Valtiollisia asioita myös Kansalliskirjastossa

Vaikka Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmiin kuuluvia yksityisarkistoja hyödynnetäänkin tutkimuksessa, usein tutkijat etsivät niistä tietoa yliopiston opettajista, tutkijoista, papeista tai eri alojen taiteilijoista. Harvemmin tulee mieleen, että vuosisatojen aikana arkistoihimme on kulkeutunut aineistoa hyvinkin monipuolisista lähteistä. Valtiollisia asioita tutkittaessa ensimmäisenä luonnollisesti tulee mieleen Kansallisarkisto, joka onkin niiden osalta luonnollinen, ensisijainen säilytyspaikka. Kuitenkin puhuttaessa yksityisarkistoista, ne ovat voineet tulla talletetuiksi ja lahjoitetuiksi hyvinkin moneen paikkaan, esimerkiksi Kansallisarkistoon, kaupunginarkistoon tai meille, Kansalliskirjastoon.

Tutkiessani ja luetteloidessani kokoelmiamme, havaitsin yhden, ilmeisen vähän käytetyn lähteen: Johan Fredrik Stichaeuksen yksityisarkiston. Kyseessä on hyvin pieni arkisto, vain yksittäinen arkistokotelo, mutta kirjeiden lähettäjien niminä on henkilöitä, jotka nostavat arkiston arvon huomattavasti sen fyysisiä mittoja suuremmaksi: ministerivaltiosihteeri Alexander Armfelt (1794-1876), jalkaväenkenraali Gustaf Mauritz Armfelt (1757-1814), venäläinen sotahistorioitsija Dmitri Butturlin (1790-1849), kenraali, amiraali ja valtiomies Alexander Menschikoff (1787-1869),  ministerivaltiosihteeri Robert Henrik Rehbinder (1777-1841), Suomen kenraalikuvernööri Arseni Zakrevski (1786-1865) ja tämän adjutanttina toiminut, suomalaista luontoa kirjoituksissaan synkäksi kuvaillut venäläinen muistelmakirjailija ja historioitsija Nikolai Vasiljevitš Putjata (1802-1877)… Toki kirjeiden lähettäjistä löytyy myös pappissäädyn edustajia, kuten vt. lääninrovasti Abraham Ehnroos (1785-1863), lääninrovasti Mårten Kiljander (1785-1836), tuomiorovasti Magnus Alopæus (1775-1843) jne.

Kuka sitten oli Johan Stichaeus, jolla oli Suomen vaikutusvaltaisin tuttavapiiri?

Johan Fredrik Stichaeus syntyi Helsingissä 22.2.1778 Helsingin kämnerinoikeuden esimiehen, varapormestari Alexander Stichaeuksen ja tämän puolison Patientia Kristiana o.s. Ignatiuksen poikana. Helsingin trivaalikoulun oppilas Stichaeus pääsi ylioppilaaksi Turussa helmikuussa 1794 ja hänen uransa sai vauhdikkaan alun: tuomarintutkinnon suorittamiseen (7.6.1794) vajaa neljä kuukautta! Opiskelun vauhdista olisi varmaankin ilahtunut myös nykyinen opetus- ja kulttuuriministeriö tutkinnonsuoritusaikasuosituksineen. Nopeaa tutkinnon suorittamista lienee edistänyt se, että hän oli toiminut jo vuonna 1792 isänsä, tuolloin Helsingin maistraatinsihteerin, apulaisena.

Varsinaisen virkauransa Stichaeus aloitti heti tuomarintutkinnon jälkeen Turun hovioikeuden auskultanttina 16.6.1794 toimien tämän jälkeen mm. Vaasan hovioikeuden auskultanttina (1798), sotakanslistina Suomen sotakomissariaatissa (1796) ja Turun hovioikeuden ylimääräisenä notaarina s.v. Savon ja Karjalan läänin isojakoasiain varalääninsihteerinä (1797). Varatuomarin arvo hänelle myönnettiin 1799.

Stichaeuksen nopeaa virkauralla etenemistä edisti mm. toimiminen porvarissäädyn sihteerinä Porvoon valtiopäivillä 1809, sillä kyseisen pestin jälkeen hänet nimitettiin hallituskonseljin finanssitoimituskunnan esittelijäsihteeriksi ja Matthias Caloniuksen sairastuttua 1812 hänestä tuli prokuraattorin estyneenä ollessa tämän sijainen toimien mukana mm. kenraalikuvernöörien Fabian von Steinhellin ja Arseni Zakrevskin tarkastusmatkoilla Suomessa.

Johan Stichaeus nimitettiin senaatin yleiseksi esittelijäsihteeriksi ja hänelle myönnettiin useita kunnianosoituksia, kuten valtioneuvoksen arvo (1826), Pyhän Vladimirin (1812), Pyhän Annan (1819) ja Pyhän Stanislauksen (1833) ristit.

Erottuaan esittelijäsihteerin tehtävästään 1828, valtiovalta tarvitsi vielä kerran hänen palveluksiaan. Suomessa oli tehty Uudellamaalla lääninjakouudistus ja syntynyt uusi Hämeen lääni tarvitsi maaherraa. Stichaeus kutsuttiin tähän tehtävään vuoden 1832 alusta, mutta Hämeenlinnan syksyisen 1831 suurpalon takia hän saapuikin kenraalikuvernöörin määräyksestä jo lokakuussa 1831.

Johan Fredrik Stichaeus harrasti numismatiikkaa ja hänen raha- ja mitalikokoelmansa oli tiettävästi aikansa suurin Suomessa. Hän testamenttasi rahakokoelmansa Keisarillisen Aleksanterin yliopistolle, mutta valitettavasti sitä on kuitenkin turha enää etsiä Helsingin yliopistosta, sillä testamentti osoittautui aikanaan pätemättömäksi ja hänen omaisensa myivät kokoelman – tiettävästi Venäjälle. Onneksi jäljellä on kuitenkin Kansalliskirjastossa säilynyt Stichaeuksen saaduista kirjeistä koostuva yksityisarkisto.

Arkisto on tilattavissa tutkimuskäyttöön Kansalliskirjaston erikoislukusaliin, kunhan kirjastomme taas aukeaa asiakkaille coronavirusepidemian hellittäessä otettaan.

One thought on “Valtiollisia asioita myös Kansalliskirjastossa

  1. Olen kirjoittamassani Kansallismuseon historiassa (2016, s. 26) pyrkinyt osoittamaan, että Stichaeuksella oli vaikutuksensa myös siihen, että yliopisto 1830-luvulta alkaen ryhtyi lunastamaan muinaislöytöjä kokoelmiinsa.

Comments are closed.