Mitä Snellman luki?

Snellmaninkatu johdattaa kulkijan Senaatintorilta Suomen pankin, säätytalon ja valtionarkiston ohi Kruununhakaan. Suomen pankin edessä vuonna 1923 paikalleen pystytetty Emil Wikströmin pronssinen Snellman istuu jykevänä, vankkana ja vakaana, paljon symbolina. Patsaalle eivät uljaat edistykselliset pommikonelaivueetkaan voineet mitään vuonna 1944. Naarmuja vain saivat aikaan.

Johan Wilhelm Snellman ei siis tarvinne pidempää esittelyä. Suomenkielisen Suomen merkkihenkilö. Snellmanin syntymäpäivä 12.5. on suomalaisuuden päivä. Snellmanin elämä, työ ja julkaisut ovat kiitettävällä tavalla dokumentoitu ja tutkijoiden tutkittavissa,  ja aiheesta kiinnostuneiden helposti saavutettavissa. Painettuina kootut teokset (Samlade arbeten 1-8) ilmestyivät  1992-1998, suomeksi 2000-2005 ja nykyään ne voi myös kuunnella. Osana Suomi 100-ohjelmaa 2017 avattiin portaali syvemmälle Johan Wilhelm Snellmanin elämään ja julkaisuihin, suomeksi, ruotsinkielinen portaali jäi tekemättä. Usein unohdetaan, että Snellman kirjoitti ruotsiksi, kaiken.

http://snellman.kootutteokset.fi/fi

Näyttää nyt kuitenkin siltä, että osa Snellmania ja hänen oppineisuuttaan on jäänyt vähemmälle huomiolle. Mitä hän luki?  No, Hegeliä nyt varmasti! Sehän on selvä! Mutta paljon muutakin, mikä käy ilmi Kansalliskirjastossa säilytettävästä Snellman-arkistosta; sieltä löytyy ilmeisesti kuolinpesään kuulunut luettelo hänen omistamistaan kirjoista (Coll. 212. VF.3 Katalog öfver en del af J.V. Snellman’s efterlemnade boksammling). Listassa on 843 nimekettä. Pelkästään kielidiversiteetti on kunnioitusta herättävä. Harva nykyprofessori yltää samaan. Toinen suppeampi kirjalista Snellmans filosofiska boksamling löytyy taas yliopiston virka-arkistosta, jota säilytetään sitäkin Kansalliskirjaston kirjaluolassa. Voitanee olettaa, että filosofinen kirjallisuus oli Snellmannin kuollessa 1881 yliopiston tiloissa, hänhän toimi v:sta 1856 professorina nimekkeellä professor i sedelära och vetenskapernas system  Ilmeisesti listalta on poimittu ne teokset jotka katsottiin tarpeellisiksi ja siirrettiin yliopiston kirjastoon ja hajoitettiin kokoelmaan.

Listan 89 nimekkeestä on toistaiseksi kyetty identifioimaan yli puolet, sillä Snellman nimikoi kirjansa;  nimiösivujen yläreunoista löytyy omistuskirjoitus Joh. Wilh. Snellman.

Filosofian kaanoniin hyväksytyt ovat vahvasti listalla läsnä, kertoen mm. siitä, että syrjäisyydestä huolimatta Suomessa oltiin hyvin tietoisia eurooppalaisen filosofian valtavirroista. Mukana on myös paljon filosofian historiaan kuuluvia nimiä, jotka nykyään ovat vähemmän tunnettuja mutta aikanaan käytyyn filosofiseen diskurssiin osallistuneita.

Hegelin tuotanto löytyy varhaisena koottuina teoksina Hegel’s Werke : vollständige Ausgabe (Berlin 1832), mutta myös yksittäisinä julkaisuina  Encyclopädie der philosophischen Wissenschaften (Heidelberg 1824). Hegelin lisäksi Snellman on lukenut  Kantia (Critik der reinen Vernunft, (Leipzig 1828),  Sämmtliche Werke, (Leipzig 1832). Erityisesti postkantilainen saksalainen idealismi figuroi voimakkaasti: mm. Friedrich Wilhelm Joseph Schelling (System des transscendentalen Idealismus , Hamburg 1819, Von der Weltseele, Berlin 1808), Johann Gottlieb Fichte (Grundlage der gesammten Wissenschaftlehre, Tübingen 1808), ja nykyään ehkä vähemmän tunnettu Karl Leonhard Reinfold ( Ueber das Fundament des philosophischen Wissens, Jena 1791).

Antiikin filosofian klassikot Platonista (Politeia, Bonn 1817) ja Aristoteleesta (Politika, Basel 1660) alkaen ovat myös mukana listalla  samoinkuin  vuosisatainen  perusteos antiikin filosofeihin Diogenes Laertioksen (3.vs. j.a.a) Βίοι καὶ γνῶμαι τῶν ἐν φιλοσοφίᾳ εὐδοκιμησάντων eli Merkittävien filosofien elämät ja opit (Geneve 1593).

Varhaisen uudenajan filosofian keskeiset teokset löytyvät myös kuten suuren rationalistin  Descartesin Principia Philosophiae (Paris 1644), oikeusfilosofi Hugo Grotiuksen pääteos De jure belli ac pacis (Frankfurt an der Oder 1691), ja Leibnizin kootut Opera omnia (1789). Snellmanin toinen väitöskirjahan De vi historica disciplinae philosophicae Leibnitii meditationes eli Mietteitä Leibnizin filosofisen opin historiallisesta merkityksestä esitteli Leibnizin välittäjänä Descartesin ja Spinozan metafysiikkojen vastakkaisuudelle.

Suomalaista kirjahistoriaa ja Turun filosofian akateemista kontekstia valaisee Snellmanille kuuluneiden kirjojen provenienssi eli häntä varhaisempi omistushistoria. Vallitsevan ajanhengen ohella ne kertovat akatemian piirissä tehdyistä kirjojen lahjoituksista, vaihdoista, ja huutokauppojen välityksellä tapahtuneista omistaja-vaihdoksista. Hegelin Wissenscaft der Logik (Nürnberg 1812) oli kuulunut ennen Snellmanin hyllyyn joutumista Fredrik Bergbomille (1785-1830), joka toimi akatemian teoreettisen filosofian professorina 1825-1830.  Monet Snellmanin omistuksessa olleista ennen 1840-lukua painetuista kirjoista ovat periytyneet hänen opettajaltaan Johan Jakob Tengströmiltä, käytännöllisen filosofian professorilta. Näin esimerkiksi Samuel Puffendoffin De jurae naturae  et gentium (Amsterdam 1688)  ja Gotttfried Leibnizin kootut teokset v:n 1789 painoksena. Diogenes Laertioksen filosofien elämänkerrat Snellman oli saanut tai ostanut Anders Mauritz Ehrströmiltä (1795-1852), jolle se oli taas siirtynyt Jacop Caireniukselta (1791-1822) maanjako-oikeuden puheenjohtajalta. Ennen Snellmania v. 1600 Genevessä painetun stoalaisen Epiktetoksen Encheiridionin eli ’käsikirjan’ omisti Carl Niclas Keckman (1793-1838), Aleksanterin yliopiston ensimmäinen Suomen kielen lehtori. Keckmania varhaisempi kirjan haltija taas oli itse Henrik Gabriel Porthan (1739-1804).

 

 

 

 

Mitä Snellman lukinäyttely

Kansalliskirjaston kupolisalissa 1.8.-15.9. 2020.