Musiikin matka Kansalliskirjaston kokoelmiin

Kansalliskirjaston monenlaisiin aineistoihin kuuluvat perinteisten painettujen aineistojen lisäksi myös laaja äänitteiden kokoelma. Musiikkikirjastoon vapaakappaleina kerätyt äänitetallenteet ovat määrällisesti varsin suuri, mutta asiakkaille kirjoja ehkä näkymättömämpi osa kansalliskokoelmasta. Kokoelmalla on merkittävää historiallista arvoa, sillä se kertoo suomalaisten äänitejulkaisujen koko historiasta ensimmäisistä savikiekoista uusimpiin CD-levyihin ja digijulkaisuihin.

Valikoima erilaisia saapuneita julkaisuja. Kuva: Jukka Pennanen

Äänitekokoelma kuuluu saman lain alaisuuteen kuin Kansalliskirjaston keräämän kansalliskokoelman muutkin sisällöt. Aineiston keräämisestä huolehtii vapaakappaletoimisto, joka vastaa kulttuuriaineistolain toteutumisesta yhteistyössä luovuttajien kanssa. Nykyinen toimintaa ohjaava lainsäädäntö, laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä (1433/2007) tuli voimaan vuonna 2008, mutta ensimmäinen myös audiovisuaaliset tallenteet sisältävä vapaakappalelaki on vuodelta 1981. Vuosien varrella isoin muutos laissa on ollut luovutettavien kappaleiden määrä: ennen vuotta 2008 AV-tallenteiden luovutusmäärä oli kaksi kappaletta per julkaisu, nykyisin enää yksi kappale.

Miksi kokoelmaa sitten kerätään? Kansalliskokoelman aineistojen keräämistä koskevan lain tarkoituksena on tallettaa suomalainen julkaisutuotanto tulevien sukupolvien tutkimusta ja kulttuuriperimän säilymistä varten. Kukaan ei tällä hetkellä tiedä mitkä julkaisut ovat vuosikymmenien päästä potentiaalisesti mehevää tutkimusaineistoa – siksi on tärkeää saada kokoelma mahdollisimman kattavaksi ilman sisällöllistä karsintaa.

Kaikki äänitekokoelman tallenteet ovat nykyisin sijoitettuna Helsinkiin Kansalliskirjaston tiloihin, mutta ne eivät ole yleisten kirjastojen tavoin avohyllyissä kävijöiden selattavissa tai lainattavissa kotiin. Tämä johtuu kokoelman luonteesta: kyseessä on arkistokokoelma ja tarkoitettu muun kansalliskokoelman tavoin ensisijaisesti tutkimuskäyttöön, jonka ei kuitenkaan tarvitse olla tieteellistä. Käytännössä tutkimuskäyttö voi olla esim. sitä, että asiakas haluaa kuulla jonkun kappaleen, jonka on kuullut kerran 1940-luvulla, eikä kyseistä kappaletta ole löytynyt kuunneltavaksi mistään muualta.

Maaritin levy Elämän maku vuodelta 1981 on ensimmäinen vapaakappaleluovutuksena saatu musiikkijulkaisu.

Kooltaan äänitekokoelma on tällä hetkellä yhteismäärältään noin 160000 nimikkeen kokoinen, tästä noin 110000 on musiikkiäänitteitä ja loput muita äänitteitä. Musiikkiaineistoa kertyy vuosittain noin kolme tuhatta nimikettä, määrä vaihtelee paljon riippuen tehdyistä tiedotuskampanjoista ja saaduista lahjoituksista. Musiikkiäänitteiden lisäksi kokoelmaan kerätään puheäänitteitä, äänikirjoja, pelitallenteita, CD-ROM-tallenteita, USB-tikkuja ja vanhempia tallenneformaatteja. Lisäksi musiikkikirjaston kokoelmiin kuuluu nuottijulkaisuja ja muita musiikkiin liittyviä painatteita.

Julkaisumaailman tuulet näkyvät myös saapuvissa vapaakappaleissa, joskin pienellä viiveellä. Vanhojen tallenneformaattien uusiokäyttö on tullut selvästi esille etenkin uusien vinyylijulkaisujen määrän kasvaessa ja c-kasetitkin ovat taas jossain määrin palanneet käyttöön pienjulkaisujen erikoisformaattina. Saatujen CD-ROM-tallenteiden määrä on vähitellen hiipunut, sen sijaan digijulkaisujen määrät ovat vielä pieniä.

Äänitteet siirtyvät kokoelmaan lain velvoittaman luovutusvelvollisen kautta, ensisijaisesti kyse on suomalaisesta levyn valmistajasta, eli yleisimmin levymonistamosta. Jos levyvalmistaja ei ole suomalainen, luovutusvelvollinen on tallenteen julkaisija (erityisesti omakustanteissa kyse on usein yhtyeestä/artistista) tai sen maahantuoja. Tässä omakustanteiden luvatussa maassa osa pienen kentän julkaisuista ei usein päädy ollenkaan kansalliskokoelmaan, ellei julkaisu satu olemaan teetetty kotimaisessa levymonistamossa. Ulkomailla tai itse teetettyjen julkaisujen saaminen vaatii reilusti tiedottamista ja jopa rippusen salapoliisityötä.

CD-levy on tällä hetkellä yleisin luovutettava formaatti.

Ennen julkaisun saapumista Vallilaan vapaakappaletoimiston vastaanottotiloihin on siis jo tapahtunut kaikenlaista: julkaisijoita, levymonistamoja ja maahantuojia tiedotetaan monin tavoin luovutusvelvollisuudesta. Asiakastietojen ylläpitämisessä ja päivittämisessä on iso työnsä, kuin myös potentiaalisten luovuttajien etsimisessä.  Lisäksi pyyntöjä kokoelmista puuttuvista julkaisuista lähetetään kaikkien käytössä olevien viestintäkanavien kautta. Uudempien julkaisujen lisäksi luovutuspyyntöjä lähetetään vanhemmista, vielä mahdollisesti saatavilla olevista julkaisuista.

Julkaisun saavuttua vapaakappaletoimistoon se käy läpi vastaanottoprosessin jossa julkaisu saa sijaintitunnuksen sisältönsä ja tallennusformaattinsa mukaan. Julkaisu siirtyy luetteloivaksi ja lähetettäväksi kokoelmaan vakituiseen sijoituspaikkaansa. Siellä sen on tarkoitus säilyä pysyvästi optimaalisten säilytysolosuhteiden suojaamana. Asiakaskäyttöön julkaisusta annetaan kopio tallenteen sisällöstä.

Julkaisualan siirtäessä tallenteiden teettämistä etenevissä määrin ulkomaille on vapaakappaleiden luovutusvelvollisten tahojen löytäminen ja tiedottaminen muuttunut jonkin verran mutkikkaammaksi. Saman julkaisun eri osia saatetaan teettää eri puolilla maapalloa ja osaset saapuvat Suomeen irrallaan muista osista. Tällöin luovutusvelvollisuus on aina lopullisen kokonaisen tallenteen julkaisijalla tai maahantuojalla. Pienten sivutoimisten levy-yhtiöiden ja omakustannejulkaisijoiden tiedottaminen on oma haasteensa, sillä viestin matkatessa pienten painosmäärien julkaisut on saatettu jo myydä loppuun ennen vapaakappalevelvollisuuden huomaamista.

C-kasettien kokoelmaa.

Kansalliskirjaston tehtävänä on kerätä kaikki Suomessa julkaistut kotimaiset tallenteet tai suomalaista levitystä varten muunnetut tallenteet, mutta käytännössä kattavuus jää jonkin verran puutteelliseksi. Siksi Kansalliskirjasto ottaa mielellään vastaan lahjoituksia myös muilta kuin lakisääteisiltä luovuttajilta. Luovutettavien aineistojen on oltava mahdollisimman hyvässä kunnossa ja mieluusti sisältää kaikki julkaisuun liittyvät osat. Naarmuinen tai käytöstä kärsinyt julkaisu ei kestä pysyväissäilytystä yhtä hyvin kuin käyttämätön kappale.

Suomessa julkaistujen tallenteiden lisäksi lahjoitettaviksi soveltuvat myös ulkosuomalaiset julkaisut, eli esimerkiksi suomalaisten muusikoiden ulkomailla julkaistut tallenteet. Jos oman tuotoksen päätymisestä Kansalliskirjastolle ei ole aivan varma, vapaakappaletoimisto auttaa mielellään tilanteen kartoittamisessa.

Lisätietoja: vapaakappaletoimiston verkkosivut

Kuvat: Sanna Haukkala (ellei toisin mainita).

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *