“Kirjojen aineellisessa hahmossa ja olemuksessa on jotakin rauhoittavaa, jotakin samaa kuin vanhoissa puissa”

Antti_Nylén wikipedia

Kuva: Wikipedia

Antti Nylénin mukaan kirjojen merkitys syntyy muustakin kuin niiden sisällöstä.  Kirjastot ovat perusidealtaan anarkistisia.

 

Tunnustuskirjassasi (2013) kerrot  viivähtäväsi toisinaan lapsuutesi Mikkolan sivukirjastossa silloin kun haluat lepuuttaa ajatuksia töiden keskellä. Mieli liikkuu hyllyistä toiseen, ja näkee Sivar Ahlrudin Etsiväkaksoset, Tintit, akvaario- ja postimerkkeilykirjat. Mistä luulet johtuvan, että kirjastoista tulee monille ikään kuin turvapaikkoja, joissa jo pelkkä ympäristö rauhoittaa ja joissa on pakko viipyä? Eikä lapsuuden kirjastokäyntejä ei unohda koskaan?

Kirjastot ovat perusidealtaan anarkistisia. Niissä ollaan ainakin kokemuksen tasolla vapaita rahataloudesta. Uskon, että melkein kaikki aikuisiän huoleni ovat pohjimmiltaan rahahuolia: pelkoa, ettei ole varaa jatkaa elämää huomiseen asti, etten “ansaitse” ensi viikkoa.
Kirjastossa vallitsee jonkinlainen kosminen mieli: kaikki on lainaa, kaikki pitää palauttaa. Sehän pätee itse elämään, ruumiiseen, joka maailmassa olemisen mahdollistaa. Jokainen saa ne ilmaiseksi sillä ehdolla, että palauttaa eräpäivään mennessä. Ehkä kirjastot ovat elämän tarkoituksen moniaistisia installaatioita? Onkohan tämä liian korkealentoisesti vastattu?
Rakastan myös omaa kotikirjastoani, mutta eri tavalla kuin julkisia kirjastoja: omat kirjat tuntuvat menevän hukkaan, kun en kuitenkaan ehdi lukea kaikkia, kirjastossa taas jokaisella kirjalla on koko ajan mahdollisuus. Toisaalta kannesta kanteen lukeminen on vain yksi tapa käyttää kirjaa. Minulle kirjat ovat tietysti työkaluja, mutta myös niiden aineellisessa hahmossa ja olemuksessa on jotakin rauhoittavaa, jotakin samaa kuin vanhoissa puissa. Niiden on tarkoitus säilyä ja kestää minua pidempään. kv_rgb

Onko sinulla Kansalliskirjastosta (entisestä Helsingin yliopiston kirjastosta) pysyviä muistoja tietyistä paikoista tai kirjakokoelmista tai kirjoista?

Yliopiston “pääkirjasto”, millä nimellä sen nykyäänkin tunnen, ei ole koskaan tullut minulle läheiseksi. Olen käynyt siellä kuin kirkossa, hakemassa varastosta tilaamiani kirjoja, usein vanhoja ranskalaisia niteitä. Pidän riisumisrituaalista eteisessä: hattu pois! Minusta on taianomainen se tieto, että Kansalliskirjastossa ovat kaikki Suomessa julkaistut kirjat.

Sanot olevasi identiteetiltäsi vegaani ja kristitty. Millainen kirjallisuus tai mitkä kirjat tukevat tätä identiteettiä?

En etsi identiteetilleni (tai identiteeteilleni) tukea. Koen ne asioiksi, jotka eivät katoa, vaikka tekisin mitä. Luen kyllä mielelläni esimerkiksi kristillistä esseistiikkaa ja teologiaakin, samoin kuin eläinoikeuskirjallisuutta, mutta lähinnä saadakseni inspiraatiota, uusia ideoita omaan kirjoittamiseeni. Nämä ovat aiheita, joita tuskin pian lakkaan käsittelemästä.

Yksi katolisen kirkon nimittämistä kirkonopettajista on Pyhä Avilan Teresa, jonka 500-vuotisjuhlavuotta vietetään parhaillaan. Ollakseen katolilainen mystikko Teresaa ja hänen kokemuksiaan on Suomessa pidetty esillä monin tavoin. Merkitseekö jokin katolisen mystiikkakirjallisuuden klassikoista sinulle jotakin – esim. jokin Hengen tie -sarjassa ilmestyneistä kirjoista?

Teresan hahmoon tutustuin minäkin lähemmin tänä vuonna. Olen mukana Amos Andersonin museon näyttelyssä, jonka nimi on Pyhän Teresan hurmio.
Tein sinne installaation yhdessä musiikintekijä Merja Kokkosen kanssa.
Teresan kirjoituksissa on vaikuttavaa niiden kuivuus ja asiallisuus.
Siitä tulee hieno kontrasti hänen ekstaattiselle imagolleen. Todellinen mystiikka on aina älyllistä, ei hämärässä tunnelmointia. Hengen tie -sarjan niteitä minulla on kotikirjastossani monta. Suosikkini niistä on Tuomas Kempiläisen Kristuksen seuraamisesta. Ristin Johanneksen Pimeä yö on kyllä myös kova.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *