Gazeta Sasha

Lumihuippuisia vuoria, konjakkia ja paikallisen papan elämäntarinoita – opintomatka Georgiaan ja Armeniaan keväällä 2018

Mersu kiitää Kaukasian yössä kohti Tbilisiä 180 kilometriä tunnissa. Kuski kehuu Georgiaa, vilkaisee olan yli ja painaa lisää kaasua. Puristan penkistä ja mietin, oliko viereisessä autossa tuttuja. Saimme omasta mielestämme hyvään hintaan neljä ”taksia” hotellille. Juuri nyt en ole varma, lähtivätkö kaikki Mersut edes samaan suuntaan vai joutuivatko matkatoverit muilutusmatkalle jonnekin muualle kuin Tbilisiin.

Hymy on herkässä, kun kaikki mersumiehet ajoivat meidät samaan hotelliin. Harmaapäinen pieni setä käärii kaikki rahat ja kolmikko kaasuttaa kapeaa kujaa tiehensä. Kalliiksihan se tuli, pakko myöntää. Turisteja aina huijataan, mutta Tbilisin kaoottisesta liikenteestä hengissä selviäminen on tavallaan rahanarvoinen kokemus.

Keväinen vihreys ja aurinko karkotti matkaväsymyksen, kun kävelimme ensimmäiseen tutustumiskohteeseen Tbilisi State Universitylle. Henkilökunta ja paikalliset opiskelijat esittelivät meille yliopistoaan sekä Georgian historiaa. Lopuksi tutustuimme yliopiston maineikkaaseen arkeologiseen museoon.

Yöllinen matkanteko alkoi väistämättä väsyttämään iltapäivällä. Horjahtelen väsymyksestä samalla kun sympaattinen vanha herra nostelee esitelmöidessään ruukkuja ronskin ottein yksi toisensa perään. Mielessä kävi, mitä tapahtuisi, jos kaadun arkeologisessa museossa jonkun tuhansia vuosia vanhan ruukun päälle.

Georgiasta on löydetty keramiikan paloja, jotka todistavat, että maassa on valmistettu rypäleviiniä 6 000 ― 5 800 ennen ajanlaskun alkua. Georgialainen viinintekotaito on nykytiedon mukaan maailman vanhinta. Kysyn professorilta, löysikö hän nämä vanhimmat ruukun palaset. Ei kuulemma. Lopuksi, kuin lisätäkseen kommentin, hän tempaisi syliinsä ruukun sijasta pääkallon ja pyysi opiskelijaa silittämään tämän muinaisen kaukasialaisen otsaa.

Professori Vakhtang Licheli esitelmöi ruukuista sekä pääkalloista intohimoisesti.

Tiukkaa asiaa Georgian yhteiskunnasta ja konflikteista

Toisena päivänä suuntasimme UNDP:n toimistolle, missä YK:n edustaja Natia Natsvlishvili kertoi koruttomasti Georgian ongelmista kuten köyhyydestä, työttömyydestä ja ratkaisemattomista konflikteista. UNDP on YK:n kehitysohjelma, joka toimii 170 maassa tai alueella.

Natsvlishvili painotti, että ongelmista huolimatta edistystä on tapahtunut paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vaikutuksen tekee esimerkiksi se, kuinka poliisi puhdistettiin korruptiosta Natsvlishvilin mukaan lähes täysin 2000-luvun alussa. Kaikki vanhat poliisit erotettiin ja uusille annettiin koulutusta sekä tuntuva palkankorotus.

Natia Natsvlishvilillä on mukaansatempaava puhetyyli. Hän osaa kertoa mielenkiintoista asiaa tarinallisella ja havainnollistavalla tavalla.

Nykyisin poliisi on Natsvlishvilin mukaan luotettava ja arvostettu Georgiassa. Entinen neuvostomaa, enpä olisi uskonut. Natsvlishvilin mukaan korruptio voidaan selättää, jos poliittiset päättäjät vain haluavat aidosti muuttaa maata.

Georgialaiset poliitikot ovat nuoria, joten heillä on päättäväisyyttä uudistaa maata. Yksi poliittisen kulttuurin ongelma on kuitenkin se, että naisia ei arvosteta päättäjinä miesten rinnalla. Vain 12 prosenttia Georgian parlamentin edustajista on naisia. Prosenttiosuus on Kaukasian maiden alhaisin.

Retki Etelä-Ossetian rajalle

Georgiassa ei voi käydä, ellei tutustu lainkaan maan konflikteihin. Niistä tunnetuin on Etelä-Ossetian tilanne. Alueesta käytiin viiden päivän sota vuonna 2008 Georgian ja Venäjän välillä. Vuoden 2008 Georgian sodan jälkeen Etelä-Ossetia julistautui itsenäiseksi, mutta käytännössä alue on ollut riippuvainen Venäjästä siitä lähtien. Kansainvälinen yhteisö ei ole tunnustanut alueen itsenäisyyttä. Kiisteltyä rajaa kutsutaan nimellä administrative boundary line.

Konfliktin juuret ulottuvat 1990-luvun alun sisällissotaan, jolloin Etelä-Ossetia ja toinen alue Abbhasia pyrkivät irtautumaan Georgiasta. Sisällissotien jäljiltä maassa on edelleen noin 270 000 sisäistä pakolaista. Vuonna 2008 pakolaisiksi jääneille on järjestetty pakolaisleirejä, joissa on juokseva vesi ja sähköt. Yksi tällainen parakkikylä näkyy maantielle matkalla Tbilisistä Goriin. 1990-luvulla pakolaisiksi jääneitä ei ole autettu samalla tavalla, vaan he asuvat heikommissa olosuhteissa.

Kansalaisjärjestö Danish Refugee Councilin työntekijät vievät meidät ihan kiistellyn rajan tuntumaan, Ergnetin kylään, mistä näkyy Etelä-Ossetian kaupunki Tskhinvali. Sinne ei kuitenkaan ole menemistä kuin ani harvoilla erikoisluvan saaneilla, jotka tapaavat sukulaisiaan. Tilanne rajalla on edelleen kireä ja kidnappaukset ovat mahdollisia.

Olo on epätodellinen hiljaista ja koleaa kevätmaisemaa tuijotellessa. Sekä Danish Refugee Councilin että UNDP:n työntekijöiden mukaan Etelä-Ossetia on lähes eristyksissä sekä Venäjän että Georgian suunnasta. Kukaan ei oikein tiedä, mitä siellä tapahtuu.

Tiukasti vartioitu raja kulkee Ergnetin kylän kohdalla. Taustalla Etelä-Ossetian kaupunki Tskhinvali. Korkeintaan kulkukoirat voivat liikkua alueella vapaasti.

Kulkukoirien välikevennys.

Vuorille!

Pikkubussin kurvaillessa vuorten ja laaksojen välissä köyhä maaseutu näyttää matkalaisen silmiin kauniilta. Vesi kimmeltää vuoristopuroissa ja kevätkukkia pursuilee ränsistyneiden talojen puutarhoista. Todellisuudessa raskas teollisuus on neuvostoaikana vaurioittanut kaukasialaista luontoa, mutta näyttää, että Georgialla olisi silti luontoa mitä esitellä turisteille.

Päivän kohokohta on luolaseikkailu Vardziassa, jonka maisemat ovat kuin elokuvasta. Kapusimme vuoren rinteille, minne munkit ovat kaivaneet käsipelillä 1100-luvulla luostarin. Joidenkin tietojen mukaan luolastoissa asui parhaimmillaan 50 000 ihmistä 13 eri kerroksessa. Ihmisten intohimo käsitöihin ei jätä kylmäksi.

Pieruvettä suoraan lähteestä

Illasta kurvasimme vielä pierun hajuiseen luonnonpuistoon. Siellä sijaitsee kuuluisan Borjomi-veden lähde, jonka vettä Georgia vie satoja litroja maailmalle. Borjomi on vissyä ja lääkettä, jonka kerrotaan parantavan krapulan ja siinä sivussa muutkin vaivat. Maku on terävämpi, mineraalisempi ja runsaampi kuin tavanomaisten vissyvesien.

Maaginen lähde pulppusi kökköä Angry Birds -puistoa muistuttavan leikkipuiston keskellä. Alkuperäinen lähde ei ole tujun maineensa veroinen. Tuore Borjomi-vesi maistui lämpimältä ja likaiselta suolavedeltä. Paikalliset papat kantoivat vettä kanistereissa kotiinsa. Itse nautiskelen aromikasta pieruvettä mieluummin kaupasta ostettuna, jolloin veteen on lisätty happoja.

Lumihuippuinen Ararat-vuori kohoaa helteisen Jerevanin kyljessä

Jerevaniin lähdön aamu häämötti kauniina. Vielä kauniimpana siinsi kuitenkin ajatus Armenian lämpimästä, lähes 20 asteen säästä, jota varten pakkasimme mukaan ottamamme hellevaatteet.

Maiden välisellä rajalla jouduimme keräämään kaiken omaisuutemme ja menemään rajatarkastukseen lukuisia nyssäköitämme kantaen. Joistain, hämärän peittoon jääneistä, syistä johtuen rajavirkailijat saivat suurta huvia passeistamme ja niissä olleista passikuvista. Ilmeisesti monet meistä muistuttivat virkailijoiden mielestä vain etäisesti kuviaan.

Ylitettyämme Armenian rajan tie muuttui radikaalisti. Lähdimme kiemurtelemaan pientä vuoristotietä kohti Jerevania. Yhtäkkiä huomasimme, että läpitunkematon sumu oli kietonut koko linja-automme valkoiseen vaippaansa. Onneksi kuskimme kuitenkin selvästi tiesi, mitä oli tekemässä, ja pääsimme turvallisesti taukopaikkaamme Sevan-järven rannalle.

Alkuillasta saavuimme Jerevaniin. Asetuttuamme hotelliin lähdimme tutustumaan kaupunkiin.

Loppuillan kuljeskelimme ympäriinsä ja ihailimme kaunista kaupunkia, jonka taustalla häilyi valtaisa Ararat-vuori.

Kaukasia-tietoa ja konjakkia

Hotellin runsaan aamupalan jälkeen pakkasimme tavaramme ja suuntasimme kulkumme kohti ensimmäistä virallista Jerevan-kohdettamme, Kaukasia-instituuttia. Instituuttivierailumme eteni niin, että esitimme alueesta kysymyksiä ja instituutin osaava henkilökunta sivisti meitä tiedoillaan.

Aluksi meille kerrottiin instituutin toiminnasta, mutta pian siirryimme käsittelemään Armenian ja Azerbaidžanin välistä, Vuoristo-Karabahiin sijoittuvaa, etnistä ja alueellista konfliktia.

1980-luvun lopulta näihin päiviin jatkunut konflikti, joka on vaatinut lukuisia kuolonuhreja kummaltakin puolelta, juontaa juurensa 1900-luvun alkuun, jolloin Josef Stalin julisti Karabahin autonomiseksi Azerbaidžanin alueeksi. Ongelma kuitenkin oli, että alue oli pääosin etnisten armenialaisten asuttama. Konflikti puhkesi, kun alueen armenialaiset vaativat Vuoristo-Karabahin liittämistä osaksi Armeniaa.

Kaukasia-instituutin jälkeen syvensimme Jerevan-tuntemustamme tutustumalla lisää kaupunkiin. Suurin osa ryhmästämme lähti Jerevenin nähtävyyksille. Kun muut kävivät ihailemassa valtavaa Äiti Armenia-patsasta, muutamat vierailivat armenialaisen elokuvaohjaaja Sergei Paradjanovin museossa.

Iltapäivällä herättelimme makunystyröitämme yhden Armenian suurimmista vientituotteista, konjakin, parissa. Kävimme noin tunnin mittaisella opastetulla kierroksella Noy-konjakkitislaamossa. Opas esitteli tislaamon tiloja ja historiaan sekä kertoi konjakin valmistuksesta.

Kierros konjakkipyhätössä huipentui maistelutilaisuuteen, jossa tutustuimme kahteen eri-ikäiseen konjakkiin, ja vertailimme niiden toisistaan poikkeavia aromeja. Herrasmiehet Niko, Tomi ja Tuomas tietävät, että konjakin nautiskelussa oleellista ei ole vain maku vaan vakuuttava olemus.

Kierroksen jälkeen hajaannuimme viettämään viimeisiä hetkiämme kaupungissa. Osa lähti ravitsemaan itseään armenialaisella ruualla sillä aikaa, kun osa lähti etsimään vanhaa Jerevania.

Hökkelitalojen pappa kutsuu kylään

Vanhan Jerevanin ja uudemman keskustan erottaa vain kapeat portaat, jotka alkavat lähes pääkadun varrelta. Portaiden yläpäässä on täysin erilainen maailma. Talot ovat hyvin pieniä ja hökkelimäisiä.

Tapasimme tutkimusmatkallamme vanhan miehen, joka halusi esitellä aluetta. Hän kierrätti meitä hökkelitalojen välissä ja kertoili elämäntarinoitaan. Mies oli syntynyt juuri sillä kukkulalla mutta työskennellyt ja elänyt ympäri Neuvostoliittoa aina Siperiassa asti.

Lopulta sympaattinen pappa näytti meille ylpeänä synnyinkotinsa ja kutsui meidät vierailulle nykyiseen asumukseensa. Pieni koti koostui yhdestä huoneesta, joka oli seinistä kattoon asti täynnä erilaisia outoja koriste-esineitä ja kuvia.

Harmiksemme jouduimme kieltäytymään kahveista, sillä meidän piti kiirehtiä junalle. Kiitokseksi annoimme sympaattiselle oppaalle Fazerin suklaalevyn. Kuvassa oikealla avonaisen oven takana on papan kotikolo.

Paikallisen papan luona vierailu oli yksi reissun erikoisimmista kokemuksista. Yllättävä tapaaminen muistutti meitä, että entisiin neuvostomaihin saa syvemmän otteen tutustumalla paikallisiin ihmisiin ja heidän kokemuksiinsa.

Illan hämärtyessä lähdimme yöjunalla takaisin Tbilisiin. Jos emme lukumäärällisesti aivan kansoittaneet kokonaista vaunua, ilkamointimme ainakin täytti koko tilan.

Gorissa Stalin on vielä kova juttu

Palattuamme Tbilisiin nukuimme hotellissa muutaman tunnin ja lähdimme sitten kohti Goria ja siellä olevaa Stalin museota. Gorissa tutustuimme hieman kaupunkiin, joka oli kuitenkin niin pieni, että tehtävä oli nopeasti suoritettu. Kaupunkikierroksen jälkeen menimme Stalin- museoon.

Koska Josif Stalin oli kotoisin Georgian Gorista, kaupunki oli perustanut hänelle museon. Museossa opas kertoi Stalinin elämästä ja poliittisesta urasta. Vierailu oli hämmentävä kokemus, sillä Stalin on edelleen pikkukaupungin vetonaula eikä museossa kritisoida hänen tekojaan.

Kierroksen lopuksi tutustuimme Stalinin henkilökohtaiseen junavaunuun, jossa oli pramea sisustus ja luodinkestävät seinät. Museon pihalle oli siirretty myös Stalinin synnyinkodin julkisivu.

Illalla otimme tuntumaa Tbilisin yöelämään. Paikallisen hipsterihostellin pihalla oli monia pieniä baareja, joista valitsimme mielestämme tanssiystävällisimmän. Vaikka paikan musiikki ei lukuisista kappaletoiveistamme huolimatta hivellyt korviamme, pääsimme lopulta tanssin pyörteisiin. Vauhdikkaat tanssiliikkeemme houkuttelivat parketille myös paikallisia, joille näin intoutunut tanssahtelu oli selvästi vierasta. Baarimikko kertoi, etteivät georgialaiset nuoret tanssi juuri lainkaan, joten hän ei ollut ikinä nähnyt yhtä vauhdikasta menoa.

Viimeistä viedään: Georgian EU-haaveita ja amerikkalaisrahan radiotoimitus

Georgiassa liehuu enemmän EU:n tähtilippuja kuin Euroopan Unionin alueella yhteensä. Lisäselityksiä tilanteeseen saimme viimeisenä päivänä, kun vierailimme EU Delegaation Tbilisin toimistolla. Georgia tavoittelee innokkaasti täysivaltaista EU-jäsenyyttä. Poliittisten suhteiden päällikkö Monika Csaki kertoikin, että EU on todella suosittu niin poliitikkojen kuin tavallisten georgialaisten keskuudessa.

Georgian liittyminen EU:hun ei kuitenkaan ole täysin ongelmaton asia. Csakin mukaan monet georgialaiset käytännöt sotivat EU:n vaatimusten kanssa. Esimerkiksi georgialaiset autot, joista puuttuu eri osia, kuten puskureita ja pakoputkia, eivät täytä unionin vaatimuksia. Suurin ongelma lienee kuitenkin maan ratkaisemattomat konfliktit Venäjän kanssa.

Päivän toinen vierailukohteemme oli georgialaisen Radio Tavisupleban toimitus. Toimitus kuuluu Radio Free Europen viestintäorganisaatioon, joka saa rahoituksensa Yhdysvaltojen kongressilta. Tavisupleba toimittaa sekä georgian- että venäjänkielistä sisältöä. Geogiankielinen sisältö kattaa kuitenkin suurimman osan kanavan toiminnasta. Nykyisin radiokanava on siirtymässä yhä enemmän Internetiin.

Koska Radio Tavisupleba pyrkii käsittelemään myös kiisteltyjä aiheita, kaikki poliitikot eivät ole olleet erityisen mielissään kanavan toiminnasta. Suurin puheenaihe paikallisten ihmisten arjessa on kuitenkin politiikan sijaan niukka toimeentulo sekä työttömyys. UNDP Georgian mukaan työttömyysprosentti on 12. Jopa 42 prosenttia väestöstä asuu maaseudulla, missä elintaso on heikompi kuin kaupungissa.

Matkamme päätti viimeisen illan illallinen, jonka söimme perinteisessä georgialaisessa ravintolassa. Nautimme maukkaasta ruuasta ja toistemme seurasta. Viimeistään tässä vaiheessa tosin monilla alkoi hatsapurikiintiö tulla jo täyteen ja tavallinen suomalainen ruoka houkuttaa. Illallisen jälkeen kokoonnuimme vielä viettämään aikaa yhdessä hotellille. Jätimme Georgian ja Tbilisin taaksemme yön pikkutunneilla ja suuntasimme kohti Riikaa ja Helsinkiä.

Kaiken kaikkiaan opintomatka oli mahtava kokemus. Opimme runsaasti uutta niin Georgiasta ja Armeniasta kuin koko Kaukasian alueestakin. Yhteiset kokemukset ja kommellukset hitsasivat ryhmämme tiiviisti yhteen, ja tuntuikin haikealta ja jopa oudolta hyvästellä ihmiset, joiden kanssa vietimme niin ohjelmantäyteisen ja vauhdikkaan viikon.

Our study trip to Georgia happened on 28.3.–5.4.2018. During the week we got to know Georgia, its capital Tbilisi and Armenia’s capital Yerevan. We visited various Caucasian destinations from the EU delegation in Tbilisi to the cognac distillery in Yerevan.

On our first day in Tbilisi our group visited the Tbilisi State University. In the university some of the students and teachers told us about the school’s history and activities. They also showed us their archeological collection from which they were very proud of. Georgia is famous for its archeological findings that show the long history of the country.

On the second day of our trip our group went to the office of the United Nations Development Programme. There a representative of the United Nations, Natia Natsvlishvili, told us about Georgia’s problems: poverty, unemployment and conflicts. However, in her opinion Georgia is now almost completely free from corruption.

In the afternoon we got to know more about Georgia’s conflicts, especially about the conflict in South Ossetia. Representatives of the non-governmental organization Danish Refugee Council told us about the conflict and took us near the border of South Ossetia. Situation on the border is tense and kidnappings are possible.

Major part of our fourth day passed while we sat on a bus. We travelled over 200 kilometers to Vardzia, where an amazing cave town is situated. We climbed up to a mountain where monks have dug a monastery in the 11th century. At some point there where as many as 50 000 people living in the caves.

Our group also visited the Borjomi national park, where we drank the famous Borjomi water straight from the spring. It smelled and tasted horrible.

After the trip to Vardzia and Borjomi we headed towards Yerevan in Armenia. Again almost the whole day was spent inside the bus. On the way we stopped at the shore of Lake Sevan where the views were spectacular, since the lake was surrounded by snow-capped mountains.

On Monday 2.4. we spent the day by getting to know Yerevan and Armenia. We visited the Caucasus Institute, where we were told about the history of the institute and about the conflict between Armenia and Azerbaijan. This ethnic and regional conflict takes place in Nagorno-Karabakh which is a region inside Azerbaijan’s territory. Armenians in the region want to be part of Armenia, which has led to numerous conflicts.

Our group also visited an Armenian cognac distillery. There we got to know about the history of the distillery and about cognac making. In the evening we headed back to Georgia by night train.

On Tuesday we went to Gori and spent some time in the museum of Josef Stalin. The museum guide told us about Stalin’s life and politics. In the end of the tour she also showed us Stalin’s private train, which had bulletproof walls.

On our last day in Tbilisi we visited the EU delegation and Radio Tavisupleba, which broadcasted both in Georgian and Russian. In the first destination, the Head of Political Relations, Monika Csaki, said that the EU is really popular among both politicians and ordinary Georgians. However, the country needs to change many of its ways in order to fit to EU standards.

All in all, the study trip was a great experience. We learnt a lot about Georgia, Armenia and the whole Caucasus region. A shared week and mutual experiences transformed our study group into a close-knit team.

Aikaisempien vuosien opintomatkoista voit lukea vanhemmasta Gazeta Sashasta.