Harva ilahtuu löytäessään kirjastosta kirjan, jonka marginaalit on suherrettu täyteen muistiinpanoja. Mutta kun aikaa kuluu riittävän paljon, rumatkin merkinnät muuttuvat esteettisestä haitasta historialliseksi lähteeksi. Ne kertovat ilmiöstä, josta ei tavallisesti jää jälkiä: kirjojen lukemisesta.
Merkinnät voivat olla myös visuaalisesti mielenkiintoisia. Puolalainen pappi Andreas Naramowski piirsi ja kirjoitti Kansalliskirjaston yhteen Chronica Polonorumin kappaleeseen (vuodelta 1521; H. MD.567.I.5) harvinaisen varmalla kädellä.
Andreas oli Włocławekin katedraalin kaniikki ja Drewican kirkon tuomiorovasti Puolassa 1500-luvun puolivälissä. Tiedämme hänet kirjan omistajaksi nimiösivun kääntöpuolen käsin kirjoitetusta merkinnästä.
Teos, jonka marginaaleja hän koristeli, on Chronica Polonorum – puolalaisten kronikka. Sen kirjoitti renessanssioppinut Maciej Miechowita (Mathias de Mechow, 1457–1523), ja se kertoo puolalaisten ja etenkin heidän kuninkaidensa kunniakkaasta menneisyydestä.
Nimiösivun puupiirroskehyksessä puolalaiset ritarit puolustava läntistä kristikuntaa mongolien hyökkäykseltä.
“Starykoń” (vanha hevonen) -vaakunaa käyttivät kymmenet eri suvut.
Kaniikki Andreas kommentoi marginaaliin tärkeitä tapahtumia, merkitsi ylös häntä kiinnostaneiden henkilöiden nimiä ja piirsi näiden edustamien sukujen vaakunoita. Puolalaisen heraldiikan erityispiirre oli, että lukuisat suvut käyttivät samaa vaakunaa. Tämä johtui siitä, että tunnusten ajateltiin periytyvän muinaisista, sukuja laajemmista klaaneista. Andreaksen vaakunoita esittävät piirrokset ovat tarkkoja ja tyylikkäitä.
Kronikan kertomus 1200-luvun alun mongolihyökkäyksestä innosti Andreaksen lisäämään kuvituskuvan, joka tuo esille hänen piirtäjänlahjansa. Mongoliratsastaja muistuttaa huomattavasti 1500-luvun ottomaanisotureita. Tämä kertonee paitsi mongoleja esittävien mallien puutteesta myös siitä, miten mongolit ja turkkilaiset nähtiin saman “idän uhan” edustajina. Vuonna 1550, jolloin Andreas luultavasti teki merkinnät kirjaan, ottomaanien aiheuttama vaara tuntui myös Puolassa. Valtansa huipulla paistatellut Suleiman Suuri hallitsi Unkaria ja suunnitteli Wienin valloitusta.
Paikoin kaniikki Andreas myös lisäsi kirjaan historiallisia tietoja. Sivulle, jolla mainitaan miten Oliwan apotti vei taistelussa kuolleita aatelisia haudattaviksi luostarinsa hautausmaahan, Andreas kopioi kyseisen kirkon haudoista löytyneet piirtokirjoitukset. Ne osuvat tekstin käsittelemään ajankohtaan, ja toinen niistä liitttynee suoraan sen kuvaamiin 1300-luvun alun tapahtumiin (ks. kuva alla).
Samassa sidoksessa Chronica Polonorumin kanssa on sarja lyhyempiä Puolan kuninkaita ja heidän historiaansa käsitteleviä tekstejä. Kuten kronikkakin, ne on kaikki omistettu kuningas Sigismund Vanhalle, joka oli kuollut pari vuotta ennen marginaaliamerkintöjen tekemistä (hallitsi 1506–1548).
Bona Sforza, Sigismund Vanhan puoliso ja Katariina Jagellonican äiti.
Kirja sisältää myös ylistysrunon Bona Sforzalle (1494–1597), Sigismundin italialaiselle puolisolle. Suomessa Sigismund ja Bona muistetaan parhaiten Turun linnassakin hovia pitäneen Katariina Jagellonican (1526–1583) vanhempina.
Włocławekin piispa, marginaaleihin taiteilleen Andreaksen suora esimies, oli Bona Sforzan hovikappalainen. Kirjan omistaja oli näin lyhyen askeleen päässä niistä poliittisista toimijoista, joiden toivottiin lukevan teosta ja edistävän sen leviämistä.
Suomeen kirja ei kuitenkaan tullut vielä Bona Sforzan aikana tai kovin pian sen jälkeenkään. Pietarin Tiedeakatemia antoi kirjan Keisarilliselle Aleksanterin yliopistolle 1800-luvulla osana suuria lahjoituksia, joilla uudelleenrakennettiin Turun palon tuhoamaa yliopiston kirjastoa.
Kirjan marginaalit ja sen omistajien tarinat odottavat Kansalliskirjastossa tutkijaansa.