Alumnikolumnien sarjassa jatketaan työnhaun ja työelämään pyrkimisen pohdinnoilla, joita on tällä kertaa kirjoittanut alumnineuvoston tiedottaja Lotta Hakala.
Pohdin ystäväni kanssa taannoin, että ennen työelämässä oli tiettyä mustavalkoisuutta. Joko oli työllinen, eli palkkatyössä, tai työtön, eli vailla työtä. Nykyisin tähän väliin mahtuu myös harmaata aluetta: työllisyyden ja työttömyyden lisäksi tarjolla on erilaisia harjoittelupaikkoja ja esimerkiksi työelämävalmennus. Työelämävalmennettavat ovat työnhakijoita, vaikka käyvätkin töissä; he eivät ole työsuhteessa, eikä työstä makseta heille palkkaa, vaan työvoimatoimiston korvaus. Totesimme ystäväni kanssa, että jos työelämä olisi eläin, se olisi ennen voinut olla panda – mustaa ja valkoista, eli työllisiä ja työttömiä. Nyt se olisi kuitenkin ehdottomasti mäyrä – mustan ja valkoisen lisäksi on harmaa alue.
Sijoitun itse juuri tuolle työelämän harmaalle alueelle, sillä työskentelen työelämävalmennettavana. Käyn kokopäivätyössä olematta kuitenkaan työsuhteessa ja olen ikään kuin vasta valmentautumassa työelämään. Olen tosin aikaisemmin ehtinyt mieltää itseni jo työelämässä olevaksi, sillä ehdin työskennellä ns. oman alan töissä jo ennen valmistumistani. Työelämään pääsy voi kuitenkin nykyisin, määräaikaisten työsopimusten ja harjoitteluiden putkessa, olla melko häilyvä käsite, ja säännöllisin väliajoin toistuva työnhaku lienee tuttua puuhaa monelle.
Töitä hakiessa on tullut pohdittua, mikä mahtaisi olla sosiologin näkökulma ja sosiologian anti työnhakuun. Tavallinen tuskittelunaihe ainakin omana opiskeluaikanani oli se, että sosiologian opinnot tarjoavat hyvin vähän käytännön valmiuksia työelämään niille, jotka eivät suuntaa tutkijanuralle.
Totta on, että esimerkiksi Weberin teorioista on vähänlaisesti tukea päivittäisessä työssä vaikkapa kansalaisjärjestön hankekoordinaattorina tai ministeriön projektiavustajana. Tämä tuskin on tarkoituskaan; sosiologian opinnot tähtäävät yleissivistävään korkeakoulututkintoon, ja Weberin teorioiden pänttääminen on yksi keino kartuttaa yhteiskunnallista yleissivistystä. Teoriat tarjoavat välineitä yhteiskunnallisen kokonaiskäsityksen muodostamiseen. Tenttikirjoja kahlatessa kehittyy myös kyky kokonaisuuksien haltuunottoon, ja tenttivastauksia (tai gradun kirjallisuuskatsausta) raapustellessa kyky luetun tiedon suodattamiseen ja tiivistämiseen. Nämä kaikki ovat oman kokemukseni mukaan taitoja, joille on päivittäistä käyttöä työelämässä, vaikkei olisikaan tutkija.
Voiko sosiologia sitten tarjota jotain erityisiä keinoja pärjätä epävarmassa työelämässä? Mieleen tulee, että ainakin koulutuksemme taipuu monenlaisiin työtehtäviin, mikä voi tiukkoina aikoina olla hyödyksi. Ja toisaalta: sosiologin koulutuksella pystyy hahmottamaan ilmiöistä muutakin kuin mustaa ja valkoista. Kokonaisuuden ja sen osien tunnistaminen auttaa myös näkemään ja ymmärtämään esimerkiksi erilaisia epävarmuustekijöitä, sekä helpottaa tilanteen haltuunottoa. Sen sijaan, että nähdään pelkkä epämääräinen hahmo, pystytään ehkä tunnistamaan kokonaisuus ja sen rakenteet. Työelämä-esimerkin tapauksessa erilaisten harjoitteluiden muodostamaa harmaata aluettakin voi ymmärtää ja käyttää hyödykseen – tai kyseenalaistaa.