuontiin eivät pätisi kauppatariffien alentamissopimukset. Tällainen politiikka olisi tehokas työkalu suojella kyseisen valtion pientuottajia tuontikilpailulta, kunnes paikallinen maatalouden tietotaito, teknologia ja infrastruktuuri ovat ehtineet kehittyä kansainvälisesti kilpailukykyisiksi.
Non-reciprocal market access (kehitysmaille annettu oikeus tiettyjen tuotteiden vapaakauppaan kv-markkinoilla ilman vastavuoroisuutta) on toinen politiikkamalli, joka auttaa kehitysmaita. Tällaiset sopimukset ovat olleet osa kansainvälisen kaupan järjestelmää jo aiemminkin, esim. USAn, Euroopan ja Japanin välillä 1950-luvun uudistuksissa. Tällä hetkellä ei-vastavuoroisia kauppasopimuksia on esim. USA:n ja Saharan alapuolisen Afrikan maiden kesken. Ei-vastavuoroisten kauppasopimukset olisi yhtenäistettävä ja rakennettava osaksi kansainvälisen kaupan järjestelmää.
Lisäarvo reilummin jakoon
Kehittyneiden maiden yritykset hallitsevat elintarvikkeiden jatkojalostusta ja markkinointia, ja ottavat suurimman osuuden jalostettujen tuotteiden arvoketjussa muodostuneesta lisäarvosta. Siksi Reilun Kaupan tuotteet ovat askel tasa-arvoisempaan lisäarvon jakamiseen. Jalostettujen tuotteiden nousevien tariffien poisto kansainvälisessä kaupassa antaisi mahdollisuuden kehitysmaille ja niiden pientuottajille lisätä omaa osuuttaan arvoketjussa, kunhan se olisi vain kehitysmaiden käytössä oleva rajattu etuus (ns. sui generis IPR).
Ympäristövaikutuksille hinta
Intensiivinen teollisuusmaiden maatalous nojaa vahvasti kehitysmaissa tuotettuun rehuun, kuten soijaan. Esimerkiksi Suomen maatalouden rehujen valkuaisomavaraisuus on noin 13-14 %. Rehuntuotannon aiheuttamien ympäristö- tai terveyshaittojen kustannukset maksaa tuottajamaa, eikä näitä kustannuksia näy soijan hinnassa. Tarkemmin ajatellen monet ympäristövaikutukset ovat oikeastaan seurausta siitä, että markkinoilla ei ole onnistuttu hinnoittelemaan tuotteiden ympäristö- ja sosiaalisia haittoja eikä tarjoamaan kannusteita kestävyyteen. Jos niillä olisi tuntuva hinta, ympäristöhaittoja aiheuttavista menetelmistä pyrittäisiin eroon.
Eräs mahdollisuus on ekosysteemipalveluista palkitseminen, joka kannustaisi maataloutta pienentämään ympäristöjalanjälkeään ja toimisi porkkanana siirtymisessä kestäviin tuotantomenetelmiin. Erilaisista ympäristöpalveluiden palkkioista tulisi muodostua pysyvä tulonlähde paikallisyhteisöille ja viljelijöille. Ne parantaisivat paikallista elinkeinotoimintaa ja takaisivat ekosysteemin kestävyyden pitkällä aikavälillä. Kannattaa tutustua FAO:n PESAL-projektiin, jossa on hahmoteltu ekosysteemipalveluiden palkkiojärjestelmien rakentamista.
Lue lisää:
IAASTD 2009. Issues in Brief: Business as usual is not an option: Trade and markets http://www.agassessment.org/docs/10505_Trade.pdf
Bertow K. 2007. Impact of IMF and World Bank policies and EPAs on smallholder farmers in Uganda, Zambia and Ghana. University of Giessen. http://www.germanwatch.org/handel/euaf07pe.pdf.
Hyvä kuvaus näiden valtioiden taloustilanteesta ja pienviljelijän arjesta talousmyllerryksen keskellä.
Ekosysteemipalvelut
Braun, J. von 2008. Poverty, Climate Change, Rising Food Prices, and the Small Farmers.
Hyvä kooste erilaisista ekosysteemipalveluista ja niiden merkityksestä. Esimerkkejä ekosysteemipalveluhankkeista löytyy Tansanian workshopin alta, ks. esim. Leslie Lipperin ja Alice Ruhwezan esitykset.