Polonican Belle Époque – oppaat kadonneeseen aikaan

Ajan hengen mukainen autotarvikemainos 1910-luvun almanakassa.

Ajan hengen mukainen autotarvikemainos 1910-luvun almanakassa.

Slaavilaisen kirjaston Polonica-kokoelma sisältää tiede- ja kaunokirjallisuuden lisäksi myös arkisempaa käyttökirjallisuutta, esimerkiksi puolalaisia matkaoppaita ja almanakkoja. Vuosien 1828 – 1917 vapaakappaleaikana kirjastolla oli oikeus saada kokoelmiinsa kappale jokaista Venäjällä painettua julkaisua – sisältäen myös Venäjän keisarikunnan alaisen Puolan lakisääteiset vapaakappaleet. Tuolta ajalta kokoelmassa on lähes 2200 Puolassa painettua nimekettä. Aikakausi näkyy Polonicassa julkaisujen moninaisuutena, mitä ovat myöhempien aikojen lahjoitukset edelleen rikastuttaneet. Se, mikä oli aikalaisilleen arjen ja vapaa-ajan käyttökirjallisuutta, antaa jälkipolville tietoa kadonneesta ajasta, esimerkiksi historiantutkimuksen tarpeisiin.

Art nouveau kukkii vuoden 1917 kalenterissa.

Art nouveau kukkii vuoden 1917 kalenterissa.

Puolan kuningaskunnan automobilistiyhdistyksen vuonna 1913 julkaisemaa opaskirjasta voi lukea johdatuksena matkailun historiaan. Opas sisältää ohjeita ulkomaille matkustaville automobilisteille koskien erityisesti Länsi-Eurooppaa ja Venäjän keisarikunnan Euroopan puoleista aluetta. Teoksen ilmestymisajankohtana oli autolla ulkomaille matkustaminen vain harvojen harrastus. Eurooppa 1910-luvulla ensimmäisen maailmansodan kynnyksellä oli autoilijan näkökulmasta erilainen maankolkka kuin 2000-luvun vapaan liikkuvuuden Eurooppa.

Lentomatkamainos vuodelta 1926

Mainos kauppaa lentomatkoja 1920-luvun matkaoppaassa.

Erityisen tarpeellisia 1910-luvun autoilijalle olivat opaskirjasen ohjeet koskien triptyykkejä eli kolmiosaisia dokumentteja, joiden voimassa ollessa oli mahdollista ylittää raja ilman tullimaksua. Automobilistiklubin kautta haettava triptyykki toimi tulliviranomaisen myöntämänä takeena siitä, että auto poistuu maasta triptyykin voimassaoloajan päätyttyä (tai muussa tapauksessa kulkuneuvosta maksetaan tullimaksu).

Puolan kuningaskunta ja autonominen Suomi olivat osa Venäjän keisarikuntaa, mutta Venäjältä Suomeen saapuva matkailija kohtasi tullirajan kuten nykyäänkin. Suomeen Venäjältä saapuvalle puolalaisautoilijalle myönnettiin kuukauden ajan voimassa olevia suomalaistriptyykkejä, jotka antoivat oikeuden saapua ja poistua useita kertoa.

Rautatieopas Lounais-Puolaan (1926).

Rautatieopas Lounais-Puolaan (1926).

Lisäsyvyyttä matkailuun voi hakea esimerkiksi Varsovassa (hieman vapaakappaleajan jälkeen) vuonna 1926 julkaistusta kuvitetusta lounais-Puolan rautatieoppaasta, joka antaa käytännön tietoa junalla liikkuville matkailijoille. Esitellyt reittivaihtoehdot seuraavat raiteita Varsovasta Częstochowan tai Radomin kautta Krakovaan ja ympäröivälle seudulle aina Silesian Cieszyniin ja Tatra-vuoriston Zakopaneen. Historian, kulttuurielämän ja nähtävyyksien esittelyn ohella opas tarjoaa runsaasti myös käytännön faktatietoa, mm. ravintola-, kahvila- ja hotellisuosituksia. On lohdullista havaita, että vaikka paljon on muuttunut, paljon on säilynyt myös samana – sekä matkailijan tarpeiden että Lounais-Puolan vierailukohteiden suhteen.

kalendarz1912

Maaseudun kuvalehden vuoden 1912 almanakka.

Puolalaiset 1910-luvun kalenterit, esimerkiksi Maaseudun kuvalehden (Wieś Ilustrowana) julkaisema vuoden 1912 almanakka ja Moskovassa ilmestynyt puolalainen vuoden 1917 kalenteri, sisältävät nimipäivien ja taivaankappaleiden kiertokulkua sisältävien tietojen lisäksi valokuvia ajankohtaisista tapahtumista ja kuuluisten henkilöiden valokuvia – aikansa uutisia ja viihdettä.

Maaseudun kuvalehden vuoden 1912 almanakka esittää rinta rinnan roomalais-katoliset, ortodoksiset ja juutalaiset juhlapyhät viestien Puolan kadonneesta monikulttuurisuudesta. Mukana on jopa kaunokirjallisuudelle omistettu palsta, joka sisältää esimerkiksi Juliusz Słowackin runon ”Zima” (’talvi’). Kyseinen runo on osa Słowackin Pan Tadeusz -runoelmaa, yritystä luoda jatko-osa Adam Mickiewiczin samannimiselle Puolan kansalliseepokselle. Słowackin Pan Tadeusz ei ole kuitenkaan säilynyt jälkipolville kokonaisuudessaan: siitä on olemassa vain fragmentteja. Polonica-kokoelman sisältämä runo on yksi niistä – ei tosin ainoa laatuaan, sillä kyseinen runo on säilynyt muuallakin.

Belle Époque huipussaan - mainos vuodelta 1912.

Belle Époque huipussaan – mainos vuoden 1912 almanakassa.

Polonican 1900-luvun alun aineistosta heijastuu uuden aikakauden hurma ja optimismi, elämäntavan muutos sekä teknologiset keksinnöt aina automobiileista lentokoneisiin. Matkaoppaiden ja kalentereiden kaltaiset julkaisut olivat aikalaisilleen arkipäiväisiä käyttöesineitä, mutta jälkipolvien käsissä ne ovat kadonneesta ajasta kertovia arjen ja kulttuurin fragmentteja.

Isoäidin Kotiliesistä rintamalehtiin – tutkija Kansalliskokoelman lehtien lumoissa

Kirjoittaja: Helena Pilke

Vanhojen lehtien lumo vangitsi minut varmaan jonakin sateisena lapsuuden kesänä. Mummolan ullakolla oli pinokaupalla enimmäkseen 1920–1950-lukujen Suomen Kuvalehtiä, Kotiliesiä ja Pellervoa, mutta jostakin syystä sinne oli säästetty myös vuosikymmenten takaisia Uuden Suomen numeroita ja muita vastaavia painotuotteita.

Oli tosi hauskaa istua ullakolla, kuunnella sateen ropinaa ja lueskella lehtiä. Olen edelleen sitä mieltä, että vanhojen Kuvalehtien lukeminen antaa hyvän kuvan 1930-luvun Suomesta – tai ainakin siitä, millaisena lehteä tehnyt suomalainen sivistyneistö tahtoi nuoren tasavaltansa nähdä. Jälkeenpäin minua on huvittanut myös se, että eräät tuolloin aloitetut palstat ovat lehdessä edelleen tallella, joskin 50-vuotismerkkipäiväänsä viettävät vaikuttavat nykyisin paljon nuoremmilta.

Paljon myöhemmin, akateemisia opinnäytteitä värkkäillessäni, löysin uudelleen varhaisen rakkauteni. Tarkastelin tuolloin 1940-lukua ja totesin, että Kansalliskirjaston hyllyille, tukevasti tehtyihin sidoksiin, oli taltioitu kokonainen mennyt maailma. Martti Haavio, V. A. Koskenniemi ja heidän aikalaisensa kiivailivat Suomalaisessa Suomessa ja Valvoja-Ajassa kulttuurista ja politiikasta, nimikirjaimien taakse piiloutuneet kulttuurihenkilöt jakoivat Kirjastolehden väliin taitetussa Arvostelevassa Kirjaluettelossa kaiken ilmestyneen kirjallisuuden kutakuinkin kahtia: niihin, joita kirjastojen piti hankkia kaiken kansan luettaviksi ja niihin, jotka olisi parempi pitää pois yleisön saatavilta. (Tästä huolimatta jälkimmäiset, kuten esimerkiksi Armas J. Pullan Ryhmy ja Romppainen -sarja, nousivat oitis lukijoiden suosikeiksi.)

Karjalan Viesti

Karjalan Viesti oli armeijan virallisista lehdistä suurin. Se painettiin junakirjapainossa Pitkärannassa, Laatokan koillisrannikolla, ja levisi kaikille Itä-Karjalassa oleville suomalaisjoukoille.

Ehdottomasti mielenkiintoisimmat lehtilöydöt olen tehnyt mikrofilmihyllyiltä. Olin muutamia vuosia sitten kirjoittamassa kirjaa jatkosodan aikana ilmestyneistä, sotilaille tarkoitetuista rintamalehdistä, kun havaitsin, että niiden juuret ulottuivatkin aina sisällissodan aikaan ja Saksan jääkäreihin, jopa kauemmaskin.

Valkoinen Suomi ja Karjalan Armeijan Tiedonannot välittivät alkuvuoden 1918 tapahtumia ja ajan atmosfääriä – hetkittäin jopa hiuksia nostattavalla tavalla. Seuraavien kahden vuosikymmenen Suojeluskuntalaisesta, Hakkapeliitasta ja Rintamamiehestä näin, miten maan ilmapiiri pikkuhiljaa kiristyi ja puolustusvalmiudesta puhuttiin yhä painokkaammin. Syksyllä 1941 Karjalan Viesti, Pohjan Poika, Korven Kaiku ja kumppanit väittivät suomalaisten pian kolkuttavan Leningradin portteja, vaikka oikeasti joukot eivät olleet lähelläkään. Asemasodan aika synnytti mitä merkillisimpiä julkaisuja, joiden toimittajina – sikäli kuin heitä oli lehdissä mainittu – esiintyi nimiä, jotka myöhemmin ovat tulleet tutuiksi muista yhteyksistä.

Maaselän torvi

Maaselän Torvi oli Ässärykmentin eli JR 26:n miesten oma, epävirallinen, monistettu lehti. Nämä korsunnurkkien puolivillit julkaisut ovat tutkijan kannalta ehdottomasti kiinnostavimpia.

 

 

Simo Puupponen, pakinoitsijanimimerkki Aapeli, toimitti Äänisen Ankkaa, rintamakirjeenvaihtajien sisäpiirihuumorin rotupuhdasta edustajaa. Matti Kuusi, myöhempi kansanrunoudentutkimuksen Grand Old Man ja monipuolinen kulttuurivaikuttaja, luotsasi rykmenttinsä Tyrjän Lehden halki Kannaksen suurtaistelujen ja heinäkuussa 1944 pahoitteli, ettei lehti ollut ilmestynyt kokonaiseen kuukauteen – leväperäisyys ei päätoimittajan mukaan kuitenkaan johtunut uutisaineiston puutteesta. (Nimenomaan näin hän asian ilmaisi!)

Useat jatkosodan ajan rintamalehdet monistettiin; painojälki, joka oli kai alun alkaenkin vähän vaikeasti luettavaa, edellyttää mikrofilmattuna tutkijalta haukansilmiä ja hetkittäin jopa arvaamisen taitoa – kaikesta lehden sisällöstä ei saa selvää. Ei ainakaan kovin helposti. Sisällissodan lehdistä puolestaan tapaa fraktuuralla ladottuja palstoja, joiden ääressä huomaa, ettei pikalukukurssista ole aina ja kaikkialla suurtakaan hyötyä. Hyötyä sen sijaan olisi lehtien digitoinnista: mikrofilmit ovat vanhuuttaan harmaantuneita ja kelojen pyöritys on hidasta hommaa. Digiarkistosta haluttu tieto löytyisi helpommin ja nopeammin eikä tutkijan tarvitsisi pelätä, että filmirullaa kelaillessaan kuluttaa aineistoa entistä enemmän.

Pohjoisen rintamanosan Korven Kaiku juhli Viipurin valtausta näyttävästi kuten muutkin ajan sanoma- ja aikakauslehdet.

Pohjoisen rintamanosan Korven Kaiku juhli Viipurin valtausta näyttävästi kuten muutkin ajan sanoma- ja aikakauslehdet.

Karjalan Armeija

Vuonna 1918 osa kirjapainoista käytti vielä fraktuuraa. Karjalan Armeijan Tiedonannot painettiin Antreassa ja Sortavalassa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Minun on myönnettävä, että tutkimusprojektien arkistovaiheiden aikatauluissa pysymistä on joskus vaikeuttanut se, että Kansalliskirjaston miljöö on yksinkertaisesti liian inspiroiva. Kupolisali on tietysti paikka, jossa voisi istua tuntitolkulla kattoon tuijotellen – näin väittävät muutkin kävijät – mutta helpoimmin ajatukseni harhautuvat lehtisalissa. Jos unohtaa ajan ja aiheensa ja ryhtyy lukemaan vaikkapa menneiden vuosien Historiallista Aikakauskirjaa tai Historisk Tidskriftiä, voi tietysti aina selittää itselleen, että onkin a) laajentamassa näkemystään nykyisestä tutkimuskysymyksestä, b) pohdiskelemassa seuraavaa aihetta tai c) seuraamassa takavuosina käytyä ajankohtaista keskustelua. Oikea vastaus olisi kuitenkin d) vanhojen lehtien lumo.

Sama selitys käy myös tilanteeseen, jossa tutkija istuu mikrofilmilaitteen edessä, tuijottaa haltioissaan vanhaa Hesaria ja herää todellisuuteen vasta, kun seuraava käyttäjä seisoo olkapään takana ja ilmoittaa, että hänen varaamastaan ajasta on kulunut jo varttitunti.

Kirjoittaja, FT, tietokirjailija Helena Pilke on tarkastellut talvi- ja jatkosodan kirjallisuutta ja sotasensuuria tutkimuksessaan “Etulinjan kynämiehet. Suomalaisen sotakirjallisuuden kustantaminen ja ennakkosensuuri kirjojen julkaisutoiminnan sääntelijänä 1939-1944” (SKS 2009) sekä sotilaslehtiä kirjassaan “Korsu-uutisia! Rintamalehtien jatkosota” (SKS 2012).

Tšekkiläisen surrealismin juurilla

Slaavilaisen kirjaston Polonica-kokoelmassa näkyy – lahjoituksina ja vaihtoina saadun kirjallisuuden kautta – tšekkiläisen kirjallisuuskaanonin eri kerrostumat, myös 1920- ja 1930-lukujen tšekkoslovakialaisen avantgarde-runouden kuohuvat vuodet. Vuonna 1920 perustettiin vastaitsenäistyneen Tšekkoslovakian pääkaupungissa Prahassa kirjailijoista ja taiteilijoista koostunut ryhmä Svaz moderní kultury Devětsil (’modernin kulttuurin liitto Devětsil’), joka heijasteli aikakautensa modernistisia avantgarde-suuntauksia. Myös Brnoon perustettiin vastaava Devětsil-ryhmä.

Devětsilin tšekinkielinen nimi merkitsee ruttojuurta, lääkeyrttinä käytettyä kasvia. Nimi sisältää myös kuvainnollisen merkityksen ’yhdeksän voima’. Ryhmässä oli alun perin jäseniä juuri yhdeksän, mutta merkitsevintä on ennen kaikkea viittaus joukkovoimaan. Antiikin yhdeksän muusan tavoin Devětsilissä oli jäseniä eri taiteenaloilta – kirjallisuuden ja runouden lisäksi myös kuvataiteesta, teatterista, musiikista ja arkkitehtuurista. Ryhmän jäsenet uskoivat taiteelliseen vallankumoukseen ja yhteiskunnalliseen muutokseen, joka oli heidän näkemyksensä mukaan mahdollista vain järjestäytymällä yhteisrintamaan työläiset vierellään.

Nezvalin Falešný mariáš -runoteos (1925)

Štyrskýn ja Toyenin Vítězslav Nezvalin Falešný mariáš -runoteokseen (1925) suunnittelema kansi.

Devětsilin kunnianhimoisena päämääränä oli kirjallisuus- ja taidekäsitysten uudistaminen. Ryhmän juuret olivat proletaarirunoudessa, ja vaikutteita saatiin mm. Vladimir Majakovskilta. Devětsilin runouden leimallisia piirteitä ovat esimerkiksi typografiset kokeilut ja maaginen realismi. Ryhmään kuuluneita runoilijoita ja kirjailijoita olivat esikoisteoksellaan Pantomima (1924) ryhmän kärkinimeksi noussut Vítězslav Nezval, taustateoreetikkona toiminut Karel Teige, romaaneistaan Rozmarné léto (1926) ja Marketa Lazarová (1931) tunnettu Vladislav Vančura, juutalaisvainoja käsittelevästä autobiografisesta romaanistaan Život s hvězdou (1949, suom. Eero Balk, Tähti Sydämellä 2002) tunnettu Jiří Weil, Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1984 saanut Jaroslav Seifert sekä lisäksi Adolf Hoffmeister, Konstantin Biebl, František Halas, Jindřich Hořejší ja Jiří Wolker. Kuvataiteen puolella Devětsilin vaikutusvaltaisia jäseniä olivat esimerkiksi läheisessä symbioosissa taidetta luoneet taidemaalari Toyen ja kuvataiteilija-runoilija Jindřich Štyrský. Surrealismiin suuntautunut Toyen oli aikansa sukupuoliandrogyyni – syntymänimeltään Marie Čermínová, mutta viittasi itseensä aina maskuliinimuodossa ja pukeutui miesten vaatteisiin. Štyrskýn kuolemaan jälkeen 1942 Toyen lyöttäytyi yhteen runoilija-kuvataiteilija Jindřich Heislerin kanssa.

Biebl

Konstantin Bieblin postuumisti julkaistu matkakertomus Cesta na Jávu (1958) vie lukijan Jaavan eksoottisiin maisemiin.

Ryhmän taustateoreetikkoina häärivät Vítězslav Nezval ja Karel Teige. Heidän kirjoituksensa antoivat pohjan vuosina syntyneelle 1923–1924 uudelle runoussuuntaukselle, poetismille, jolle olivat ominaisia elämänilo ja leikkisät muotokokeilut. Devětsil ja poetismi olivat tšekkoslovakialaissyntyisiä ilmiöitä, mutta asemoituvat Euroopan 1900-luvun alkupuoliskon lukuisten -ismien joukkoon. Tšekkoslovakialainen runouskenttä imi itseensä 1920-luvulla erilaisia vaikutteita – paikallisessa ympäristössä nähtiin myös futurismin (Stanislav Kostka Neumann) ja dadaismin (Lev Blatný, Čestmír Jeřábek) esiinnousu. Devětsilin jäsenet loivat yhteyksiä surrealisteihin, Nezval ja Karel Teige tutustuivat Pariisin matkoillaan mm. André Bretoniin. Tästä inspiroituneena Nezval ja Teige perustivat vuonna 1934 Tšekkoslovakian surrealistisen ryhmän. Nezvalin 1930-luvun runoteokset (mm. Absolutní hrobař, Praha s prsty deště ja Matka Naděje) edustavat hänen surrealistista kauttaan.

Jiří Weilin Život s hvězdou -romaani (1949)

Jiří Weilin Život s hvězdou -romaani (1949).

Poliittiset erimielisyydet 1920- ja 1930-lukijen vaihteessa merkitsivät lopun alkua Devětsilille. Osa ryhmän jäsenistä arvosteli kommunistisen puolueen toimintaa liian bolševistiseksi, minkä seurauksena Jaroslav Seifert erotettiin kommunistisesta puolueesta. Toinen maailmansota hajotti ryhmän toiminnan lopullisesti: ei vain sen takia, että yhteiskunnalliset olot muuttuivat epävakaiseksi, vaan myös siksi, että useat devětsililäiset olivat juutalaistaustaisia tai saksalaismiehittäjien mielestä poliittisesti arveluttavia. SS-joukot teloittivat esimerkiksi Vladislav Vančuran vuonna 1942. Jiří Weil vältti karkotuksen Terezínin (Theresienstadt) keskitysleirille lavastamalla oman kuolemansa. Saksalaismiehityksen aikana Toyen piilotteli juutalaistaustaista Jindřich Heisleria kylpyhuoneessaan. Toyenin ja Heislerin onnistui paeta Pariisiin ennen kommunistien vallankaappausta vuonna 1948.

Poetismin vaikutus kuitenkin jatkui tšekkoslovakialaisessa kirjallisuudessa pitkään toisen maailmansodan jälkeen. Esimerkiksi Jaroslav Seifertin Morový sloup -runoteoksen (suom. Hannu Ylilehto, Ruttopylväs 1985) tematiikassa on kuultavissa poetismin heleät äänet. Prahan kevään tunnelmia käsittelevä Morový sloup syntyi vuosina 1968–1970, mutta se julkaistiin samizdatina vuonna 1973 ja länsipainoksena vuonna 1977. Teos julkaistiin virallisesti Tšekkoslovakiassa vasta vuonna 1981. Seifert palkittiin Nobelin kirjallisuuspalkinnolla vuonna 1984.

 Jaroslav Seifertin Morový sloup -runoteoksen vuoden 1981 painos.

Jaroslav Seifertin Morový sloup -teoksen vuonna 1981 Tšekkoslovakiassa ilmestynyt painos.

Devětsilin alkuvaiheen kommunismimyönteisyys ja proletaarisympatiat pitivät ryhmän pinnalla myös Tšekkoslovakian kommunistin hallinnon aikana. Uusia painoksia otettiin läpi 1950-, 1960-, 1970- ja 1980-lukujen. Polonica-kokoelman sisältämät julkaisut edustavat Devětsilin jäsenten myöhempää tuotantoa tai uusintapainoksia, jotka ovat ilmestyneet aikana, jolloin Devětsil ei ollut enää toiminnassa. Vítězslav Nezval vei poliittisuuden myöhemmällä urallaan äärimmilleen kääntyessään 1940- ja 1950-luvuilla sosialistiseen realismiin ja nousten täten uuden hallinnon arvostamaksi runoilijaksi. Nezvalin myöhäistuotannon ideologinen ääripäisyys myötävaikutti siihen, että samettivallankumouksen jälkeen vuonna 1989 hänen teoksensa päätyivät keräämään pölyä antikvariaateissa uuden yhteiskunnallisen ilmapiirin hylätessä edellisten sukupolvien arvot.

Uuden vuosituhannen myötä Devětsilin ja poetismin arvo on alettu ymmärtää Tšekissä yhtenä 1900-luvun alkupuoliskon merkittävistä modernistista avantgarde-liikkeistä. Devětsilin alkuvuosien elämänmyönteisyys ja uudistushalu ovat taas pääsemässä oikeuksiinsa.

 

Kirjallisuutta

Čolakova, Žoržeta: Český surrealismus 30. let (1999).

Fabian, Jeanette: Poetismus : ästhetische Theorie und künstlerische Praxis der tschechischen Avantgarde (2013).

A glossary of catchwords of the Czech avant-garde : conceptions of aesthetics and the changing faces of art 1908-1958. Toim. Petr A. Bílek, Josef Vojvodík, Jan Wiendl (2012).

Heslář české avantgardy : stetické koncepty a proměny uměleckých postupů v letech 1908-1958. Toim. Josef Vojvodík, Jan Wiendl (2011).

Ort, Thomas: Art and life in modernist Prague : Karel Čapek and his generation, 1911-1938 (2013).

Papoušek, Vladimír : Gravitace avantgard : imaginace a řeč avantgard v českých literárních textech první poloviny dvacátého století (2007).