Henrik Gabriel Porthan, kieli ja kansakunta Suomen ensimmäisessä sanomalehdessä

15.1.1771 julkaistiin ensimmäinen suomalainen sanomalehti, Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo. Lehden julkaisijana toimi Aurora-seura, joka perustettiin Turussa edellisenä vuonna. Lehden toimittaminen oli Aurora-seuran sihteerin vastuualueella ja seuran sihteerinä toimi Henrik Gabriel Porthan (1739-1804), jonka ura lehtimiehenä oli yli kolmen vuosikymmenen mittainen

Porthanin lehteä, eli Tidningaria, julkaistiin tammikuun 1771 puolesta välistä lähtien kaksi kertaa kuukaudessa ja heti seuraavan vuoden alusta alkaen kerran viikossa, kunnes heti seuraavana vuonna lehti ilmestyi jälleen kaksi kertaa kuukaudessa. Lehti ilmestyi vuosina 1771–1778 ja uudelleen vuosina 1782–1785. Lehti ilmestyi myös vuonna 1789, tällä kertaa nimellä Åbo Nya Tidningar, mutta katkosten jälkeen säännöllisesti vuodesta 1791 alkaen nimellä Åbo Tidningar. Vuodesta 1801 alkaen lehden nimi oli Åbo Tidning ja sitä julkaistiin vuodesta 1810 alkaen nimellä Åbo Allmänna Tidning ja edelleen vuodesta 1820 alkaen jälleen nimellä Åbo Tidningar aina vuoteen 1861 saakka. 

Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo. Lehden ensimmäinen numero.

Tidningar Utgifne Af et Sällskap i Åbo. Julkaistu 15.1.1771.

Anders Chydeniukselle lähettämässä kirjeessään Porthan kuvaili seuran ja lehden tavoitteita seuraavasti: ”Täällä Turussa on perustettu seura, jonka tarkoituksena on vaalia ja levittää keskuuteemme ennen kaikkea kaunokirjallisuuden harrastusta. Seura on myös päättänyt maanmiestensä luettavaksi julkaista viikkolehteä, joka tulee sisältämään sekä uutisia Turusta ja muilta Suomen paikkakunnilta että kirjoituksia maan historiasta, maantieteestä, kielestä jne. 

Tidningarin ensimmäinen numero alkaakin manifestoiden Porthanin ja Pehr Adrian Gaddin pitkällä runolla, jossa tiivistetään seuran ja lehden ohjelmaa: 

Kyll’ antaa Suomen maa voi sulle runsaat aiheet, 
saat tiedon terävin sen luonnon selittää, 
kuvailla isäin työn ja kunnon, vaivan, vaiheet – 
valoksi, viitaksi maan lasten niin ne jää. 
Viel’ outo maamme on, sen kuvaus kiero, 
sen kieli hoidoton, yö kaihtaa muistot sen: 
vain yhteis-uurastus, mi vaivaa, työtä ei viero, 
yöst’ unhon pelastaa voi aarteet aikojen. 
(Op. Cit. Manninen, 158. Suomennos Otto Manninen) 

Heli Rantala on artikkelissaan käsitellyt ”Porthanin lehden” ensimmäistä julkaisua ja lehden ensimmäisiä vuosikertoja sekä niiden uudelleen käyttöä myöhäisemmässä lehdistössä. Tuo runo toistuu lehdistössä pitkään ja eri tarkoituksissa, ja onkin mielenkiintoista seurata toistuuko traditio ja miten kotimainen lehdistö muistelee perustajaansa.

Tässä kirjoituksessa kuitenkin seurataan erästä ensimmäisessä numerossa ilmestynyttä Porthanin kirjoitusta, joka kulkee lehden ensimmäisen vuosikerran sivuilla useana otteena, yhteensä kuusi kertaa 

Avaussanojen ja runon jälkeen seuraava ensimmäisen lehden numeron kirjoitus on tekstilajiltaan jonkinlainen kommentaarin, kirja-arvostelun ja tieteellisen keskustelun hybridi. Se ottaa lehden kahdeksasta sivusta valtaosaan, yli puolet. Porthan on ottanut tekstissään kohteekseen unkarilaisen jesuiitan János Sajnovicsin edellisenä vuonna julkaiseman teoksen, Demonstratio. Idioma Ungarorum et Lapponum idem esse. Tässä kirjoituksessa Sajnovics oli osoittanut saamen ja unkarin kielisukulaisuuden vertailemalla kielien sanastoa ja kieliopillisia rakenteita.  

János Sajnovics: Demonstratio. Idioma Ungarorum et Lapponum idem esse.

János Sajnovics: Demonstratio. Idioma Ungarorum et Lapponum idem esse. Tyrnaviae 1770. By [1], Public Domain, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=1864769

János Sajnovics ei ollut kielitieteilijä, vaan astronomi ja matemaatikko. Hän osallistui vuonna Tanska-Norjan kuninkaan Kristian VII:n varustamaan retkikuntaan, jonka tarkoituksena oli havainnoida Venuksen ohikulkua Vuoreijaan rakennetussa observatoriossa. Retkikunnan johtajaksi oli kutsuttu Maria Teresian hoviastronomi, Maximilian Hell (1720-1792), joka valitsi entisen oppilaansa Sajnovicsin apulaisekseen retkikuntaan. Yksi valinnan motiiveista oli, että Sajnovicsin äidinkieli oli unkari ja että Hell halusi selvittää väitteitä, joiden mukaan pohjoisen asukkaat puhuisivat unkarinsukuista kieltä.  

Hell ja Sajnovics saapuivat Vuoreijaan lokakuussa 1768 ja retkikunta viipyi Lapissa yhteensä kahdeksan ja puoli kuukautta. Tuona aikana Sajnovics tutustui kahteen lähetyssaarnaajaan, jotka olivat olleet tanskalaisen kielitieteilijä Knud Leemin (1697-1774) oppilaita. Lähestysaarnaajat tutustuttivat hänet saameen ja ennen kaikkea Knud Leemin vuonna 1748 julkaisemaan saamen kielioppiin ja vuonna 1765 ilmestyneeseen tanskalais-saamelaiseen sanastoon. Vaikka Sajnovics teki myös jonkinverran omia muistiinpanojaan, pohjautui hänen Demonstrationsa ennen kaikkea Knud Leemin teoksiin. Sajnovicsin ansiona olivat hänen kieliopilliset havaintonsa, joita voidaan pitää täsmällisinä ja oikeaan osuvina. Sajnovicsin katsotaan ensimmäisenä todistaneen suomalais-ugrilaisten kielten sukulaisuuden. 

Sajnovicsin päätelmät eivät alkuun saaneet kannatusta Unkarissa, missä kielisukulaisuus saamelaisten kanssa torjuttiin jyrkästi. Kohun seurauksena kielisukulaisuuden vastustaja, lääkäri Sámuel Gyarmathi (1751-1830), matkusti Göttingeniin opiskellakseen siellä suomensukuisia kieliä ja kumotakseen Sajnovicsin teorian. Kävikin niin, että Gyarmathi joutui tunnustamaan Sajnovicsin osoittaman kielisukulaisuuden päteväksi. Edelleen Gyarmathi jatkoi Sajnovicsin tutkimuksia ja julkaisi vuonna 1799 tutkimuksensa Affinitas linguæ hungaricæ cum linguis fennicæ originis grammatice demonstrata, missä hän ulotti kielitieteelliset vertailunsa useimpiin suomalais-ugrilaisiin kieliin ja todistaa suomalais-ugrilaisten kielten sukulaisuutta muoto-opin kautta. Sajnovicsin ja Gyarmathin teokset olivatkin edelläkävijöitä kielitieteen saralla. 

Sinänsä ei ollut ihme, että Sajnovicsin tutkimus kiinnosti Porthania. Jo laadittaessa Tidningarin ohjelmaa loppukesästä 1770, “oman maan kieleen” liittyvien uutisten ja kirjoitusten tuottaminen oli mukana lehden ohjelmassa – kielisukulaisuus kiinnostaa myös Porthania. Hän esittelee Sajnovicsin Demonstratiota sanomalehdessään lähes koko sen ensimmäisen julkaisuvuoden ajan. Tidningarin sivuilla Porthan pohtii sitä, miten kielten ja kansojen sukulaisuus olisi selitettävissä. Porthanin oivallus tässä kohtaa on se, että kansakuntaan kuulutaan kielen kautta. Sajnovicsin tutkimus tukee hänen agendaansa. Sivuseikka on se, että Sajnovicsin teoksen esittely ja sen lyhennelmä on samalla sekä ensimmäinen suomalaisessa lehdistössä ilmestynyt käännös että jatkokertomus.

Porthanin huomioita unkarin-, saamen-, suomen- ja ruotsinkielisten sanojen samankaltaisuudesta.

Porthanin huomioita unkarin-, saamen-, suomen- ja ruotsinkielisten sanojen samankaltaisuudesta.

Vaikka monialaista Porthania on kutsuttu Suomen historian isäksi ja kansanrunoudentutkimuksen airueeksi, niin hänen tutkimusaloihinsa kuului myös kielitiede. Porthan eli tieteellisen keskustelun avantgardessa, mistä kiinnostus Sajnovicsin tekstiä kohtaan on osoituksena. Uutiset kulkivat nopeaan jo ennen lennätintä – kirja oli julkaistu vasta edellisenä syksynä, vain joitakin kuukausia aikaisemmin ennen Tidningarin ensimmäistä numeroa.

Porthanin ja Gyarmathin tiet kohtasivat myöhemmin vuonna 1779 Göttingenissä, minne Porthan oli matkustanut viideksi viikoksi, tutkijaresidenssiin, sanottaisiin nykyään. Göttingen oli tuolloin kielitieteellisen tutkimuksen tieteellisiä keskuksia ja täällä hän tapasi suomensukuisten kansojen ja kielten asiantuntijan August Ludwig von Schlözerin, jonka kanssa Porthan ryhtyi kirjeenvaihtoon. Schlözer oli aikaisemmin kiinnittänyt huomiota Venäjällä asuviin suomensukuisiin kansoihin ja heidän kielisukulaisuuteensa. Göttingenissä Porthan sai myös mahdollisuuden tutustua Eberhard Fischerin sanakirjan käsikirjoitukseen, joka sisälsi neljänkymmenen Venäjällä ja Siperiassa asuvan kansan sanastoa. Lisäksi Porthan aloitti unkarin kielen opiskelun tutustuttuaan Göttingenissä kahteen unkarilaiseen, David Perlakiin ja edellä mainittuun Gyarmathiin.

Göttingenin-matkan eräs seuraus oli se, että Porthan irrottautui selkeämmin aikaisemmasta käsityksestään suomen kielen sukulaissuhteista. Kun Porthan oli vielä vuonna 1766 De poësi Fennicassa pohtinut hepreaa suomen sukukiele niin viimeistään Göttingenin-matkan jälkeen hän oli muuttanut kielitieteellisiä perusteitaan kielisukulaisuudesta. Kiinnostuksestaan huolimatta, että Porthan ei varsinaisesti julkaissut yhtään kielitieteellistä tutkimusta ja hänen pohdintansa suomalais-ugrilaisuudesta ovat levällään eri julkaisuissa. Joka tapauksessa, hänen vaikutustaan kielitieteelle voidaan pitää merkittävänä.  

Porthanin perehtyneisyyden myötä kielitieteenkin uudet opit saapuivat Suomeen ja vielä jäsentymätön uralistiikan/suomalais-ugrilaisten kielten tutkimus saa tukea Porthanin kriittiseltä ajattelulta, joskin se konkretisoituu vasta tulevien sukupolvien pyrkimyksissä. Keskeisimmän havainnon hän oli kuitenkin tehnyt jo Tidningarin ensimmäisessä numerossa sivutessaan lyhyesti suomen kielen ja kansakunnan suhdetta.

(Kirjoitus pohjautuu 15.1.2021 pidettävään esitelmään, ks. https://porthanseura.wordpress.com/2021/01/06/suomalainen-sanomalehdisto-250-vuotta-15-tammikuuta-2021/ 

Jussi-Pekka Hakkarainen 
Tietoasiantuntija 

Kirjallisuutta 

Ahokas, Minna: Valistus suomalaisessa kirjakulttuurissa 1700-luvulla. Helsinki, 2011. 
Korhonen, Mikko: János Sajnovics, vertailevan kielitieteen edelläkävijä, Virittäjä, 87 (2), 1983. https://journal.fi/virittaja/article/view/37763  
Manninen, Juha (toim.): Porthanin monet kasvot. Kirjoituksia humanistisen tieteen monitaiturista. Helsinki, 2000. 
Manninen, Juha: Valistus ja kansallinen identiteetti. Aatehistoriallinen tutkimus 1700-luvun Pohjolasta. Helsinki, 2000. 
Rantala, Heli: “Porthanin lehti” ja otteita sen myöhemmästä elämästä, Auraica, 9, 2018. https://journal.fi/aur/article/view/78061 
Tarkiainen, Kari: Porthan, Henrik Gabriel. Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. Studia Biographica 4. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997– (viitattu 5.1.2021)  Artikkelin pysyvä tunniste http://urn.fi/urn:nbn:fi:sks-kbg-002599  
Tommila, Päiviö (toim.): Suomen lehdistön historia 1. Sanomalehdistön vaiheet vuoteen 1905. Kuopio 1988.

Verkkouutisoinnin murroksista

Verkon uutissisältöjä on tallennettu Kansalliskirjaston verkkoarkistoon jo kymmenen vuotta. Viime vuosina haasteeksi on muodostunut julkaisijoiden tarve kehittää ansaintamalleja, mikä on osaltaan ilmennyt sivuille asetettuina maksumuureina. Maksumuurit, jotka ovat estävät tavallista lukijaa pääsemään vapaasti artikkeleihin, muuttavat myös suomalaisen kulttuuriaineiston keräystapaa.

1932 n . Sanomalehden myyjä, Turuntie 68 ( Mannerheimintie).

Sakari Pälsi, 1932 n . Sanomalehden myyjä, Turuntie 68 ( Mannerheimintie).

Verkkoaineistot itsessään ovat kulttuuriaineistolain toteuttamisen kannalta entistä keskeisemmässä asemassa. Painettujen julkaisujen määrä laskee vuosi vuodelta. Painettujen lehtien tapauksessa nimekemäärät ovat laskeneet reilun neljänneksen 1990-luvun ennätyslukemista. Jonkin verran on digitaalisena syntyneitä julkaisuja (joista siis ei ole painettua versiota ollenkaan), mutta suurin muutos on siinä kasvavassa artikkelisisältöjen vyöryssä, jota verkossa tänä päivänä on tarjolla. Julkaisemisen painopisteen siirtyminen verkkoon merkitsee myös keräämisen painopisteen muutosta.
Kaikki merkittävät sanomalehdet ovat ottaneet tai ottamassa käyttöönsä maksumuurin artikkelisisällöilleen. Muurien hyödyllisyydestä sinällään on kiistelty jo pitkään. Toisille on selvää, että lehden täytyy voida ansaita sisällöillä, joiden tuottamisesta maksaa (myöskään verkkosivujen mainostuotot eivät kata kuin pienen osan siitä mitä painetun tilaus). Toiset taas vetoavat käyttäjäkyselyihin, joissa vastaajat ovat toistuvasti vakuuttaneet siirtyvänsä muille sivustoille, mikäli oman lehden verkkosisällöt käyvät maksullisiksi. Muurien hyödyllisyys tai haitallisuus on siis monelle uskonasia. Suomessa näyttää kuitenkin orastavan asiasta konsensus, sillä useimmat lehdet alkavat nyt muurata sisältöjään tavalla tai toisella. Asiaa auttanee sekin, että lehdet voivat tätä nykyä tarjota rekisteröityneille tilaajilleen muutakin kuin artikkeleita.
Toisaalta on yhä Guardianin ja Kalevan tapaisia lehtiä, joissa ei ole otettu muuria käyttöön. Moni pohtii yhä, löytyisikö lyhytjännitteiselle lukijalle parempaa houkutusta kuin se, että otsikon alta paljastuu pelkkä tilauslomake. Huvudstadsbladetia julkaiseva KSF Media on omalla tavallaan liikkunut vastakkaiseen suuntaan luopumalla maksumuurista ja päästämällä lukijat juttuihin ilmaiseksi, mikäli hän rekisteröityy lukijaksi. Lukijoiden pelkkä profilointi katsotaan siis näinkin arvokkaaksi.

Taso, jolla juttuja muurataan, vaihtelee. Yhdenkään merkittävän lehden intresseissä ei ole, etteikö sivuilla olisi kuitenkin joitain ”tärppijuttuja”. Maksumuurityypit luokitellaan koviin ja pehmeisiin muureihin sekä näiden yhdistelmiin. Suomessa puhutaan kovan muurin lisäksi myös mittarimallista ja freemium-mallista. Kovan muurin käyttö edellyttää uskollista lukijakuntaa ja sitä, että lehdellä on valmiiksi johtava markkina-asema, lisäksi verkkolehden täytyy tuottaa merkittävää lisäarvoa lukijoille. Maailmalla tunnettu esimerkki kovasta muurista on The Times; meillä sitä käyttää mm. Lapin kansa. Pehmeä muuri on sama kuin mittarimalli. Siinä sallitaan tietty määrä vapaita artikkeleita tietyn ajan sisällä. Tunnetuin esimerkki meillä on Hs.fi, maailmalla tätä käyttää esimerkiksi New York Times. Yhdistelmä- eli freemium-mallissa lyhyet perusjutut ovat vapaasti luettavissa, kun taas pitkät ja syventävät muurin takana. Jotkut suomalaiset päivittäislehdet käyttävät sellaista freemium-mallia, jossa saa lukea vapaasti STT:n uutisia: oma juttutuotanto on muurin takana.

Kansalliskirjasto on haasteista huolimatta edennyt urakassaan kerätä näitä aineistoja omaan verkkoarkistoomme. Viime syystalven aikana suoritettu kulttuuriaineistolakiin perustuva aineistopyyntökierros avasi monen lehden sisällöt keräyskoneellemme: noin 30 pyynnöstä on päästy sisältöjen keruuseen lähes kaikissa tapauksissa. Jokaisen suomalaisten verkkosanomalehden muuritilanne on tarkoitus tarkistaa ja asianomaisia tiedottaa tämän vuoden aikana.

Myös aikakauslehdet ovat laittaneet maksumuureja sivuilleen. Useimmassa tapauksessa painetun lehden tilaaja pääsee lukemaan digitaalisia sisältöjä; joissain tapauksissa voi tilata pelkät verkkosisällöt. Muurin takana on yleensä myös muita sisältöjä kuin artikkeleita: esimerkiksi terveysvinkkejä, arvosteluja ja keskustelupalstoja. Vapaakappaletoimistossa on tarkoitus tutkia myös aikakauslehtien muurattuja sisältöjä lähitulevaisuudessa.

Verkkolehdet kuten muutkin kerätyt ja luovutetut aineistot ovat asiakaskäytössä tekijänoikeuslain mukaisesti vapaakappaletyöasemilla, joita on Kansalliskirjaston lisäksi muissa vapaakappalekirjastoissa, Eduskunnan kirjastossa sekä Kansallisessa audiovisuaalisessa arkistossa.

muuri1

Signe Brander, 1913 Helsingin kaupunginmuseo

Lähteenä käytetty:
Journalisti (2016, 4): Joko maksumuurit murtuvat?
http://www.journalisti.fi/artikkelit/2016/4/joko-maksumuurit-murtuvat-/

Lehtien tilastoinnista

sanomalehtiKansalliskirjaston lehtitilastot vuodelta 2014 ovat ilmestyneet. Niitä ja muita tämän vuosituhannen tilastoja voit tarkastella osoitteessa http://www.kansalliskirjasto.fi/fi/julkaisuala/tilastot.html

Kansalliskirjasto on kerännyt eriteltyjä tilastoja Suomessa ilmestyvistä painetuista sanoma- ja aikakauslehdistä 1940-luvulta lähtien. Tilastot saadaan laskemalla ne vapaakappaleena saatavista nimekkeistä.

Sanomalehdiksi lasketaan 1-7 kertaa viikossa ilmestyvät ajankohtaisiin aiheisiin keskittyvät lehdet. Eli ne jotka Kansalliskirjasto mikrokuvaa ja käsittelee digitointi- ja konservointikeskuksessaan Mikkelissä. Loput ovat sitten aikakauslehtiä, joiden tyyppikirjo on valtava. Kansalliskirjasto kuvailee kansallisbibliografiaan väljin kriteerein sekä kauppojen lehtihyllyistä tutut nimekkeet että pienelle piirille levitettävät erikoislehdet. Niinpä tilastoissa näkyvä aikakauslehtien määrä saattaa vaikuttaa häkellyttävän suurelta (90-luvulla oltiin lähellä 6000 nimekettä ja lukema on yhä yli 4000) ja kansainvälisessä vertailussa onkin sitä. Suomessa ei ole niin pientä kerhoa, ettei se julkaisisi toiminnastaan jotenkuten taitettua paperinippua, johon tiedotteiden lisäksi naputellaan mielipidekirjoitus ja elämänkerta ties mistä ja kestä.

Tilastot eritellään ilmestymistiheyden, kielen ja lehtityypin mukaan. Näin voimme seurata esimerkiksi viikoittain ilmestyvien aikakauslehtien selviytymiskamppailua ja nähdä, miten muiden kuin suomen- ja ruotsinkielisten sanomalehtien määrä kehittyy. Sanomalehdistä haluamme vielä eritellä sen, miten moni on ilmaisjakelussa ja miten moni paikallislehti.

Kaikki tiedämme sen, miten vilpittömälläkin mielellä tehdyt tilastot valehtelevat, johdattelevat ja manipuloivat. Niihin on aina sisäänkirjoitettu taustaolettamia, jotka vaihtelevat eri aikakausina. Meillä se näkyy varsinkin siinä, että aineistonrajauskriteerit muuttuvat ajan kanssa Unescolta saatavien periaatteiden mukaan sekä myös resurssisyistä. ”Fennican historialliset kerrostumat” on työporukoissa yleistynyt käsite, mutta eri aikakausien kerrostuminen pätee kaikkiin muihinkin tietokantoihin – olivat ne kirjastoissa tai missä vain tehtyjä.130912_ajatuskuva

Perustrendiä eivät rajauskriteerien muutokset kuitenkaan muuta. Printtilehtien määrä on laskenut tasaisesti. Vaikka digitaalisena syntyneitä lehtiä on yhä vähän, on verkkoon siirtyminen syönyt painettujen elinmahdollisuuksia. Toisaalta pienille erikoisalojen toimijoille on tietysti helpompaa levittää artikkelisisältö vaikka omilta verkkosivuilta kuin maksaa painatuksesta. Sanomalehtien tilanteesta puhutaan usein kun päivitellään printtimedian tilaa. Niiden määrä on tullut 90-luvun alusta alas noin neljänneksen. Aikakauslehtien kultakausi oli vuosituhannen vaihteessa, josta on tultu suunnilleen sama määrä alas.

Tilastointimetodeista sen verran, että niitä on muutettu. Aiemmin tilastot hankittiin hankalasti merkitsemällä lehden varastotietueeseen kyseisen vuoden tilastokoodi ja ajamalla lukemat tuona vuonna ilmestyneistä lehdistä sen avulla. Nykyään käytämme erillistä tilastointijärjestelmää, jolle olemme antaneet nimen Leka (vapaakappaletoimistolla on jännä viehtymys työkaluakronyymeihin). Leka saa nimeketiedot Fennicasta ja siihen merkitään yksinkertaisen täpän avulla kukin lehti kunakin vuonna vastaanotetuksi.

lekaKeräämämme tilastot eivät jää pelkästään talon sisään, vaan ne julkaistaan mm. Tilastokeskuksen ja Unescon tilastollisissa vuosikirjoissa.

Verkkolehtien keräämisestä

Verkkolehdet – tässä yhteydessä ei puhuta näköislehdistä – ovat lehden verkkosivuja, joihin laitetaan valikoitu osa artikkelisisällöistä. Tarkalleen ottaen nyt puhutaan siis lehtien verkkosivujen keräämisestä: laajalevikkisiä digitaalisena syntyneitä lehtiä on Suomessa vielä melko vähän.Verkkolehtiä on kerättävä huomattavasti tiuhempaan kuin stabiilimpia verkkosivuja. Päivittäisten sanomalehtien verkkosivuja kerätäänkin kerran päivässä; viikkolehtiä ja vain muutaman kerran viikossa ilmestyviä sanomalehtiä kerran viikossa. Lisäksi monet aikakauslehdet julkaisevat juttujaan niin, että niitä kannattaa kerätä kuukausittain.verkkolehti5

Verkkolehtiä on monenlaisia. On säännöllisesti artikkeliaineistoa tuottavia sanomalehtiä, näytejuttuja eli verkkovinkkauksia tarjoavia aikakauslehtiä ja sitten kirjava joukko yhteisöjen tiedotuslehtiä sekä firmojen asiakaslehtiä, jotka ilmestyvät vain muutaman kerran vuodessa ja laitetaan näköislehtenä omille verkkosivuille. Viimeksi mainittuja ei kerätä edes kuukausittain, sillä aktiivinen keruu olisi kovalevytilan tuhlausta. Mainitut saadaan talteen myös vuosittaiskeräyksellä.

verkkolehti21Lisäksi lehtien verkkosivujen sisällön laajuus vaihtelee paljon. Mikään tilausmaksulla toimiva sanomalehti ei tänä päivänä laita kaikkea sisältöään vapaasti luettavaksi. Monien verkkosivut koostuvat erilaisista paperi- tai näköislehden markkinointia tukevista tärpeistä. Jotkut maakuntalehdet laittavat yleisön tiedottamisen kannalta kriittisiä juttuja tai sitten juttujen lyhennelmiä. Usein vapaasti luettavat jutut ovat varsinaisen jutun nopeasti kokoon kyhättyjä luonnostelmia, joista ilmestyy täydennetty versio seuraavan päivän paperilehdessä. Joidenkin tekniikka on laittaa jutusta muutama ensimmäinen rivi tai sitten sallia muutaman jutun vapaa luku viikossa. Jotkut pitäjälehdet taas eivät laita julkisesti näkyville kuin tärkeimpiä kunnallisia tiedotteita. Ilmaisjakelulehdet toki laittavat kaiken näkyviin, mutta niiden jutut ovat tunnetusti lyhyitä.

verkkolehti11Nämä aiheuttavat haasteen Kansalliskirjaston käyttämälle keräyskone Heritrixille. Joidenkin lehtien tapa sallia muutama juttu vapaasti viikossa voidaan ohittaa, mutta jos sivuilla on vain pari riviä tekstin alkua per juttu, se on hankalampi juttu. Maksumuuri on koetettava ohittaa yhteistyöllä kustantajien kanssa. Kulttuuriaineistolaki edellyttää, että verkkojulkaisijan tulee mahdollistaa verkkoaineiston haku ja tallentaminen tai luovuttaa aineisto Kansalliskirjastolle, jos aineistoa ei voi hakea ja tallentaa ohjelmallisesti. Maksumuurien myötä lehdet ovat uskaltaneet laittaneet sivuilleen entistä enemmän ja laadukkaampia artikkeleita, näin muurien ylittäminen on käynyt entistä tarpeellisemmaksi.

verkkolehti8Verkkolehtien sisällöt ovat kehittyneet vuosien varrella. Valta- ja maakunnallisilla lehdillä on viikonloppupainoksensa. Lähes joka lehdellä on nykypäivänä omat bloginsa. Lisäksi sivuilla on muutakin sisältöä kuin artikkeleita: merkittävimmät valtakunnalliset lehdet ovat synnyttäneet omat nettiteeveensä, joihin laitetaan lyhyitä haastatteluja ja viihdesisältöjä. Jotkut taas eivät perusta omaa kanavaa vaan lainaavat sisältönsä Youtubelta. Yleisesti sivuille sijoitetaan myös suoralinkkejä muiden yhtiöiden sisältöihin: TV-oppaita, verkkokauppoja, työpaikanvälitystä, deittipalveluita ja tietenkin mainoksia.

verkkolehti13Tämän kaiken takia Heritrixin keräystulokseen ei voi aina luottaa, harava ulottuu aina vain muutaman linkin taa. On keskusteltu, voitaisiinko kerätä lehtien artikkeleita pelkästään RSS-syötteiden avulla. Tällä tavalla saataisiin varmemmin itse jutut ilman joutavia tuplia (sama juttuhan on sivuilla usein useana linkkinä) ja tilaa vievää mainossälää. Näin säästettäisiin verkkotilaa. Samalla menetettäisiin kuitenkin itse sivunäkymä. Kaikki lehdet eivät myöskään tarjoa RSS-syötettä.

verkkolehti15Verkkolehdet tarjoavat sisältöjään myös mobiiliversiona, joka on käytännössä sama lehti laitenäytön kokoon sovitettuna. Näillä näkymin mobiiliversioiden kerääminen tuskin toisi suurta lisäarvoa.

verkkolehti4Lehdet kerätään erillisten linkkilistojen avulla. Päivittäin kerättävien linkit lainattiin aiemmin Kansalliskirjaston omista tietokannoista (Suomasta ja Fennicasta), sittemmin on käytetty Sanomalehtien liiton linkkilistaa. Harvemmin kerättävien listaa on täytynyt ylläpitää käsin. Tällä hetkellä päivittäin kerätään noin 40 lehden verkkosivuja, viikoittain noin 240:n ja kuukausittain 120:n.

verkkolehti16

Lähes kaikki verkkolehdet tarjoavat ostettavaksi digitaalista näköislehteä. Noiden keräämiseen verkkoharavalla ei kaikissa tapauksessa ole tarvetta, koska on olemassa tahoja joista lehtiä voidaan kerätä keskitetysti. Kustantajan avatessa meille maksumuurinsa, voimme toki kerätä näköislehdet yhtälailla.

verkkolehti18Kansalliskirjaston tehtävänä on ohjelmallisesti hakea ja tallentaa yleisön saatavilla olevaa verkkoaineistoa tietoverkoista. Verkkoaineistoa kerätään eri tavoin. Vuosittain tehdään kaikkien .fi- ja .ax-päätteisten verkko-osoitteiden haravointi, joka siis periaatteessa kerää kaiken mitä suomalaisessa netissä on (pois lukien toki kaupallisten tuottajien .com-osoitteet). Toiseksi joka vuosi tehdään teemakeräyksiä erilaisten merkittävien tapahtumien yhteydessä (mm. vaalien ja suurten urheilutapahtumien). Verkkolehtiä on kerätty päivittäin/viikoittain/ kuukausittain vuodesta 2009.verkkolehti17

Verkkolehdet kuten muutkin kerätyt ja luovutetut aineistot ovat asiakaskäytössä ainoastaan vapaakappaletyöasemilla, joita on Kansalliskirjaston lisäksi muissa vapaakappalekirjastoissa, Eduskunnan kirjastossa sekä Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa.

verkkolehti19

Jari Heikkinen