Syyskuussa 1827 Turku paloi, kahden päivän ajan. Kaupungin mukana paloi Turun akatemia kirjastoineen; useita kymmeniä tuhansia niteitä. Kirjaston kokoelmien uudelleen rakentaminen jouduttiin aloittamaan lähes tyhjästä.
Uusi kokoelma alkoi karttua aktiivisen kampanjan tuloksena lähettämällä eri puolille Eurooppaa toiveita kirjalahjoituksista. Tunnetuimmat ja merkittävimmät lahjoitukset saatiin Pietarin tiedeakatemialta ja Venäjän keisarillisesta hovista. Näiden ohella Helsinkiin muuttaneeseen yliopiston kirjastoon virtasi kirjoja yksityishenkilöiden tekeminä lahjoituksina niin Suomesta ja Pohjoismaista kuin muualtakin Euroopasta. Kokoelmahistorian ja kirjahistorian kannalta on harmittavaa, että useimpien lahjoittajien henkilöllisyys ja tiedot siitä miten ja mistä he taas olivat hankkineet lahjoittamansa kirjan, jäävät valitettavan usein historian hämärään. Joidenkin kohdalla olemme kuitenkin onnekkaita, kun kirjojen ex libris’n yms. omistusmerkintöjen kautta niiden aikaisempaa omistushistoriaa voidaan seurata hyvinkin kauas ajassa taaksepäin. Kirjahistorian yksi päähaara onkin selvittää kirjojen provenienssi eli keille tai mihin kirjastoihin kukin teos on aikanaan kuulunut.

Yksi tällainen tapaus on humanistisesta kokoelmasta signumilla 6.II.8 löytyvä teos, Pariisissa vuonna 1683 Denys Thierryn kirjapainossa painettu

Le Cesars de l’empereur Julien,
traduits du Grec Avec des Remarques et des Preuves illustrées par les medailles, et autres anciens Monuments.

Kyse on Rooman keisarin Julianuksen vuonna 362 jaa. kirjoittamasta satiirista (Περί του αυτοκράτορος πράξεων ή περί βασιλεἰας), jossa keisarit väittelevät siitä, kuka heistä on ollut paras hallitsija. Satiirin käänsi ja varusti selityksin ja numismaattisin kuvin sveitsiläisyntyinen oppinut Ezekiel Spanheim (Freiherr von Spanheim, 1629–1710). Teos on omistettu Brandenburgin vaaliruhtinaalle Friedrich Wilhelmille (1640-1688).

Kolmisenkymmentä vuotta ilmestymisensä jälkeen kirja on Balkanin niemimaalla, mikä käy ilmi keskelle nimiösivua kirjoitetusta omistusmerkinnästä:

Ex libris Jo. Nicolai Maurocordati Principis Valachiae et Moldaviae 1722.

Kyseinen omistaja on Ioannēs Nikólaos Maurokordátos (1670-1730), Balkanin varhaisen uudenajan historiassa hyvin merkittävä hahmo, kuten myös koko hänen sukunsa. Maurokordátokset olivat yksi osmani-ajan vaikutusvaltaisimmista kreikkalaisista suvuista, joita kutsuttiin fanariooteiksi. He olivat kristittyä yläluokkaa, joka asui Konstantinopolissa Fanar-nimisessä kaupunginosassa ekumeenisen patriarkaatin läheisyydessä. Nimitys fanariootti juontaa juurensa kaupunginosan nimestä.
Maurokordátos-suvusta nousi useita henkilöitä Korkean Portin eli osmanihallinnon korkeisiin tehtäviin, mm. baş tercüman -virkaan (kr. μέγας δραγουμάνος, ransk. Grand drogman) eli päätulkiksi, joka johti imperiumin käytännön ulkopolitiikkaa, sekä edelleen Valakian ja Moldovan (nyk. Romanian alue) ruhtinaiksi (hospodar). Nikolaos Maurokordátos oli yksi heistä; dragoman 1697-1709, Moldovan ruhtinas 1709-1710, Valakian ruhtinas 1715-1716 ja 1719-1730. Hän oli tunnettu bibliofiili ja keräsi länsieurooppassakin mainetta saavuttaneen kirjaston kolmeen eri paikkaan: Valakian ruhtinaskunnan hallintokeskukseen Bukarestiin, perustamaansa Văcărești’n luostariin (nyk. Romaniassa) ja kolmannen suvun palatsiin Konstantinopolin Fanarissa. Nikolaoksen kuoltua tämän poika Konstantinos Maurokordátos myi kirjastot isänsä lainojen lyhentämiseksi.

Konstantinopolissa kokoelma myytiin ilmeisesti englantilaiselle kauppahuoneelle Benjamin & George Barker’lle, jota kautta kirjat levisivät eteenpäin. Onneksi myös kirjan seuraava omistaja on muistanut merkitä omaisuutensa. Nimiösivun alareunassa on painettu leima: Comte De Ludolf. Kreivi de Ludolf oli joko Guglielmo Maurizio Ludolf (de Ludolf) Napolin kuninkaan lähettiläs Istanbulissa 1747-1789 tai tämän poika Guglielmo Konstantin Ludolf, isänsä työn jatkaja suurlähettiläänä 1789-1816. Todennäköisimmin edellinen, joka oli tunnettu bibliofiili. Kirjasto tai osa siitä on jouduttu kuitenkin syystä tai toisesta myymään, koska etukannen sisäpuolelta löytyy merkintä siitä kuinka kirja lopulta päätyi Helsingin yliopiston kirjastoon. A.D. Hummel niminen henkilö on kirjoittanut seuraavan merkinnän:

Apporté de Constantinople en 1813. Offert á la Bibliothèque de Université Imperiale d’ Alexandre à Helsingfors, le 27 Avril 1829.

Lahjoittaja on Arvid David Hummel (1778-1836) ruotsalainen Göteborgissa syntynyt ja vuonna 1807 velkojiaan Venäjälle paennut skribentti ja tiedemies (entomologisti). Yrityksistään huolimatta hän ei löytänyt vihreää oksaa Venäjän palveluksessa, vaikka toimi erilaisissa tehtävissä mm. diplomaattisena kuriirina vuosina 1812 ja 1813 Konstantinopolissa, jolta matkalta lahjoitettu kirja on peräisin. Hummel siirtyi myöhemmin Suomeen ja Tammisaareen, jossa kuoli.

Kirjallisuutta:

Cornelius Dima-Drăgan,
Ein grosser Bibliophile: Fürst Nicolae Mavrocordat. Biblos – Österreichische Zeitschrift für Buch- und Bibliothekswesen 29 (1980), 285-299.

Päiviö Tommila,
Muuan suomalaisten tuttava Pietarissa. Historiallinen Arkisto, 59 (1964), 277—420.