Tietoja Sanna Haukkala

Kirjastosihteeri, vapaakappaleet.

Podcastit talteen!

Kansalliskirjaston kotimaisen julkaisutoiminnan arkistoinnissa eli vapaakappaletoiminnassa uusi aluevaltaus vuonna 2018 oli podcastien kerääminen ja tallentaminen. Podcastien, eli internetissä levitettävien puheohjelmien suosio on noussut viime vuosina valtaisasti, lopulta jopa Suomessa niistä puhutaan televisiossa ja podcastit saivat viime vuonna oman festivaalinsa.

Määritelmältään podcast on internetissä levitetty ja yleensä myös ladattavissa oleva puheohjelma riippumatta sisällöstä, tai alkuperäisestä julkaisupaikasta. Yleensä podcasteista puhuttaessa tarkoitetaan juuri internetiä varten tuotettua lähetystä jota ei ole lähetetty esimerkiksi radioaalloilla. Määritelmä voi olla käytännössä kuitenkin lipsuva: moni tunnettu podcast on lähetetty ensin radiolähetyksenä ja tiivistetty sen jälkeen podcastiksi.

Kuva: Pixabay, Kaboompics (Pixabay Licence)

Podcastit aineistotyyppinä ovat verkkosivujen ja radiolähetysten välimaastosta, mutta joiden tallennusvelvollisuus julkaisualustan vuoksi on kulttuuriaineistolain (1433/2007) mukaan Kansalliskirjastolla. Perinteisten broadcast-radiolähetysten tallennus on laissa määritelty Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) Radio- ja televisioarkiston (RTVA) tehtäväksi.

Lähdimme siis ihan uusille vesille podcastien kanssa. Työurakkana oli löytää erilaisia kotimaisia podcasteja ja saada ne talletettua jonnekin Kansalliskirjastossa. Podcastien löytämisessä isona apuna oli jakso.fi -sivuston lista kotimaisista podcasteista, jota rikastimme itse etsityillä podcasteilla sekä syksyllä 2018 toteutetulla keräyskampanjalla sosiaalisessa mediassa.

Keräyskampanjassa pyysimme yksinkertaisella verkkolomakkeella linkkejä kotimaisiin podcasteihin. Keräykseen otettuja podcasteja ei valittu laatukriteerein, tallennettavaksi kelpasi melkein mikä tahansa podcastin määritteen täyttävä kotimainen ohjelma. Suurin osa keräysvastausten (94 kappaletta) podcasteista olikin suomenkielisiä, itse kerätyistä podcasteista pieni osa oli myös ruotsiksi ja muutama myös muilla kielillä. Podcastin kotimaisuutta määriteltiin tarkoituksella mahdollisimman löyhin termein.

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo (finna.fi), (CC BY 4.0)

Kerättäviä nimikkeitä keräyskampanjasta ja itse tehdystä etsinnästä saatiin lopulta yhteensä 660 kappaletta. Verkkokeräyksen sulkeuduttua podcastit ladattiin verkkosivuiltaan ja ne tullaan tallettamaan Varia-nimiseen julkaisuarkistoon, joka on käytettävissä vapaakappaletyöasemilla paitsi Kansalliskirjastossa, myös muissa vapaakappalekirjastoissa ympäri Suomea.

Verkkoarkiston sijasta podcastit päätettiin sijoittaa Variaan, koska podcastien julkaisualustat olivat hyvin vaihtelevin tekniikoin toteutettuja. Keräyksen tulokset ovat käytettävissä, kunhan tallennus- ja luettelointiurakka saadaan tehtyä vielä vuoden 2019 aikana.

Lisätietoa keräyksestä ja sen toteutuksesta antaa vapaakappaletoimisto: vapaakappale@helsinki.fi

Vapaakappaleohjeita selkeästi: musiikkiaineiston luovuttaminen

Kansalliskirjaston tulevaisuuden helmet saapuvat joskus aika mielenkiintoisin reitein oikeaan määränpäähänsä Senaatintorin viereen – osoitteessa saattaa lukea Kansallisarkisto, Kansallisaarrearkisto tai jopa useita vuosia sitten vanhentunut osoite kaupungin toisella laidalla.

Vapaakappaleilla kartutetaan kansalliskokoelmaa, joka on käytettävissä kaikkien tutkijoiden sekä muiden tietoa etsivien lähdeaineistona. Kansalliskokoelma sisältää mielenkiintoisen kokonaisuuden suomalaisesta musiikin julkaisukentästä, joka karttuu jokaisen saadun vapaakappaleen myötä koko ajan kattavammaksi kokonaisuudeksi. Toimintamme perustuu tietenkin lakiin (1433/2007), josta käytämme usein lyhyempää nimitystä kulttuuriaineistolaki lain virallisen nimen rinnalla.

Kansalliskirjaston vapaakappaletoimiston hamuamia äänitteitä ja muita tallenteita saapuu yleensä niiden kotimaisilta valmistajalta (ensisijainen kulttuuriaineistolaissa määritetty luovuttaja), mutta nykyisin suurin osa julkaisuista saapuu äänitteen julkaisijalta. Etenkin itse askarreltujen tai ulkomaisissa levytehtaissa teetettyjen levyjen määrän noustua, vapaakappaleen luovuttaja on nykyisin paljon useammin julkaisija tai jopa sillä esiintyvä artisti kuin äänitteen valmistaja.

Joskus julkaisujen luovuttaminen voi tuntua ylimääräiseltä riesalta, mutta kulttuurihistorian tallettaminen kirpaisee vain yhden luovutettavan kappaleen verran – kirjamuotoisten painotuotteiden (kuten nuottien) kohdalla kaikista julkaisuista pitää luovuttaa kuusi (6) kappaletta, pienpainatteita ja julisteita kaksi (2) kappaletta.

Eräs viimeaikainen vapaakappalelähetys

Tässä käytännön vinkit miten äänitteet (miksei muukin aineisto) kannattaa lähettää Kansalliskirjaston huomaan:

1. Tarkista mitä tarvitsee lähettää. Tämän voin tehdä itse tarkistamalla julkaisun tiedot Finnasta (kaikki luetteloidut julkaisut) tai Violasta (vain nuotit ja musiikkiäänitteet) nimekekohtaisesti tai pyytämällä tarkistusta vapaakappaletoimistosta. Yleinen ohje on, että jos julkaisusta löytyy sekä luettelointitiedot että tieto sijainnista (Kansalliskirjasto-kohdassa ei lue kolkkoa ”ei saatavuustietoja” tai ”ei sijaintia” lausahdusta), niin silloin julkaisu on jo saapunut perille. Epäselvät tapaukset kannattaa aina varmistaa, joskus viive luetteloinnissa voi olla yllättävänkin pitkä.

2. Tarkista mitä ei tarvitse lähettää. Ihan kaikkia mainostarroja tai irtonaisia kansipapereita ilman varsinaista äänitettä ei tarvitse luovuttaa. Luovutettavien ja ei-luovutettavien aineistotyyppien listaus on näkyvissä verkkosivuillamme: https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/vapaakappaletoimisto#painotuotteet

3. Tarkista montako kappaletta julkaisusta pitää lähettää. Äänitteissä ja muissa tallenteissa kappalemäärä on aina yksi, mutta jos esimerkiksi musiikkijulkaisusta on tehty erilaisia formaattivariaatioita (CD, kasetti, vinyyli, spesiaalipainokset yms.) niin Kansalliskirjasto tallettaa kaikista mahdollisista versioista yhden kappaleen.

4. Tarkista lähetysosoite! Oikeaan paikkaan saapuu aineistoa tosiaan melko värikkäillä osoitteilla, mutta toivomme että tarkistat että paketti on menossa jo ensimmäisellä yrittämällä oikeaan paikkaan. Yhteystietomme löytyvät myös verkkosivuiltamme: https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/vapaakappaletoimisto#yhteystiedot

5. Täytäthän myös lähetysluettelon. Voit käyttää verkkosivuiltamme löytyvää valmista pohjaa, tai kirjoittaa itse listan mitä paketti sisältää. Merkitsethän myös kuka on paketin lähettäjä.

6. Lähetäthän myös digimuotoisista julkaisuista kappaleet. Nämä tarvitsee lähettää etenkin jos julkaisusta ei ole tehty fyysistä tallennetta. Jos julkaisuista on putkautettu ulos mikä tahansa fyysinen julkaisuversio (CD, vinyyli, kasetti, minidisc tai joku vielä tuntematon formaatti) niin se ajaa tärkeysjärjestyksessä ohi digijulkaisun. Tiedostot voit pukata tulemaan suoraan sähköisen luovutuslomakkeen kautta tai sopia siirtomuodon massiivisten lähetysten kohdalla erikseen: https://luovutuslomake.kansalliskirjasto.fi/

7. Pistä Kusti polkemaan! Voit tuoda itsekin luovutettavat aineistot vapaakappalepalvelujen toimistolle (Yliopistonkatu 1, Helsinki) jos kyse on noin kauppakassin kokoisesta lähetyksestä. Maan alla sijaitseva vastaanotto on isompia lähetyksiä ja ammattikuskeja varten.

Melkein kaikki siis kelpaa kokoelmien aarteeksi: pienistä pelimannilevyistä ja UG-räppäreiden kaseteista isojen levy-yhtiöiden viimeisimpiin hittituotoksiin. Myös ulkomailla julkaistujen kotimaisten artistien ja yhtyeiden julkaisut otetaan mielellään vastaan Kansalliskirjaston kokoelmaan.

Kaikkien luovutusten päätepiste on joka tapauksessa Kansalliskirjaston ylläpitämä kansalliskokoelma, jossa tallenteita säilytetään hamaan tulevaisuuteen asti ja sen yli. Kun fyysinen tai tulevaisuuden digitaalinen olomuoto näyttää hapertumisen merkkejä, kirjasto pitää huolen julkaisun muuntamisesta johonkin parempaan olomuotoon.

Ja mehän mieluusti vastaamme myös kysymyksiin! Mitä vielä tahtoisit tietää vapaakappaleista?

Musiikin verkkosivujen teemakeräys 2017

Osallistu keräykseen suoraan tällä lomakkeella: https://link.webropolsurveys.com/S/ABFE243EA6008E34

Verkkoarkisto on Kansalliskirjaston keräämä arkisto kotimaisista verkkosivuista ja muusta internetistä kerätystä aineistosta, ihan kuten jo palvelun nimikin vihjaa. Sisältöä arkistoon kerätään talteen usealla eri tavalla, tavoitteena on samalla lailla kuin painettujen aineistojen kanssa saada suomalaista elämää ja hälinää tietoverkoissa talteen myös myöhemmin tutkittavaksi.

Teemakeräys sisältää kaikenlaisia verkkosivuja

Verkkoarkistoa voisi ainakin osittain verrata yhdysvaltalaiseen The Internet Archiveen joka arkistoi verkkosivuja automatisoidusti vuoden ympäri ja ympäri maailmaa, mutta oman verkkoarkistomme toimintaa ja rajauksia määrittää suomalainen lainsäädäntö.

Vasta tuorein kulttuuriaineistolaki vuodelta 2008 (1433/2007) määritteli erikseen myös verkkosivustot talletettaviksi. Biteistä ja datasta taltioidaan vain edustava otos, toisin siis kuin fyysisten aineistojen kanssa joista pyritään saamaan talteen kaikki mahdollinen Suomessa julkaistu. Peruspykälien lisäksi arkistointia ohjaa erillinen ministeriön vahvistama keräyssuunnitelma, joka osoittain myös ohjaa teemakeräyksen aiheita.

Keräystyyppejä on monenlaisia: suuri automaattinen vuosittainen massakeräys sekä erilaisia teemojen, sivustotyyppien (esim. uutissivustot), ja muiden rajausten mukaan tehtäviä täsmäkeräyksiä. Vuosittain toistuva verkkokeräys on rutiininomainen tapa kerätä massana .fi ja .ax –päätteiset sivustot sekä kielentunnistuksen avulla myös muualla sijaitsevia suomenkielisiä sivustoja. Täsmäkeräyksillä taas kohdistetaan verkkosivujen keräystä tarkemmin tiettyihin valittuihin teemoihin tai muihin aiheisiin.

Verkkoarkiston etusivu, http://verkkoarkisto.kansalliskirjasto.fi/

Teemakeräykset mahdollistavat myös keräämisen sivustoilta joihin vuosikeräys ei yllä, moni ajankohtaisaihe tuottaa materiaalia esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa joista suurin osa ei ulkomailla sijaintinsa (sisältö on muualla kuin .fi tai .ax -sivustoilla) takia tallennu vuosikeräyksessä ollenkaan. Tarkemmat tiedot keräämisen teknisestä puolesta löydät Kansalliskirjaston verkkosivuilta: https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/vapaakappaletoimisto#verkkoaineistot

Teemakeräysten aiheena ovat olleet esimerkiksi merkittäviin tapahtumiin (Euroviisut, poliittiset tapahtumat tai muut tapahtumat jotka ovat herättäneet paljon keskustelua) tai ilmiöihin liittyvät täsmäkeräykset. Keräysten teemoja määrittää myös vahvistettu keräyssuunnitelma. Näissä talletetaan aineistoa laajasti valitun teeman ympäriltä, esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa pyörineitä keskusteluita (etenkin jollain tietyllä hashtagilla, eli #-merkin avulla asiasanoitettuja postauksia, kuvia ja keskusteluketjuja), yksittäisiä henkilöiden kotisivuja, verkkosivuja jostain tietystä aiheesta, keskustelufoorumien ketjuja tai kokonaisia foorumeita, uutisia, sekä yhdistysten verkkosivuja.

Musiikkiaiheisia teemakeräyksiä on tehty jo vuodesta 2009 lähtien, sen jälkeen noin joka toinen vuosi. Kerättäviksi etsitään kotisivuja yhtyeiltä, artisteilta, musiikkialan ammattitoimijoilta, faneilta, yhdistyksiltä, erilaisia tapahtumia, keskustelufoorumeita, sosiaalisen median kanavia musiikkiin liittyen sekä myös yksittäisiä verkkokeskusteluita. Viimeisimpänä kerättävänä aineistona ovat tulleet videot: sisältäen videona julkaistuja musiikkiesityksiä sekä teemaan muuten liittyvää aineistoa (esimerkiksi musiikkiaiheisten tubettajien kanavia).

Tähän mennessä tehtyjen teemakeräysten aiheita voi nähdä verkkoarkiston sivuilta myös kotikoneelta, mutta vain vapaakappaletyöasemilla voi tutkia myös kerättyjen sivujen sisältöä: http://verkkoarkisto.kansalliskirjasto.fi/va/crawls

Vapaakappaletyöasemia sijaitsee vapaakappalekirjastoissa (Kansalliskirjastossa yhteensä kuusi kappaletta), Eduskunnan kirjastossa sekä Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa (KAVI). Tarkemmat Kansalliskirjaston työasemien sijainnit ja käyttöohjeet löydät täältä: https://www.kansalliskirjasto.fi/fi/asiointi/tyoskentely-kirjastossa#vapaakappaletyoasemat

Verkkoarkiston aiemmat musiikkikeräykset näkyvät näin vapaakappaleasemien ulkopuolelta käsin

Teemakeräyksen keräystapa on varsin simppeli. Ensimmäisenä keräykseen osallistuva henkilökunta käy läpi edellisen musiikkikeräyksen tallennuslistan ja poimii sieltä vielä toimivat linkit, seuraavaksi etsitään uusia teemaan sopivia aineistoja haravoiden omia tietolähteitä ja sivustoja (esimerkiksi musiikkiaiheisista bloggaajista, musiikkiopistoista, festivaaleista, sekä bändien nettisivuista tehtyjä listauksia).

Keräykseen otettavan sisällön haravoi ja jaottelee teemakeräysten yhteydessä Kansalliskirjaston henkilökunta, mutta esimerkiksi yhden aiemman vaalikeräyksen yhteydessä on yleisöltä pyydetty tallennusvinkkejä. Myös tämänhetkisen musiikkikeräyksen avuksi on avattu verkkolomake, jota kautta voi ehdottaa tallennettavia verkkosivuja. Lomakkeen kautta voi lähettää ehdotuksia vaikka monta kertaa, vuoden 2017 loppuun saakka: https://link.webropolsurveys.com/S/ABFE243EA6008E34

Kun keräyslista on valmis, kerättävät sivustot jaotellaan vielä tallennusuran helpottamiseksi sivustojen koon mukaan, karkeasti isot sivustot ja yksittäiset sivut erikseen. Melkein viimeisenä vaiheena koostettu lista ajetaan omalla verkkosivujen tallennusrobotilla (Heritrix, lue lisää Kansalliskirjaston käytöstä täältä) lopullisesti Kansalliskirjaston tallennusasemille.

Aikaa tallennusprosessiin kuluu tietenkin tallennettavien sivustojen määrän ja koon mukaan, kooltaan pienien sivujen kanssa kestää vähemmän aikaa kuin isojen ja syvien sivustojen tallentamisessa. Sivustoista tallennetaan koko sisältö, joilloin myös sivuston ulkonäkö tallentuu samanlaisena kuin se on ollut tallennushetkellä.

Viimeinen työvaihe on valmistella verkkoarkiston teemakeräyksen sivu myös asiakkaiden tarkasteltavaksi. Tämän vuoden musiikkikeräyksen urakka on valmistunut ja tutkittavissa arviolta vuoden 2018 ensimmäisten kuukausien aikana, riippuen siitä miten kauan aikaa tallennus kestää. Myös muut teemakeräykset käyttävät samaa toimintatapaa, vain keräysaihe vaihtelee.

Postausta on editoitu julkaisemisen jälkeen 23.11. ja 28.11. vapaakappaletyöasemien ja verkkokeräysten toimintatapojen kohdalta.

Elävien valokuvien näytännöistä kotikatsomoon: elokuvat pienpainatteissa

Elokuva aiheena tuottaa mainosmateriaalia ja julkaisuja talletettavaksi Kansalliskirjaston kansalliskokoelman pienpainatekokoelmaan riippumatta julkaisujen kaupallisuudesta. Kansalliskokoelmaan talletettavia aineistoja ovat vapaakappaleet julkaisuista, jotka kulttuuriaineistolain mukaan on tehty tai lokalisoitu Suomen markkinoita varten. Eniten aineistoja on tullut ja tulee vieläkin kirjapainoilta, mutta luovutusvelvollisia ovat myös julkaisijat jos aineiston painatuspaikka on ulkomailla. Pienpainatekokoelma karttuu satunnaisesti myös lahjoituksilla.
IMG_1224

Joulukiireitä Viipurissa (1920- tai 1930-luvulta), mainos

Suomessa kattavin ja isoin kokoelma elokuva-aiheista aineistoa on luonnollisesti Kansallisella audiovisuaalisella instituutilla (KAVI), joka on kerännyt kokoelmansa luovutuksilla ja omilla hankinnoilla. Pieni osa KAVI:n aineistosta on Kansalliskirjastolta siirrettyjä vapaakappaleita: 1980-luvulla Kansalliskirjaston vastaanottamat videokasetilla julkaistut kuvaohjelmatallenteet on siirretty KAVI:n haltuun. Vuodesta 1984 lähtien vapaakappaleet Suomessa julkaistavista kuvaohjelmatallenteista ovat menneet suoraan KAVI:lle.

Erotuksena Kansalliskirjaston ja KAVI:n kokoelmien välillä on kokoelmien keräysperiaatteissa: elokuva-arkisto suomalaiseen elokuvaan erikoistuneena ”laitoksena” kerää materiaalia pääosin kotimaisista elokuvista sekä muusta tärkeäksi koskemistaan aiheista, Kansalliskirjasto taas tallettaa kansalliskokoelmaan kotimaista julkaisutoimintaa. Toiminta siis saattaa mennä jonkin verran limittäin, mutta Kansalliskirjastolla saattaa olla aineistoa jota elokuva-arkisto ei ole pystynyt keräämään. Toisin päin elokuva-arkistolla on paljon elokuvaan liittyvää materiaalia joka ei kuulu Kansalliskirjaston tallettamaan kokoelmaan. Lisäksi vielä Kansallisarkistolla on elokuva-aiheista aineistoa, esimerkiksi Jyväskylässä sijainneen elokuvateatteri Opiksi ja Huviksi Oy:n näytösesitteitä.
IMG_1215

Muurahaispolku (1970), juliste

Uusi pienpainatteisiin saapuva aineisto lajitellaan aiheen ja julkaisijan mukaan pääryhmiin ja siitä eteenpäin pienempiin kategorioihin. Elokuva-aihe sijaitsee pienpainatteiden pääryhmässä X, eli kulttuuriala-ryhmän sisällä. Kaikkien pääryhmien ja alaryhmien sisältä löytyy aina omana osanaan yhdistyksiä ja tapahtumia kaupallisten toimijoiden lisäksi, elokuvan sisällä on ainakin elokuvatapahtumia, elokuvayhdistyksiä, elokuvavuokraajia ja –lainaajia, elokuvakerhoja, elokuvien levittäjiä sekä julkaisijoita.

Kokoelman järjestäminen ei silti ole täysin eksaktia tiedettä, tietyn yksittäisen julkaisun etsiminen kokoelmasta voi kestää hivenen aikaa jos sijoituspaikka voi olla useassa eri pääryhmässä (koska aineistot sijoitetaan paitsi aiheen, myös julkaisijan mukaan) tai eri kokoisessa kotelossa. Tutkijan ei kuitenkaan tarvitse vaivata tällä päätänsä, kokoelman henkilökunta on vuosia aineistojen parissa ahertaneita käveleviä tietopankkeja jotka muistavat poikkeuksien poikkeukset.

Kokoelmasta etsitään tutkijan tarkasteltavaksi tapauksesta riippuen joko yksittäisiä julkaisuja tai laajempia kokonaisuuksia, kotilainaan kansalliskokoelman materiaaleja ei luonnollisestikaan saa. Varhaisimpien painatteiden haurauden takia digitointi olisi ajankohtaista, toivottavasti aineisto pääsee Kansalliskirjaston digitointikeskuksen skannerin alle jo lähivuosina.

Tähtien sota -elokuvan kutsulippu vuodelta 1977

Tähtien sota -elokuvan ennakkonäytöksen kutsuvieraslippu vuodelta 1977 (sisäkuva esillä Instagramissa)

Kaikki kuvat saa isommaksi klikkaamalla!

Julisteita, mainoksia ja elokuvaesitteitä:
Julisteet lienevät elokuvista tunnetuin aineistotyyppi, niitä Kansalliskirjastolla on sen verran mitä kirjapainot ovat vapaakappalelähetyksissä vuosien mittaan lähettäneet. Pienpainatekokoelmassa on julisteilta näyttäviä, pienehkön koon perusteella kokoelmaan valittuja elokuvamainoksia, kun taas selvästi isommat elokuvajulisteet on sijoitettu kansalliskokoelman julistekokoelman puolelle. Määrällisesti eniten elokuvamainoksissa on 1920-luvulta 1930-luvun alkuun tehtyjä elokuvateatterien painattamia suikalemaisia esitteitä yksittäisten näytösten sisällöstä.

Lisäksi jonkin verran on saatu myös esitevihkosia, vanhin kokoelmassa oleva vihkonen on vuodelta 1901. Näitä esitteitä on oletettavasti myyty katsojille, välillä mukana on ollut myös esityksen soitto-ohjelma. Nykyisin uusien elokuvien mainoksia tuntuu tulevan satunnaisesti, enimmäkseen kotimaisista elokuvista.

esitteitä/esitevihkosia:

IMG_1326

Elokuvateattereiden ohjelmaesitteitä 1940-luvulla

 

seinälle kiinnitettäviä julisteita/mainoksia:

 

Elokuvateatterien esitteet ja soitto-ohjelmat:
Luksustason elokuvapalatseissa saattoi olla 1900-luvun ensimmäisen puoliskon aikana oma orkesteri ja oma kapellimestari, joka oli valinnut elokuviin sopivimmat klassiset teokset. Ilman ääntä esitetyt elokuvat eivät siis olleet mykkiä, ei edes maaseudulla jonne kiertävät elokuvateatterit veivät näytöksiä. Kansalliskirjaston kokoelmissa on tyhjiä pohjia kiertueiden käyttämistä elokuvamainoksista, joissa usein on mainittu hanuristi tai jopa viulisti näytösten säestäjänä.

Muut elokuvien ja näytösten mainokset:
Lisäksi satunnaisista yksittäisistä elokuvista on myös omia pieniä mainosjulisteita. Filmikatsauksista joita oli etenkin toisen maailmansodan aikaan, on kokoelmassa tallessa mainoksia UFA:n (Universum Film AG) filmikatsauksista ja muutaman suomalaisten filmiyhtiöiden esityssarjoista.

 

Elokuvateattereiden yhteismainoksia:
Helsingin kaupungissa olleiden elokuvateattereiden yhteismainoksista Kansalliskirjastolla on nippu vuosien 1939-1941 isoja seinämainoksia sekä muutama uudempi 1960-luvulta. Yksittäisten elokuvateattereiden pienempiä viikkomainoksia on myös jonkin verran.

IMG_1020

Helsingin elokuvateattereiden ohjelmisto n:o 48 vuonna 1939 (26.11.1939).

 

Elokuvakerhojen painotuotteita:
Elokuvateattereiden lisäksi elokuvia esittivät erilaiset elokuvakerhot, joilla saattoi olla yhtä hienot julisteet, mainokset ja kerhokortit kuin kaupallisilla toimijoilla. Myös kerhojen itse tekemistä elokuvista on talletettu muutama juliste/mainos.

 

Elokuvien levittäjien katalogit ja mainospainatteet:
Elokuvien levittäjistä materiaalia on useilta isoilta levitysyhtiöiltä, sekä eri maiden suurlähetystöiltä jotka vuokrasivat tai lainasivat filmejä erilaisille ryhmille ja yhdistyksille.  Levittäjiltä on Kansalliskirjastolle arkistoitu myös kutsukortteja, joulukortteja ja muuta mainosaineistoa.

 

Elokuva-alan ammattilaiset esittein:
Elokuvan ammatillisen puolen yhdistyksiltä ja liitoilta on tallessa kirjapainoissa teetettyjä asiakirja-aineistoa,  lupakirjoja, säädöksiä, osakekirjoja ja satunnaisesti muuta mitä toiminnassa on tarvinnut painattaa. Elokuvateattereita esitteleviä vihkosia ja avajaisohjelmia on myös säilynyt.

 

Elokuvakaluston mainokset:
Kokoelmassa on myös elokuvakaluston esitteitä, etenkin suomalaisilta levittäjiltä jotka myös maahantoivat elokuvaprojektoreita. Näiden lisäksi yksittäisten projektorivalmistajien, myös aikansa kotiteattereihin tarkoitettujen laitteiden esitteitä on sijoitettu tähän ryhmään.

Elokuvakoneiden mainoksia

Erilaisten elokuvakoneiden mainoksia: rainaheitin, 8mm ja 16mm projektorit.

IMG_1088

Adams Filmi Oy:n edustaman Bauer-filmiprojektorin esite.

 

Video- ja muut kotivideojulkaisut:
Aikojen saatossa myös videoaikakausi ja uudempi DVD-julkaisujen aika on talletettu pienpainatteisiin. Paitsi mainoksia videojulkaisijoilta, valmistajilta ja videovuokraamoilta, kokoelmassa on myös videokasettien kansipapereita 1980-luvun alusta 1990-luvun puolelle.

IMG_1235

Videovuokraamoiden asiakaskortteja ja mainoksia

 

Elokuvatapahtumat ja -festivaalit:
Lisäksi elokuvatapahtumista on kokoelmassa oma osionsa, sisältäen elokuva-alan omat ammatilliset tapahtumat ja tietenkin elokuvafestivaalit. Arkistoitavaksi käyvät niin pienet esitelippuset kuin paksut festivaalikatalogit.

IMG_0962

Night Gallery -elokuvatapahtuman (1993) haitariesite

IMG_1114

Night Visions -festivaalin esite (1998)

Kansalliskirjastoon tulevan aineiston määrä on varmasti vähentynyt viime vuosina, mutta edelleenkin tapahtumat ja järjestöt tuottavat painettuja esitteitä ja muuta materiaalia myös painettuna – vaikka painokone olisikin kodin lasertulostin. Nämäkin pienet julkaisut sopivat ja kuuluvat kansalliskokoelmaan, toivommekin saavamme lahjoituksia erityisesti muualla kuin kirjapainoissa painetuista esitteistä ja julkaisuista. Painotekniikan muutoksista huolimatta Kansalliskirjasto pyrkii jatkossakin keräämään kattavasti kotimaista julkaisutoimintaa tulevien sukupolvien ihasteltavaksi.

Lisätietoja kokoelmasta: kk-pienpainatteet@helsinki.fi

Pelilöytöjä Kansalliskirjaston uumenista

Lasten opetuspelit 1 (1984) ja Raharuhtinas (1984), joka oli ensimmäinen Amersoftin julkaisema tietokonepeli.

Kun saavuin tämän vuoden syyskuussa vapaakappaletoimistosta tekemään kirjastonhoitajan sijaisuutta pienpainatekokoelmassa, kokoelman toinen vakituinen kirjastonhoitaja esitteli kokoelman eri osasia, mukaan lukien myös pienpainatteisiin sijoitettua videopelien kokonaisuutta. Pienenpieni osanen, maksimissaan muutama hyllymetri monen valtavan arkistohyllyn kokonaisuudesta oli erotettu omaksi palakseen sivuun perinteisistä lautapeleistä kummallisella ”luetteloimaton AV, tietokoneohjelmat” –nimikkeellä. Kansalliskokoelman mielettömät hyllykilometrien mittaiset kokoelmat saattavat näemmä todellakin imaista syövereihinsä melkein mitä tahansa.

Ilmapallo (1985) on WSOY:n julkaisema pelikäännös Ballooning-pelistä.

Kansalliskokoelmassa on jo muualle sijoitettuna kokoelma viimeaikaisia vapaakappaleina saatuja videopelejä eri konsoleille ja kotitietokoneiden järjestelmille, sekä sekalainen kokoelma CD-ROM julkaisuja jotka ovat saapuneet Kansalliskirjastoon oletettavammin paitsi vapaakappaleina, myös ISBN-tunnusten tarkistuskappaleina. Vapaakappaleina saapui videopelijulkaisuja etenkin julkaisijoilta jotka selvästi olivat tottuneet luovuttamaan vapaakappaleet muista perinteisemmistä painetuista aineistoista.

Koska peleistä ei ollut mitään luetteloa tai luettelointia Fennica-tietokannassa, päätin kääriä hetkeksi hihat ja näpytellä tiedot kokonaisuudesta talteen. Nimekemääräisesti pelejä oli tuolla hetkellä aika vähän: hyllymetrimäärästä huolimatta liki kaikista peleistä oli duplettikappaleita, myös useista formaatti- ja järjestelmäversioista. Yhteensä pelinimikkeitä oli ehkä noin 10-15 kappaletta. Ei siis mikään ihmeellisen iso aineistokokonaisuus, mutta kokoelmana edes jonkinmoinen otos ensimmäisistä suomalaisista videopeleistä.

Bolero (julkaisuvuosi tuntematon) ja Golf (1984)

Yksinkertaisen listan tekemisen jälkeen pelit sijoitettiin nyt uudelleen lähemmäs muita tietokoneohjelmia ja videopelikokoelmaa. Pelit eivät olleet tätä ennen näkyvissä mitenkään Fennica-tietokannassa: tietokoneohjelmista Fennicassa on ennestään yksi ryhmäluettelointietue, joka sisältää pelkästään erilaisten saatujen tietokoneohjelmien nimike- ja julkaisijatietoja.

Tsapp! (1985) on othello-peli, Maalari (1985) yksinkertainen piirrustusohjelma.

 

Seuraavaksi kului aikaa ehkä muutamia viikkoja, videopelikokoelma oli jo siirretty uuteen sijoituspaikkaansa ja lista nimikkeistä oli näkyvissä sisäiseen käyttöön. Jäljellä olisi vielä oman ryhmäluettelointitietueen tekeminen Fennicaan jotta kokoelman ja sen sisällön näkisivät myös tutkijat ja muut peleistä kiinnostuneet. Kokoelman lopullinen pieni koko tietenkin jäi harmittamaan, vaikka suomalainen tiekonepelien kaupallinen julkaisutoiminta oli ollutkin alussa pienimuotoista ja tieto luovutettavista vapaakappaleista ei ehkä kirinyt uusille julkaisijoille. Jossain kokoelman tarkistelutuokiossa vapaakappaletoimiston pelivastaava oli harmitellut, ettei kokoelmasta löydy esimerkiksi Amersoftin uraauurtavaa Uuno Turhapuro muuttaa maalle –peliä. Amersoft on kokoelman parhaiten edustettu julkaisija, vaikka varhaisvaiheen 1984-1986 jälkeen julkaistuja pelejä on tässä kokoelmassa hyvin vähän.

10…Knock out! (1985) ja Mehulinja (1984), joka voitti Vuoden ohjelma -palkinnon.

Eräänä työpäivänä täysin toisia pienpainateaineistoja plärätessä ja hyllyjä rullaillessa kävi kuitenkin melkoinen mäihä: järjestämättömässä osiossa johon oli kasattu monenlaista outoa aineistoa odottamaan siirtoa oikeaan hyllypaikkaansa, näytti olevan samanlaisia pelikoteloita kuin aiemmassa pelirysässä toisella puolella pienpainatekokoelmaa! Uskomatonta mutta ilmeisemmin täysin mahdollista, pelitallenteita löytyi lisää vielä enemmän kuin aiemmin listatussa erässä. Eri puolilta koostetun luetteloimattoman AV-kokoelman pelikokoelman lopullinen koko on tällä hetkellä 56 pelinimekettä.

Vainujoukko-kirja (1985) sisälsi kirjaan liittyvän pelin/ohjelman kasetilla.

Kaiken riemuksi pelijärjestelmiä oli paljon muitakin kuin vain suosituin Commodore 64/Commodore 16 tai Atarille, uudesta paikasta löytyi pelejä ja ohjelmointioppaita vielä harvinaisemmille järjestelmille: VIC-20, Spectrum ZX, sekä muun muassa jopa Sharpin ja Texas Instrumentsin laitteille. Joukosta löytyi myös se toivottu Uuno Turhapuro muuttaa maalle –peli kasettiversiona, mutta valitettavasti ilman koteloa tai ohjevihkoa. Yksi omalaatuisimmista kokoelman nimikkeistä on Vainujoukko-niminen pelijulkaisu vuodelta 1985: Commodorelle ja Spectrumille tehty tietokonepeli joka on osa satukirjaa ja jossa peli syventää kirjan sisältöä samalla tavalla kuin satukasetti satukirjan sisältöä.

Uudelleen kootun varhaisen pelikokoelman sisältö on nähtävissä Fennican tai Finnan kautta ryhmäluettelointitietueesta. Finnasta tietue löytyy täältä (https://kansalliskirjasto.finna.fi/Record/fennica.1085884), Fennicasta tietue löytyy helpoiten tietueen nimikkeellä ”tietokonepelit, tietokoneohjelmat”. Kuvaillussa tietueessa on perustiedot kokoelman sisällöstä, mm. pelien nimekkeet ja aineistoissa olleet tekijätiedot. Tietueessa on pelien lisäksi muutama ohjelmistotallentenne joille ei talletusajankohtana ole ollut parempaa sijoituspaikkaa.

Basic-käännösohjelmia ja VIC-20 koneelle oleva Simplicalc.

Tietueeseen on ahdettu kaikki mitä luetteloimaton pelikokoelma sisältää, mutta täysi listaus pelinimekkeistä näkyy helpoiten Fennicassa. Finnassa nimekelistaus näkyy täydellisenä henkilökuntanäyttö-kohdasta. Lisäksi pienpainatekokoelmassa on myös muuta peleihin liittyvää materiaalia ilman luettelointia, muun muassa ohjekirjoja muutamiin Amersoftin ohjelmiin ja peleihin joista Kansalliskirjasto ei ole koskaan saanut itse pelitallennetta.

Kokoelman sisältöä (joko yksittäisiä pelejä tai isompia kokonaisuuksia) on mahdollista tilata tutkimuskäyttöön erikoislukusaliin tarkasteltavaksi, kotilainaan Kansalliskirjaston Fennica-aineistoa ei ole mahdollista saada. Kansalliskirjastolla myöskään ei valitettavasti ole laitteistoa jolla käyttää peliaineistoja, joten tällä hetkellä peleistä voi tarkastella vain niiden julkaisuasua.

Commodorelle oleva ohjelmistopaketti ja Info-kirjakaupan(?) pelijulkaisuja.

Varhaisia suomalaisia pelejä voi päästä myös pelaamaan ainakin Tampereella Vapriikin Mediamuseo Rupriikissa sekä vuonna 2017 avattavassa Suomen pelimuseossa. Lisätietoa suomalaisista pelijulkaisuista löytyy videogames.fi-sivustolta.

Lisätietoja kokoelmasta: kk-palvelu@helsinki.fi

Musiikin matka Kansalliskirjaston kokoelmiin

Kansalliskirjaston monenlaisiin aineistoihin kuuluvat perinteisten painettujen aineistojen lisäksi myös laaja äänitteiden kokoelma. Musiikkikirjastoon vapaakappaleina kerätyt äänitetallenteet ovat määrällisesti varsin suuri, mutta asiakkaille kirjoja ehkä näkymättömämpi osa kansalliskokoelmasta. Kokoelmalla on merkittävää historiallista arvoa, sillä se kertoo suomalaisten äänitejulkaisujen koko historiasta ensimmäisistä savikiekoista uusimpiin CD-levyihin ja digijulkaisuihin.

Valikoima erilaisia saapuneita julkaisuja. Kuva: Jukka Pennanen

Äänitekokoelma kuuluu saman lain alaisuuteen kuin Kansalliskirjaston keräämän kansalliskokoelman muutkin sisällöt. Aineiston keräämisestä huolehtii vapaakappaletoimisto, joka vastaa kulttuuriaineistolain toteutumisesta yhteistyössä luovuttajien kanssa. Nykyinen toimintaa ohjaava lainsäädäntö, laki kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä (1433/2007) tuli voimaan vuonna 2008, mutta ensimmäinen myös audiovisuaaliset tallenteet sisältävä vapaakappalelaki on vuodelta 1981. Vuosien varrella isoin muutos laissa on ollut luovutettavien kappaleiden määrä: ennen vuotta 2008 AV-tallenteiden luovutusmäärä oli kaksi kappaletta per julkaisu, nykyisin enää yksi kappale.

Miksi kokoelmaa sitten kerätään? Kansalliskokoelman aineistojen keräämistä koskevan lain tarkoituksena on tallettaa suomalainen julkaisutuotanto tulevien sukupolvien tutkimusta ja kulttuuriperimän säilymistä varten. Kukaan ei tällä hetkellä tiedä mitkä julkaisut ovat vuosikymmenien päästä potentiaalisesti mehevää tutkimusaineistoa – siksi on tärkeää saada kokoelma mahdollisimman kattavaksi ilman sisällöllistä karsintaa.

Kaikki äänitekokoelman tallenteet ovat nykyisin sijoitettuna Helsinkiin Kansalliskirjaston tiloihin, mutta ne eivät ole yleisten kirjastojen tavoin avohyllyissä kävijöiden selattavissa tai lainattavissa kotiin. Tämä johtuu kokoelman luonteesta: kyseessä on arkistokokoelma ja tarkoitettu muun kansalliskokoelman tavoin ensisijaisesti tutkimuskäyttöön, jonka ei kuitenkaan tarvitse olla tieteellistä. Käytännössä tutkimuskäyttö voi olla esim. sitä, että asiakas haluaa kuulla jonkun kappaleen, jonka on kuullut kerran 1940-luvulla, eikä kyseistä kappaletta ole löytynyt kuunneltavaksi mistään muualta.

Maaritin levy Elämän maku vuodelta 1981 on ensimmäinen vapaakappaleluovutuksena saatu musiikkijulkaisu.

Kooltaan äänitekokoelma on tällä hetkellä yhteismäärältään noin 160000 nimikkeen kokoinen, tästä noin 110000 on musiikkiäänitteitä ja loput muita äänitteitä. Musiikkiaineistoa kertyy vuosittain noin kolme tuhatta nimikettä, määrä vaihtelee paljon riippuen tehdyistä tiedotuskampanjoista ja saaduista lahjoituksista. Musiikkiäänitteiden lisäksi kokoelmaan kerätään puheäänitteitä, äänikirjoja, pelitallenteita, CD-ROM-tallenteita, USB-tikkuja ja vanhempia tallenneformaatteja. Lisäksi musiikkikirjaston kokoelmiin kuuluu nuottijulkaisuja ja muita musiikkiin liittyviä painatteita.

Julkaisumaailman tuulet näkyvät myös saapuvissa vapaakappaleissa, joskin pienellä viiveellä. Vanhojen tallenneformaattien uusiokäyttö on tullut selvästi esille etenkin uusien vinyylijulkaisujen määrän kasvaessa ja c-kasetitkin ovat taas jossain määrin palanneet käyttöön pienjulkaisujen erikoisformaattina. Saatujen CD-ROM-tallenteiden määrä on vähitellen hiipunut, sen sijaan digijulkaisujen määrät ovat vielä pieniä.

Äänitteet siirtyvät kokoelmaan lain velvoittaman luovutusvelvollisen kautta, ensisijaisesti kyse on suomalaisesta levyn valmistajasta, eli yleisimmin levymonistamosta. Jos levyvalmistaja ei ole suomalainen, luovutusvelvollinen on tallenteen julkaisija (erityisesti omakustanteissa kyse on usein yhtyeestä/artistista) tai sen maahantuoja. Tässä omakustanteiden luvatussa maassa osa pienen kentän julkaisuista ei usein päädy ollenkaan kansalliskokoelmaan, ellei julkaisu satu olemaan teetetty kotimaisessa levymonistamossa. Ulkomailla tai itse teetettyjen julkaisujen saaminen vaatii reilusti tiedottamista ja jopa rippusen salapoliisityötä.

CD-levy on tällä hetkellä yleisin luovutettava formaatti.

Ennen julkaisun saapumista Vallilaan vapaakappaletoimiston vastaanottotiloihin on siis jo tapahtunut kaikenlaista: julkaisijoita, levymonistamoja ja maahantuojia tiedotetaan monin tavoin luovutusvelvollisuudesta. Asiakastietojen ylläpitämisessä ja päivittämisessä on iso työnsä, kuin myös potentiaalisten luovuttajien etsimisessä.  Lisäksi pyyntöjä kokoelmista puuttuvista julkaisuista lähetetään kaikkien käytössä olevien viestintäkanavien kautta. Uudempien julkaisujen lisäksi luovutuspyyntöjä lähetetään vanhemmista, vielä mahdollisesti saatavilla olevista julkaisuista.

Julkaisun saavuttua vapaakappaletoimistoon se käy läpi vastaanottoprosessin jossa julkaisu saa sijaintitunnuksen sisältönsä ja tallennusformaattinsa mukaan. Julkaisu siirtyy luetteloivaksi ja lähetettäväksi kokoelmaan vakituiseen sijoituspaikkaansa. Siellä sen on tarkoitus säilyä pysyvästi optimaalisten säilytysolosuhteiden suojaamana. Asiakaskäyttöön julkaisusta annetaan kopio tallenteen sisällöstä.

Julkaisualan siirtäessä tallenteiden teettämistä etenevissä määrin ulkomaille on vapaakappaleiden luovutusvelvollisten tahojen löytäminen ja tiedottaminen muuttunut jonkin verran mutkikkaammaksi. Saman julkaisun eri osia saatetaan teettää eri puolilla maapalloa ja osaset saapuvat Suomeen irrallaan muista osista. Tällöin luovutusvelvollisuus on aina lopullisen kokonaisen tallenteen julkaisijalla tai maahantuojalla. Pienten sivutoimisten levy-yhtiöiden ja omakustannejulkaisijoiden tiedottaminen on oma haasteensa, sillä viestin matkatessa pienten painosmäärien julkaisut on saatettu jo myydä loppuun ennen vapaakappalevelvollisuuden huomaamista.

C-kasettien kokoelmaa.

Kansalliskirjaston tehtävänä on kerätä kaikki Suomessa julkaistut kotimaiset tallenteet tai suomalaista levitystä varten muunnetut tallenteet, mutta käytännössä kattavuus jää jonkin verran puutteelliseksi. Siksi Kansalliskirjasto ottaa mielellään vastaan lahjoituksia myös muilta kuin lakisääteisiltä luovuttajilta. Luovutettavien aineistojen on oltava mahdollisimman hyvässä kunnossa ja mieluusti sisältää kaikki julkaisuun liittyvät osat. Naarmuinen tai käytöstä kärsinyt julkaisu ei kestä pysyväissäilytystä yhtä hyvin kuin käyttämätön kappale.

Suomessa julkaistujen tallenteiden lisäksi lahjoitettaviksi soveltuvat myös ulkosuomalaiset julkaisut, eli esimerkiksi suomalaisten muusikoiden ulkomailla julkaistut tallenteet. Jos oman tuotoksen päätymisestä Kansalliskirjastolle ei ole aivan varma, vapaakappaletoimisto auttaa mielellään tilanteen kartoittamisessa.

Lisätietoja: vapaakappaletoimiston verkkosivut

Kuvat: Sanna Haukkala (ellei toisin mainita).