Kirja, joka olisi pitänyt lukea.

Kuluneen vuosikymmenen aikana länsimaissa on jouduttu toteamaan, siis vain toteamaan, populistisiksi ja nationalistisiksi nimettyjen liikkeiden niin nousu kuin paikoin myös valtaannousukin, demokraattisin menetelmin. Perinteisten liberaaleiksi ja vasemmistolaisiksi itseään kutsuvien puolueiden kannatus vaaleissa on ollut heikkoa jollei murskaavaa. Kirkkain esimerkki suuntauksesta on tietysti USA:n presidentinvaalit 2016.

Länsimaisen demokratian ja kansalaisyhteiskuntien on katsottu ajautuneen vakavaan  kriisiin. Puola ja Unkari näyttävät esimerkkiä. Kuinka näin on päässyt käymään? Perinteiset puolueet ovat seuranneet lähinnä sormi suussa tilannetta, neuvottomina.  Harva on suostunut syvemmälle peiliin katsomaan. Nils Heisterhagen Saksassa on kuitenkin yksi heistä.

Haisterhagen on valtio-ja taloustieteilijä, Rheinland –Pfalzin osavaltion parlamentin jäsen (Grundsatzreferent der SPD-Fraktion in Rheinland-Pfalz). Haiserhagen on uskaltautunut kritisoimaan omiaan eikä vain vastustajiaan, tai ajan henkeä tai jotain muuta abstraktia. Rohkea mies!

Viime vuonna  Cicero Magazinissa (8.11.)  julkaistussa artikkelissa Die Linke in der Krise – Redet wieder über Geld, nicht nur über Gender!  Haisterhagen käy omiensa ja tietysti muidenkin samalla tavalla ajattelevien kimppuun luetellen viimeisten vuosikymmenten aikana tehtyjä virheitä, joilla on karkoitettu kannattajakunta ja sympatiseeraajatkin äänestämään populistit yms. valtaan. Kansalaiset ovat menettäneet uskonsa ja luottamuksensa sodan jälkeiseen poliittiseen järjestykseen, joka uskottiin keynesiläisttäin ajatellen ainakin pyrkivän toimimaan kaikkien parhaaksi. Nyt he kääntyvät populistien puoleen ja ison Persoonan etsintään.

Haisterhagen antaa kirjavinkin niille, jotka päivittelevät ja ihmettelevät menoa poliittisella rintamalla länsimaissa. Vallitseva ajan henki olisi voitu välttää jos oltaisiin luettu Richard Rortyn kirja Achieving Our Country (1998). Sitä ei tehty USA.ssa ja nyt heillä on Donald Trump, jonka valtaannousun Rortyn katsotaan kirjassaan ennustaneen. Sitä  ei olla luettu Euroopassakaan, valittaa Haisterhagen.

Kirjassaan Rorty analysoi usalaista vasemmistoa, liberaalisti ajattelevia ja virheitä, jotka demokraattit ovat tehneet vallassa ollessaan. Haisterhagen näkee Rortyn analyysin sopivan myös Eurooppaan.

Richard Rorty (1931-2007) oli yhdysvalatalainen filosofi ja kirjallisuustieteitlijä. Hänen katsotaan edustavan lähinnä uuspragmatismia tuoden esiin John Deweyn ajattelua. Rortyn tuotannossa ehkä tunnetuin, filosofipiirien ulkopuolella, on v. 1967 ilmestynyt The linguistic Turn. Rorty ei kuitenkaan ole kovin korkeassa kurssissa filosofian rintamalla, Suomessakaan; Rortyn pragmatismin ”kompastuskiveksi” on nähty ”sen suhde konkreettiseen todellisuuteen”. Sillä lailla!

Lopuksi Rortynkin lainaama Walt Whitmanin (k.1892) iätön toteamus “Democracy is a great word, whose history, I suppose, remains unwritten, because that history has yet to be enacted.”

Richard Rortyn tuotantoon voi tutustua Kansalliskirjastossa ja Helsingin yliopiston kirjastossa. Aineisto löytyy Finna-hakuohjelman kautta.  https://kansalliskirjasto.finna.fi/

 

Ihmiskunnan ikävimmät vuodet

Luonnonkatastrofeja, ilmastonmuutosta, paiseruttoa ja sotia

Ankara on ajan riento ympäri maailmaa! Median välityksellä voimme seurata luonnonkatastrofeja, sotia ja nälänhätää, käynnissä olevia ja uhkaavia yms. Maamme valtalehti Helsingin Sanomat muistuttaa kuitenkin siitä, että ennen ei välttämättä ollut yhtään sen paremmin. Lehti julkaisi 19.11. verkkosivuillaan pitkän artikkelin

Tulivuoren­purkaus pimensi Auringon ja sitten tulivat paise­rutto, pakkaset ja nälän­hätä – vuosi 536 oli ihmis­kunnan historian kamalin, sanovat tutkijat.

HS:n artikkeli perustuu brittiläisen keskiajan tutkija Michael McCormickin yhdessä arkeologien ja jäätikkötutkjoiden kanssa Science-magasinissä julkaisemaan monitieteisen tutkimuksen ensimmäisiin tuloksiin. Why 536 was” the worst year to be alive.

Euroopan ja Välimeren-alueen historian ehkä katastrofaalisimman kauden, Mustaa Surmaakin pahemman,  aloitti v. 536 mahdollisesti Islannissa tapahtunut tulivuorenpurkaus, jonka aikaansaamat tuhkapilvet näkyvät maaperä sedimenteissä ja erityisesti kiintojään kerroksissa ympäri Eurooppaa. Tuhkapilvet ja niiden seuraukset; ilmastomuutos, kylmyys  ja nälänhätä mainitaan myös 500-luvun historiankirjoituksessa. Uusi voimakas tulivuorenpurkaus olisi seurannut muutaman vuoden päästä, ilmeisesti 539 tai pian sen jälkeen pidentäen poikkeusolosuhteita entisestään. Luonnonkatastrofeja taas seurasi vuosia kestänyt ruttoepidemia. Sen katsotaan alkaneen 542 Konstantinopolissa keisari Justinianus Suuren hallituskaudella ja siksi siitä käytettään tutkimuksessa nimitystä Justinianuksen rutto. Luonnonkatastrofit ja pandemia aiheuttivat väestöoloissa ja kulttuureissa lähes sata vuotta kestäneen taantuman, jonka taittumisesta ensimmäiset merkit tutkimusryhmä löysi vasta 640-luvulle ajoittuvista sedimenteistä.

Humanistien ja luonnontieteilijöiden monivuotisen yhteistyön tuloksista voi lukea siis Science Magazinin uusimmasta numerosta http://www.sciencemag.org/.

Elektronisessa muodossa lehti löytyy myös Finna-palvelun kautta ja luettavissa HY:n verkossa https://kansalliskirjasto.finna.fi/

Asiasta syvemmin kiinnostuneille suosittelemme mm. Dionysios Ch. Stathakopouloksen teosta, Famine and pestilence in the late Roman and early Byzantine Empire : a systematic survey of subsistence crises and epidemics. Ashgate 2004 (H Avokok. 937 Stathakopoulos).

Erittäin harvinainen….

Introductio in linguam Arabicam

Vuonna 1588 Andreas Eichornin kirjapainosta Frankfurt an der Oder’ssa ilmestyi ohut vihkonen, vain 34 sivuinen, Introductio in linguam Arabicam. Tekijäksi nimiösivulla on merkitty Viadrina yliopiston Hebrean kielen professori Bartholomäus Radtmann (1560-1602), myöhemmin myös yliopiston rehtori. Radtman itse ei osannut arabiaa, mutta piti arabian tuntemusta ja kielen opetuksen juurruttamista yliopiston oppiaineeksi tärkeänä. Hanke on varhaisin tunnettu yritys Pohjois-Saksan alueella. Sen motiivina oli perinteinen humanistinen ja filologinen  tiedonintressi, ad fontes– teologien kiinnostus sekä kristilliseen arabiankieliseen kulttuuriin, että arabialaiseen filosofiaan; Averro ësiin ja Avicennaan ym., kuten Radtman teoksen esipuheessa toteaa.

Esipuheessa hän kertoo, oman kielitaitonsa puutteen takia tarpeestaan löytää hankkeeseen arabian-kielen taitoinen avustaja. Hän oli kääntynyt asiassa mesenaattinsa Brandenburgin vaaliruhtinas Joachim III Friedrichin neuvonantajan Barthold von Mandelslovin puoleen. Vaaliruhtinaan hovista löytyikin tähän tarkoitukseen turkkilainen sotavanki ja orja, joka oli kastettu ja saanut nimekseen Paul Villich. Villichille oli lapsena opetettu klassista arabiaa ja Koraanin tuntemusta. Radtman vakuuttui rämän taidoista ja osti hänet vapaaksi. Yhteistyön tuloksena ilmestyi kyseinen Introductio in linguam Arabicam. Siinnä käsitellään aakkoset, kielenopin alkeet ja tekstin lukuun johdatteli lopuksi psalmi 146. Vaikka teksti on pääosin latinankielinen, sivut luetaan oikealta vasemmalle kuten arabiassakin. Frankfurtissa ei tuolloin ollut saatavilla arabian kirjasimia, joten aakkoset ja termit lisättiin painokseen käsin. Ymmärrettävää, että painos jäi varsin pieneksi.

Introductio ei kuitenkaan osoittautunut menestykseksi, vaikka Arabian kielen opetus yleistyikin saksalaisella kielialueella 1600-luvun kuluessa useammissa yliopistoissa. Pian kävi nimittäin ilmi, että Willichin arabian taito oli yli 25 vuoden vankeuden aikana vähintään pahasti ruostunut ja hän oli turvautunut paikoin äidinkieleensä turkkiin mm. kieliopillisten termien käytössä. Teos jäikin oppihistorialliseksi ja kirjahistorialliseksi kuriositeetiksi ja on nykyään erittäin harvinainen. Teosta tunnetaan julkisten kirjastojen kokoelmissa vain muutamia kappaleita. Juuri äsken Kansalliskirjastosta löytynyt on seitsemäs. Sen voi tilata erikoislukusaliin hakupalvelussa https://kansalliskirjasto.finna.fi/

Liber Wittenbergę emptus

Kansalliskirjasto vastaanotti Mikael Agricolan päivänä 9.4. kansallisesti merkittävän kirjalahjoituksen.

Marraskuussa 2016 edesmennyt sveitsiläinen taidehistorijoitsija, bibliofiili ja Suomen ystävä Felix Stoll testamenttasi Mikael Agricolan kirjastoon kuuluneen Baselissa 1500-luvulla painetun myöhäisantiikin ja renessanssin historiankirjoitusta sisältävän kokoomateoksen.

Agricola-5

Nimiösivun yläreunaan Agricola on merkinnyt :

Michaelis Olaui Agricolae de Torsbij liber Wittenbergę [e]m[p]tu[s] iii8 J]un[i] Anno 1537

Mikael Olavinpoika Agricola Torsbyn kylästä on ostanut kirjan kesäkuun kolmas päivä 1537 Wittenbergissä.  Hän opiskeli siellä vuosina 1536-1539 kuunnellen mm. Martti Lutherin ja Filip Melanchtonin luentoja.

Sidoksessa on itseasiassa kaksi tekstiblokkia, joista ensimmäinen on Johannes Hervagiuksen v. 1531 Baselissa painama. Se sisältää 500-luvulla jaa. vaikuttaneiden Prokopios Kesarealaisen, Agathias Smyrnalaisen ja Jordaneen kirjoituksia samalla vuosisadalla käydyistä sodista, latinaksi käännettyinä. Näiden lisäksi mukana on renessanssihumanisti Leonardo Brunin (1370-1444) 500- luvulla Italiassa käytyjen sotien historia. Latinankielisen historiankirjoituksen ja käännösten oheen on liitetty vielä  Prokopioksen panegyyrinen puhe keisari Justinianus I:n (527-565) rakennusprojekteista Περὶ Κτισμάτων Perì Ktismáton (Rakennuksista).

Jälkimmäinen tekstiblokki on muutamaa vuotta varhaisempi ja peräisin kölniläisen Eucharius Cervicornuksen kirjapainosta. Siinä on kaksi teosta; 1526 painettu Paulus Orosiuksen (k. n. 418) Adversus paganos historiarum libri septem (Pakanoita vastaan) ja v. 1527 painettu Thukydideen Ἱστορίαι, Historiai ( Peloponnesolaissota). Jälkimmäinen on tunnetun humanistin Laurentius Vallan (k.1457) latinaksi kääntämä.

Mikael Agricolan kirjasto

Agricola siis hankki kirjan opiskeluaikanaan Wittenbergissä, kuten myös useimmat niistä yhdestätoista teoksesta, jotka nykyään tiedetään kuuluneen hänen kirjastoonsa. Näistä kolme on jo ennestään Kansalliskirjaston kokoelmissa. Lahjoitettu teos on kahdestoista tunnettu.

Kyse oli tyypillisestä humanistin kirjastosta; filosofiaa, historiaa, maantiedettä, antiikin auktoreita; mm. Diogenes Laertioksen kuuluisien filosofien elämä, Plautuksen näytelmiä, Aristotelen opera omnia, Sebastian Munsterin Cosmografia. Agricolan papillisesta koulutuksesta ja kirkollisesta urasta huolimatta, teologista kirjallisuutta säilyneessä ‘otoksessa’ on vain Lutherin postilla ja lyhennelmä kirkkoisä Augustinuksen teoksista (Omnium operum epitome). Agricolan keräämä kirjasto hajosi joko heti hänen kuoltuaan (1557) tai viimeistään hänen leskensä Birgitta Olavintyttären kuoltua 1595.

Nimiösivulta löytyy myös toinenkin omistushistoriaan liittyvä merkintä; Hinricus Huss niminen henkilö osti kirjan Wismarissa vuonna 1602. Kolmas tunnettu omistaja oli ruotsalainen diplomaatti Ulrik Celsius (1731-1805), joka osti kirjan huutokaupassa Tukholmassa ja kirjasi tapahtuman sisäkanteen kaksi sataa vuotta myöhemmin v. 1803.

Mikael Agricolan elämään, toimintaan ja kirjastoon voi tutustua tarkemmin Simo Heinisen kirjasta

Mikael Agricola : elämä ja teokset. Edita 2007 Helsinki.

 

 

Kun vallankumous söi lapsensa

224 VUOTTA SITTEN TELOITETTIIN Olympe de Gouges.

Vallankumous syö lapsensa tai tarkemmin Vallankumous on kuin Saturnus, se syö lapsensa. Lause on peräisin Georg Büchnerin näytelmästä Dantonin kuolema (Danton’s Tod 1835, 1.Näytelmä, 5. kohtaus). Traditio kuitenkin kertoo, että kommentin olisi alun perin huokaissut Pierre Victurnien Vergniaud[1], vallankumouksellinen girondisti, kun häntä vietiin giljotiiniin 31.10 1793.

Joka tapauksessa, vajaa viikko myöhemmin 3.11.1793 vallankumous söi jälleen yhden lapsistaan, näytelmäkirjailija, journalisti ja abolitionisti Olympe de Gougesin, Ranskan suuren vallankumouksen merkittävimmän naisen.

De Gouges polemisoi näytelmissään ja pamfleteissaan rohkeasti naisen alistettua asemaa (myös vallankumouksessa), orjakauppaa ja jakobiininen harjoittamaa terroria vastaan. Vuonna 1791 hän julkaisi Naisten oikeuksien julistuksen (Déclaration des droits de la Femme et de la Citoyenne). Julistus jäi kuitenkin vallankumouksen jalkoihin.

1793 julkaistu pamfletti Les trois urnes, ou le salut de la Patrie, par un voyageur aérien, jossa hän vaati kansanäänestystä valtiomuodosta (tasavalta, federalistinen valtio vai perustuslaillinen monarkia), sai Robersbierren ja yhteishyvän valiokunnan mitan täyteen ja de Gougesia vietiin giljotiiniin.

Olympe de Gougesin Naisten oikeuksien julistukseen ja muuhinkin hänen tuontantoonsa voi tutustua Kansalliskirjastossa. Tilaa kirja lukusaliin tai kotilainaan:

Olympe de Gouges, Oeuvres. Mercure de France 1986 Paris

https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/helka.373719

[1] Citoyens, il est à craindre que la révolution, comme Saturne, ne dévore successivement tous ses enfants et n’engendre enfin le despotisme avec les calamités qui l’accompagnent

 

Vaarallisia kirjoja

Kiellettyjen kirjojen viikko

Kuluva viikko on ollut Yhdysvalloissa kiellettyjen kirjojen viikko (http://www.bannedbooksweek.org/). Teema on hyvä pitää mielessä meilläkin, eihän ole kulunut montaakaan vuosikymmentä siitä, kun tässä maassa viranomaiset pyrkivät säätelemään väestön lukemista niin siveellisistä kuin ulkopoliittisista syistä.

Kansalliskirjaston kokoelmissa on runsaasti muistoja sensuurista Länsi-Euroopan historiassa; katolisen kirkon ja kruunun toimesta kielletyiksi julistettuja hengen tuotteita, jotka kuitenkin kiersivät lukevan yleisön piirissä ns. clandestiinina kirjallisuutena.

Yksi länsimaisen kulttuurin etsityimmistä teoksista De tribus impostoribus tai ranskaksi Traitè de trois imposteurs ” löytyi” lopulta 1600-luvun jälkipuoliskolla. Ateistin Raamatuksikin kutsuttu voimakkaasti uskontojen vastainen traktaatti piti kolmen monoteistisen uskonnon kristinuskon, islamin ja juutalaisuuden perustajia Jeesus Nasaretilaista, Muhammedia ja Moosesta ihmiskunnan pettureina.

Sitä etsi niin katolinen kuin protestanttinenkin kirkkokunta, kieltääksen ja polttaakseen sen, ja bibliofiilit saadakseen kappaleen omiin kokoelmiinsa, kuten kuningatar Kristiina. Etsivät lopulta  löysivät ja teksti ilmestyi vuonna 1719 Amsterdamissa nimekkeellä La vie l’esprit de Mr. Benoit de Spinoza. Tuolloin se pistettiin aikakauden radikaaleimman rationalistin filosofi Baruch Spinozan nimiin, jonka teokset olivat muutenkin kiellettyjä useimmissa Euroopan maassa. Arkaluonteisen teeman takia painos jäi pieneksi; mutta sitä kopioitiin kysynnän vuoksi myös käsin. Yksi tällainen on ajautunut myös Helsingin yliopiston kirjastoon.

spinoza_nimio_0656_001Käsikirjoitus kuului Venäjän Tanskan ja Ruotsin lähettilään Johan Albrecht von Korffin (1697-1766) kirjastoon. Tuhlaavaisen elämäntapansa vuoksi von Korff joutui myymään kirjastonsa keisarinna Katariina Suurelle. Se siirrettiin vuonna 1783 Hatsinan palatsiin Pietarin lähistöllä. Paul Alexandroff, Katariinan pojan Konstantinin avioton lapsi, lahjoitti Hatsinan palatsin kirjaston Helsingin yliopistolle vuonna 1832, joukossa useita kymmeniä von Korffin keräämiä kiellettyjä kirjoja ja käsikirjoituksia 1600- ja 1700-luvuilta.

Aiheesta lisää:

Timo Kaitaro, Laittomia käsikirjoituksia, Yliopisto-lehti 10/1994