Marraskuun Tutkijan aamukahvit: henkilökuvassa Pekka Tarkela

Kansalliskirjaston Tutkijan aamukahvit on puolen tunnin mittainen vapaamuotoinen tilaisuus, joka tänä syksynä järjestetään neljänä marraskuisena aamuna kirjaston Agricola-salissa klo 9.30-10.00. Tässä juttusarjassa esitellään neljä tutkijaa, joiden tutkimuksista tilaisuuksissa kuullaan. Esittelyt perustuvat haastatteluihin.

Aamukahvien tarkoituksena on esitellä kirjaston Eteläsalin 20 tutkijapaikalla työskentelevien tutkimuksia niin toisilleen, kirjaston henkilökunnalle kuin kaikille kiinnostuneillekin. Samalla se tarjoaa tilaisuuden keskusteluun muun muassa tutkimuksen teon prosessista sekä kirjastosta tutkimuksen teon ympäristönä ja tukijana. Rotundan kahvila palvelee tilaisuuden ajan.

Pekka Tarkela tutkii tiedon omistajuutta juridiikan näkökulmasta

Juristi (OTK) Pekka Tarkela on työskennellyt Kansalliskirjaston tutkijapaikalla vuoden 2016 syksystä lähtien. Hän tekee oikeustieteellistä väitöskirjaa Helsingin yliopistossa. Tutkimuksen aihe on ”Tiedosta ja sen omistamisesta. Tutkimus varallisuusarvoisen tiedon asemasta varallisuusoikeuden järjestelmässä”. Ennen vuonna 2015 aloittamiaan jatko-opintoja Tarkela on toiminut lakimiehenä ja asianajajana 25 vuotta. Työskennellessään teknologia- ja sopimusjuristina hän havaitsi, miten perinteisten omistamisen muotojen, kuten maanomistuksen lisäksi digitaalinen data alkoi saada varallisuuseränä kiinteää muotoa. Datan omistajuuteen liittyvät kysymykset nousivat yhä useammin eteen. Juridisesta näkökulmasta data-aineistojen omistajuuteen on tämänhetkisen lainsäädännön avulla kuitenkin vaikea päästä käsiksi.

Tarkelaa alkoi kiinnostaa, mitä oikein on tapahtumassa. Kuinka digitaalinen data ymmärretään tietohallinnossa? Miten perinteinen käsitys datasta, informaatiosta ja tiedosta muuttuu, ja miten tätä muutosta voisi juridiikan näkökulmasta hallita? Pitäisikö digitaalista dataa voida käyttää kuten muutakin omaisuutta? Vakuutena, tai omaisuuseränä yrityksen taseessa? Miten dataa voisi periä tai lahjoittaa, tai mitä tapahtuu datalle yrityksen lopettaessa toimintansa? Näin idea väitöstutkimuksesta ja sen kysymyksenasettelusta alkoi muotoutua.

Voiko tietoa tai dataa omistaa?

Pekka Tarkela korostaa, että datan käsitettä on hyvin hankala määritellä tyhjentävästi. Siksi sen käyttö onkin kirjavaa. Hän lähestyy dataa raaka-ainetasoisena resurssina, jota jalostamalla syntyy informaation ja tiedon ohella myös datan käsittelyn prosesseja. Nämä prosessit ovat Tarkelan tutkimuksen keskiössä. Data ja datamassat eivät siis ole valmiita tuotteita, toisin kuin vaikkapa kirja, johon voidaan soveltaa tekijänoikeuslainsäädäntöä.

Tässä yhteydessä Tarkela tuo myös esiin maallikolle tutuimman dataan liittyvän kysymyksen, henkilötiedot. Niihin liittyvät kysymykset ovat kuitenkin vain yksi suppea osa koko datan kenttää, hän kuvaa. Suurempi kysymys hänen tutkimuksensa kannalta on niin kutsuttu anonyymidata: suuret massat digitaalisesti järjestettyä informaatioraaka-ainetta, joka ei sisällä näitä paljon keskustelua herättäviä henkilötietoja lainkaan.

Datamassojen käsittely on jo monen organisaation perustoimintaa, ja data voi muodostaa tosiasiassa suuren osan yrityksen varallisuudesta, toteaa Tarkela. Näin herää omistajuuden ohella kysymys niistä toimintatavoista, joita tietohallinto ja anonyymia datamassaa tuottavat kaupalliset toimijat, raaka-ainemassaa käsittelevä datateollisuus, datamassoihin soveltavat. Nämä toimintatavat hyödyntävät ohjelmistoja ja algoritmeja, jotka kaupallisessa yritysmaailmassa kuuluvat liikesalaisuuksien piiriin. Datan käsittelyn prosessit eivät tältä osin ole kansalaisille läpinäkyviä, toisin kuin tietohuollon perinteisten toimijoiden, kuten kirjastojen ja arkistojen dataprosessit. Tarkela sanoo tämän läpinäkyvyyden puutteen olevan ristiriidassa datan koko ajan kasvavan yhteiskunnallisen merkityksen kanssa.

Kirjastot dataprosessien kärjessä?

Pekka Tarkela työskenteli 1990-luvulla tekijänoikeuslainsäädännön parissa opetusministeriössä, jossa hänelle tulivat tutuiksi myös kirjasto- ja arkistoalan tekijänoikeudet omine erityispiirteineen. Kansalliskirjaston näkökulmasta Tarkelan tutkimuksen merkitys avautuukin tätä kautta. Pitkän tradition datakentän toimijana kirjaston vahvuus on sen ylläpitämien dataprosessien läpinäkyvyydessä, toteaa tutkija. Hän toivoo kirjastojen myös jatkossa olevan datankäsittelyprosessien tunnustettuja toimijoita, joiden ominaislaatu ja merkitys näkyvät myös tulevassa dataa koskevassa lainsäädännössä.

Mitä tämä tarkoittaa? Oli kysymys sitten digitaalisesta big datasta tai perinteisistä painetuista ja muista analogisista lähteistä, kokoelmia järjestetään ja tulkitaan aina jostakin kontekstista käsin. ”Kirjastolaitoksen konteksti on kulttuurinen. Siksi esimerkiksi Kansalliskirjaston datastrategiaa ei tule puristaa samaan muottiin alustataloudessa toimivien kansainvälisten jättiyritysten datastrategioiden kanssa”, Tarkela toteaa ja jatkaa: ”Julkisten tietohallinnon toimijoiden dataprosessit ovat kansalaisyhteiskunnan näkökulmasta ehdottoman tärkeitä. Niitä tulisi voida puolustaa ja kehittää niiden omista kulttuurisista lähtökohdista käsin. Lainsäädännön tulisi nykyistä paremmin tunnistaa myös tällaiset datan käyttötavat ja tukea niitä. Tämä on vähintään yhtä tärkeä tehtävä oikeustieteelle kuin sen selvittely, voiko data olla vaikkapa yrityskiinnityksen kohteena. Muussa tapauksessa on vaarana, että kirjastojen ja koko julkisen tietohuollon datakäytäntöjä arvioidaan yksityisen ja kaupallisen maailman mittapuilla, mikä ei olisi yhteiskunnan kokonaisedun mukaista.”

Ovatko lakimme datayhteensopivia, ja mitä siitä?

Tarkelan tutkimuksen lähtöoletus on, että lainsäädäntö ei tällä hetkellä ole datayhteensopivaa. Tämän miettiminen on vienyt työn painopistettä oikeusteorian ja yhteiskuntafilosofian suuntaan. Käytännön juridiset kysymykset ovat saaneet väistyä teorian tieltä ehkä enemmänkin kuin alun perin oli tarkoitus. Tutkimuksen tavoitteena on olla puheenvuoro siitä, miten tietovarannon tuottamisessa ja käsittelyssä tapahtuvia muutoksia tulisi ymmärtää ja hallita juridiikan näkökulmasta. ”Oikeusjärjestelmän tehtävä on toimia systeeminä, jolla on riittävä käsitteistö ja ohjattavuus. Tällä hetkellä erityisesti digitaalista dataa koskevat säännökset kuitenkin ovat juridiikan kentässä hajallaan ja sirpaloituneita”, Tarkela summaa.

Pekka Tarkela kertoo tutkimuksestaan ensi tiistaina 6.11. otsikolla “Datasta ja datan omistusoikeudesta”. Tervetuloa kuuntelemaan ja keskustelemaan!

https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/tapahtumat/tutkijan-aamukahvit-marraskuussa

“Kirjojen aineellisessa hahmossa ja olemuksessa on jotakin rauhoittavaa, jotakin samaa kuin vanhoissa puissa”

Antti_Nylén wikipedia

Kuva: Wikipedia

Antti Nylénin mukaan kirjojen merkitys syntyy muustakin kuin niiden sisällöstä.  Kirjastot ovat perusidealtaan anarkistisia.

 

Tunnustuskirjassasi (2013) kerrot  viivähtäväsi toisinaan lapsuutesi Mikkolan sivukirjastossa silloin kun haluat lepuuttaa ajatuksia töiden keskellä. Mieli liikkuu hyllyistä toiseen, ja näkee Sivar Ahlrudin Etsiväkaksoset, Tintit, akvaario- ja postimerkkeilykirjat. Mistä luulet johtuvan, että kirjastoista tulee monille ikään kuin turvapaikkoja, joissa jo pelkkä ympäristö rauhoittaa ja joissa on pakko viipyä? Eikä lapsuuden kirjastokäyntejä ei unohda koskaan?

Kirjastot ovat perusidealtaan anarkistisia. Niissä ollaan ainakin kokemuksen tasolla vapaita rahataloudesta. Uskon, että melkein kaikki aikuisiän huoleni ovat pohjimmiltaan rahahuolia: pelkoa, ettei ole varaa jatkaa elämää huomiseen asti, etten “ansaitse” ensi viikkoa.
Kirjastossa vallitsee jonkinlainen kosminen mieli: kaikki on lainaa, kaikki pitää palauttaa. Sehän pätee itse elämään, ruumiiseen, joka maailmassa olemisen mahdollistaa. Jokainen saa ne ilmaiseksi sillä ehdolla, että palauttaa eräpäivään mennessä. Ehkä kirjastot ovat elämän tarkoituksen moniaistisia installaatioita? Onkohan tämä liian korkealentoisesti vastattu?
Rakastan myös omaa kotikirjastoani, mutta eri tavalla kuin julkisia kirjastoja: omat kirjat tuntuvat menevän hukkaan, kun en kuitenkaan ehdi lukea kaikkia, kirjastossa taas jokaisella kirjalla on koko ajan mahdollisuus. Toisaalta kannesta kanteen lukeminen on vain yksi tapa käyttää kirjaa. Minulle kirjat ovat tietysti työkaluja, mutta myös niiden aineellisessa hahmossa ja olemuksessa on jotakin rauhoittavaa, jotakin samaa kuin vanhoissa puissa. Niiden on tarkoitus säilyä ja kestää minua pidempään. kv_rgb

Onko sinulla Kansalliskirjastosta (entisestä Helsingin yliopiston kirjastosta) pysyviä muistoja tietyistä paikoista tai kirjakokoelmista tai kirjoista?

Yliopiston “pääkirjasto”, millä nimellä sen nykyäänkin tunnen, ei ole koskaan tullut minulle läheiseksi. Olen käynyt siellä kuin kirkossa, hakemassa varastosta tilaamiani kirjoja, usein vanhoja ranskalaisia niteitä. Pidän riisumisrituaalista eteisessä: hattu pois! Minusta on taianomainen se tieto, että Kansalliskirjastossa ovat kaikki Suomessa julkaistut kirjat.

Sanot olevasi identiteetiltäsi vegaani ja kristitty. Millainen kirjallisuus tai mitkä kirjat tukevat tätä identiteettiä?

En etsi identiteetilleni (tai identiteeteilleni) tukea. Koen ne asioiksi, jotka eivät katoa, vaikka tekisin mitä. Luen kyllä mielelläni esimerkiksi kristillistä esseistiikkaa ja teologiaakin, samoin kuin eläinoikeuskirjallisuutta, mutta lähinnä saadakseni inspiraatiota, uusia ideoita omaan kirjoittamiseeni. Nämä ovat aiheita, joita tuskin pian lakkaan käsittelemästä.

Yksi katolisen kirkon nimittämistä kirkonopettajista on Pyhä Avilan Teresa, jonka 500-vuotisjuhlavuotta vietetään parhaillaan. Ollakseen katolilainen mystikko Teresaa ja hänen kokemuksiaan on Suomessa pidetty esillä monin tavoin. Merkitseekö jokin katolisen mystiikkakirjallisuuden klassikoista sinulle jotakin – esim. jokin Hengen tie -sarjassa ilmestyneistä kirjoista?

Teresan hahmoon tutustuin minäkin lähemmin tänä vuonna. Olen mukana Amos Andersonin museon näyttelyssä, jonka nimi on Pyhän Teresan hurmio.
Tein sinne installaation yhdessä musiikintekijä Merja Kokkosen kanssa.
Teresan kirjoituksissa on vaikuttavaa niiden kuivuus ja asiallisuus.
Siitä tulee hieno kontrasti hänen ekstaattiselle imagolleen. Todellinen mystiikka on aina älyllistä, ei hämärässä tunnelmointia. Hengen tie -sarjan niteitä minulla on kotikirjastossani monta. Suosikkini niistä on Tuomas Kempiläisen Kristuksen seuraamisesta. Ristin Johanneksen Pimeä yö on kyllä myös kova.