Historiallinen bibliografia

keskiaikaHistoriallinen bibliografia sisältää kaiken Suomessa julkaistun tieteelliseksi luokiteltavan historiakirjallisuuden – monografiat, artikkelit, aikakauslehtiartikkelit vuodesta 1544 lähtien – sekä lisäksi ulkomailla julkaistun Suomea koskevan historiakirjallisuuden.

Suomen Historiallinen Seura on 1920-luvulta lähtien vastannut Suomen Historiallisten bibliografioiden kokoamisesta, toimittamisesta ja julkaisemisesta. Verkosta bibliografia on saatavilla aina 1960-luvulta alkaen nykypäivään asti. Se on tuotettu Arto-tietokantaan ja on haettavissa myös Finnasta.

Finnasta hakuja voi tehdä suoraan luokituskaavan mukaisella luokalla, esim. “HIS:14.3” lainausmerkit siis mukana. Alla myös suorat Finna-hakutuloslinkit päälukuihin.

Tämä bloggaus on tehty osittain testimielessäkin. Mietimme virtuaalikokoelmia ja aineistojen esiin nostoja tietokantojen uumenista. Onko kenellekään mitään hyötyä tai tarvetta tämän kaltaisiin valmiisiin linkkauksiin? Kommentit siis erittäin tevetulleita.

1 Yleisjulkaisut

1.1 Bibliografiat
1.2 Aikakauslehtien ja vuosikirjojen hakemistot
1.3 Asiakirjakokoelmat

2 Historiantutkimus

2.1 Yleistä
2.2 Historianfilosofia. Historiankirjoituksen historia
2.3 Kotiseutututkimus
2.4 Nimistöntutkimus Continue reading

Pirkko Soininen: Elämäni kirjastot

kv_rgbKirjan vuosi -sarjassamme vieraileva kirjoittaja runoilija Pirkko Soininen kertoo elämänsä kirjastoista. Pirkko Soinisen runoteoksen Murretut päivät (Kaarinan kaupunki, 2013) löytää esim. Finnasta.

 

 

bookcoverMihin tahansa olen elämäni aikana muuttanut, olen ensimmäiseksi etsinyt lähimmän kirjaston. En ole tiennyt missä sijaitsee paloasema, poliisi tai Kela, mutta ruokakauppa ja kirjasto ovat aina olleet perustarpeita. Toinen on tarjonnut ruumiillista ja toinen henkistä ravintoa.

Kun muistelen elämäni kirjastoja, huomaan, että ne ovat olleet keskenään kovin erilaisia: on ollut kirjastoauto, lasten- ja nuortenkirjasto, koulun oma kirjasto, sivukirjasto, yliopiston kirjasto ja nykyään Turun upea pääkirjasto.

Kirjastourani alkoi siitä, kun kirjastoauto pysähtyi kerran viikossa kotitalomme parkkipaikalle. Siellä saatoin käydä ihan yksin jo alle kouluikäisenä. Kirjastoauton setä tuli tutuksi ja luin taatusti koko lastenkirjahyllyn. Jaksoin juuri ja juuri raahata kirjakassin kolmenkymmenen metrin päähän kotiovelle.

Kun vähän kasvoin, saatoin matkustaa linja-autolla kaupungin keskustaan, mistä löytyi torin laidalta lasten- ja nuortenkirjasto. Miten valtavalta se vaikutti pienen kirjastoauton jälkeen! Kirjat olivat tuohon aikaan ystäviäni ja ne ovat sitä edelleen. Kun lähdimme kesällä kuukaudeksi mökille, oli mukaan lainattava noin kolmisenkymmentä kirjaa, jotta lukeminen ei varmasti loppuisi kesken. Muistan, miten äiti kerran kysyi kirjastonhoitajalta, onko lainauksissa joku yläraja, voimmeko tosiaan lainata näin monta kirjaa.

Kolmas elämäni merkittävistä kirjastoista oli Lahden kansanopiston kirjasto. Vietin hyppytunnit ullakolla etsien luettavaksi niitä kirjoja, joita ihana kirjallisuuden opettajamme suositteli. Juuri siitä kirjastosta löysin esimerkiksi Sirkka Turkan, jonka kanssa vietin monta sateista iltapäivää, kun sade ropisi vanhan talon peltikattoon. Miten merkittävä tuo kohtaaminen oli – ja niin moni kohtaaminen sitä ennen ja sen jälkeen.

Kirjat ovat muokanneet ajatteluani, laajentaneet tietoisuuttani, opettaneet, naurattaneet, kauhistuttaneet ja tuoneet elämääni roppakaupalla elämyksiä. Kirjastot ovat kasvattaneet, sivistäneet, lohduttaneet ja kannustaneet. Olen syvästi kiitollinen kaikille auttavaisille kirjaston työntekijöille vinkeistä ja neuvoista.

Pienen rattaissa istuneen lapseni kanssa lykin lähikirjastoon. Siellä oli suloinen lasten oma nurkkaus, jossa oli matalat hyllyt, pieniä tuoleja ja isot ikkunat. Sieltä me haimme lähes joka viikko uutta luettavaa: kuvakirjoja, automatkoille äänikirjoja kaseteilla, lasten videoita ja musiikkia.

Turun yliopiston kirjallisuustieteen laitoskirjastosta tuli minulle työhuone, kun kirjoitin graduani. Vietin siellä kaikkien niiden viisaiden tutkijoiden parissa erinäisiä kuukausia kirjoittaen muistiinpanoja. Tuntui, että viisastuin humisten.

Nykyään toinen olohuoneeni on Turun pääkirjasto. Rakastan vanhan osan arkkitehtuuria, suurta kupolikattoa, kirjojen hajua, joka puolelle kurottuvia huoneita, joiden päädyissä on mukavia sohvia ja tuoleja, joille istahtaa. Rakastan myös uutta laajennusosaa, jonka isoista ikkunoista avautuu upea näköala kaupunkiin ja joelle.

Tuntuu, että siitä on vasta vähän aikaa, kun jokaisen kirjan takana oli lappu, johon merkittiin lainaajan nimikirjaimet ja laina-aika. Mutta kyllähän siitä on kauan. Kauan on onneksi myös siitä, kun unohdin palauttaa lainat ajoissa ja maksoin katkeransuloisin miettein myöhästymismaksuja. Nyt voin onneksi netissä varata kirjoja ja uusia lainoja.

Käyn kirjastossa lähes viikoittain. Kirjastovirkailijoiden kasvot ovat niin tuttuja, että tekisi mieli melkein tervehtiä heitä kadulla.

On ihan selvää, että ilman elämäni kirjastoja minusta ei olisi tullut toimittajaa tai runoilijaa. Vaikken päivittäin toimittajan työssäni tarvitse kirjaston palveluita, tiedän että kirjasto odottaa ja on valmis auttamaan, jos joskus kaipaan taustatietoja juttujen kirjoittamista varten.

Ja milloin vaan haluan jättää kaupungin hälinän taakseni, voin astua sisään kauniista puuovista Vähätorilla, kääntyä eteisestä vasemmalle ja etsiytyä vanhan talon nurkkaan, josta löytyvät sadat ja taas sadat runokirjat. Onko kauniimpaa tai viisaampaa tapaa karata tästä hetkestä ajan ja paikan toiselle puolen?