Vapaata riistaa?

Lähivuosille voisi povata jonkinlaista Pikku prinssi -boomia. Tämä johtuu siitä, että kirjailija Antoine de Saint-Exupéry kuoli vuonna 1944. Tekijänoikeuksien suoja aika ulottuu 70 vuotta tekijän kuoleman jälkeen.

Aino Ackté Kuvaaja tuntematon [Public domain], lähde: Wikimedia Commons

Vuonna 2015, siis tämän vuoden alusta vapautui tekijänoikeudesta siis 1944 kuolleet tekijät. Kansallisbibliografiasta heitä löytyy mm. seuraavat nimet:

  • Oopperatähti Aino Ackté
  • Tulenkatajiinkin kuulunut runoilija Katri Vala
  • Lukuisia näytelmiä ja historiallisia romaaneita kirjoittanut Lauri Haarla
  • Presidentti P.E. Svinhufvud
  • Laajasti luonnosta ja luonnonsuojeslusta kirjoittanut Rolf Palmgren
  • Suomenruotsalainen kirjailija Melita Tång
  • Samuli Paulaharjun digitoitua tuotantoa onkin jo joitakin vuosia ollut julki SKS:n erityisluvalla.

Jo aikaisemmin vapautuneita

Mainostan vielä kaunokirjallisuuden puolelta Tatu Vaaskiveä jonka tuotanto on julkaistu e-kirjoina yleisten kirjastojen digitoitujen aineistojen kokoelmassa

Edith Södegranin, Minna Canthin, Henry Parlandin, Volter Kilven, Aleksis Kiven, Eino Leinon, Maiju Lassilan ja monen muun tuotannosta voi nauttia Doriassa julkaistuina digitointeina.

Mitä iloa?

Kulttuuridatan hyödyntämisessä ollaan vasta alkumetreillä. Kirjastojen ja kirjakaupan näkökulmasta ensimmäinen ja ilmeisin käyttötapa tekijänoikeuksista vapaalle tuotannolle on vain yksinkertaisesti digitoida teoksia ja julkaista niitä kaikkien vapaasti käytettäväksi ja jatkohyödynnettäväksi.

Kirjastahan voisi hyödyntää vain osankin. Paljon onkin esimerkiksi digitoiduista kirjoista irroitettu kuvia ja julkaistu niitä erikseen.

Odottelen innolla ja kauhulla myös suomalaisesta klassikkokirjallisuudesta tuotettuja mash-up romaaneja. Itselleni esimerkiksi Ylpeys ja ennakkoluulo ja zombit oli viihdyttävämpi kuin Jane Austenin alkuperäinen. Kuka miksaisi pari vampyyria Putkinotkoon tai keksisi jotain hauskaa Alastalon salissa sanataiteelle?

Kirjan vuosi 2015 – Haastattelussa Meri Heinonen ja Janne Tunturi

kv_rgbVuosi 2015 on Kirjan vuosi ja Kansalliskirjaston Scripta Selecta -blogissa haastatellaan kirjastomme kirjoittavia asiakkaita; niin kirjailijoita, runoilijoita kuin tutkimuksentekijöitä. Kirjoitussarjan avaa kahden turkulaisen historioitsijan, Meri Heinosen ja Janne Tunturin, haastattelu. Meri ja Janne ovat vierailleet viime aikoina Kansalliskirjastossa taajaan, vierailujen liittyessä ennen kaikkea valmisteilla olevaan elämäkertaan taidehistorioitsija Klaus Holmasta. Meriä ja Jannea haastattelee Jussi-Pekka Hakkarainen.

Jussi-Pekka Hakkarainen: Meri ja Janne. Minulla oli ilo ottaa teihin yhteyttä ja pyytää teitä mukaan tähän haastatteluun. Saamme kunnian avata tämän sarjan. Tunnen teidät vuosien takaa ja ajan saatossa minulla on ollut kanssanne useita keskusteluja koskien kirjastojen ja tutkijoiden välisiä suhteita. Tässä haastattelussa haluaisin tietää enemmän teistä kirjaston, erityisesti Kansalliskirjaston, käyttäjinä työnne kautta.

Klaus Holman runo Agnus Dei

Ensimmäinen ja kaikille sarjassa haastateltaville yhteinen kysymys heitetään ilmaan hieman Peter von Baghin ja Sodankylän filmifestivaalien hengessä: Muistatko ensimmäinen vierailusi Kansalliskirjastossa? Mitä asiaa mahdoit toimittaa ja muistatko mitä materiaalia vierailusi koski?

Meri Heinonen: Ensivierailuni Kansalliskirjastossa ajoittuu 1990-luvun ensimmäiselle puoliskolle, jolloin olin perustutkinto-opiskelija. Hankin tuolloin kirjastokortin yhdessä opiskelutoverini kanssa ja lainasin tutkimuskirjallisuutta. Vaikka en osaa nimetä mitään yksittäistä teosta, muistan sen ilon, että kirjoja, joiden olemassaolosta tiesin, mutta joita en ollut saanut käsiini Turussa, olikin saatavilla.

Janne Tunturi: Ensimmäinen vakava vierailu liittyi pro gradu -työn tutkimuskirjallisuuden ja materiaalin etsintään syksyllä 1992. Lainasin ainakin Roger Chartierin toimittaman teoksen La Correspondance. Les usages de la lettre au XIXe siècle, jonka ranska tuotti melkoisesti vaivaa.

Historioitsijoina luonnollisesti käytätte kirjastoja paljon. Sekä koti-, että ulkomaisia. Millainen työskentelytila kirjasto on? Mihin kiinnität kirjastotilassa huomiota? Onko olemassa jotain sinulle erityistä kirjaston lumoa?

Meri: Hyvä kirjasto on työtilana innostava. On hienoa ja suorastaan rentouttavaa olla ympäristössä, jossa voi toteuttaa haluaan tarkistaa eri asioita ja tilata tai etsiä heti jonkun teoksen. Hyvässä tutkimuskirjastossa päivä on seikkailu, joka johtaa kirjasta tai lehdestä toiseen.

Kirjastossa kuuluu olla kirjoja vapaasti saatavilla ja kirjasto ilman avohyllyjä ei ole minulle ”oikea” kirjasto. Tästä syystä Warburg Instituten kirjasto Lontoossa on ehkä hienoin kirjasto, jossa olen koskaan käynyt, vaikka se on ulkoasultaan varsin vaatimaton. Sen kokoelma on kokonaisuudessaan avohyllyissä ja omaperäinen luokittelujärjestelmä pitää huolen siitä, että satunnainenkin käyttäjä löytää aina etsimänsä teoksen ”hyvän naapurin”.

Kansalliskirjastossa suosikkitilani on ehkä hieman epäkonventionaalisesti Rotunda eikä Kupolisali. Pidän Rotundan pyöreästä muodosta ja nousu ylöspäin vähän ahtaissa kierreportaissa on aina elämys – Rotunda on myös selkeämmin käyttötila, mikä viehättää minua.

Janne: Olen sanonut jo pitkään (myös Turussa), että Kansalliskirjasto on kotikirjastoni. Sen kokoelmat ovat kansainvälistä tasoa ja siellä aistii historian monien kerrosten läsnäolon. Arvostan myös suuresti kirjaston arkkitehtuuria. Kupolisali on syystä kuuluisa, mutta kirjaston iltaisin hiljentyvät käytävät ja monet lukunurkkaukset kuuluvat sen henkeen. Rotunda on ollut kirjaston tärkeimpiä alueita. Vain kunnollinen, monikielinen avokokoelma takaa yllättävät löydöt ja opettaa katsomaan vastauksia myös varmojen polkujen vierestä.

Klaus Holman kirjoittama ranskankielinen johdanto suomalaiseen runouteen sekä Eino Leino -käännöksiä.

Tieteellinen kirjasto laitoksena on osa tiedettä ja erottamaton osa tiedeyhteisöä, muttei kuitenkaan tieteentekemistä sinänsä, itsessään. Kirjaston aineistojen tulkitsemiseen, niiden manifestointiin tarvitaan aina tutkijaa. Vasta käytettäessä kokoelma herää eloon. Milloin ja miten olet hyödyntänyt Kansalliskirjastoa työssäsi?

Meri: Milloinpa en. Tutkimustyössä hyvä kirjasto on perusedellytys ja Suomessa Kansalliskirjasto on varmasti ainakin humanistisen alan tutkijoille paikka, jota ei voi ohittaa. Viime aikoina olen käyttänyt enemmän myös Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmaa ja tutustunut tarkemmin kirjaston keskiaikaisiin ja 1500-luvun käsikirjoituksiin osana Codices fennici -projektia, jossa olen mukana.

Janne: Olen lainannut ja lukenut tutkimuskirjallisuutta ja syventynyt erikoislukusalissa käsikirjoitusosaston moniin kokoelmiin. Olen tuonut opiskelijoita tutustumaan materiaaliin, jota muualla Suomessa ei näe. Meille on esitelty niin keskiaikaisia käsikirjoituksia kuin Monrepos-kokoelmaa. Kirjastossa olen käynyt myös monia hyviä keskusteluja sattumalta syntyneiden tai sovittujen tapaamisten tuloksena.

Mitä työstät juuri nyt ja miten hyödynnät Kansalliskirjaston kokoelmia tällä hetkellä?

Meri: Tällä hetkellä jaan aikaani vähän kahden projektin kesken eli jatkan edelleen keskiaikaan ja uskonnolliseen elämään liittyvien teemojen parissa. Olen mukana Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa Modus Vivendi – Religious Reform and the Laity in Late Medieval Europe ja työn alla on pari artikkelia, jotka liittyvät dominikaaninunniin ja kirjalliseen kulttuuriin.

Toinen projekti on yhdessä Jannen kanssa työstämämme Klaus Holman (1914–1944) elämäkerta. Klaus Holma oli diplomaatti Harri Holman ja tämän puolison Allin ainoa lapsi, joka kävi koulunsa Suomessa, mutta muutti 1930-luvun alussa Pariisiin vanhempiensa luokse. Vaikka Holma suoritti tutkintonsa Helsingin yliopistossa, asui hän käytännössä seitsemän vuotta Ranskassa ja palasi Suomeen talvisodan aikana. 1940-luvulla Holman mielenkiinto siirtyi ehkä aivan käytännön syistä enemmän kaunokirjallisuuteen ja hän julkaisi kaksi romaania, Kolme ja Nuoruus vanhassa talossa, mutta työsti samalla myös tutkimusta romaanisesta kirkkoarkkitehtuurista Ranskassa.

Klaus Holman jälkeenjääneitä papereita on useammassakin kokoelmassa, mutta Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelma sisältää Holman ja hänen lähipiirinsä kirjeenvaihtoa, Holman muistelmia ja lyhyitä kirjoituksia sekä muistiinpanoja. Kokoelmaan kuuluu muun muassa ainoa löytämämme Holman kirje puolisolleen.

Ainoa tunnettu Klaus Holman kirje puolisolleen, Simonne Holmalle (os. Sachs).

Janne: Yhteisen Holma-hankkeemme lisäksi olen ollut mukana Hannu Salmen johtamassa Akatemian-projektissa Travelling notions of culture: Itineraries of Bildung and Civilisation in early nineteenth-century Europe. Tutkin siinä antiikin kreikkalaisten kolonioiden (ennen kaikkea Etelä-Italia ja Anatolian rannikko) asemaa 1800-luvun alun Kreikka-innostuksessa. Myös tämän aiheen osalta Kansalliskirjasto on tärkeä paikka.

Olette viime aikoina myös tehneet Klaus (Claude) Holman tutuksi ahkerana twiittaajana, osallistuen siten Ylen Twitter-projektiin #sota39. Mielestäni Clauden kertomana on mukaan twiittivirtaan tullut tärkeä maanrajojen ulkopuolinen perspektiivi, hänen tapauksessaan ranskankielisen maailman ääni. Kertoisitteko hieman sekä hänen että teidän osallisuudestanne Talvisotaan?

Meri / Janne: @HolmaClaude -tili syntyi hetken päähänpistosta. Tarkoituksenamme oli elämäkerran kirjoitusprosessin yhteydessä testata, miten Klaus Holman vaiheet sopivat talvisodan historian suurempiin linjoihin. Holma oli talvisodan syttyessä Pariisissa, missä hän saattoi seurata kansainvälisen politiikan kiemuroita. Tammikuussa 1940 hän lähti Suomeen ja koulutuskeskukseen, muutama klassikkoromaani kainalossaan. Kulttuurisokki oli todennäköisesti suuri.

Suomen hyväksi 8.helmikuuta 1940 Pariisissa pidetyn hyväntekeväisyysillan ohjelma.

Käytännössä Claudesta on tullut hieman ulkopuolinen tarkkailija, jonka avulla voi tarkastella talvisotaa kansainvälisestä perspektiivistä. Ainakin Ranskan lehdissä siitä kirjoitettiin paljon. Toisaalta viittaamme myös samanaikaisiin tapahtumiin muualla. Apunamme on ollut Holman omien papereiden lisäksi Ranskan kansalliskirjaston suurenmoisen Gallica-tietokannan digitoitu materiaali. Luemme tärkeimmät lehdet päivittäin ja yritämme löytää jotain kiinnostavaa. Joskus se on pääuutinen, joskus pieni mainos tai ilmoitus.

Kirjastojen tarjoamat ovat viime vuosina monipuolistuneet – milloin lainataan mölkky-settiä ja milloin onkivälineitä. Yhtä perustellusti aineistojen saattaminen käyttöön digitaalisessa formaatissa on avannut tutkimukselle uusia mahdollisuuksia. Kirjastotkin ovat alati liikkeessä. Millaisena näet huomisen kirjaston, sinun ammattisi näkökulmasta?

Meri: Historioitsijat ovat ehkä varsin konservatiivisia kirjaston käyttäjiä ja itsekin toivon kirjastojen säilyvän kirjojen paikkana ja että esimerkiksi vanhoja kokoelmia säilytetään edelleen. Vaikka nyt tuntuu, että vanhentuneella tutkimuskirjallisuudella ei ole merkitystä tai että niitä ei käytetä, ei niitä tulisi tuhota. Ne ovat osa kirjastojen kokoelmaa ja merkityksellisiä tutkijoille tulevaisuudessa.

Digitointi tuo uusia mahdollisuuksia etenkin vanhan ja herkän materiaalin tutkimukseen ja vapauttaa maantieteellisistä rajoista. Sähköinen julkaiseminen on tutkimuspuolella jo muuttanut kirjastojen roolia fyysisten teosten hankkijasta ja säilyttäjästä sähköisen palveluiden tarjoajaksi ja tämä kehitys varmasti jatkuu.

Janne: Kirjasto on konkreettisesti se paikka, jossa säilytetään ja tutkitaan painettuja ja käsinkirjoitettuja sanoja ja kuvia. Se on myös kohtaamisten paikka, jossa tutut ja aiemmin tuntemattomat kirjat ja ihmiset jättävät jälkensä. Olen myös sähköisten tietokantojen ystävä ja kirjaston tehtävä on yhä enemmän hallinnoida myös niitä. Tällä hetkellä historiantutkimuksen materiaalia on saatavissa verkossa erinomaisesti joko avoimesti tai maksua vastaan. Materiaalin organisoinnissa, hallinnoinnissa ja siitä tiedottamisessa kirjasto ja tutkijat voivat tehdä molempia hyödyttävää yhteistyötä.

Palataan lopuksi vielä omankohtaisuuteen, eli kirjarakkauteen ja avainteoksiinkin. Mikä on se merkittävin yksittäinen kirja työsi kannalta: ratkaiseva, löytö tai suuri rakkaus?

Meri: Tämä on vaikea kysymys. Olen aina ollut aika tekstisuuntautunut, mutta joskus menneisyyden objektien kohtaaminen on todella sykähdyttävää ja antaa uutta ajattelemisen aihetta. Yksi tällainen kokemus oli Nürnbergissä, jossa saman päivän aikana pitelin käsissäni kahta ns. sisarkirjaa, joita kirjoitettiin dominikaaninunnien luostareissa 1300-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Toinen oli pieni, taskukirjan kokoinen ja valkoisella pergamentilla päällystetty ja toinen monta kertaa suurempi puukantinen ja useampia sisarkirjoja sisältänyt reilut sata vuotta vanhempi käsikirjoitus. Tämä fyysinen ero konkretisoi selkeästi kirjojen erilaisen käyttötarkoituksen.

Kansalliskirjaston arkistokokoelmassa aivan vastikään teki vaikutuksen pieni italiankielinen kirjelappu, jonka Klaus Holman isä Harri oli lähettänyt sota-aikaan miniälleen Suomeen ja johon oli liitetty mukaan kukkanen Holmien Rooman asunnon puutarhasta. Harri ja Alli Holman suhdetta poikansa puolisoon on pidetty kireänä, mutta ainakin tuo pieni kirje tuntui henkivän jotain muuta.

Harri Holman italiankielinen kirje Simonne Holmalle ja kukkatervehdys puutarhasta.

Janne: Arvostan suuresti Kansalliskirjaston helmiin kuuluvaa Miscellanea-Korff -kokoelmaa. Pietarista Helsinkiin lahjoitettu kokoelma näyttää hyvin konkreettisesti, kuinka monipuolista 1700-luvun painettu kirjallisuus saattoi olla. Korff-kokoelmassa yhdistyvät virallinen valistuskaanon, leikittely ja Robert Darntonin tutkima katuojan kirjallisuus hyvin mielenkiintoisella tavalla.

Yksittäisistä kirjoista muistelen jo nostalgisesti Arnaldo Momiglianon tutkimusta The classical foundations of modern historiography. Se avasi maailmankuvaani paljon.

A. E. Nordenskiöldin karttakokoelma Doriassa, mutta kuka oli Ann-Mari Mickwitz?

Kirjoittanut: Desiree Räsänen

Kansalliskirjaston Doria-palvelussa (https://www.doria.fi/) on julkaistu ja käytettävissänne kirjastomme mittavasta A. E. Nordenskiöldin karttakokoelmasta pieni, mutta jokseenkin edustava valikoima digitaalisia karttoja kahtena alakokoelmana: A. E. Nordenskiöldin kokoelman karttoja ennen vuotta 1800 ja A. E. Nordenskiöldin kokoelman irtokarttoja. Kartat ennen vuotta 1800 on digitoitu eri yhteyksissä eri tarkoituksiin useiden vuosien aikana ja ne ovat pääasiassa 1500- ja 1600-luvuilta. Kuvien laatu on hyvä, monissa jopa oikein hyvä.

Irtokartat ovat omana kokoelmanaan, koska digitaaliset kuvat on otettu konservointikartoituksen yhteydessä eikä niitä alun perin tarkoitettu julkaistaviksi. Ne ovat osa Hanna-Leena Väisäsen konservoinnin opinnäytetyötä. Parempilaatuisia kuvia ei valitettavasti ole valmiina saatavilla, mutta koska alkuperäiset kartat ovat varsin huonokuntoisia, mikä on myös kuvista havaittavissa, päätettiin kuvat kuitenkin julkaista. Nämä kartat ovat 1500-1900-luvuilta.

Mukana ovat mm. seuraavat merkittävät kartografit:

Willem Janszoon Blaeu, Nicholas de Fer – mainittakoon että de Ferin ’L’Atlas Curieux’ vuodelta 1725 oli nähtävänä auditoriossamme Helsingin kansainvälisen kartografikonferenssin  ICHC:n aikana 2013 ja herätti kartta-asiantuntijoiden keskuudessa suurta ihastusta – Pieter Goos, Henricus Hondius, Johannes Janssonius, Johannes van Keulen, Antonio Lafreri , Gerardus Mercator, Sebastian Münster, Abraham Ortelius, Klaudios Ptolemaios. Dorian hakemistosta löytyy 413 kartografia ja kaivertajaa.

Ann-Mari Mickwitz selaa Nordenskiöldin kokoelmaan kuuluvaa karttakirjaa. Mickwitz, Ann-Mari (os. Federley) (1903-78). FK 1929. Vt. kirjastonhoitaja 1972, vanhempi alikirjastonhoitaja 1969-, nuor. alikirjastonhoitaja 1953-, amanuenssi 1940- ja 1932. HYK 1930-32, 1940-72 (virkavapaalla 1932-37).

Ann-Mari Mickwitz selaa Nordenskiöldin kokoelmaan kuuluvaa karttakirjaa.
Mickwitz, Ann-Mari (os. Federley) (1903-78). FK 1929. Vt. kirjastonhoitaja 1972, vanhempi alikirjastonhoitaja 1969-, nuor. alikirjastonhoitaja 1953-, amanuenssi 1940- ja 1932. HYK 1930-32, 1940-72 (virkavapaalla 1932-37).

Metatiedot kartoista ennen vuotta1800 pohjautuvat Kansalliskirjaston julkaisemiin vuosien 1979-1984 luetteloihin (The A. E. Nordenskiöld Collection in the Helsinki University Library : annotated catalogue of maps made up to 1800) ja digikuvien antamaan informaatioon asiasanoilla täydennettynä. Irtokartoista oli olemassa vanhemman alikirjastonhoitaja Ann-Mari Mickwitzin käsin ruutupaperille laatima luettelo, joka tarkistettiin ja täydennettiin mm. asiasanoituksella, matemaattisilla ja ulkoasutiedoilla jne. Metatiedot ovat Dublin Core -formaatissa. Dublin Corea yksityiskohtaisempi kuvailu on käytettävissä Helka-tietokannassa MARC-formaatissa.

Mutta kuka oli Nordenskiöldin karttojen ensimmäinen luetteloija, kunnioitettu edeltäjämme filosofian maisteri Ann-Mari Mickwitz (1903-1978)? Hän toimi nuorempana alikirjastonhoitajana 1953-1969 ja vanhempana alikirjastonhoitajana vuoteen 1972, jolloin jäi eläkkeelle.  Nordenskiöldin karttoja hän alkoi luetteloida todennäköisesti heti eläkkeelle jäätyään. Pian tuli kuitenkin selväksi, että työ vaati resursointia ja tulisi olemaan pitkäaikainen. Karttojen painetun luettelon ensimmäinen osa ilmestyikin vasta vuonna 1979 ja viimeinen kolmas osa 1984.

Ann-Mari Mickwitz (nee Federley) oli naimisissa historian ja antiikintutkija Gunnar Mickwitzin (1906-1940) kanssa. Mickwitz oli 1930-luvulla todennäköisesti Suomen etevin ja kansainvälisimmin suuntautunut yleisen historian tutkija. Hän ei tyytynyt vain pitämään ikkunaa auki Eurooppaan, vaan matkusti laajasti ja vietti paljon aikaa ulkomailla, usein vaimonsa kanssa. Harvinaiset kielelliset lahjat edistivät yhteydenpitoa kansainvälisiin piireihin: ruotsin ja suomen lisäksi Mickwitz julkaisi tieteellisiä töitään saksaksi, englanniksi, ranskaksi, italiaksi ja viroksi ja teki läpimurtonsa vuonna 1932 julkaistulla saksankielisellä väitöskirjallaan Geld und Wirtschaft im römischen Reich des vierten Jahrhunderts n. Chr, joka herätti tutkimuksena kansainvälistä huomiota ja sai paljon kiitosta. Tutkimuksen aiheena oli rahatalouden ja luontaistalouden suhde Rooman valtakunnassa 300-luvulla. Geld und Wirtschaft on 2000-luvullakin edelleen ajankohtainen klassikko sekä pääteesinsä että yksityiskohtaisten tarkastelujensa ansiosta. Suomen tieteelle oli suuri menetys, kun Gunnar Mickwitz kaatui talvisodassa helmikuussa vain 33-vuotiaana. (1) Leski sai huollettavakseen kolme aivan pientä poikaa.

Yliopiston kirjasto oli pitkään miesten kulttuurin linnake. Tilanne alkoi muuttua ylikirjastonhoitaja Georg Schaumanin aikana, kun kirjastoon kiinnitettiin ensimmäinen nainen Kirsti Rönnholm vuonna 1917, mutta vasta 1920-luvulla kirjaston henkilökunta alkoi naisistua. Vuonna 1919 viranhoidon tehtävävaatimuksista annettiin erityinen ohjesääntö. Vaatimuksiin kuuluivat harjoittelu, kokoelmien tutkiminen, kirjallinen tentti ja ylikirjastonhoitajan kuulustelu. Viranhoidon vaatimukset olivat voimassa 1960-luvun lopulle.

Naiset hallitsivat yliopiston kirjaston virkailijakuntaa 1940-luvulta alkaen ja heidän kokoelmatuntemuksensa oli ylittämätön. Ann-Mari Mickwitz kuului näihin koulutettuihin, kielitaitoisiin ja urbaania akateemista säätyläiskulttuuria edustaviin kirjaston moniosaaja-naisiin. He olivat osa klassista naissivistystä, joka oli pitkään näkyvänä tunnusmerkkinä pääkaupungin kirjastoissa, arkistoissa ja museoissa. Tämä laajoissa akateemisissa piireissä arvostettu asiantuntemus jatkui vahvana aina 1980-luvulle saakka. (2)

On sanottu, että humanismin perintö katosi toisen maailmansodan jälkeen ja viimeistään holokaustin kauhujen paljastuttua. Humanismin on korvannut ’nykyaikainen’ minäkeskeinen onnellisuuden tavoittelu ja erilaiset hyvinvointiaatteet. Hyvinvointi ilman sivistystä ja moraalia ei ole muuta kuin primitiivistä hyvää oloa, totesi kulttuurintutkija ja kirjailija Jari Ehrnrooth Helsingin Sanomien haastattelussa (HS 7.1.2015). Olemmeko näinä aikoina kadottaneet henkisen ja moraalisen kasvun idean: itsemme kehittämisen ja arvokkaan elämän tavoittelun? kysyi Ehrnrooth Helsingin Sanomissa.

Kulttuuriperintömme on aina läsnä kuuluu yksi kirjastomme arvoista. Ei kai se ole jo ehtinyt vanhentua?

 

(1) Kansallisbiografia.

(2) Rainer Knapas: Tiedon valtakunnassa, Helsingin yliopiston kirjasto – Kansalliskirjasto

1640-2010, SKS 2012.

Retkeilijän luvattu maa – Kansalliskokoelman matkailuaiheiset pienpainatteet

img0001-access_M

 

 

Kansalliskokoelman pienpainatekokoelmaan on talletettu lähes 100 hyllymetriä kotimaisia matkailuun ja retkeilyyn liittyviä pienimuotoisia julkaisuja, kuten mainoksia, esitteitä ja oppaita. Tätä aineistoa ovat tuottaneet matkatoimistot ja matkailuyhdistykset, mutta myös muut tahot kuten laiva- ja lentoyhtiöt sekä rautatiet. Joukossa on myös alan ammattilaistapahtumiin – messuihin, päiviin ja kokouksiin – liittyvää aineistoa. Matkailuaineistoa on 1800-luvulta nykypäivään ja kokoelma karttuu jatkuvasti. Painettua aineistoa voi tilata tutkittavaksi Kansalliskirjaston lukusaliin.

Carl H. Salmisen mielenkiintoinen huvimatka Suomeen, Cunard White Star Line Yhdysvallat, 1939Carl H. Salmisen mielenkiintoinen huvimatka Suomeen, Cunard White Star Line, Yhdysvallat, 1939

Helsingin turisti, 1914

Helsingin turisti, 1914

Pienpainatteet saadaan Kansalliskirjastoon Kulttuuriaineistolain perusteella suoraan valmistajilta eli kirjapainoilta tai julkaisijoilta. Tällaisen esitetyyppisen aineiston kerääminen ja tallettaminen näin kattavasti ei muuten olisi mahdollista, sillä esitteet ovat ilmestymisaikanaan jakelussa lyhyehkön aikaa ja menettävät pian ajankohtaisuutensa eikä niitä siis jälkikäteen juurikaan ole mahdollisuuksia kerätä talteen kuin satunnaisina lahjoituksina.

 

 

 

 

Erikoismatka Helsinki – Paris – Cannes

 Matkailumainokset ovat yksi pienpainatekokoelman käytetyimpiä pienpainateaineistoja. Matkailuun liittyvistä pienpainatteista on digitoitu tähän ryhmään sijoitetut kokoelman vanhimman osan matkailumainokset 1800-luvun jälkipuoliskolta 1940-luvun alkuun. Nämä aikansa aidot dokumentit kertovat omalta osaltaan Suomen ja suomalaisten matkailun historiaa ja sen vaiheita. Tutkijalle ne tarjoavat – muun matkailuun liittyvän aineiston lisäksi – mielenkiintoisen alkuperäisen lähdeaineiston, jota voi tarkastella useistakin eri näkökulmista. Esitteistä löytyvät niin matkakohteet kuin nähtävyydet, millaista ohjelmaa ja retkiä on ollut tarjolla ja kuinka nämä kaikki ovat muuttuneet tai – säilyneet – aikojen  kuluessa.

img0003-access_Mimg0004-access_M

 

 

 

 

 

 

 

 

Kauneinta Lappia vähimmällä vaivalla

Noin kolmasosa digitoidusta kokonaisuudesta on Suomen matkailijayhdistyksen julkaisuja. Näistä löytyy niin matkailuoppaita, hotellihakemistoja kuin opasvihkosiakin kotimaan matkailuun ja retkeilyyn liittyen. Esitteet on suunnattu paitsi suomalaisille myös ulkomaisille matkailijoille. Joukossa on myös kotimaan matkailuelinkeinon edistämiseen liittyvää aineistoa.

img0005-access_Mimg0006-access_M

 

 

 

 

 

 

 

 

Terijoki – Suomen Riviera

Oman kokonaisuutensa aineistossa muodostavat yksittäisten paikkakuntien esitteet. Näissä on sekä kaupunki- että maaseutukohteita. Kohteiden monipuolisen esittelyn lisäksi niistä löytyy myös paljon vielä jälkikäteenkin kiinnostavaa paikallishistoriallista tietoa: paitsi matkailijoille tarpeellisten palveluiden kuten hotellien ja ravintoloiden mainoksia myös muiden paikallisten liikkeiden mainoksia, karttoja, lähiliikenteen aikatauluja ja liikenneyhteyksiä.

Yksittäisiin paikkakuntiin liittyvän aineiston joukossa on myös eri paikkakuntien tapahtumakalentereita. Näissä kerrotaan lähipäivien elokuvanäytökset, konsertit, teatteriesitykset, tanssiaiset, urheilutapahtumat ja muut menot.

 

img0007-access_M  img000RIVIERA-access_M

 

 

 

 

 

 

 

 

Finland – A New Holiday Resort

Kiinnostavan aihekokonaisuuden digitoidussa matkailumainoksissa muodostavat ulkomaalaisille turisteille suunnatut Suomen esitteet, joita löytyy mm saksaksi, englanniksi ja ranskaksi. Näitä ulkomaisten turistien houkuttelemiseksi tehtyjä – usein värikkäitä ja houkuttelevia – mainoksia on jo 1900-luvun alusta mutta runsaasti etenkin 1930-luvulta.

Eikö tämä myyntipuhe houkuttelisi matkalle nykypäivänäkin?

The tourist who wishes to get away from the bustle and excitement of the continental seaside place, and is weary of the usual tourist routes; who desires a change which will make for economy and yet effect a cure for overwrought nerves and tired brains; who longs for the freshness and unspoiled charm of an unsophisticated country, but is unwilling to renounce the comforts of modern travelling – cannot do better than decide upon Finland as the scene for a holiday tour. (Finland A New Holiday Resort,1909).

img0009-access_Mimg000lisAkuvaULKOMccess_m

 

 

 

 

 

 

 

 

Helsinki Olympic City 1940

Vielä lopuksi pieni varoituksen sananen pienpainateaineistojen käyttäjälle: Lähdekritiikki! Koska esitteet on painettu kirjapainoissa usein jo hyvissä ajoin etukäteen ja toimitettu sieltä kirjapainon toimesta vapaakappaleina suoraan Kansalliskirjastolle, voi joskus käydä niinkin, että se, mitä esitellään, ei koskaan toteudukaan… tai toteutuu myöhemmin!

img0011-access_m

Hyvää nojatuolimatkaa menneiden vuosikymmenten matkatunnelmiin!

 

Tutustu digitoituihin matkailumainoksiin Doriassa.