Vallankumouksia ja vastakulttuuria Polonica-kokoelmassa

Wallenrod2

Puolankielinen kirjallisuus vapaakappaleajalta Polonican perustana

Polonica-kokoelman alku juontaa tsaari Nikolai I Yliopistolle antamiin lahjoituksiin, joita kerättiin mm. puolalaisilta kouluilta. Tämän lisäksi myös puolalaista kirjallisuutta saatiin vapaakappaleoikeuden myötä Varsovasta ja 1830–1850 -luvuilla erityisesti Vilnasta, mutta myös valtakunnan muista osita, kuten Kiovasta ja Pietarista. Puolankieliset painotuotteet muodostavatkin valtaosan Polonican vanhimmasta, ennen vuotta 1918 julkaistusta aineistosta.

Polonican vapaakappaleajalle 1828–1917 ajoittuu puolalaisten kansallisten pyrkimysten nousu. Puola-Liettua oli jaettu kolmen kertaan 1700-luvun aikana, eikä Puolan valtiota ollut olemassa ennen vuotta 1918. Kun Puola oli valtakuntana lakannut olemasta, jaetun maan kirjallisuus muodosti vastakulttuurin välineen jolla pyrittiin haastamaan niin vallitsevia valtiollisia oloja kuin kirjallisia mieltymyksiä eri aikoina. 1800-luvun puolalainen kirjallisuus haastoi kysymään missä ja mitä Puola oikeastaan on?

Puolan raja-alueiden vaikutus kansalliselle heräämiselle
Puolan kansallinen herääminen 1800-luvulla kehittyy Vilnassa, missä yliopistolla oli merkittävä vaikutus niin puolalaisten tieteelliseen kuin henkiseen elämään. Yliopiston vaikutuksen on sanottu kattaneen koko jaetun Puolan alueen 1800-luvun alussa.

Vilnasta kumpusi myös puolalaisen kirjallisuuden uusi aalto. Liettualaisen asianajajan poika, Adam Mickiewicz (1798–1855), opiskeli Vilnan yliopistossa ja siellä nautti historioitsija Joachim Lelewelin (1786–1861) opetuksesta sen kukoistuskaudella. Tuolloin alettiin unelmoida Puolan itsenäistymisen palauttamisesta. Mickiewiczin heräävä kansallismielisyys huomattiin myös Venäjällä. Hänet vangittiin ja karkotettiin Venäjälle, missä hän tutustui mm. dekabristeihin ja Puškiniin sekä hän alkoi kirjoittaa yhä voimakkaammin oman kansansa tulevaisuuden puolesta. Ollessaan maanpaossa Pietarissa Mickiewicz julkaisi Konrad Wallenrodin, joka oli naamioitava sensuurin vuoksi romanttiseksi historialliseksi runoelmaksi – teosta on kutsuttu Puolan kapinan runolliseksi alkusäkeeksi.

Marraskuun kansannousun (1830–1831) jälkeen Mickiewicz ja Lelewel liittyivät niiden puolalaisten emigranttien joukkoon, jotka etsivät turvaa Ranskasta. Heidän keskuudessaan syntyi voimakas isänmaallinen emigranttikirjallisuus, jonka tehtävänä oli osoittaa kansan menneisyyden avulla tulevaisuuden tehtävät. Mickiewiczin tavoin Juliusz Słowacki (1809–1849) ja Zygmunt Krasiński (1812–1859) kuuluvat tähän kolmen bardin (trzej wieszcze) joukkoon.

Myös Puolan rajaseuduilta alkoi tulla romantikkoja, jotka alkoivat kiinnittää huomiota yhteiskunnan eri kerrosten oloihin. Ukrainalaisen Antoni Malczewskin (1793–1826) lisäksi puolalaisen romantiikan runouden ukrainalaisen koulukunnan edustajat Józef Bohdan Zaleski (1802–1886) ja Seweryn Goszczyński (1801–1876) kirjoittivat niin Ukrainan luonnon viehätyksestä kuin talonpoikien asemasta. Galitsialainen Wincenty Pol (1807–1872) oli ottanut osaa Marraskuun kansannousuun ja saavutti suosiota kapinavuosien mielialoja käsittelevällä sotilaslaulullaan Pieśni Janusza. Viimeinen huomattava puolalainen romantikko oli galitsialainen Kornel Ujejski (1823–1897), joka hänkin tuo runoissaan ilmi vuoden 1846 tunteita ja heijasti jaetun Puolan tilaa tuotannossaan.

Suuret puolalaiset positivistit ja realistit
Epäonnistuneiden kansannousujen ja isänmaallisen hurmoksen jälkeen kirjalliselle näyttämölle astuivat suuret puolalaiset positivistit ja realistit, jotka painottivat yhteiskunnallisia kysymyksiä, etenkin historiallisen romaanin muodossa. Henryk Sienkiewiczin (1846–1916) sankaritarinat allegorista Quo vadisia? lukuun ottamatta sijoittuivat Puolaan ja tarkastelivat ihmisten sielunelämää.

Sielunelämän kuvaajana tunnettiin myös Bolesław Prus (1847–1912). Lehtimiestaustainen Prus kirjoitti lyhyttä proosaa, jossa dickensiläisittäin toi esiin aikakauden sosiaalisia kysymyksiä, kuten koulutusta, luokkakiertoa sekä syrjäytyneiden ja taloudellisesti heikompiosaisten kohtaloita, kuten hän vuonna 1874 Kłopoty babunissa kuvaa. Kolmas merkittävä aikakauden positivisti oli Eliza Orzeszkowa (1841–1910). Hänet tunnetaan sosiaalisten ongelmien käsittelijänä, mutta myös kansakunnan kohtalot saivat osansa Orzeszkowan tuotannossa. Nad Niemnem vuodelta 1888 on panoraama puolalaisen yhteisön elämästä Liettuassa, missä kansannousun jälkeinen ankara venäläistämispolitiikka on keskeisellä sijalla.

Realistista perinnettä jatkoivat 1900-luvulla Puolan kirjallisuuden omatunnoksi kutsuttu Stefan Żeromski (1864–1925), joka taisteli teoksissaan kansakunnan itsensä orjuuttamista vastaan ja nobelisti Wladyslaw Stanisław Reymont (1867–1925), sosiaalisen epätasa-arvon kuvaaja ja talonpoikaiseepoksen luoja sekä useaa kirjallista suuntausta edustanut Wacław Sieroszewski (1858–1945).

Młoda Polskan modernistit
Puolan kapinan jälkeen ilmestynyt puolalainen kirjallisuus vieroksui romantiikkaa, joka oli ollut emigranttikirjallisuuden tyylisuunta. Aikanaan positivismi, realismi ja naturalismikin saivat vastustajia ja alkoi uusien ilmaisukeinojen etsiminen. Artur Górskin Życiessä vuonna 1898 julkaistun manifestin jälkeen uusia kirjallisuuden väyliä löysivät erityisesti Młoda Polskan modernistit Krakovassa.

Kaikki keskeisimmät Nuoren Puolan edustajat eivät näy Polonica-kokoelmassa. Esimerkiksi Życiessä ja sen vuoksi keskeisesti liikkeessä vaikuttaneen neljännen bardin, Stanisław Wyspiańskin (1869–1907), alkuperäisiä teoksia on kokoelmassa vain muutamia. Lyhyen, vain vuosikymmenen mittaisen mutta monipuolisen uransa aikana Wyspiańskista tuli aikakautensa kulttihahmo, joka yhdisteli taiteessaan kirjallisuutta, teatteria ja kuvataidetta. Hänen draamansa pohjautui niin Kreikan tragedioihin kuin maaväestön ongelmiin, mutta ennen kaikkea menetetty vapaus oli hänen tuotannossaan itsepäisesti läsnä. Tässä suhteessa Wyspiański haki vertailukohtia romantiikasta, jonka sosiaaliselle ja poliittiselle tendenssille hän antoi keskeisen aseman. Wyspiański nosti Mickiewiczin keskeiseksi vapaustaistelun hahmoksi.

Nuoren Puolan enfant terriblen Tadeusz Boy-Żeleńskin (1874–1941) kirjallisuus on niin ikään näyttävästi esillä kokoelmassa, mutta pääsääntöisesti vain uusintapainoksina. Kriitikko ja näytelmäkirjailija Tadeusz Rittnerin (1873–1921) ja yhden moderneista kuuluisimman, nietzscheläisen individualistin Leopold Staffin (1878–1957), runoteoksia kokoelmaan on vapaakappaleajalla päätynyt muutama.

Puolankielisen kirjallisuuden merkitys Polonicassa
Valtaosa Polonicaan vapaakappaleajalta (1828–1917) kootuista teoksista on puolankielistä kaunokirjallisuutta. Puolassa painetun kirjallisuuden osuus Polonicassa ennen vuotta 1918 on hallitseva. Tuolta ajalta kokoelmassa on yhteensä reilut 3000 nimikettä, joista lähes 2200 on painettu Puolassa. 1800-luvun ja 1900-luvun alun puolankielisen kirjallisuuden tutkimukseen kokoelma tarjoaakin erinomaiset edellytykset kansainvälisestikin. Kun Polonica-kokoelman vanhaa osaa (vuoteen 1918) on verrattu Liettuan ja Puolan Kansalliskirjastojen kokoelmaluetteloihin, niin Polonican on huomattu sisältävän arviolta 300 puolankielistä nimikettä, joita ei ole toistaiseksi voitu paikantaa näiden kansalliskirjastojen luetteloista. Tarkempi vertailu näiden maiden kirjastojen kokoelmien ja Polonican välillä antaisi kokonaisemman kuvan Helsingissä olevien aineistojen ainutlaatuisuudesta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *