”Venäläisen futurismin isän” kirjojen matka Slaavilaiseen kirjastoon

Runoilija ja kuvataitelija David Burljuk (1882–1967) oli yksi 1910-luvulta Venäjällä alkaneen kuvataidetta ja runoutta uudistaneen futurismin alkuun panevia voimia. Hän kutsui itseään kirjojensa kansiteksteissä myös nimellä ”venäläisen futurismin isä”. Kansalliskirjaston Slaavilaisen kirjaston kokoelmissa on 15 niteen valikoima lähinnä Burljukin oman kustantamon 1920–30 -luvuilla New Yorkissa julkaisemia teoksia.

Teoksen Marusja san käsin maalattu uniikki kansi. Kokoelman runot ovat Japani-aiheisia, muistoja Burljukin kahden vuoden ajasta maassa.

Emigrantti David Burljuk

Lokakuun vallankumouksen jälkeisten kovien olosuhteiden ajamana David Burljuk matkusti perheineen vuonna 1918 Siperian kautta Vladivostokiin. Sieltä hän päätyi vuonna 1920 Japaniin ja viimein vuonna 1922 Yhdysvaltoihin, jossa hän sai kansalaisuuden vuonna 1930. Burljuk jatkoi Yhdysvalloissa sekä kirjallista että kuvataiteellista toimintaansa ja perusti yhdessä vaimonsa kanssa New Yorkissa vaimon nimeä kantavan kustantamon, jonka kautta hän julkaisi sekä omia että jonkin verran myös muiden teoksia.

Omakuva. Burljukin alkuperäinen maalaus teoksen Avtobiografija i stihi (Omaelämäkerta ja runoja, 1929) sisällä.

Kirjojen matka Slaavilaiseen kirjaston

Slaavilaisen kirjaston kokoelmissa on harvinaisia ja arvokkaita kirjoja sisältävä Futuristit-alakokoelma, jonka 49 nidettä on digitoitu kokonaisuudessaan ja jotka ovat luettavissa vapaakappaletyöasemilla kaikissa Suomen vapaakappalekirjastoissa.  Suuri osa ennen vallankumousta ilmestyneistä futuristien julkaisuista tuli kirjastoon autonomian ajan vapaakappaleoikeuden ansiosta. Yliopiston kirjasto sai vuosien 1828 ja 1917 välisenä aikana lain mukaan yhden kappaleen kaikkia Venäjän keisarikunnan alueella julkaistuja teoksia. Burljukin kustantamossa New Yorkissa julkaistut kirjat ovat tulleet kokoelmiin kuitenkin 1930-luvulla, kirjaston hankintaluettelon mukaan ”tekijän lahjoittamana”.  Slaavilaisen kirjaston virka-arkistossa on säilynyt kirje, jossa Valeri Semjonov-Tjan-Šanski (1871–1968), Suomeen emigroitunut kuvataiteilija ja kulttuurivaikuttaja, listaa kirjastolle lahjoitetut kirjat ja ilmaisee kustantajan, eli Burljukin, toivomuksen saada kirjat kirjaston kokoelmiin. Kirjaston hankintakirjan päiväys on 25.9.1933, vain yksi päivä sen jälkeen, kun Helsingissä päättyi Suomen venäläisen siirtokunnan klubilla järjestetty suuri emigranttikirjojen näyttely Russkaja kniga za rubežom (Venäläinen kirja ulkomailla). Semjonov-Tjan-Šanski oli mukana järjestämässä näyttelyä ja kirjoitti siitä myöhemmin artikkelin Viipurissa ilmestyneeseen aikakauslehteen Žurnal sodružestva (Ystävyysseuran aikakauslehti), johon kirjoittivat lehden avustajina myös Slaavilaisessa kirjastossa työskennelleet Maria Widnäs ja emigranttirunoilija Vera Bulitš.  Näyttelyn tarkoituksena oli osoittaa venäläisten emigranttien kustannustoiminnan laajuus ja monipuolisuus sekä myydä näyttelyyn otettuja kirjoja, joita oli yhteensä noin 1000. Näyttelyn järjestänyt kirjallisuuspiiri Svetlitsa, jonka puheenjohtajana toimi Bulitš, myös myi kirjoja näyttelyssä, mutta vain 130 kirjaa meni kaupaksi. Ilmeisesti myöskään Burljukin tuotanto ei kuitenkaan ole Suomen venäläisemigrantteja kiinnostanut, mahdollisesti niiden avoimen neuvostomyönteisyytensä vuoksi, vaan hänen kirjansa ovat jääneet myymättä ja päätyneet näin kirjaston kokoelmiin.

Burljukin lahjoittamat kirjat

David Burljukin Slavicaan lahjoittamista kirjoista suurin osa on hänen omia teoksiaan. Lisäksi mukana on kaksi Venäjälle vallankumouksen jälkeen jääneen futuristikollegan Vladimir Majakovskin (1893–1930) runokokoelmaa Burljukin kuvituksella, kolme runokokoelmaa, jotka sisältävät eri Yhdysvaltoihin emigroituneiden runoilijoiden runoja sekä kaksi kirjaa, jotka esittelevät David Burljukin runoutta ja kuvataidetta. Lahjoitetuista kirjoista Slavican Futuristit-erikoiskokoelmaan on valittu kuitenkin ainoastaan yksi nide, David Burliuk and his art, johon on koottu yksiin kansiin seitsemän eri tavoin Burljukiin liittyvää teosta.

Huomiota herättää monissa lahjoitetuissa kirjoissa vahva itsepromootio sekä neuvostomyönteisyys. Burljukin yhdessä Igor Postupalskin (1907-1989) kanssa 1932 julkaisemansa runoantologian Krasnaja strela (Punainen nuoli) esipuheessa hän tälle kaudelle luonteenomaisesti kirjoittaa:

Olkoon tämä kirja osoituksena, punaisena nuolena, meidän omistautuneisuudestamme Neuvostoliitolle, sen suurelle sosialismin rakentamiselle. Tämän kirjan avulla annamme merkin valtameren ja muukalaisten kansoittamien lakeuksien yli: me olemme isänmaan kanssa yhtä!

Tällainen paatos ei luultavasti ole ollut 1930-luvun Suomessa asuvien venäläisemigranttien mieleen, koska suuri osa heistä oli vahvasti neuvostovastaisia. On silti kirjaston kokoelmien kannalta onnekasta, että nämä kulttuurihistoriallisesti arvokkaat ja mielenkiintoiset kirjat, joiden painokset eivät varmasti olleet kovin suuria ja joita tuskin olisi erikseen hankittu kokoelmaan 1930-luvun niukkoina vuosina, päätyivät kirjastoon ja säilyivät.

Lista kirjastoon lahjoitetuista kirjoista:

Burlûk, D. D. Avtobiografiâ i stihi. S.l. 1924.
Burlûk, D. D. Marusâ san: stihi i risunki. S.l. 192-?.
Burlûk, D. D. Russkie hudožniki v Amerike. New York: Izdanie M. N. Burlûk. 1928.
Burlûk, D. D. Tolstoj: Gorʹkij: poèmy. Izdatelʹstvo M. N. Burlûk. 1928.
Burlûk, D. D. Desâtyj oktâbrʹ.  Izdanie M. N. Burlûk. 1928
Burlûk, D. D. Novelly. New York: Izdatelʹstvo Marii Nikiforovny Burlûk. 1929.
Burlûk, D. D. Rerih. New York: Izdatelʹstvo Marii Nikiforovny Burlûk. 1930.
Burlûk, D. D. David Burliuk and his art. Izdatelʹstvo Marii N. Burlûk. New York:  1932.
Gollerbah, È. F. Iskusstvo Davida D. Burlûka. Izdatelʹstvo Marii Nikiforovny Burlûk. 1930.
Gollerbah, È. F. Poèziâ Davida Burlûka. New York: Izdanie M. N. Burlûk. 1931.
Maâkovskij, V. V. Solnce v gostâh u Maâkovskogo. New York.
Maâkovskij, V. V. Otkrytie Ameriki. New York.
Kitovras № 3. New York: Kitovras. 1924.
Svirelʹ sobveâ: proza, stihi, kartiny: 1-yj kooperativnyj sbornik. New York. 1924.
Segodnâ russkoj poèzii. Pod. red. Vl. Voroncovskogo. New York: Kitovras. 1924.

Vladimir Majakovski: Otkrytie Ameriki (Amerikan löytäminen). Majakovskin taskukokoinen runoelma Burljukin kuvituksella. Majakovski kirjoitti Amerikan matkastaan myös matkakertomuksen Moe otkrytie Ameriki.

 

 

Teksti:

Tapio M. Pitkäranta

Lähteet:

Baschmakoff, Natalia & Marja Leinonen. Russian Life in Finland 1917-1939: A Local and Oral History. Helsinki: Institute for Russian and East European Studies. 2001.

Markov, Vladimir. Istoriâ Russkogo Futurizma. Sankt-Peterburg: Aletejâ. 2000.

Timofeev, A. GRedakcionnaâ Perepiska “Žurnala Sodružestva” Za 19321936 Gody: S Priloženiem Polnoj Rospisi Soderžaniâ žurnala : Iz Istorii Russkoj èmigracii V Nezavizimoj FinlândiiSankt-PeterburgMìr“. 2010. 

Helsingin yliopiston kirjaston virka-arkisto.

Lokakuun vallankumouksen vaikutukset Venäläiseen kirjastoon

Sata vuotta sitten Venäjän myllertäneellä lokakuun vallankumouksella oli vaikutuksensa myös Helsingissä toimineeseen Venäläiseen kirjastoon. Venäläinen kirjasto – nykyinen Kansalliskirjaston Slaavilainen kirjasto – koki merkittävän kolauksen aineistokartunnassaan venäläisperäisen kirjavirran tyrehdyttyä vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen jälkeen lähes olemattomaksi. Samaan aikaan kirjaston ainutlaatuinen merkitys tutkimukselle tulevaisuudessa valkeni suomalaiselle yliopistoväelle.

Oikeus keisariajan vapaakappaleisiin synnytti maailmankuulun erikoiskirjaston

Venäläisen kirjaston perustamisen jälkeen v. 1843 kirjaston kokoelma kasvoi voimakkaasti pitkin 1800-lukua. Kokoelma oli saanut alkunsa kuitenkin jo varhain vuosisadan alussa, jolloin Turun akatemia sai oikeuden vastaanottaa yhden vapaakappaleen kustakin Venäjällä painetusta kirjallisesta tuotteesta. Oikeus oli harvinainen: vastaava oikeus muualla Venäjällä koski lisäksi vain nykyisiä Venäjän Kansalliskirjastoa ja Venäjän tiedeakatemian kirjastoa. Neuvostoliitossa kyseiset kirjastot olivat ulkomaalaisille tutkijoille vaikeapääsyisiä, jolloin Venäläisen, myöhemmin Slaavilaisen, kirjaston vapaakappalekokoelma Helsingissä tuli hiljalleen tunnetuksi ja suosituksi länsimaisten Venäjä-tutkijoiden keskuudessa.

Suomalaisten kamppailu kirjastosta

Lokakuun vallankumouksesta on kulunut 100 vuotta. Izvestija-sanomalehti päivä vallankumouksen jälkeen 26.10.1917 (8.11.1917). Numero löytyy Slaavilaisen kirjaston kokoelmasta.

Kirjaston pysyminen Suomessa ei valtion itsenäistymisen jälkeen ollut kuitenkaan itsestäänselvyys. Hallinnollisesti kirjasto ei pystynyt toimimaan enää itsenäisesti kartunnan romahdettua eikä yleinen ilmapiiri tukenut Venäjä-tutkimusta. Helsingin yliopiston konsistorin asettaman komitean mietinnössä v. 1921 Venäläinen kirjasto nähtiin kuitenkin harvinaisena kokonaisuutena, jolla olisi merkitystä tutkimukselle tulevaisuudessa. Seuraavana vuonna venäläiset vaativat Venäläisen kirjaston luovuttamista vaihdossa Suomen valtiosihteerinviraston pienempään kirjakokoelmaan. Tšekkoslovakiasta ehdotettiin Venäläisen kirjaston myymistä ja siirtämistä Prahassa vasta perustettuun Slaavilaiseen instituuttiin. Sekä venäläisten vaatimus että Tšekkoslovakian ehdotus torjuttiin, ja Venäläinen kirjasto yhdistettiin hallinnollisesti Helsingin yliopiston kirjastoon (nykyinen Kansalliskirjasto) v. 1924.

Kirjaston vallankumoukselliset

Pienemmässä mittakaavassa vallankumouksella oli vaikutuksensa myös Venäläisen kirjaston henkilökuntaan. 1900-luvun alussa henkilöstöllä oli huomattaviakin yksityisiä suhdeverkostoja Venäjän vallankumouksellisiin, minkä myötä kirjaston kokoelmiin saatiin harvinaisia poliittis-vallankumouksellisia julkaisuja. Yksi kirjaston työntekijöistä, amanuenssi Vladimir Smirnov, oli itsekin vallankumouksellinen. Hän toimi bolševikkien maanalaisen toiminnan yhteyshenkilönä Helsingissä ja majoitti Vladimir Leniniä sekä kirjailija Maksim Gorkia kotonaan 1905–1906. Suomen sisällissodan jälkeen Smirnov erotettiin virastaan yhtenä harvoista yliopiston punaisista.

Slaavilaisen kirjaston kokoelmasta suurin osa on luetteloitu kokoelmatietokantaan. Luetteloidun kokoelman ikärakenteessa (ryhmittely julkaisuvuoden mukaan) on havaittavissa selkeä notkahdus heti vallankumouksen jälkeen. Vapaakappaleoikeuden päättymisen jälkeen kirjaston tuli suunnitella hankintapolitiikkansa uudelleen.

Kirjallisuutta

Engman, M. (1986). Böcker i kristid. Biblioteken i relationerna mellan Finland och Rådsryssland 1917-1926. Album amicorum. Kirja- ja kulttuurihistoriallisia tutkielmia Eeva Mäkelä-Henrikssonille 29.7.1986 (s. 32–50). Helsinki: Helsingin yliopiston kirjasto.

Hakkarainen, J-P. (2016). Venäläisen Oxfordin kirjasto? Kansalliskirjasto, 4/2016 (s. 28–33).

Knapas, R. (2012). Tiedon valtakunnassa. Helsingin yliopiston kirjasto – Kansalliskirjasto 1640–2010. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.